Energysave pumput?

pökö

Rele-aikakauden änkyrä
Vs: Energysave pumput?

Onnisen onnimanni-lehdessä oli tarjous ES-varaajasta ja hinta vaikutti nopeella vilkaisulla siedettävältä, voi olla että alvittomuuskin hämäsi hieman.
 

kurre orava

´pitkähän on pilalla, lyhyttä on helppo jatkaa...´
Vs: Energysave pumput?

Oma ES projekti saatu vihdoin alkuun muutenkin kun laitteiden hankkimisen osalta.

Aika ja tilaisuuus kun ilmaantui (vaimo työmatkalla...) niin purin eristeet pois vanhasta energiavaraajasta. Eristeenä on alunperin ollut 50mm lasivillaa ja pintana kipsilevyä johon olen myöhemmin lisännyt ylijäämä uretaanilevyä pintaan. Nyt riisuttiin sitten alastomaksi ja verhoilun alta paljastuikin Jämän energiavaraaja, tilavuudeltaan 1150l eli hiukan pienempi mitä olin arvioinut päältäpäin. Sarjanumerokin löytyi (23), lieneekö koesarjaa?

Käyttämättömiä yhteitä oli vapaana yllättävänkin paljon, onkohan Jämän suunnittelija jo vuonna 1982 osannut ennakoida että tähän varaajaan kytketään joskus tulevaisuudessa lämpöpumppu? 2" yhteitä olisi vapaana niin alhaalla, keskellä kuin ylhäällä, samaten 1/2" yhteitä. Viimeksi mainittuihin taidan asentaa lämpömittarit ainakin ylös ja alas. Lisäksi löytyi 2 kpl 3/4" vapaita yhteitä, toinen aika lailla pohjasta ja toinen hiukan puolen välin yläpuolella. Niihin ajattelin alustavasti kytkeväni lämpöpumpun jollei joku ehdota parempaa suunnitelmaa? Mutaboksi täytynee laittaa tuohon alayhteeseen mutta muuten luulisi menevän suhteellisen suoraviivaisesti. Lämmövaihtimen liitokset ovat kylläkin 1" joten hiukan nuo yhteet kyllä ahdistavat, osaako joku sanoa onko tuolla käytännön merkitystä vai ei? Vai olisiko parempi suosiolla käyttää noita 2" yhteitä sopivasti supistamalla?

Tarkoitus on jatkaa niin että varaaja eristetään uretaanilevyillä jonka jälkeen pumpun kytkentä ja uudet putkitukset. Kaikki hyvät neuvot ja vinkit otetaan mielenkiinnolla vastaan.
 

Liitteet

  • Lähtötilanne varaaja.jpg
    Lähtötilanne varaaja.jpg
    179,3 KB · Katsottu: 969
  • Uretaanit poissa.jpg
    Uretaanit poissa.jpg
    168 KB · Katsottu: 875
  • Eristeet riisuttuna.jpg
    Eristeet riisuttuna.jpg
    214,1 KB · Katsottu: 2 300
  • Tyyppikilpi.jpg
    Tyyppikilpi.jpg
    132,7 KB · Katsottu: 1 168

kurre orava

´pitkähän on pilalla, lyhyttä on helppo jatkaa...´
Vs: Energysave pumput?

Projekti edistynyt jollain tavalla, tosin odotettua hitaammin. Niin kai se yleensä tuuppaakin oleman näissä korjaa&uudista projekteissa, töitä on arvioitua enemmän. Tankin kanssa puurtaessa tuli kyllä useampaan otteeseen mieleen et ehkä olisi ollut järkevämpää ostaa uusi tehdastekoinen varaaja eristyksineen kaikkineen. Toisaalta vanha olisi pitänyt purkaa joka tapauksessa. Ja oli kunnoltaan parempi kun olisi osannut toivoa joten eiköhän tuolla päästä jonkin matkaa tuleivasuuteen.
Tehty tähän mennessä:
Ruosteet hiottu ja maalattu, ruostetta oli muutama läntti tankin yläsivulla, ilmaus kun on laskenut vedet suoraan tankin päälle.
Tarvittaviin yhteisiin vedetty uudet putkinatsat sulkuineen, nyt joka yhteen saa tarvittaessa suljettua.
Kyljille ja päälle vedetty uretaanit, kyljissä paksuutta 7-10cm, päällä 20cm (oli vanha uretaanilevy joka oli leikattu tankin kokoiseksi joten päädyin laittamaan senkin tuonne päälle)
LKV kierukat putsattu sitruunahapolla, osa kuvissa näkyvissä vielä pumppaukseen käytetyt letkut.
Uretaanin suojaksi laitettu vaneeria. Tarkoitus maalata jossain vaiheessa.
Toistaiseksi vain käyttövesiputket on liitetty, seuraavaksi pitäisi hyökätä lämpöpumpun kimppuun. Patteriverkoston putket ja pumput saavat vielä odottaa.
Tankki täytetty ja paineistettu vaatimattomaan 0,5 barin paineeseen joka tuntuu kuitenkin pysyvän hyvin joten kaipa ne yhteet on sitten tiiviitä. Hiukan hirviti ajatus siitä jos jokin niistä olisi jäänyt sudeksi ja vuotamaan, olisi päässyt puhkaisemaan uretaanit heti alkuun.
Paisuntasäiliön tuenta vielä tekemättä.
 

