Kirjoittaja Aihe: Puulämmityksen vähentäminen vilpin avulla  (Luettu 6503 kertaa)

Poissa 5epi

  • Jäsen
  • **
  • Viestejä: 13
Puulämmityksen vähentäminen vilpin avulla
« : 27.03.18 - klo:21:49 »
Morjensta,

Uusi jäsen foorumille, olen kyllä lueskellut jo pidempään.

Olisi normaalista poiketen sellainen ongelma että haluan vähentää puun polttamista ja siten omaa työtä.
Millään ei työssäkäyvä jaksa tehdä puuhommia jatkuvasti, tuhkaakin on kaikkialla kun on neljä tulisijaa.

Alkutilanne oli 2017 kun talon ostin että kellarissa Arimax 35 kattila ja 3000l varaaja vastuksilla, paska avotakka, puuhella keittiössä ja puukiuas.
Sähköä on arviolta kulunut 15000Kwh ja puuta 10-20m2.

Jo kesällä käyttövesiputkiston uusimisen yhteydessä lisäsin Jäspin 300l varaajan käyttövedelle.
Tammikuussa tuli Green ilppi, toinen on kellarissa vielä paketissa...

Olen jo vajaassa vuodessa kyllästynyt tuohon tuhkaan ja muuhun puusouviin, rahaahan siinä säästää mutta aikaa menee liikaa.

Olenkin tullut siihen tulokseen että voisin käyttää enemmän sähköä ja polttaa vähemmän päreitä.

Tarkoitus on lisätä vilppi puukattilan rinnalle ja Jäspi tulistusvaraajaksi ison varaajan perään.
Säästöä tulee käyttövedessä, mutta kuluja lämmityksessä.

Näillä ajatuksilla olisi tarkoitus päästä siihen tilanteeseen että 9kk vuodesta poltetaan puuta vain saunassa ja uudessa takkasydämmessä.
Sähköä kuluu ~10000Kwh ja puuta alle 10m2.

Sitten seuraa ajatuksen koeponnistusta.
Kiertovesi on pysynyt kovemmillakin pakkasilla 45 asteen tienoilla (Ouman) ja ilppi on pelannut vielä -25 kylmyydessä, ei ongelmaa.
Kovin sähkön päiväkulutus on ollut 110Kwh ja Carunan mittauksen mukaan tällöin on kulunut 6-7Kw tunnissa, puuta on takassa poltettu.

Eli, tästä ajatuksena mitoitus, 8Kw riittäisi lämpimämmillä keleillä, mutta kun pakkanen laskee -10 ei tuotto enää millään riitä.
Joten 12Kw vilppi se varmaankin olla pitää?

Toinen kysymys laitetyyppiä koskien, monoblock vai split?
Molemmat on mahdollisia, koska pannuhuoneessa on mukavasti tilaa ja putkivedot voi vetää ihan miten haluaa, puukattilan latausputket on helposti saatavilla ja pannuhuoneen yksi seinistä on ulkoseinä.

Talossa on viileää kellaria ~95m2 ja asunkerrosta 130m2, koko talossa on vesikeskuslämmitys, osa 1 lehtisiä patterita ja saunassa ja pesuhuoneessa lattialämmitys.
Näistä lähtökohdista olisi tarkoitus vilppi hommata, tässä ei nyt sinänsä ole kriittistä takaisinmaksuaika, koska puulämmitys omilla puilla on edullista.
Tarkoitus on saada laitteet ja asennukset mahtumaan 5000€ budjettiin.

Mitähän hittoa sille toiselle ilpille tekis?

 



Poissa kaihakki

  • Lämpöpumppuaktiivinen
  • *****
  • Viestejä: 1258
Vs: Puulämmityksen vähentäminen vilpin avulla
« Vastaus #1 : 27.03.18 - klo:22:33 »
Sinulla on hyvät lähtökohdat VILPille. 9 Kw laitteella pääsee jo hyviin tuloksiin. Isommalla vielä parempaan, mutta ero ei ole suuri. Kun on varaaja, niin ei ole katkokäyntiongelmaakaan. Lämpimänä aikana kannattaa seisottaa yöaika ja ajaa päivällä, kun COP on parhaimmillaan. Pakkasilla vaan vastuksia peliin. Kannatan sisäyksiköllistä mallia. Varaajan alaosasta lämmönvaihtimelle ja lämmennyt vesi yläosaan takaisin. 9 Kw laitteita on 1-vaiheisena, jolloin voi laittaa suoraan töpselin pistorasiaan, eikä tarvitse sähköasennuksia ja saa helposti halvan sähkönkulutusmittarin käyttöön.
150 m2 omakotitalo Vantaalla -64 + laajennettu -90, Ultimate 5000 EEV + vanha 2000 litran yösähkövaraaja.
http://www.youtube.com/watch?v=JknnGL4e6ck

