Huono pumppu hyvään paikkaan vai päinvastoin

Misahdus

Tulokas
  • Keskustelun aloittaja
  • #1
Ekaa ilmalämpöpumppua ostamassa ja tarjolla tuttu haaste. Jonkinlainen kompromissi pumpun mallissa tai sijoituspaikassa olisi tehtävä.

Eli yksikerroksinen ok-talo, varaava lattialämmitys. Tavoite pudottaa sähkölaskua, jäähdytyskäyttöä korkeintaan parina päivänä vuodessa.

Oma suosikkipaikkani oli kuvassa numerolla 1, mutta siinä on pari vikaa: a) ovien päällä on oikeastaan on maksimissaan 33 senttiä tilaa ja silloinkin pitää irrottaa listat ja ovi menee juuri ja juuri kiinni. Paikalle sopii siis vain tosi matala pumppu. b) ei ole ulkoseinä, joten letkuille tulee vähän matkaa.
Olin jo ostamassa kyseiselle paikalle lz-sarjan Panasonicia, mutta myyjä kertoi, että pumppu on ominaisuuksiinsa nähden ylihintainen. Niinpä jäin miettimään vaihtoehtoja. Asentajakin on tulossa vilkaisemaan, mutta olisiko täällä vahvoja ajatuksia aiheesta.

Eli:
-ylihintainen pumppu paikkaan 1?
-vai peruspumppu johonkin muuhun paikkaan? MIHIN?


Taustatiedoksi. Takka on varaava, mutta vähän laiskalla käytöllä. Takkahuoneen ja eteisen välinen aukko on 2-metriä leveä, mutta normaalin oviaukon korkuinen. KHH:n eteisen puoleinen seinä vähän tökkii, koska on eka, joka vieraan silmiin osuu.




pumppukuva.jpg
 

janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Onko ikkunoiden päällä tilaa kuinka paljon?

Kattokasetti vaatehuoneen edustalle, vai löytyisikö paikkaa lattia- tai kattomalliselle laitteelle?

Oliko vesikiertoinen lämmitys? => VILP varaston kohdalle
 

Misahdus

Tulokas
  • Keskustelun aloittaja
  • #3
Ei mahdu ikkunoiden päälle, ei vesikiertoinen lämmitys. Kattomallia olen pohtinut, mutta epäilen aika kalliiksi.
 
Ylös Bottom