Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

jviirret

Vakionaama
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

Toistamiseen kävin tuon lämpötila-anturin kädellä lämmittämällä sulattamassa. Liekö käden lämpövaikuksesta vai lumen sulamisesta johtuvaa, mutta sulatusvälit muuttui taas normaaleiksi ja näyttää pysyvänkin.
Pahimillaan oli 32,6astetta pakkasta, pumppu kesti, mutta eipä juuri lämmittänyt ja ulkoyksikkö pitää melko vaikeaa ääntä. Taisi olla viimeinen kerta kun jätän tahalleen noin kylmällä päälle.
Pumpun alle sulamisvesiä varten laitettu palju halkesi tyhjennettäessä :mad: Vielä siinä jää pysyy, mutta kun täyttyy niin saa lirutella loppu talven vedet allensa. Nyt suojasin kivijalan vaneri suikaleella, eli ei jäädy siihen kiinni.
 

jviirret

Vakionaama
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

Mittaushistorian kallein tammikuu. Sähköä ei mennyt niin paljoa kuin 1/2007, mutta kun kulutus ilp:n ansiosta painottuu enempi kalliimmalle päiväsähkölle, niin rahallisesti kalliimpaa. Oli kyllä taatusti kylmempikin kuin tuo 2007 tammikuu. Puitakin on polteltu vasta kun on ollut reilusti enempi kuin 10 pakkasta, ennen ilp:ä puuta poltettu aina pakkasella. Mittaushistorian kallein kuukausi oli 2/2007, joka kulutusmäärässä ja hinnassa oli kalliimpi kuin tämä 1/2010
Paremman tekemisen puutteessa mittaillut enempikin tuota pumpun toimintaa:
http://lampopumput.info/foorumi/index.php?topic=322.0
http://lampopumput.info/foorumi/index.php?topic=8640.0
http://lampopumput.info/foorumi/index.php?topic=8585.0
Lisäksi kokeilin taas ylös-alas suuntauksen vaikutuksia. Kovalla pakkasella helppoa, kun lämpövaikutuksen ulkopuolelle jäävien huoneiden lämpötila alkaa laskea aika nopeasti. Alas tai alaviistoon puhallettaessa nousee tupakeittiön ja pumpun "selän taakse" jäävän huoneen lämpötila, kun taas perimmäisten makuuhuoneiden laskee. Vaakaan tai lähes vaakaan puhallettaessa päin vastoin. Vois kuvitella että swing-asennossa lopputulos olisi hyvä, mutta ei. Swinggi ei puhalla vaakaan ollenkaan ja ihan liian vähän toiseksi ylimpään lapakulmaankaan. lämpötilavaikutus suunnilleen sama kuin alas puhallettaessa.
 

Tmi Markku J Hannula

Aktiivinen jäsen
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

Ettei vaan seinän läpivientireikä valskaisi?
Mikäli ymmärsin oikein, niin lämmittää enemmän, kuin pyynti?
Mittausanturihan on siinä sisäyksikön oikeassa reunassa, mistä putketkin aika läheltä lähtevät ulos.
 

jviirret

Vakionaama
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

Voi valskata mutta ei väliä koska pumppu ei ole ulkoseinässä. Kuvassa sisäyksikkö kohdassa 1



Pumpun automatiikka toimii hyvin. Pyrkii pitämään lämpötilan sisäanturin kohdalla samana kuin pyyntilämpötila. Anturi ei vain saa todellista tietoa asunnon lämpötilasta vaikka puhalluksen suuntaisi miten. Siksi pakkasen kiristyessä pitää pyyntilämpötilaa ja näinollen katonrajan lämpötilaa nostaa. Olen vakavasti harkinnut siirtäväni lämpöanturin johdon nokassa lähemmäs lattiaa, koska käytävässä n.50cm korkeudella näyttää lämpötila seuraavan tarkasti makuuhuoneiden lämpötilaa.
 

