410P kompurarikko

A

apophis

Vieras
Kone: Nibe Fighter 410P
Asennettu: syksy 2007
Rikkoutui: 17.10.2013

Tässä mallissa on koteloitu kompura, joka varmasti nostaa käyntilämpötilaa. Suosittelen ottamaan sen kotelon lunkun irti!

Ohessa muutama seurantakuva, mistä näkee kompuran oudon käyttäytymisen. Kone on koko historiansa aikana ollut suht äänekäs. Loppua kohden tutun jurinan sekaan tuli sellainen mekaaninen pahemmalta kuulostava ääni. Kompuran käynnistykset ja pysähtymiset muuttuivat loppuaikoina huomattavan äänekkäiksi.

Kompuran lopullinen tuho oli aika nopea ja 16.10 se pelasi vielä suht ok. Silloin kuitenkin oli jäteilman lämpötilassa hieman omituisia merkkejä... Eli ensin veti jäteilman lähes nollaan ja siitä lähtikin sitten lämpötila nousuun. Tällaista ei käytännössä ole koskaan aikaisemmin tapahtunut. Tarkoittaa sitä, että kylmäaine ei enää liiku piirissä entiseen malliin.

Tuosta seuraa se, että sulatusjaksot käytännössä harventuvat ja kompurakin lämpenee entisestään, kun joutuu koko ajan jauhamaan.

Aikaisemmin oli sen verran lämpimät kelit, että kompura pääsi aina lepäämään kun kattilan lämpö nousi riittävän ylös -> kompura sai levätä enemmän ja toimi ne lyhyet käyntijaksot paremmin.

17.10 aamulla tuho etenikin nopeasti ja jäteilma pomppasi ylöspäin. Kävin vähän 'potkimassa' konetta ja kompura oli vähän aikaa pois käytöstä. Laitoin sen vielä kerran käyntiin ja sama homma, jäteilma pompsahti ja kompura piti pahaa ääntä. Sen jälkeen on ollut pysähdyksissä.

18.10 näkyy Niben toiminta ihan normi sähkökattilana, puhaltimet on aika pienellä että ei harakoille menis niin paljoa lämpöä. Kulutus muuten pomppasi samantien +20kwh, kun mitään talteenottoa ei nyt ole! Eli kyllä se jotain säästää silloin kun kompura käy.

Nyt odottelen korjausarviota, jonka jälkeen teen vahinkoilmoituksen ja katsotaan mitä vakuutusyhtiö korvaa.
 

Liitteet

  • img16.png
    img16.png
    9,6 KB · Katsottu: 592
  • img17.png
    img17.png
    10,7 KB · Katsottu: 543
  • img18.png
    img18.png
    9,9 KB · Katsottu: 536

Espejot

Hyperaktiivi
Vs: 410P kompurarikko

Hitto vieköö... mulla on vuoden uudempi ja tuli just korotettua omavastuuta 450€.

***

Mitenköhän lauhtumislämpötila vaikuttaa kompuran lämpöihin... laskeeko vai nostaako?
 

pökö

Hyperaktiivi
Vs: 410P kompurarikko

Kone on koko historiansa aikana ollut suht äänekäs.

Liekö kompuratehtaalta livahtanut huono yksilö ohi laadunvalvonnan.
 

Espejot

Hyperaktiivi
Vs: 410P kompurarikko

pökö sanoi:
Kone on koko historiansa aikana ollut suht äänekäs.

Liekö kompuratehtaalta livahtanut huono yksilö ohi laadunvalvonnan.

Onkohan näissä PILP:ien kompuroissa joku periaatteellinen ero esim MLP kompuroihin?
Ainakin Nibeessä on minusta ongelma korkea lautumislämpötilä COP:n kannalta katsottuna.
Nilanin kompurarikkoja ei ole raportoitu läheskään niin tiuhaan kuin Niben...
 

pökö

Hyperaktiivi
Vs: 410P kompurarikko

Vieraita laitteita meikäläiselle mutta kai niissä joku ratkaiseva ero on jos MLP-laitteissa ne ei hajoa. Onko pilpin kompura alitehoinen ja huutaa itsensä nopeasti hautaan?
 