Poissa 5epi

  • Jäsen
  • **
  • Viestejä: 13
Vs: Puulämmityksen vähentäminen vilpin avulla
« Vastaus #2 : 18.04.18 - klo:20:51 »
Sorruin tilaamaan kartoituksen tuolle vilpille.
Joku myyntihemmo tulee heti Vapun jälkeen tutkailemaan ja jättää tarjouksen.
Paikalliselta firmalta sain jo talvella sellaisen summittaisen 11-13k€, pidin selkeästi liian kalliina 12Kw laitteena.
Tokihan siinä olisi purettu vanha puukattila pois, mutta kun siitä ei tarvitse eroon päästä.
Saattaa kuitenkin olla että Ultilta tulee tilattua 10Kw laite, serkku kun sattuu olemaan putkari.
Sammutin vesikeskuslämmityksen viikonloppuna ja seurauksena hellasäröä kun pesutilojen lattia on kymmenasteinen...
Ei sitä puuta jaksa näillä keleillä polttaa enää ja suorasähkö on haaskuuta.

Poissa pökö

  • Lämpöpumppuaktiivinen
  • *****
  • Viestejä: 12304
  • Rele-aikakauden änkyrä
Vs: Puulämmityksen vähentäminen vilpin avulla
« Vastaus #3 : 18.04.18 - klo:21:07 »
Millaista 10kW laitetta ulti nykyään tarjoaa?
Pökön kulutukset OKT 165/140m2   liukuva 12kk 12,0MWh    ILP Fujitsu asy9lb as. 2/2006 + VILP Gree 9kW 9/2016

Poissa 5epi

  • Jäsen
  • **
  • Viestejä: 13
Vs: Puulämmityksen vähentäminen vilpin avulla
« Vastaus #4 : 18.04.18 - klo:21:48 »
https://www.ultimatemarket.com/epages/ultimatemarket.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2015101604/Products/UVI10
Manuaalin mukaan se on Gree Versati II split.
Ilmeisesti 10Kw on yksvaiheinen ja 12Kw on jo kolmivaihe syötöllä.
Kysyinkin jo aikaisemmin tuota isompaa konetta ja kylmäaine on R410a ja kolmivaiheinen syöttö.
Sinänsä kympin kone riittää vissiinkin kun on mahdollista ajaa tasaisesti varaajaan.

Mulla ei ole Ultin toiminnasta mitään ihmeempää sanottavaa, yks grillikota tuli aikanaan ennen konkkaa ja nyt vuodenvaihteessa tilasin kaks ilppii ja vakumointipumpun.
Kaikki tuli ihan ok.
On vaan ihan jumalaton ero lompakossa jos tekee osan itte, saa olla monta kuukautta töissä jos teettää avaimet käteen.


Poissa arimika

  • Jäsen
  • **
  • Viestejä: 17
Vs: Puulämmityksen vähentäminen vilpin avulla
« Vastaus #5 : 05.05.18 - klo:16:00 »
Joko sait tarjouksen vilpistä?

Mikä Ultin gree sulla jäämässä ylimääräiseksi? Saattaisin olla kiinnostunut
Jokela, Tuusula

Poissa Killi10

  • Jäsen
  • **
  • Viestejä: 95
Vs: Puulämmityksen vähentäminen vilpin avulla
« Vastaus #6 : 05.05.18 - klo:16:51 »
Virosta (tai suomesta jos joku suostuu myymään, iso ongelma saada koneita ilman ryöstöhintaista asennusta) Fujitsun HP11 ja asennus muuten itse, mutta kylmälaiteasentaja kytkee sähköt ja tekee tyhjiöinnin (+ kylmälaiteputkien vedot). Hinnaksi tulee yhteensä karvan yli 5000 euroa. Tuolla pärjää jo läpi talven yksinäänkin. Vastukset ja laite kytketty 3-vaiheeseen (6x16A vaatii taulusta) ja ei vettä ulkona. 3x25A pääsulakkeet riittää. Myös mahdollisuus ohjata lämmityspiirejä erikseen ja lämmittää käyttövettä.
-54 2-krs 200m2 puutalo + kellari. Vesikiertopatterit + 2x Sabiana konvektori. Lohberger puuliesi. 10.2017 asennettu Vilp Fujitsu Waterstage HP 11kW + Oso Accu 50RCE 100L