jviirret

Vakionaama
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

Helmikuun kovempien(yli 25) yöpakkasten aikaan laitoin pumpun ajastimella pysähtymään yöllä ja nukkumaan mennessä väänsin kiertoilmalämmityksen päälle. Kun päivällä ilma lauhtui 20:een niin päinvastoin. Eipä näytä kokonais sähkönkulutukseen vaikuttavan, kun pumpun ottama teho on varmaan liki sama kuin sen tuottama lämpöteho.
Jos olen huomannut että pumppu sulattelee alle tunnin välein, niin olen käyttänyt sitä kaukosäätimestä kiinni. Näin sulatusvälit saa palautumaan yli tunnin mittaisiksi jos pakkasta on alle 20astetta.
Sähköä kulunut vähemmän kuin tammikuussa. Nyt puhallus ollut koko ajan automaattinopeudella, mukavempi näin.
Puuta polteltu edelleen aina kun on enempi ku 10 pakkasta.
 

turku

Tulokas
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

Piti ihan rekisteröityä tännekin, kun luin tämän koko ketjun.

Itselläni on kaksi samanlaista pumppua, ja 180neliötä lämmitettävää kahdessa kerroksessa. Molemmat pumput ovat alakerrassa ja olohuone on yläkertaan auki, rappuset talon toisessa päässä josta lämmin ilma pääsee nousemaan yläkertaan myös. Kolme tulisijaa, varaava takka, pönttöuuni ja puuliesi. Muuten talo lämpiäisi suorasähköllä.

Tämän talven perusteella voisi todeta sen ettei automatiikka pelaa näissä pumpuissa lämmityskäytössä... juurikaan yhtään. Ainakaan jos pakkasen puolelle mennään.

-5c pakkasta ja pumput täysautomaagiset ominaisuudet päällä, niin saa jo puita hakata pesään kaksin käsin jos haluaa että tämän mallinen talo pysyy lämpimänä. Automatiikka on suunniteltu ilmeisesti niin että ykkösprioteetti on ollut melutaso, tämä taas aiheuttaa sen että pienellä puhallinopeudella pumppu lämmittää lähinnä oman termostaattinsa ja muutaman kuution lähistöllä olevaa ilmaa. Tämä taas lähinnä syö sähköä eikä saman päivän aikana voida puhua lämmittämisestä tai hyötysuhteista :)

Sen sijaan jos laittaa puhallusnopeuden 2-3 nopeuksille ja suuntaa puhalluksen vaakatasoon, niin talo pysyy lämpimänä vielä -15c asteillakin pelkillä pumpuilla. Termostaatti säädettynä yleensä 18-19c... suurella puhallusteholla meteli on tietysti kovempi mutta kun makuuhuoneet ja oleskelutilat ovat yläkerrassa saa pumput metelöidä alhaalla aivan rauhassa. Kakkosnopeudella ääni on vielä hiljaisempi kuin esim. videotykissä.

Kun termostaatti on säädetty noin pienelle 18-19c, ja puhallusteho taas suurelle, niin pumput käytännössä toimivat niin että lämmittävät asunnon 21-22c asteiseksi, jonka jälkeen sammuvat kokonaan joutokäynnille, jolloin kaikki äänikin lakkaa, myös ulkoyksikkö lopettaa ropeltamisen. Aina siihen asti taas kun lämpötila laskee kahden asteen päähän tuosta termostaatille asetetusta tilasta... jolloin taas hetken puhisee kovempaa.

Perhana kun pääsisi puukottamaan tuota softaa jollain konstilla... tai toinen vaihtoehto tietysti purkaa sisäyksikkö ja katsoa saisiko tuota puhallinta pyörimään kovemmin rautaa vaihtamalla. Yksi vaihtoehto on tietysti siirtää tuo termostaatti 10 metrin päähän lämmön lähteestä.

Mutta summasummaarum... kyllä näillä talo lämpiää kunhan pistää puhaltimen pyörimään aina pykälää automaattia kovempaa. Automatiikalla ei mielestäni tee muuta kuin huijaa termaria.