Liitteet

  • uudet uretaanit pinnassa.jpg
    uudet uretaanit pinnassa.jpg
    201,3 KB · Katsottu: 1 145
  • uudet uretaanit pinnassa.jpg
    uudet uretaanit pinnassa.jpg
    201,3 KB · Katsottu: 1 054
  • Vaneerit pinnassa.jpg
    Vaneerit pinnassa.jpg
    148,5 KB · Katsottu: 1 000

kurre orava

´pitkähän on pilalla, lyhyttä on helppo jatkaa...´
Vs: Energysave pumput?

Projekti taas edistynyt hiukan.

Sisäyksikkö löysin paikkaansa varaajan kyljestä ja kylmäaineputket saatiin kytkettyä viime viikon keskivaihella. Siinä vaiheessa tosin ilmeni että mukana toimitettu välikaapeli ulko- ja sisäyksikön välillä oli väärä, mitoitukseltaan 4G1,5 ja väärän mallisilla pikaliittimillä. Ulko- ja sisäyksikössä oli taas sen verran eksoottisen näköiset pikaliittimet että tuttu elektroniikkaosaaja vain pudisteli päätä kun kýselin josko liittimet näyttivät tutuilta. Vahitoehtoina oli siis joko oikean kaapelin metsästäminen tai laitteen kevyenpuoleinen modifiointi niin että pikaliittimet olisi ohitettu ja kaapelit kytketty suoraan yksiköiden riviliittimiin. Tukkurille lähetetty, kuvilla höystetty sähköposti tuotti kuitenkin tulosta suhteelisen nopeasti ja oikeantyyppinen kaapeli toimitettiin hiukan vajaassa vuorokaudessa. Pumppu saattiin sitten aktivoitua torstai- ja perjantai välisenä yönä (ns kuutamokeikka...).

Pumpulle asennettiin oma sähkönkulutusmittari (CG EM-10) ja Pollucom jotta jollain tavoin pysytään kartalla kulutuksen ja tuoton suhteesta. Siitä on kuitenkin vielä liian aikaista sanoa yhtään mitään. Pollucom tuli väliaikaisesti asennettua vaakaan, naamataulu ylöspäin, vaikuttaakohan tarkkuuteen kuinka paljon? Tarkoitus kuitenkin vielä muuttaa tuota paikkaa pystylinjaan asennuksen viimeistelyvaiheessa. Pollun näyttämät virtaukset vaikuttivat olevan kuitenkin aika lailla linjassa kv pumpun speksien kanssa.

Muutama alkuhuomio:
-Sisäyksikön pohjalta löytyi irtonainen ruuvi ja tiiviste. Vettä ei ruiskinut mistään käyttöönottovaiheessa mutta ei oikein anna hyvää kuvaa tuotteen laatuvalvonnasta.
-Kaapelihomma tulikin käsiteltyä jo.
-Käyttöön ottaessa ei paljoa kompuraa lämmittänyt ennekuin lähti käymään, tosin ulkolämpötilakin lienee ollut 15 ja 20 asteen välillä. Toshiban ILP valmistautuu kyllä käynistykseen huomattavasti pidempään.
-nimellisesti 7 metriset pikaliitos kylmäaineputket olivat "aika lyhkäisiä metreiltään", meillä oli sisä ja ulkoyksikön välillä noin 6 m etäisyyttä ja putket riittivät juuri ja juuri. Jos empii 5m ja 7m setin välillä niin kannattanee ottaa tuo pidempi kaiken varalta.
-Laite on täysillä käydessä aika äänekäs (yllätys, yllätys), kopteri liikuttaa reippaasti ilmaa ja sisäyksikössä humisee kylmäaine putkistossa. Invertterilla on tehotasoja kokonaiset kolme tehoaskelmaa joten aika karkeissa portaissa tapahtuu tehonsäätö. Pienimmällä tehoportaalla sisäyksiköstä ei oikestaan kuulu kun kv pumpun surina, ulkoyksikkökin on siinä aika paljon maltilisempi. Sisään eivät äänet kantaudu häiritsevinä eikä onneksi ulkoyksikön välittömässä läheisyydessä ole naapuriakaan.
-Kv pumppu liikuttaa vettä siihen malliin ettei tunnu juuri tankissa kerrostumista tapahtuvan. Nähtäväksi jää mikä on todellisuus.