Poissa 5epi

  • Jäsen
  • **
  • Viestejä: 13
Vs: Puulämmityksen vähentäminen vilpin avulla
« Vastaus #7 : 06.05.18 - klo:19:23 »
Kävi ja todennäköisesti pettyi.
Selkeästi ei ollut mieleistä että pyydän tarjouksen parilta muultakin tarjoajalta.
Kerroin ihan alkuunsa ettei kustannusten laskeminen ole tarkoitus, vaan että puun poltto vähenisi.
Lisää epämiellyttävää faktaa tuli, kun huomasi Green pumpun olohuoneen seiinällä.
Ei myöskään hurraata tuntunut tulevan foorumin mainitsemisesta.

Olisi ollut sellaisen kannalla että vilppi ajaisi suoraan lämmityspiiriin, ei varaajaan.
Kysyin siinä sitten että mitenkä käyttöveden esilämmitys hyödyn menettäminen näkyy kustannuksissa?
Ei pitäisi näkyä juuri ollenkaan.
Varaajaa piti liian suurena ja tuntui olevan puulämmitystä vastaan, iso varaaja on kuitenkin pakko olla jos tollasella Arimaxilla paahtaa.
Tarjousta ei vielä jättänyt, ei puhunut koneen koosta, kerroin kyllä kuukausikulutuksen ja päiväkulutukset jne.

Alkaa kovasti houkuttamaan tuo Ultin 10Kw kone, ei sillä että se olis ainoo vaihtoehto, mutta siinä pääsis helposti tekeen asennushommat.
Vaikka sitten paikalle soittaiskin ihan luvallisen asentajan tekeen ne neljä liitosta ja vakumoinnin.

Toi mun paketissa oleva pumppu on GWH12QB-K3DNA6D/O ja sisällä GWH12QB-K3DNC2D/I ja valmistettu kesäkuussa 2017.
Samanlainen siis jo pöhissyt helmikuusta ilman ongelmia, wifinkin sai toimiin kun toi tukiaseman lähemmäs.
Olen tässä funtsinut että se saattaa mennä mutsille ja faijalle seinään, vanhoja ihmisiä ja jos tulee kuumat kelit.

Poissa 5epi

  • Jäsen
  • **
  • Viestejä: 13
Vs: Puulämmityksen vähentäminen vilpin avulla
« Vastaus #8 : 19.06.18 - klo:20:51 »
Ei ole vieläkään kuulunut tarjousta.
Täytyy pikkuhiljaa aloittaa valmistelut ja oikeasti miettiä mikä laite tulis hommattua.
Putkihommat ja sähkötyöt ei montaa metriä ole, mutta pari läpivientiä pitää kuitenkin tehdä.
Jos joku sopiva tarjous osuu silmiin, niin helppo iskeä kiinni.

Poissa Espejot

  • Aluevalvoja
  • ****
  • Viestejä: 8495
Vs: Puulämmityksen vähentäminen vilpin avulla
« Vastaus #9 : 19.06.18 - klo:21:09 »
Ei ole vieläkään kuulunut tarjousta.
Täytyy pikkuhiljaa aloittaa valmistelut ja oikeasti miettiä mikä laite tulis hommattua.
Putkihommat ja sähkötyöt ei montaa metriä ole, mutta pari läpivientiä pitää kuitenkin tehdä.
Jos joku sopiva tarjous osuu silmiin, niin helppo iskeä kiinni.

Osta pumppu ja ota asennus tuntityönä. Jos otat vesiulkona-mallin niin kelpaa normi putkari ja niitä löytyy joka pitäjästä. 5000EUR voi tehdä tiukkaa kun messinki&kupari maksaa helposti sen 500EUR.

Poissa Kellarinlämmittäjä

  • Lämpöpumppuaktiivinen
  • *****
  • Viestejä: 1668
Vs: Puulämmityksen vähentäminen vilpin avulla
« Vastaus #10 : 19.06.18 - klo:23:45 »
Olisi ollut sellaisen kannalla että vilppi ajaisi suoraan lämmityspiiriin, ei varaajaan.

Varaajaa piti liian suurena ja tuntui olevan puulämmitystä vastaan, iso varaaja on kuitenkin pakko olla jos tollasella Arimaxilla paahtaa.