Både

Kylmämestari
Vs: 410P kompurarikko

Niissä romuissa laatulaitteissa on suunnitteluvirhe,minkä takia kompura porsii ennen aikojaan..
 

Espejot

Hyperaktiivi
Vs: 410P kompurarikko

Både sanoi:
Niissä romuissa laatulaitteissa on suunnitteluvirhe,minkä takia kompura porsii ennen aikojaan..

Näissä romuviesteissä on informaatiosisältö lähes nolla jos ei niihin saa perusteluja.
Eli mikä se suunniteluvirhe on? Mitä merkejä se mahdollisesti koskee?

Tai ehkä kysessää ammattisalaisuus ;D
 

pökö

Hyperaktiivi
Vs: 410P kompurarikko

Tuntuu noissa murheita olevan mutta miksi? Osa ongelmista johtuu varmaan käyttäjästä ja asentajasta kun ei osata asettaa oikeita parametrejä käyttöön.
 

Espejot

Hyperaktiivi
Vs: 410P kompurarikko

pökö sanoi:
Tuntuu noissa murheita olevan mutta miksi? Osa ongelmista johtuu varmaan käyttäjästä ja asentajasta kun ei osata asettaa oikeita parametrejä käyttöön.

Nibessä tuntuu olevan kompurarikkoja, Nilanissa ei. Onko kyse siitä että Nibe on yleisempi vai missä vika.
Ja onhan noita vanhoja Nibejäkin toimintakunnossa... oisko kompuroissa laatuvaihteluja?

Jos kyse olisi käyttäjä niin mikä on se toimenpide mikä hajoittaa kompuran... en oikein usko tähän vaihtoehtoon.
Ei tule muita parametrejä mieleen kuin ilmanvaihdon määrä. Kuinkakohan paljon lautumislä,pötilä vaikuttaa... ainakin se laskee sähkön kulutusta ::)

Pitäis kysyä Haadolta että mikä on kompuran normaali käyttöikä.... jos vastausta ei tule niin sekin käy vastauksesta.
 

janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Vs: 410P kompurarikko

Olisiko syynä kylmäaineen vaihto R22 (310P 1200 g) => R290 (410P 495 g).
Kompressori on alunperin suunniteltu R22. Kompuran nimellisteho R22:lla 650 W ja se ei ole invertteriohjattu. Aiemmin oli laitteessa 550 W kompura.

http://www.skll.fi/yhdistys/www/att.php?type=2&id=61

http://lampopumput.info/foorumi/index.php?topic=15096.msg189379#msg189379
http://lampopumput.info/foorumi/index.php?topic=17387.msg229573#msg229573

http://www.varmepumpsforum.com/vpforum/index.php?topic=20274.0
 
A

apophis

Vieras
Vs: 410P kompurarikko

Eipä tuossa mitään parametreja ole muuta kuin se paljonko poistoilmaa menee koneesta läpi. Tiiä sitten lyhentääkö se kompuran ikää jos jäteilma on pakkasella ja sulattelee tiheämmin (enemmän käynnistyksiä)? Mutta jos poisto on kovin isolla, niin sitten saa harakat taas hyvin lämmitellä.

Minun mielestä se 'koteloitu kompura' ei ole hyvä juttu ollenkaan. Vanhemmissa malleissahan ei mitään koteloa ole.
 

kotte

Hyperaktiivi
Vs: 410P kompurarikko

Nibeissä on periaatteellisena ongelmana se, että tuloilman lämmitykseen käytetään suoraan lämmitysvaraajan vettä. Tällöin lauhdepaine jää korkeaksi, eli lauhdutin ei saa riittävän viileää vettä.

Nilaneissa kylmäaineen varsinainen lauhdutus tapahtuu tuloilmaa lämmittäen erillisellä lauhduttimella, eli käyttövettä lämmitetään pääasiassa tulistuslämmöllä.