Kaiken kaikkiaan, palstalta aiemmin luetun perusteella aika tyypillinen Amitimen tuote, Ladan hinnalla kun ei oikein tahdo saada Mersua ostettua.
 

Esäätäjä

Aktiivinen jäsen
Vs: Energysave pumput?

kurre orava sanoi:
Invertterilla on tehotasoja kokonaiset kolme tehoaskelmaa joten aika karkeissa portaissa tapahtuu tehonsäätö.

Tarkoitatko tehopalkkeja siinä näytössä? Ainakin vanhemmassa pikku-ultissa on samoin 3 palkkia, mutta kyllä kompuran eri kierroslukuja löytyy aika pienin välein. Sehän säätää kierroslukua eikä tehoa, eli ulkolämpötila vaikuttaa taas eri kierrosluvuilla moottorin ottotehoon.
 

kurre orava

´pitkähän on pilalla, lyhyttä on helppo jatkaa...´
Vs: Energysave pumput?

Esäätäjä sanoi:
Tarkoitatko tehopalkkeja siinä näytössä?
Joo, juuri noita näytössä olevia kolmea tehopalkkia tarkoitin. Ajatus noista kolmesta tehoportaasta tuli ko tehopalkeista yhdistettynä kulutusmittarin seurantaan, äkkiseltään kun tuntui että pumppu otti tehoa verkostakin aika lailla samassa suhteessa eli kolme palkkia kun oli näytössä niin otti noin 3,6kW vastaavasti kakkosella noin 2,3kW ja ykkösellä reilu 1kW. Tosin perustui hyvin suppeaan otantaan eli hetken verran seurasin sivusta silloin alussa kun laite lähti lämmittämään kylmillään olevaa varaajaa.
Mukavaa tietysti jos porrastus ei olekaan noin karkea kun oletin. Toisaalta varaajaa kun lämmitetään niin tiedä sitten onko niin väliä. Kai se ihanne olisi että löytyisi joku tasapaino missä pumppu voisi käydä pitkiä aikoja pienellä kuormalla. Sitä päästäneen taas kokeilemaan vasta syksyllä kun rupeaa syöttämään verkostoon lämpöä.

Onko mielipiteitä tuosta Pollucomin asennosta, vaaka/pysty ja mihin suuntaan näyttö? Asiasta om ilmeisesti foorumilla keskusteltu aiemmin ja mitä niitä keskusteluja selasin niin vaikutti että mielipide oli se että parhaiten laite toimii pystyssä?
 

Matias

Aktiivinen jäsen
Vs: Energysave pumput?


Onko mielipiteitä tuosta Pollucomin asennosta, vaaka/pysty ja mihin suuntaan näyttö? Asiasta om ilmeisesti foorumilla keskusteltu aiemmin ja mitä niitä keskusteluja selasin niin vaikutti että mielipide oli se että parhaiten laite toimii pystyssä?

Pollucomin etulevy, jossa näyttökin on,kääntyy puoli kierrosta ihan kääntämällä ko levystä.
 

kurre orava

´pitkähän on pilalla, lyhyttä on helppo jatkaa...´
Vs: Energysave pumput?

Jo, noi Pollucomit mitä minulla on niin ovat mallia E/S eli näyttö irtoaa kokonaan piuhan päähän et sen puolesta ei ole ongelmaa. Lähinnä mietitytti se että tässä vaiheessa asennusta kun laite jäi vaakaan ja laiskuudesta johtuen tuli vielä käännettyä näyttö ylöspäin luettavuuden helpottamiseksi niin vaikuttaneekohan saatujen lukujen tarkkuuteen kuinka paljon. Aika lailla uskottavia virtaus-/teholukuja tuli kyllä. Tosin alussa kylmää tankkia lämmittäessä näytti jopa lähemmäs 14kW tehoa, en tiedä irtoaako tuosta pumpusta oikeasti niin paljon tehoa edes hetkellisesti.

