ILP sisäyksikön sijoitus portaikkoon

rsarkkaa

Tulokas
  • Keskustelun aloittaja
  • #1
Hei
Pidempään olen keskustelua sivusta seurannut, mutta nyt täytyi itsekin osallistua keskusteluun, koska ILP tulossa taloon.

Kysymys ILP:n asennuksesta portaikkoon, eli ensi viikolla tulossa Mitsun LN35 pumppu, joka tarkoitus asentaa portaikkoon.
Pumpun lämmitykselle ja jäähdytykselle tarvetta lähinnä yläkerrassa, jossa kaikki oleskelutilat. Toki hyvä bonus jos pystyy vähän alaskin hönkimään, mutta asennuksen suhteen pitäisi mennä yläkerta edellä. Alakerrassa vain pesuhuone/sauna, kodinhoitohuone ja työhuone. Suurin osa alakertaa kivilattioilla, joten alhaalla lattialämmöt päällä joka tapauksessa. Lisäksi kun alakerta kiveä ja osittain maan alla niin siellä lämpötila pysyy ilman ILP:iäkin kohtuu tasaisena. Yläkerrassa taas suuri huonekorkeus, paljon isoja ikkunoita, hirsiseinät, jne., joten ylhäällä eniten tarvetta niin lämmitykselle kuin jäähdytyksellekin.

Asentaja kävi eilen katsomassa paikkaa ja portaikossa on ikkuna, jonka alle meinasi että pumppu kannattaisi asentaa (Kuva1).
Ikkunan yläpuolella listoja muokkaammalla tilaa noin 40cm. Jos pumpun laittaa ikkunan alle niin sisäyksikön alareuna on noin 1m yläkerran lattiatason yläpuolella.
Portaikko on "avoin", eli siis portaiden askelmien välit on avoimet, joten tuosta kohtaa varmaan vähän pystyisi myös alakertaan lämpöjä puhaltamaan.

Kysymys kuuluu siis, että saako tuosta kohtaa pumpun toimimaan yläkertaa ajatellen optimaalisesti, koska yläkerta on tässä se tärkein? Lämmitys tuskin on ongelma kun lämmin tuppaa nousemaan ylös, mutta jäähdytys vähän arveluttaa, että saako kylmän ilman kunnolla yläkertaan puhallettua vai valuuko vain suoraan alas?


ps.
Liitteenä vielä kuva2, jossa yläkerran pohjapiirros jos jollain on parempia näkemyksiä pumpun sijoittelusta. Talo rinteessä niin, että pohjapiirroksen yläreunassa maantaso lähellä yläkerran lattiatasoa ja taas alareunassa maantaso alakerran tasolla. Asennus siis tuonne pohjapiirroksen yläreunassa olevaa ulkoseinää vasten on siinä mielessä järkevä, että ulkoyksikkö olisi samassa kerroksessa. Keskellä yläkertaa iso varaava takka, eli talvella olisi tarkoitus pumpulla myös vähän levittää takan lämpöä.
 

Liitteet

PolyEsko

Aktiivinen jäsen
Jos pumpun laittaa ikkunan alle, niin portaissa kulkijan tielle kaiketi sisäyksikkö tulee hieman ja päällä tai käsinkin voi vahingossa tökkäistä niitä puhalluksen ohjaussiipiä? Ikkunan alla ollessa voisi toisen puolen siiveekkeen ohjata ylös ja toisen alas, niin lämmin ilma ja viileä ilma ohjaantuisi molempiin kerroksiin jotenkuten. Yläkertaan aivan lattianrajaan kuitenkin vain, eli ei yläkerran jäähdytystä ajatellen optimaalinen.

Ehkä kannattaisi laittaa ikkunan yläpuolelle, jolloin lämmitys olisi vain yläkertaan ja jäähdytyskin etupäässä. Tosin saattaisi alakertaankin saada toispuoleisena, eli toisella puolella kaikkein alimmaisella puhallusohjauksella sinne jotain kuitenkin.
 

rsarkkaa

Tulokas
  • Keskustelun aloittaja
  • #3
Ikkunan alta portaisiin tuossa kohtaa noin 2,8m, eli yksikön alareuna on noin 2,5m korkeudella portaista vaika yksikkö tulisi ikkunan alle, eli tuon suhteen ei ole hätää. Korkeintaan kurottamalla portaista ylettää sisäyksikköön jos on pituutta tarpeeksi, mutta muuten sinne pitää mennä varmaan tikkailla esim. huoltoa varten.