Molemmissa ratkaisuissa on hyvät ja huonot puolensa. Kumpikin jää kokonaisratkaisuna puolitiehen, eli yhdistämällä nämä varmaan saisi hyvin toimivan. Hinta vaan sitten samalla nousee.

Tottahan on sekin, että mäntäkompressorin kotelointi on huono idea, jos kompressorin ulkokuoren lämpötila pääsee kohoamaan. Talvella saisi kompressorin ulkopuolen pysymään viileänä hallitulla ja säädettävällä raitisilman ohjauksella. Kesällä kompressoria voisi jäähdytellä vastaavasti jäteilmalla. Eli aika hankala automaattisesti ohjattava peltisäätöjärjestely tarvittaisiin kompressorin koteloinnin ohella.
 

janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Vs: 410P kompurarikko

kotte sanoi:
Tottahan on sekin, että mäntäkompressorin kotelointi on huono idea, jos kompressorin ulkokuoren lämpötila pääsee kohoamaan.

Minusta tuo kyllä näyttää rotaryltä ;)
http://lampopumput.info/foorumi/index.php?topic=17387.msg226484#msg226484

Tässä oli juttua että 410P olisi laitettu R134a tillalle ihan Niben aloitteesta
http://lampopumput.info/foorumi/index.php?topic=5549.msg216280#msg216280

Kyllähän noita on Ruotsissa rikkoontunut hyvin paljon
http://feed.ne.cision.com/wpyfs/00/00/00/00/00/13/03/74/wkr0005.pdf
http://feed.ne.cision.com/wpyfs/00/00/00/00/00/13/03/75/wkr0006.pdf
 

kotte

Hyperaktiivi
Vs: 410P kompurarikko

janti sanoi:
Minusta tuo kyllä näyttää rotaryltä ;)
Niinpä onkin (eikä pelkästään koneen ulkopuolelle yhdessä casessa viritettynä varaosana, vaan myös tuotedokumenttien kuvissa). Oli jäänyt muistikuva noista pelkkään käyttöveden lämmittämiseen tarkoitetuista 100P-tyypin koneista, väärä yleistys. Lauhdepaineen merkitystä tuo ei silti muuta mihinkään, pikemminkin päin vastoin.
 
A

apophis

Vieras
Vs: 410P kompurarikko

Nyt jos ajattelee vaihtoehtona korjauksesta luopumista ja tilalle IV kone, niin mitäs raati on mieltä:

Vallox 110 SE (venytetty kuutio)

vai

Enervent Pingvin EDE (roottori)

vai muu, mikä?

Elikkäs koneillahan on melkein tonnin hintaero Valloxin olessa edullesimpi. Nyt vaatimuksena on viikko / vuosiajastin, joka noissa molemmissa on.
 

pökö

Hyperaktiivi
Vs: 410P kompurarikko

Itselleni laittaisin sen tonnin halvemman, se tulee myös tulevaisuuden huoltotöissä halvemmaksi.
 

janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Vs: 410P kompurarikko

apophis sanoi:
Enervent Pingvin EDE (roottori)

Tuo olisi ainakin matalampi kuin Vallox.

vai muu, mikä?

Sellainen joka paikalle mahtuisi.

Itse ottaisin ihan peruskuutiokoneen vesipatterilla esim. Vallox 132 E VKL. Eiköhän se lämmöntuotanto muutu jatkossa VILP tai MLP. :cool:
 
A

apophis

Vieras
Vs: 410P kompurarikko

Tilaa on koko tekninen tila, joten Valloxin istuttaminen seinään ei ole ongelma... Tosiaan vähän kompaktimpi paketti on Pingviini, mutta mielestäni hieman ylihintainen. Samoin kuin ILTO koneet venytetyllä kuutiolla.

Oliko noissa roottorikoneissa muita vaihtoehtoja?
 