-Matti-

ps. Tänään ei ole kuullut pumppujen käynnistyneen kertaakaan... Termostaatit 18c, nopeus 3, suuntaus vaaka, ja ulkolämpötila nollassa. Aurinko paistaa. Kyllä se puhina joskus tuossa illan mittaan alkaa. Voisin tarkistaa missä lämpötilassa pumppu tarkalleen lähtee jauhamaan.
 

jviirret

Vakionaama
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

turku sanoi:
Tämän talven perusteella voisi todeta sen ettei automatiikka pelaa näissä pumpuissa lämmityskäytössä... juurikaan yhtään. Ainakaan jos pakkasen puolelle mennään.
No, meillä on kuitenkin talo lämpöisenä auto-nopeudella koko talven pysynyt,alkutalven 3-nopeus kokeilua lukuunottamatta. 3-nopeudessa on melun lisäksi se haittapuoli että se puhaltaa varsin haaleaa(tuntuu kauempana kylmältä) ilmaa silloin kun lämmitystarve on pieni tai jos pumpun teho alkaa hiipua, automaatti ei puhalla koskaan alle 40asteista ilmaa. Pumpun tehot riittää yksin tuonne -20asteen tietämille. Siihenkään ei vaikuta onko nopeus autolla vai manuaali 3:lla. Ainoa ero muissa asetuksissa on että autolla pitää lämpötilapyynti olla 4astetta korkeampi.

Jukka

ps. tästä intettiin viime talvenakin :)
 

turku

Tulokas
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

jviirret sanoi:
No, meillä on kuitenkin talo lämpöisenä auto-nopeudella koko talven pysynyt,alkutalven 3-nopeus kokeilua lukuunottamatta. 3-nopeudessa on melun lisäksi se haittapuoli että se puhaltaa varsin haaleaa(tuntuu kauempana kylmältä) ilmaa silloin kun lämmitystarve on pieni tai jos pumpun teho alkaa hiipua, automaatti ei puhalla koskaan alle 40asteista ilmaa. Pumpun tehot riittää yksin tuonne -20asteen tietämille. Siihenkään ei vaikuta onko nopeus autolla vai manuaali 3:lla. Ainoa ero muissa asetuksissa on että autolla pitää lämpötilapyynti olla 4astetta korkeampi.

Jukka

ps. tästä intettiin viime talvenakin :)
Tuon takia olen suunnannut ilmavirran kulkemaan sieltä missä ei oleskella, se tosiaankin on haaleampaa kun kenno ei ole yhtä kuuma ja puhallin pyörii kovempaa. Mutta tästä päästään taas siihen että automatiikan puhaltama kuumempi ilma huijaa termostaattia, ja mitä kylmempi, sen kuumempaa ilmaa... tapahtuu ns. terminen karkaaminen.

Pitää ehkä miettiä tuota termostaatin siirtoa ihan vakavasti.

Ulkona pakkasta tällä hetkellä -4, pumput pyörivät harvakseltaan +18c asetuksella kakkosnopeudella... ja sisälämpötila ei tipu alle +21.2c. Jos vaihtaisin automaagille ja nostaisin termaria +22c asteeseen, aamulla herättäisiin +20c lämpötilassa (ja vain sen takia että siinä talon oma logiikka ohjaa sähkövastukset päälle tuossa maagisessa lukemassa). Ei sen kuuluisi toimia näin? :)
 

jviirret

Vakionaama
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

Kellotin tuota katkokäyntiä. Meidän asennuspaikassa näytää menevän autopuhalluksella 5min syklillä, 5 päällä, 5pois... Päivällä ei lämmitystä edes tarvis, mutta niin vaan lämmittelee. Menee pitkälle yöhön ja sisäilman lämpö laskee useamman asteen ennen kuin ilp alkaa lämmittämään tauotta.
Tähän tulisi varmasti parannus jos sisäilma-anturin siirtää lähelle lattiaa ja laskee pyyntilämpötilaa muutamalla asteella. Vielä on kuukausi takuuta. Pitää ennen jäähdytyskauden alkua avata kannet, puhdistaa kenno ja tutkia tuo anturin siirron mahdollisuus.
 