Itsekin mietin tuota jäähdytystä ja täytynee ehkä kysellä vielä jos laittaisi kuitenkin tuonne ikkunan yläpuolelle. Varmaan vähän tuota vaihtoehtoa karsasti myös sen takia, että sinne vähän haastavampi asentaa tuo laite. Toki myös vaikeampi puhdistaa itse, eli aina täytyy tikkaat viritellä. Riittäköhän tila sisäyksikölle ikkunan yläpuolella vai tuleeko liian lähelle kattoa? Katselin, että mitsun sisäyksikkö noin 31cm korkea. Ikkunan yläpuolelta jos listoja muokkaa niin noin 10cm jäisi varmaan sisäyksikön ja katon väliin tilaa. Onkohan riittävästi?
 

PolyEsko

Aktiivinen jäsen
Minulla on sisäyksikön yläpinnasta kattoon 50 mm. Toimii ok, tosin aivan aavistuksen saattaa pienentään ilmavirtaa. Puhdistus voi olla hankalampaa kyllä, siis jos tekee kunnon sisäyksikön puhdistuksen, niin vaikeahko tuolta pienestä raosta sinne kennostoon suihkutella puhdistusnestettä jne. Asennusohjeiden mukaan välin minimi on hieman alle 40 mm.

Minun oli vain pakko laittaa noin lähelle kattoa, koska tuli wc:n oven päälle ja oven piti avautua ottamatta niihin läppiin kiinni. Nyt rakoa oven ja läpän alimpaan tilaan 5-6 mm. Ovea piti laskea 10-12 mm, että mahtui. Jos yksikön alla on avattava ovi, niin n. 43-43,5 cm pitää olla oven ja katon väli minimissään, ettei ovi osu läppiin. Avattava ikkuna ikkunan pesua varten voi olla hieman ylempänä, kun sammuttaa LN:n ja läpät nousevat siksi ajaksi pois tieltä. Läpät kun tulevat 75 mm sisäyksikön alareunasta alaspäin maksimissaan. (Se pohjan isompi levy laskee alas 100 mm, mutta vain huollosta se tulee alas ja silloin voi olla ovi kiinni, eli sitä ei pahemmin tarvitse huomoida.)

Juu kulkua ajatellen ei olisi esteitä laittaa ikkunan alapuolelle sinulla.

LN:n ylin puhallussuunta on suuntaunut hieman alemmaksi kuin monella muulla, koska siinä puhalletaan ilma laitteen alapuolelta olevista aukoista läppien ohjaamina. Suurin osa puhaltaa laitteen sivussa olevasta aukosta, jossa saadaan läpillä ohjaten helpommin liki vaakasuuntainen ilmavirta. Kun mittailin LN:llä tuota, niin muistaakseni kolmen metrin päästä ilmavirta oli laskenut jäähdytystoiminnolla n. 0,5-1 m (jonnekin tänne palstalle tuosta kirjoitin), eli sinun tapauksessa ilmavirta jäähdytyksessä osuisi juuri yläkerran lattian tasolle, jos ikkunan alla sisäyksikkö olisi ja n. metrin korkeudella yläkerran lattiasta, kuten kerroit.
 

rsarkkaa

Tulokas
  • Keskustelun aloittaja
  • #5
Kiitos avartavista vastauksista. Eilisen illan tuota sijaintia pyörittelin päässäni, mutta kun ei laitteista kokemusta ennestään niin vaikea arvioida miten puhalluksen saa suunnattua. Nämä viesti avasivat tilannetta hyvin.