Ehkä kannattaisi säilyttää se puulämmityskattila ja hiukan puitakin. Voi niitä joskus tarvitakin. Suoraan lämmityspiiriin ajaminen on näissä jostain ihmeen syystä se peruskytkentävaihtoehto, vaikka siihen liityykin ongelmia.

Itse katselisin kunnon pumpun ja hakisin säästöä toisaalta. Niissä on kuitenkin eroja. Romiksesta voi löytää ihan uudesta putkesta peräisin olevaa pätkää ja muutakin kiinnostavaa. Asennuksen voi tehdä itse (vesi ulkona) tai jotenkin pilkkoa työn pienempiin kokonaisuuksiin ja ostaa vain työn ilman toimintatakuuta (eli teetät putket niin kuin itse haluat eikä niin kuin asentaja haluaa)
CTC 520 M VILP / öljy,  MHI SRK25ZJX-S ILP

Poissa VesA

  • Foorumin ylläpitäjä
  • *****
  • Viestejä: 13004
Vs: Puulämmityksen vähentäminen vilpin avulla
« Vastaus #11 : 19.06.18 - klo:23:54 »
Asennuksen voi tehdä itse (vesi ulkona) tai jotenkin pilkkoa työn pienempiin kokonaisuuksiin ja ostaa vain työn ilman toimintatakuuta (eli teetät putket niin kuin itse haluat eikä niin kuin asentaja haluaa)

Tässä on paljon perää.. asentaja ei välttämättä ajattele asiaa sen pitemmälle, kuin että vehkeet saadaan jotenkin toisiinsa kiinni ja sulut, ilmausruuvit sun muut voivat olla lopulta hankalasti käytettävissä ja koko hökötys vie turhan paljon tilaa.

Itse tehdessä voi joutua käyttämään kalliimpia, jälkeenkinpäin avattavissa olevia putkiliittimiä puristusliitosten sijaan - mutta ei sekään välttämättä harmita. Vesi pihalla - laitteen asentaminen vaikka Ihan Itse on ihan mahdollista.
2 * Argo AWI35AHL
Ultimate 8 Pro Basic ( Gree )
Ultimate 10 Inverter ( Midea )
Vaillant VWS141/2

Poissa 5epi

  • Jäsen
  • **
  • Viestejä: 13
Vs: Puulämmityksen vähentäminen vilpin avulla
« Vastaus #12 : 24.06.18 - klo:20:10 »
Kattila jää kyllä pannuhuoneeseen, tilaa on riittävästi vaikka lisäisikin sisäyksikön.
Talvella voi puuta poltella ja keväästä syksyyn sitten vilpillä ja ilpillä.

Täytyy ruveta vilkuilemaan noita monoblokkeja, ulkomailta niitä saa ilmeisen helposti.

Poissa Espejot

  • Aluevalvoja
  • ****
  • Viestejä: 8495
Vs: Puulämmityksen vähentäminen vilpin avulla
« Vastaus #13 : 24.06.18 - klo:20:37 »
Kattila jää kyllä pannuhuoneeseen, tilaa on riittävästi vaikka lisäisikin sisäyksikön.
Talvella voi puuta poltella ja keväästä syksyyn sitten vilpillä ja ilpillä.

Täytyy ruveta vilkuilemaan noita monoblokkeja, ulkomailta niitä saa ilmeisen helposti.

Kruunu on kohtuu halpa joten Ruotsi kannattaa tarkistaa. Samoin ebay.de:stä löytyy joskus edullisia pumppuja. Joskus kattelin Panasonic T-cap moniblockeja koska tarjonta Suomessa olematonta.

Poissa 5epi

  • Jäsen
  • **
  • Viestejä: 13
Vs: Puulämmityksen vähentäminen vilpin avulla
« Vastaus #14 : 30.06.18 - klo:22:06 »
10Kw splitti tulee putkistoineen kotiintuotuna, hintaa 3300€.
Asennan rinnakkain puukattilan kanssa, sulut vaan toisesta kiinni kun kelit vaihtuu.
Hieman tulee putkistoon muutoksia ja sulkuja lisää.
Toistaiseksi ei näköpiirissä mitään sellaista ettei budjetti pitäisi.
Mietityttää se että kannattaako sinne putkistoon lisätä jotain muuta kun sitä pätkitään?
Olen seurannut ylimalkaisesti lämpötiloja Mobile alertin sarjan avulla.
Lähinnä siis jäätymisen vuoksi, tietenkin kosteusanturit kertovat vuodoista.
Noita antureita saa helposti lisää, mutta ei ne mitään ilmaisia ole nekään.