jviirret

Vakionaama
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

Takuu alkaa olla lopuillaan joten avasin kotelon ja puhdistelin kennon paineilmalla. Kannattaa näköjään silloin tällöin tehdä, oli aika pölyinen ja kennon alaosassa jopa vähän pinttynyt kiinni. Lienee jäähdytyskauden kondensionveden kosteusvaikutuksia?
Samalla katkaisin sisälämpötila-anturin johdon, pistin pari metriä jatkoa ja toin sen siististi lastulevyn saumaa pitkin 30cm korkeudelle lattiasta. Laitoin vielä pienen muovirasian suojaksi.
Tästä eteenpäin kokemukset siirretyllä sisälämpöanturilla kunnes toisin mainitsen.
 

jviirret

Vakionaama
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

Ilman kuivaus tuntuu toimivan entiseen tapaan vaikka siirsin anturia. Jäähdytystä en ole koskaan oikein kokeillutkaan ku tuntuu että kuivauksellakin jäähtyy riittävästi ja ilma on huomattavasti raikkaampi. Harvinaista että tähän aikaan vuodesta on yleensäkkään jäähdytys/kuivaus tarvetta.
 

Pyttis

Jäsen
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

Miten sulla toimii tuo ILP ja takka yhteen? Tällä foorumilla on parjattu Mitsun osatehojen olevan riittämättömät kierrättämään takan lämpöä pelkällä minimipuhalluksella?

Tuo FD25 on koko ajan ollut ykkösenä omalla hankintalistalla, mutta nuo takkapuheet ovat sekoittaneet pään. Meillä kun on ilmaiset puut ja takat olleet tähän mennessä se tärkein lämmönlähde, niin enää ei tiedä mikä on homman nimi :(
 

jviirret

Vakionaama
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

Nyt on reilu kuukausi lämmitetty siirretyllä anturilla. Anturin vieressä on lämpömittari josta voi seurata samaa lämpötilaa kuin mitä ilp mittaa. Näyttää siltä että mitsu lopettelee lämmitystä kun anturin mittaama lämpötila on n.4astetta pyyntiä korkeampi. Eli 18asteen pyynnillä ja huoneiston minimaalisella lämmitystarpeella pitää minimitehoilla anturin luona 22asteen lämpötilaa, sen yli jos nousee niin alkaa katkokäynti. Tuolla 18asteen pyynnillä ollut nyt koko ajan, anturin luona 22 ja muualla asunnossa silmien korkeudella 22-23astetta. Eli nyt on nautittu aiempia vuosia korkeammasta sisälämpötilasta, tehontarve kuitenkin niin pieni ettei kulutus ole kahdesta edellisestä syksystä kuitenkaan noussut.
 

jviirret

Vakionaama
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

Nyt marraskuun aikana ulkolämpötilat laski niin alas että mitsun minimitehot eivät enää "ylilämmitä" taloa. Pyyntiä piti siis nostaa 19asteeseen. Se on nyt 0-10asteen pakkasissa ollut sopiva. Perimmäisissä huoneissa ja anturin vieressä on 20-21astetta ja tupakeittiön alueella 21-22. Automaatti käyttää puhallusnopeuksia 1-2. Yhdesti lämmitin leivinuuninkin ja silti huonelämpötilat pysyivät noissa toivotuissa rajoissa.
Viime puhdistuksen yhteydessä otin molemmat pikku suodattimet pois, eli paikoillaan enään nuo isot verkot.
Sähkön kulutus kuukausitasolla pysynyt kahden edellisen ilp-vuoden tasolla. Syksyiset sähkön ja siirron hinnan korotukset ja tuleva sähköveron korotus nostavat euromääräisen sähkölaskun sille tasolle jossa se oli ennen ilp:n hankinta. Takaisin maksuaika siis lyhenee, nyt näyttää siltä että 5vuoden kompresoritakuun aikana saa itsensä sääästettyä.
Ainoa vika joka oli on hävinnyt lähes kokonaan: sisäyksikön kotelo ei enää napsu. Kotelon auki käyttäminen anturin siirron yhteydessä siis poisti tuon vian. Ulkoyksikön tärinänvaimennus kumit sen sijaan näyttävät murtuneen, mutta vielä ei ole palasia irronnut. Ne varmaan joutuu joskus vaihtamaan.
 

jviirret

Vakionaama
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

Bongasin täältä tämän linkin http://www.wunderground.com/history/ ja kaivelin sieltä kuukausien keskilämpötilat 4vuoden ajalta. Alla kuukaudet joilla on sama 3 +/-1 asteen keskilämpötila kuin kuluneella lokakuulla. Perässä ko. kuukauden kokonais sähkön kulutus.