Tosiaan ylhäällä tuo suurin tarve ILP:lle on niin lämmityksessä kuin jäähdytyksessä ja alhaalla vain murto-osa neliöistä ja varsinkin kuutioista. Ylhäällä myös tuo takka, jonka lämpöä on hyvä saada vähän levitettyä. Alhaalla kylppäri&sauna ja kivilattia kodinhoitohuoneessa ja käytävässä, eli siellä joka tapauksessa lattialämmöt päällä ihan käytännön syistäkin, noiden lisäksi alhaalla vain työhuone ja sekin niin perällä, että tuskin sinne kunnolla muutenkaan saisi tuosta puhallettua lämpöä. Alakerta osittain maan alla ja kiviseinät niin viime kesän helteilläkään ei alhaalla lämmöt nuosseet kuin maksimissaan 24 asteeseen, joten jäähdytystäkään sinne ei juuri tarvitse varsinkin kun kaikki oleskelutilat ja makuuhuoneet on ylhäällä.

Laitoin nyt asennusliikkeeseen vielä sähköpostia, että sopiiko heille että laitetaan ikkunan yläpuolelle tuo sisäyksikkö. Tällöin yksikkö nousee noin 1m ylemmäksi, eli yläkerran lattiatasoon on 2m, joka helpottaa kummasti tuonne ylös puhaltamista. Hieman hankalampi paikka asentaa, mutta olen melko luottavainen, että tuo onnistuu. Tikkaat saa tuossa kuvassa portaikon päällä vasemmasta alanurkasta oikeaan alanurkkaan ja voin olla kaverina nostelemassa kun itse yksikkö rykäistään seinälle.
 

rsarkkaa

Tulokas
  • Keskustelun aloittaja
  • #6
Kuinkas usein niitä suodattimia on käytännössä joutunut kopistelemaan puhtaaksi? Ikkunan alle asentaessa voisi ylettyä joltain jakkaralta tuon tekemään portaikosta, mutta ikkunan päälle jos laittaa niin täytynee tikkailla käydä nuo suodattimet putsaamassa. Ei tuo nyt sinänsä ongelma ole, koska tärkeämpää on, että pumppu saadaan hyvään paikkaan toimintaa ajatellen, mutta lähinnä meinasin, että kuinka usein täytyy varautua tuonne kapuamaan. :)
 

PolyEsko

Aktiivinen jäsen
@rsarkkaa
Suodattimet puhdistin ekaa kertaa neuvotun 2 viikon jälkeen. Ei ollut yhtään mitään. Sitten kuukauden päästä, jolloin oli juuri ja juuri havaittavavissa jotain. Sama seuraavan kuukauden päästä. Pitäisi nyt pääsiäisen jälkeen putsata, jolloin tulisi pari kuukautta väliä.

Puhdistustarve riippuu hyvin paljon siitä millä puhallusnopeudella laite toimii. Jos "huutaa" 5/5 nopeudella, niin yksikön läpi kulkee ilmaa monin verroin siitä, jos se "pihisee" 2/5 nopeudella. Samoin kämpän olosuhteet vaikuttavat, miten paljon pölyä ilmassa leijuukaan (itsellä koira, josta karvoja lähtee koko ajan, mutta en koirankarvoja ole suodattimesta vielä löytänyt, vaikka niitä löytyy kananmunastakin, kun sitä kuorii :) ).

Palstaa lukeneena muistelisin jollain olleen tarvetta varsin tiuhaan puhdistukseen, isommalle osalle riittänyt varsin harvoin. Itse ajattelin, että 1-2 kk:n välein suodattimen imuronti ja pesu pari kertaa vuodessa. @janti ja kumppanit sitten tekee pari kertaa vuodessa perusteellisen pesun vesisuihkuin jne ottaen laitteen kuoret pois (keskusteluista löytyy noista vinkkejä.) Itse en osaa sanoa tuota tarvetta vielä, kun värkki on vasta ekaa talvea hönkinyt lämpöä. Pitää hieman tarkemmin kuikuilla laitetta kesän aluksi ennen jäähdytyskauden alkua. Luulisin, että jäähdytyksen aikana laite likaantuu enempi kuin talvella lämmityksen aikana, koska kennosto kostuu ja pöly ym. epäpuhtaudet tarttuvat kennostoon helpommin, kuin lämmityksen aikana kuivaan kennoon.
 