K

kaupamees

Vieras
Vs: 410P kompurarikko

apophis sanoi:
Tilaa on koko tekninen tila, joten Valloxin istuttaminen seinään ei ole ongelma... Tosiaan vähän kompaktimpi paketti on Pingviini, mutta mielestäni hieman ylihintainen. Samoin kuin ILTO koneet venytetyllä kuutiolla.

Oliko noissa roottorikoneissa muita vaihtoehtoja?

Itse painiskelin samojen asioiden kanssa ja vaihtoehdot olivat samat, eli pingviini ja vallox. Hintaero ei ollut, kuin alle 300€ pingviini n.2200€ ja vallox n.1900€. Päädyin pingviiniin ja hyvin on toiminut pilpin korvikkeena.
 
A

apophis

Vieras
Vs: 410P kompurarikko

Siis EDE mallinen pingviini, jossa se älykkäämpi kauko-ohjaus? EC 'alkaen' hinnathan on vähän reilu 2ke.

Onnline ja Swegon aika samaa hintaa Pingviinin kanssa, liekkö tu Onnline tasan sama kone, kun perus ohjauspaneeli oli just sama?
 

repomies

Hyperaktiivi
Vs: 410P kompurarikko

Yleensähän Nibestä on rakennettu suorat IV-putket ylöspäin. Yksi vaihtoehto on sipaista Niben yläkerta rälläkällä jonkkaan ja laittaa siihen sitten se IV-kone ylle, etsii vaan sellaisen jossa putkien kätisyys sopii. Enerventin kone taitaa mennä siihen, jos sen laittaa sivuttain. Riippuu sitten tilasta, käykö se. Mutta varmaan joku muukin kone sopii enempi vähempi suoraan siihen. Näin kun tekee niin IV-koneen asennuksesta tulee simppelimpi ja mutkiin ja putkiin menee vähän vähemmän rahaa, ja ilma liikkuu pienemmällä puhallinten huudattamisella.

Nibestä saa ihan toimivan sähkökattilan noilla eväin, ainakin yksi palstalainen on tuollaisen tempun tehnyt. Jotain pientä kikkailua voi joutua tekemään siinä kohtaa kun päästää propaanit taivaan tuuliin (ja kyllä, se on se ekologisin ratkaisu jos vertaa siihen että kylmäkalle tulee disukkapakulla niitä poistamaan) sillä kai siellä kylmäpiirissä joku alipainehäly on joka pitää poistaa toiminnasta. Kompuran osaltahan ei tarvitse muuta tehdä kuin hoitaa sen johto pois pelistä turvallisesti.

Jos niben vanhat puhaltimet on papstin tasavirtavehkeet niin ne voi myydä netissä, niistä saa esimerkiksi huutonetissä todennäköisesti ihan rahaa.
 
A

apophis

Vieras
Vs: 410P kompurarikko

Mullahan ei lähde koneesta putket suoraan ylöspäin, vaan kaikki putke tulee tekn. tilaan seinästä. Eli mutkia siellä on jo 'vakiona'. Hieman joku putki lyhenee ja joku jatkuu kun siihen Niben viereen virittelisi. Kätisyydellä ei hirveästi väliä, mutta ehkä mieluummin niin että vasemmalla huonepuoli ja oikealla ulkoilmapuoli.
 

Espejot

Hyperaktiivi
Vs: 410P kompurarikko

kaupamees sanoi:
Itse painiskelin samojen asioiden kanssa ja vaihtoehdot olivat samat, eli pingviini ja vallox. Hintaero ei ollut, kuin alle 300€ pingviini n.2200€ ja vallox n.1900€. Päädyin pingviiniin ja hyvin on toiminut pilpin korvikkeena.

Sulta ei ole tullut mitään syväluotavaa analyysiä vaihdoksen vaikutuksista... pitää tyytyä lukemaan rivien välistä?
 
A

apophis

Vieras
Vs: 410P kompurarikko

Onko kaupameehellä Nibe kattilana edelleen? Mitenkäs talon sähkölasku, onko muutosta mihinkään suuntaan vrt. Nibetin?
 