Aikaa kun löytyy niin täytyy viimeistellä tuo asennus niin että Pollucominkin saa asennettua vaakalinjaan.
 

pamppu

Vakionaama
Vs: Energysave pumput?

kurre orava sanoi:
Jo, noi Pollucomit mitä minulla on niin ovat mallia E/S eli näyttö irtoaa kokonaan piuhan päähän et sen puolesta ei ole ongelmaa. Lähinnä mietitytti se että tässä vaiheessa asennusta kun laite jäi vaakaan ja laiskuudesta johtuen tuli vielä käännettyä näyttö ylöspäin luettavuuden helpottamiseksi niin vaikuttaneekohan saatujen lukujen tarkkuuteen kuinka paljon. Aika lailla uskottavia virtaus-/teholukuja tuli kyllä. Tosin alussa kylmää tankkia lämmittäessä näytti jopa lähemmäs 14kW tehoa, en tiedä irtoaako tuosta pumpusta oikeasti niin paljon tehoa edes hetkellisesti.

Aikaa kun löytyy niin täytyy viimeistellä tuo asennus niin että Pollucominkin saa asennettua vaakalinjaan.

Eipä tuo 14kW uskomaton luku mielestäni ole. Jos otto on 3.6kW:n paikkeilla, mentäisiin nelosen copeilla suunnilleen.

Oman Nibeni käsikirjassa on käppyrät joista voi päätellä että tuon 10kW nimellisteholtaan olevan koneen teho 35 asteista vettä tuottaessa ylittää 14kW:n tehon n. 17 asteen kohdalla. Ulkoilman kolkutellessa hellelukemissa teholukema on sitten jo 17kW:n paikkeilla. Talvella sitten lähes samalla ottoteholla nitkutetaan 5kW:n teholla kovassa pakkasessa. Aika lailla tuon käsikirjan kurvien mukaan se tuntuisi käytännössä toimivan.
 

kurre orava

´pitkähän on pilalla, lyhyttä on helppo jatkaa...´
Vs: Energysave pumput?

Pumppua koekäytetty reilun parin viikon ajan, tuntuu toimivan aika lailla odotusten mukaisesti. Tekee tällä hetkellä kevyttä työtä, pitää Jämän energiavaraajaa noin 40 asteen lämpöisenä. Jämän kautta esilämpiää LKV, on noin 38 asteen lämpöinen kun tulee energiavaraajasta tulistusvaraajaan. Pumppu käy ajastimen ohjaamana 2h iltapäivällä.

Muutama huomio ja yksi kysymyskin:

-varaajan eristys uretaanilla onnistui ilmeisen hyvin, vrk häviöt enää noin 2kWh mikä lienee tuon kokoiselle varaajalle kohtuullinen taso.
-varaaja ei sen sijaan kerrostu juuri nimeksikään, kv pumppu kun liikuttaa noin 1400l/h pyöriessään.
-pumpun kokonaiscop tällä hetkellä noin 3 kun vertaa kuluneita kWh ja pollucomiin kertyneitä kWh.
Käynnin aikana cop on noin 4 mutta ilmeisesti kv pumpun pyöritys ja kompuran lämmitys seistessä
syö osan tuosta.

Ilmeisesti tuosta kv pumpun tyhjäkäynnistä olisi mahdollista päästä eroon asentamalla energiavaraajaan anturin. Tein tuolle anturille paikan jo alun perin, se kun oli mainittu käyttöohjeessakin. Kyselyt Onniselle ko anturista eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta. Foorumilla kun on väkeä joka on puurtanut Amitimen koneiden kanssa pitkään, miten olette ratkaisseet mahdolliset anturihankinnat? Onko kyseessä ihan perus 5k25 ja 50k25 ntc vastukset mitä saa komponenttikaupasta vai oletteko käyttäneet tähän tarkoitukseen jotain räätälöityä kamaa? Jos viimeksimainittu niin mistä kannattaa kysellä? Jos jollain on hyllyssä käyttämättömiä/tarpeettomia antureita niin pistäkää yv:llä tietoa tulemaan.
 

pökö

Rele-aikakauden änkyrä
Vs: Energysave pumput?

kurre orava sanoi:
-varaaja ei sen sijaan kerrostu juuri nimeksikään, kv pumppu kun liikuttaa noin 1400l/h pyöriessään.
Eikä voikaan kerrostua noissa lämpötiloissa (40) kun ei ole mitään mikä voisi kerrostua ja kierto sekoittaa loputkin. Ei tuosta varmaan tarvi välittää.
 

kurre orava

´pitkähän on pilalla, lyhyttä on helppo jatkaa...´
Vs: Energysave pumput?

Hiukan lisäkokemuksia ES:n projektista, osa tuli jo esille tuossa toisessa threadissa missä ihmettelin antureita ja niiden saatavuutta.