kotte

Hyperaktiivi
Luulisin, että jäähdytyksen aikana laite likaantuu enempi kuin talvella lämmityksen aikana, koska kennosto kostuu ja pöly ym. epäpuhtaudet tarttuvat kennostoon helpommin, kuin lämmityksen aikana kuivaan kennoon.
Asia on hiukan monisyisempi, kun jäähdytetään. Kennoon kertyy pölyä nimenomaan lämmitettäessä ja jollei tuota putsata pois ennen jäähdytyskautta, tulee hajuhaittoja. Alkukesästä kenno kostuu vähemmän ja saattaa hiukan kerätäkin pölyä, mutta myöhemmin ilman kosteus nousee ja kennoon tiivistyvä vesi huuhtelee pölyn aika tarkkaan pois kondenssiviemäriin.

Jäähdytyksessä pölyä kertyy ennemminkin puhaltimen siipiin ja kanavaan puhaltimen jälkeen. Menee kuitenkin monta jäähdytyskautta ennen kuin puhaltimen ja kanavien siivoaminen on välttämätöntä.

Likainen suodatin heikentää lämmitystehoa, mutta muussa suhteessa putsaus loppukeväällä, myöhään syksyllä ja ehkä kerran talvella saattaa riittää käytännössä, kun olot ovat puhtaat eikä pyritä äärimmäiseen energiatehokkuuteen kovilla pakkasilla.
 

rsarkkaa

Tulokas
  • Keskustelun aloittaja
  • #9
Onko teillä myös tuo LN käytössä? Meinasin vaan nyt samalla kysellä, että mitkä kokemukset on tuosta pumpusta. Selailin foorumia ja löysin lähinnä noita liian tiheän sulatuksen aiheuttamia ongelmia. Onko ollut mitään murheita pumpun kanssa ja toimiiko sulatukset järkevästi? Muuten noissa VTT:n mittauksissa näyttää ihan pätevältä vehkeeltä ja ajattelin, että kun pumppu on jo nyt pidempään ollut markkinoilla niin luulisi olevan lapsentaudit korjattu. :)

Vaihtoehtoina pyörittelin lisäksi Toshiban Premium 35 ja Daikin Perfera 30, jotka olisi tulleet aavistuksen halvemmaksi. Varsinkin Daikin kun olisi kustantanut 1900€ asennettuna. Toshibasta löytyy testitietoakin, mutta Daikinista ei esim. VTT:n mittauksia löydy vaikka varmaan ihan hyvä vehje onkin. Jos nyt sain oikean käsityksen niin SCOP on melko sama kaikilla, mutta Mitsussa vähän parempi COP ihan tuolla kylmimmillä keleillä. Vertailukohdaksi LN35 helmiäisvalkoinen oli 2250€ + maateline 50€.
 

PolyEsko

Aktiivinen jäsen
Asia on hiukan monisyisempi, kun jäähdytetään. Kennoon kertyy pölyä nimenomaan lämmitettäessä ja jollei tuota putsata pois ennen jäähdytyskautta, tulee hajuhaittoja. Alkukesästä kenno kostuu vähemmän ja saattaa hiukan kerätäkin pölyä, mutta myöhemmin ilman kosteus nousee ja kennoon tiivistyvä vesi huuhtelee pölyn aika tarkkaan pois kondenssiviemäriin.

Jäähdytyksessä pölyä kertyy ennemminkin puhaltimen siipiin ja kanavaan puhaltimen jälkeen. Menee kuitenkin monta jäähdytyskautta ennen kuin puhaltimen ja kanavien siivoaminen on välttämätöntä.

Likainen suodatin heikentää lämmitystehoa, mutta muussa suhteessa putsaus loppukeväällä, myöhään syksyllä ja ehkä kerran talvella saattaa riittää käytännössä, kun olot ovat puhtaat eikä pyritä äärimmäiseen energiatehokkuuteen kovilla pakkasilla.
OK. Voipi hyvinkin olla noin. Luulo ei ole aina tiedon väärtti ja meikulla ei ole kuin yhden hieman vajaan talven kokemus näistä. Eli pitää tarkistaa oma pumppu tässä ennen jäähdytyskautta, jos sellainen nyt edes tänä kesänä tulee.