K

kaupamees

Vieras
Vs: 410P kompurarikko

Nibe on kattilana, eikä sähkönkulutuksessa ole mitään muutosta tapahtunut. Syväluotaavana analyysinä voin todeta Niben PILPin olevan vähintään yhtä energiatehokas, kuin pingviini + sähkökattila.
 
K

kaupamees

Vieras
Vs: 410P kompurarikko

Hiljaisempi kyllä. Sulatus ja tehostukset toimii EDEssä mallikkaasti, eli ei ole missään tilanteessa päässyt jäätymään.
 
A

apophis

Vieras
Vs: 410P kompurarikko

Mistä tuon EDE koneen saisi 2200e hintaan? En ole kyllä juuri muualta kuin taloon.com katsellut hintoja. Siellä se Valloxin kone on 2089e ja EDE Pingviini 2960e...
 

Espejot

Hyperaktiivi
Vs: 410P kompurarikko

apophis sanoi:
Mistä tuon EDE koneen saisi 2200e hintaan? En ole kyllä juuri muualta kuin taloon.com katsellut hintoja. Siellä se Valloxin kone on 2089e ja EDE Pingviini 2960e...

Tuolla 2759€
http://www.talotarvike.com/kauppa/product_details.php?p=14858
 
A

apophis

Vieras
Vs: 410P kompurarikko

Mitenkäs Onnline 100W kone, olis vissiin jo alle 2ke hintaluokassa. Venytetty kuutio, ohjauspaneeli jne. löytyy. Sama kone kuin Swegonin vastaava?
 

pökö

Hyperaktiivi
Vs: 410P kompurarikko

Mulla ei mitenkään riitä ymmärrys noihin 2500-3000e hintoihin kun kyseessä on noin yksinkertainen laite kuin ilmanvaihtokone.
 
K

kaupamees

Vieras
Vs: 410P kompurarikko

Aina kannattaa kysellä tarjouksia useammasta paikasta.

pökö sanoi:
Mulla ei mitenkään riitä ymmärrys noihin 2500-3000e hintoihin kun kyseessä on noin yksinkertainen laite kuin ilmanvaihtokone.

Paja pystyyn ja koneita työstämään ;)
 
A

apophis

Vieras
Vs: 410P kompurarikko

Kyllä noista 'matalaenergia' venytetty kenno koneista hieman lisäkatetta otetaan. Mutta kyllä sitä hintaa varmaan jonkin verran kertyy jos tuommoista konetta alkaa tekemään. Niissä on sitä softaakin nykyään, joka maksaa ;)
 

pökö

Hyperaktiivi
Vs: 410P kompurarikko

kaupamees sanoi:
Paja pystyyn ja koneita työstämään ;)
Markkinoille ei taida olla helppo päästä autotallikoneilla ;D. Omaan käyttöön vois jonkun värkätäkin kun nykyisestä Roottorista aika jättää.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Vs: 410P kompurarikko

Itselle tuli iv-koneeksi edullinen onnline eco xl. Tuo on enerventin valmistama pinving xl vientimalli. Itse en kokenut että tarvisin sen kummempia säätöjä tuohon koneeseen joten ec malli kelpaa. Riittää että löytyy kotona/poissa mahdollisuus, takkakytkin ja kaukosäädin nopeuksille. lto ohitus ja tuloilman lämpötila säätö taitaa myös löytyä.

Pyöriväkennoinen koska liian kuiva sisäilma talvella ja ilmakostuttimet eivät kiinnostaneet.
 

Espejot

Hyperaktiivi
Vs: 410P kompurarikko

fraatti sanoi:
Itselle tuli iv-koneeksi edullinen onnline eco xl. Tuo on enerventin valmistama pinving xl vientimalli.

Edullinen ;D
http://www.hanakatverkkokauppa.fi/Onnline-ECO-XL-ilmanvaihtolaite-laemmoen-talteenotolla
 
A

apophis

Vieras
Vs: 410P kompurarikko

Hanakoilla on Vallox 110 SE 2039e, halvin mitä löytyy nettikaupoista?
 
Back
Ylös Bottom