Lämpötilaanturin siirto sisäyksiköstä varaajaan toden teolla rauhoitti pumpun käytöstä. Ennen siirtoa kv-pumppu pyöri aika ajoin kun automatiikka yritti pysyä kärryllä varaajassa olevan veden lämpötilasta. Lämpöpumppu kävi usein ja aika lyhyitä jaksoja. Varaaja ei luonnollisesti kerrostunut ollenkaan kun kv-pumppu sekoitti sitä monta kertaa tunnissa.

Lämpötilaanturin siirron jälkeen pumppu käy kerran vuorokaudessa tai harvemminkin jos lämpimän veden käyttö on maltillista. Jos suihkua tulee käytettyä enemmän pumppukin herää aika nopeasti henkiin, lkv:n esilämmitys kun ottaa energiansa varaajasta ja hyvä niin. Laite on nyt säädetty 35 asteen lämpötilalle, anturi sijaitsee tankin keskivaiheilla. Käyntijakson lopussa lämmittää näköjään asteen/pari yli pyydetyn ja nuokkuu sitten kunnes lämpötila putoaa muutaman asteen alle pyynnin. Pystyykö Ultissa muuten huoltovalikon tms kautta vaikuttamaan tuohon hystereesiin?

Tankin puolessa välissä kun lämpötila on noin 35 astetta niin yläosassa on noin 40-42 ja esilämmitetty vesi meneekin priimausvaraajalle noin 37-40 asteisena. Varaajassa kun vesi seisoo noin vuorokauden ennen seuraavaa lämmityssykliä niin kerkee kerrostumaankin sen verran että tankin alaosassa on syklin alussa enää 30-32 asteista vettä.

Yllä olevat tekijät tuntuvat kaikki vaikuttavan positiivisesti pumpun hyötysuhteeseen, käydessä ottotehot ovat olleet nyt 1.1-2.5 kW, pollucom näyttää tehoa siirtyvän varaajaan vastaavasti 3.5-9.7kW. Kokonaishyötysuhdekin näyttää kohenevan pikku hiljaa 3 pintaan nyt kun kv-pumppu ei enää sekoita kuvioita ja tankkia. Pumpun ollessa pysähdyksissä sähköä näyttää kuluvan mittarin mukaan noin 10-20 w olisikohan kompuran lämmitin vai syökö pelkkä elektroniikka jo sen verran?

Pienestä ja yksinkertaisesta toimenpiteestä sen verran myönteisiä kokemuksia että uskaltaa varauksetta suositella mikäli vastaavalla pumpulla ladataan varaajaa.
 

NeliX4

Jäsen
Vs: Energysave pumput?

Osaisiko joku sanoa, mitä eroa on noilla IFC ja IQC malleilla.

IQC mallit näyttäisivät olevan muutaman satasen kalliimpia.

Onko toisessa pitempi liitäntäsarja vai mikä?

"For models with quick disconnect" vai olisko tuommonen.
http://www.energysave.se/en/products/heat-pumps-air-water/v5-series/awh-9-kw-v5
 

Esäätäjä

Aktiivinen jäsen
Vs: Energysave pumput?

NeliX4 sanoi:
Osaisiko joku sanoa, mitä eroa on noilla IFC ja IQC malleilla.

IQC mallit näyttäisivät olevan muutaman satasen kalliimpia.

Onko toisessa pitempi liitäntäsarja vai mikä?

"For models with quick disconnect" vai olisko tuommonen.
http://www.energysave.se/en/products/heat-pumps-air-water/v5-series/awh-9-kw-v5

Varmaan juuri pikaliitosmalli. Ultimate yritti myydä pikaliitosmalleja suomessa, mutta viranomaistulkinta esti itseasennukset siltikin. Taisivat välillä vuotaakin.
 

kurre orava

´pitkähän on pilalla, lyhyttä on helppo jatkaa...´
Vs: Energysave pumput?

NeliX4 sanoi:
Osaisiko joku sanoa, mitä eroa on noilla IFC ja IQC malleilla.
IQC on kai kutakuinkin quick connection ja IFC flare connection.
Pikaliitosmallissa putkien pituudet 3-7m, sarjan mukana tulee myös yksiköiden välinen sähkökaapeli pikaliitoksilla sekä hiukan muuta asennuskrääsää, läpivientiputki ja kaulus sekä jotain tiivistemateriaalia ym.
Laippamallissa putket metritavarasta jolloin pituus luonnollisesti vapaammin valittavissa, kaapeli ei tule silloin kylkiäisenä mutta tulee suoraan ruuviterminaaleihin, 4G1,5 sekä 4G2,5 kumikaapeli sopii.
 
Ylös Bottom