Ja Putsauksella tarkoittanet siis hieman järempää putsausta, kuin sen kevyt suodattimen puhdistus. Oletko itse suihkutellut kennon jne irrotettuasi ulkokuoren?
 

PolyEsko

Aktiivinen jäsen
Täällä on siis väriltäänkin vastaava LN35. Varsin tyytyväinen.

Sulatukset pääsääntöisesti n. 2,5 tunnin välein, mutta sekoilee aina joskus. Katkokäyntiä suurinosa talvea, koska lämmön tarve ei hirveän isoa ole. Vasta kun keskilämpö oli useamman asteen pakkasella, alkoi käymään päiväkaupalla koko ajan ja silloin nuo sulatukset tuli n. 2,5 tunnin välein.

Sulatusäänet voisivat olla hieman hiljaisemmat, mutta ei niistä juurikaan haittaa ole ollut. Niihin tottuu. Hintana oli 50 euroa enempi kuin sinulla, mutta mukana myös vedenohjain ulkoyksikön alle ja hieman normaalia enempi asennustöitä putkien ja etenkin sähköjen vedoissa.
 

kotte

Hyperaktiivi
Ja Putsauksella tarkoittanet siis hieman järempää putsausta, kuin sen kevyt suodattimen puhdistus. Oletko itse suihkutellut kennon jne irrotettuasi ulkokuoren?
Kennoa on tullut suihkutelluksi ja puhallelluksi joskus paineilmallakin, ei kuitenkaan joka vuosi (on ollut noita lämmitykseen ja jäähdytykseen tarkoitettuja ilppejä useampiakin eri olosuhteissa ja sijaintipaikassa 15...20 vuoden ajan ja kokemusta on pitemmältäkin ajalta). Tuo puhaltimen siipien ja kanavan puhdistaminen on harmittavinta, ellei konetta pura muusta syystä lähes alkutekijöihinsä, koska juuri muuta ei voi tehdä kuin hinkata paikka kerrallaan pitkähkön puikon päähän kiedotetulla kostutetulla tupolla.
 

rsarkkaa

Tulokas
Pumppu asennettu ja toimii. Sellainen jäi vähän mieltä askarruttamaan, että pumppu asennettiin, tyhjiöitiin ja sen jälkeen kylmäaineet päästettiin pumpusta putkistoon ja sisäyksikölle. Yksi liitos kuitenkin ilmeisesti vähän vuosi ja se tehtiin uusiksi. Tällöin siis piiriin päästetyt aineet pääsi ulos. Kun liitos oli tehty uusiksi tehtiin sama proseduuri uudestaan. Kysyin tarvitseeko kylmäainetta lisätä ja kuulemma ei tarvitse kun koneessa on riittävästi pidempäänkin putkistoon.

Kysymys kuuluukin, että olisiko kylmäainetta täytynyt lisätä ja miten olisi mahdollista huomata jos kylmäainetta on liian vähän?
 

slpoy

Vakionaama
Pumppu asennettu ja toimii. Sellainen jäi vähän mieltä askarruttamaan, että pumppu asennettiin, tyhjiöitiin ja sen jälkeen kylmäaineet päästettiin pumpusta putkistoon ja sisäyksikölle. Yksi liitos kuitenkin ilmeisesti vähän vuosi ja se tehtiin uusiksi. Tällöin siis piiriin päästetyt aineet pääsi ulos. Kun liitos oli tehty uusiksi tehtiin sama proseduuri uudestaan. Kysyin tarvitseeko kylmäainetta lisätä ja kuulemma ei tarvitse kun koneessa on riittävästi pidempäänkin putkistoon.

Kysymys kuuluukin, että olisiko kylmäainetta täytynyt lisätä ja miten olisi mahdollista huomata jos kylmäainetta on liian vähän?
kyllä olisi tarvinnut tarkistaa kylmäainemäärä ja lisätä puuttuva. Ei sitä huvikseen grammalleen ilmoiteta
 
Ylös Bottom