Kellarinlämmittäjä
Oppimiskäyrällä
Aikamoinen valoshow Osaisiko kukaan sanoa, millä tavalla ja millä yhteydellä noita autojen valoja on tuossa valoshowssa ohjattu toimimaan ?
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Ahaa. Siellä on siis auton omassa ohjelmassa tuo toiminto eikä järjestäjä siis tee mitään muuta kuin kerää autot "jonnekin". Sama yhden auton show olisi tapahtunut vaikka omassa autotallissa, jos olisi laittanut shown päälle.Ajastettiin show alkamaan 18:45.
Paikanpäällä jaettiin toki customoitu valoshow usb-tikku auton sijainnin suhteen jotta saatiin elämistä tuohon valomereen. Toiminto sisältyy autoon ja mukana on joitain esityksiä, mutta kyseinen esitys oli ainutlaatuinen.Ahaa. Siellä on siis auton omassa ohjelmassa tuo toiminto eikä järjestäjä siis tee mitään muuta kuin kerää autot "jonnekin".
Satuin sattumalta viereen seuraamaan tapahtumaa ennakolta ja tiesin siitä tulla oikeaan aikaan paikalle. Tulin tulokseen, että autoihin on yksinkertaisesti ladattu tietty kiinteä vilkutusrituaaliohjelma, joka sitten ajastettiin kussakin autossa yksilöllisesti auton kellon mukaan. Kellot varmaan heittivät sekunnin tai pari toisistaan ja niinpä sitten autot vilkuttivat eri vaiheissa ja jotkut poikkesivat keskimääräistä enemmänkin. Koreografia lienee mietitty niin, ettei pienillä vaihepoikkeamilla ole merkitystä vaikutelman kannalta.Aikamoinen valoshow Osaisiko kukaan sanoa, millä tavalla ja millä yhteydellä noita autojen valoja on tuossa valoshowssa ohjattu toimimaan ?
Ei, olivat jossainmäärin yksilöllisiä ainakin lohkoissa koska saatiin kiertävä valoefekti.Satuin sattumalta viereen seuraamaan tapahtumaa ennakolta ja tiesin siitä tulla oikeaan aikaan paikalle. Tulin tulokseen, että autoihin on yksinkertaisesti ladattu tietty kiinteä vilkutusrituaaliohjelma, joka sitten ajastettiin kussakin autossa yksilöllisesti auton kellon mukaan. Kellot varmaan heittivät sekunnin tai pari toisistaan ja niinpä sitten autot vilkuttivat eri vaiheissa ja jotkut poikkesivat keskimääräistä enemmänkin. Koreografia lienee mietitty niin, ettei pienillä vaihepoikkeamilla ole merkitystä vaikutelman kannalta.
Videostakin näkee, että vilkutuksesta oli sekunnin osien tasolla kohinamaista hajontaa, mutta kiertävä rinki ja säteen suuntainen aalto etenivät hitaammin (alkaen kymmenesosasekuntien tasolta ylöspäin).Ei, olivat jossainmäärin yksilöllisiä ainakin lohkoissa koska saatiin kiertävä valoefekti.
Usb tikut on jaettu auton sijainnin mukaan.
Onhan noissa eri prosessoreillakin varustettuja, jos sekin vaikuttaa.Videostakin näkee, että vilkutuksesta oli sekunnin osien tasolla kohinamaista hajontaa, mutta kiertävä rinki ja säteen suuntainen aalto etenivät hitaammin (alkaen kymmenesosasekuntien tasolta ylöspäin).
Offtopiikkina tähän tarvis melkein suomennoksenSatuin sattumalta viereen seuraamaan tapahtumaa ennakolta ja tiesin siitä tulla oikeaan aikaan paikalle.
No, kävelin ohitse lenkillä ja näin tapahtuman valmistelun. Ei voinut kuin hieraista silmiään, kun suuri määrä tesloja oli jo kerääntynyt rinnan kilometrin pituiselle radalle ja lisää oli vielä järjestymässä. Tapahtuman ohjaajat kuuluttivat kaiuttimilla toimintaohjeita ja ajastussuunnitelmaa perin juurin. Oli helppo tulla takaisin paikalle varttia ennen H-hetkeä pimeän jo laskeuduttua (ja etsiä vielä netistä lisätietoja). Oli tuolla enemmän kuin kourallinen väkeä verkkoaidan takaa tsiikaamassa läheiseltä korotetulta kevyen liikenteen väylältä.Offtopiikkina tähän tarvis melkein suomennoksen
Huomaisin ainakin yhden auton, joka oli selvästi epäsynkassa. Selityksenähän voi olla väärä ohjelma tai sitten NTP:n synkka ei vain toiminut syystä tai toisesta kunnolla. NTP:n täytyy esimerkiksi adaptoitua aikaserveriin kunnon tovin ajan, jotta verkkoyhteyden viiveet ja huojunta saadaan kompensoiduksi. Tuokin vie vähintään minuutteja, usein pitempäänkin.eli esim. Network Time Protocol on käytössä ja pitää kelloajan synkassa.
Minä olisin ainakin lähtenyt pienenä mielelläni isän mukaan vastaavaan tapahtumaan. Ehkä se oli monen isän ideakin.valoshow!
ilmeisesti aikuisia koska heillä lienee ajokortit, "ai että" lapsenmielisiä aikuisia leikittää, eihän se nyt sinänsä paha asia mutta luulisi aikuisilla kenties perheellisillä ihmisillä olevan hyödyllisempää, tarpeellisempaakin tekemistä kun auton valojen kanssa leikkiminen, ehkä ei ole