10/2006 2280kWh +2astetta
10/2007 2068kWh +4astetta

tässä välissä asennettu ilp

10/2008 1481 kWh +4astetta
4/2010 1777kWh +2astetta
10/2010 1583kWh +3astetta

Selvästi näkyy ilp:n vaikutus, kuin myös se että jäinen maa huhtikuussa vaikuttaa talon lämmöntarpeeseen. Tuon perusteella näyttää siltä että sisäanturin siirto ei vaikuta sähkön kulutukseen, kuten odottaa saattoikin.
Yhtään kertaa ei ole tarvinnut nyt kaukosäätimeen koskea lämmityskaudella anturin siirron jälkeen. Puhallus automaatilla, pyynti +19 ja siivekkeet 2asennossa ylhäältä alas. Ulkon ollut -16asteesta +2asteeseen. Kauimmaisten kamarien lämpötila pysynyt 20-21:ssä ja tupakeittiössä astetta paria enempi. Puutakin on yli 10asteen pakkasilla poltettu.
Luonnollisestikkin sisälämpötilan nousussa ja laskussa on viivettä kun ulkolämpötila lauhtuu tai kylmenee äkillisesti. Ei reagoi sisälämpötila 30sentin korkeudella niin nopeasti kuin seinillä korkeammalla olevat mittarit. Mutta tuossa n.1asteen lämpötilavaihtelujen rajoissa on pysytty.
 

jviirret

Vakionaama
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

Yöllä lmpötila laskenut -22:een. Uunikin jäi lämmittämättä, joten aamulla oli sisämittareissa 18-20asteen lukemat. Edelleen loppuu tuossa -20asteen kieppeillä lämpöpumpussa löyly yksin pitää talo lämpöisenä. Yksi syy on tuo automaatti puhalluksen käyttö, joka ei puhalla koskaan alle 43 asteista ilmaa, vaikka anturien mukaan lämmitystarve olisi mikä. Jos lämmitysteho alkaa hiipua niin pienentää puhallusnopeutta jottei mene tuon rajan alle. Aamulla puhalsi siis vain 2,5nopeudella 3:n sijaan. Nyt pistin "hemmo-testin" päälle, eli puhallus 4nopeudelle ja pyynti 31asteeseen. Koko talo humisee ja ilp puhaltaa vain 35 asteista ilmaa, mutta näin se leviää paremmin ja näyttää jopa siltä että sisäilman lämpötila ei laske enää ja joissakin mittareissa lukema jopa noussut muutaman desimaalin.
Ei tämä meteli ole kyllä tuon pienen lämmitys tehon lisäyksen arvoista.

Edit: Tulipa tuossa samalla todettua tämä puolen tunnin "kiukun keräys" sulatuksen jälkeen, jonka jo moni muukin käyttäjä on tällä foorumilla todennut.
Automaatti puhalluksella puhaltaa sulatuksen jälkeen puoli tuntia 1-2nopeudella ennen kuin saa nostettua lämmitystehoja niin paljon että voi käyttää suurempia nopeuksia puhallusilman laskematta alle 43asteen.
Man4 puhalluksella tulee sulatuksen jälkeen puoli tuntia n.30asteista ilmaa ja sitten nousee 35asteeseen. Kompressorin hurinasta päätellen molemmissa tilanteissa paiskii koko ajantäysillä töitä.
 

jviirret

Vakionaama
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

Marraskuu olikin kylmä, keskilämpötila -6. Tuossa listaa aiemmilta kuukausilta jolloin keskilämpötila on ollut 5-7astetta pakkasella:

1/2008 2472kWh -5
3/2008 2232kWh -5

ilp asennettu

3/2009 2138kWh -5
11/2010 2246kWh -6

Hmm, hieman jopa yllättää nuo ilp:n asennuksen jälkeiset lukemat. Sähkön kulutus liki samat kuin ennen ilp:ä. Tosin nyt marraskuussa poltin halkoja 6päivänä n.6-7kg/päivä kun tuolla 2008 merkinnöissä noilta kuukausilta on sama puumäärä poltettu melkein kuun jokaisena päivänä. Eli halkoja on säästynyt varmaan 150kg kiloa kuukaudessa.
 

jviirret

Vakionaama
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

Joulukuu se vasta kylmä oli, Wundergroundin mukaan keskilämpötila -14, brr Aiemmin +/-1asteen erolla sama lämpötila ollut seuraavasti:

2/2007 4061kWh

1/2010 3436kWh
2/2010 3043kWh
12/2010 3451kWh

Nyt säästö näkyy sähkössä, kun näin kylmällä on halkoja poltettu ennen ilp:ä ja ilp:n jälkeen. Tokikin niin, että tuosta 2/2007:stä 3000kWh on yötä ja 1000kWh päivää ja näistä ilp:n jälkeisistä lukemista alle 2000 on yösähköä ja loput päivää, eli rahallinen säästö ei ole noin iso. Pari päivää oli kiertoilma lämmityskin päällä kun ulkona oli yli 25pakkasta eikä ehtinyt puita poltella.
Sulatusvälit ovat pysyneet uskomattoman pitkinä. Liekö juurikaan alle 2h välejä ollut, en ainakaan ole huomannut. Nytkin päiväkausia ollut 2,5h kun on tietokone ollut käyrää piirtämässä. Ulkona 10-15pakkasta ja jotain 75-85% kosteus.
Mihinkään pumpun asetuksiin ei ole tarvinnut koskea marraskuun alun jälkeen, eli yllättävän hyvään paikkaan sattui eka kerralla tuo anturin siirto.
 

jviirret

Vakionaama
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

Vertailin enempikin noita sähkön kulutuksi ennen ilp:ä ja ilp:n jälkeen noiden keskilämpötilojen mukaan. Säästöjä näyttää tulevan lämmityskaudella n.500-700kWh/kk, paitsi kun keskilämpötila pyörii tuossa -5:ssä asteessa. Tällöin säästö on liki yksin puun kulutuksessa, ennen poltin aina pakkasilla halkoja nyt vasta kun on yli 10 pakkasta.
Kun vuodessa on n. 7-8kk lämmityskuukautta ja tuollainen sähkömäärä kaikkine hinnankorotuksineen maksaa tänäpäivänä 8,5(yö) ja 10,5(päivä) niin vuosisäästö pyörinee liki 400Eurossa. Ilp:n takaisinmaksuaika siis lyhentynyt melkoisesti niistä ajoista kun tuo hankittiin. Silloin 7-8v, nyt 4-5vuotta.
 

jviirret

Vakionaama
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

Aamulla sammutin ilp:n ja puhdistin suodattimet. Ennen sammutusta sulatusväli reilu 2h. Sammutus pudotti slatusvälin n.tunniksi, mutta jokaisen sulatuksen jälkeen se jatkui 10min ja nyt se on taas yli 2h. Ei voi ku ihmetellä, viime talvena ilp:ä piti sammutella sen vuoksi kun monesti sulatusväli ei ollut kuin 30-40min. Tänä talvena ei kertaakaan ole ollut alle tuntia.
Ainoa ero viime talveen on tuo siirretty anturi, jonka mittaama huonelämpö ei siis nyt souda ja huopaa pumpun vaikutuksesta.
 

jviirret

Vakionaama
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

Keli lauhtui 0:aan ja ulkoilman kosteus nousi 90-95%:iin. Edelleen mennään 2,5h sulatusväleillä :eek:

Pumppu puhaltelee hissukseen lämmintä vaikka tavoitelämpötila on jo ylitettty kahdella asteella(pyynti 19, sisäantrin vieressä 21). Tässä kohti ohjelmisto saisi kieltmättä toimia eri tavalla. Turhaa nostaa sisälämpötilaa 4astetta yli pyynnin ennen kuin pysähtyy kokonaan. Toisaalta, kun tämä tapahtuu meillä vasta +keleillä jolloin cop on aika hyvä, niin eipä tuosta isommin haittaakaan ole. Rakenteet varastoi lämmön pakkasia varten. Tai voisihan tuota pyyntilämpötilaa laskea, mutta kokeillaan nyt että meniskö koko talvi kaukosäätimeen koskematta(ok, puhdistuksen ajaksi on siitä pitänyt sammuttaa)
 

repomies

Hyperaktiivi
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

jviirret sanoi:
Keli lauhtui 0:aan ja ulkoilman kosteus nousi 90-95%:iin. Edelleen mennään 2,5h sulatusväleillä :eek:
Tuo on aika hyvin. Kokeilin eilen hemmotestiä +1 ja +2 asteen välimaastossa, ja Fujin kenno veti tukkoon alle vartissa. Ja siis todella tukkoon, ei mitenkään vähän tukkoon, vaan niin tukkoon että pumppu alkaa himmailla verkosta ottamiaan tehoja aika rajusti. Eli sopiva sulatusväli olisi ollut korkeintaan 20 minuuttia. ;D

Pikkutehoilla hissutellen kenno huurtuu tietysti hitaammin. Mitsussa tuo sulatusalgoritmi vissiinkin toimii aika nätisti pikkupakkasille asti, sitten loppuu eväät sulatuksen kestoon perustuvasta algoritmista.
 

jviirret

Vakionaama
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

Olikin kylmä helmikuu, keskilämpötila -16astetta. Aiemmin vastaavia kuukausia ollut:

2/2007 -14astetta 4061kWh ei ilp:ä
1/2010 -15astetta 3436kWh ilp, anturi vakio paikalla
12/2010 -14astetta 3451kWh ilp, anturi siirretty

ja nyt 2/2011 -16astetta 3387kWh

Aiempiin vuosiin verrattuna ajoin kovilla pakkasilla eri asetuksilla. Ennen ollut aina puhallus AUTO-nopeudella, nyt kun pakkaset vaelteli 20-30asteen väliä oli puhallus koko ajan(n.2viikkoa) man3:lla. Äkkiä vilkaistuna näyttää että sähkön kulutus olisi 60-70kWh vähäsiempää, mutta ompa tämä helmikuu tammi ja joulukuuta lyhyempikin, eli käytännön eroa ei näyttäisi olevan.
 

jviirret

Vakionaama
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

Noin, yksi talvi takana siirretyllä lämpötila-anturilla. Toimii huomattavasti vähemmällä räpelöimisellä kuin anturi alkuperäisellä paikalla. Käytännössä koko talvi meni samalla asetuksella: Puhallusnopeus Auto, suunta yksi pykälä vaakasta alaspäin ja pyyntilämpötila 19. Näillä asetuksilla oh-tupakeittiö pysyi 20-21asteisena koko pakkaskauden siihen asti kun pumpun lämpöteho riitti.
Tuossa 17-18 asteen pakkasilla kyllä kannatti laittaa puhallus käsin manual3:lle, koska vedonpoisto toiminto esti sen nopeuden Auto-asennossa. Tämä sama ominaisuus on toki olemassa vaikka anturi on vakio paikalla.
Nyt kun ulkolämpötila on noussut plussan puolelle alkaa sisälämpötila ryömimään ylöspäin ja mitsu lopettaa lämmityksen vasta kun anturin kohdalla on 4astetta yli pyynnin, eli 23astetta. Ei haittaa mitään ja voipa tuon sammuttaakkin päiväksi jos muistaa.
Mutu tuntumalta voin sanoa että sulatsvälit piteni huomattavasti, mutta ei tämä kuitenkaan kokonaissähkön kulutuksessa näkynyt.
 

janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

Mikä olikaan pyyntilämpötila ja sisälämpötila AUTO-nopeudella nyky keleillä, 19 ja 20?
Onko tuo ilmalämmityksen puhaltimet päällä? Se varmaan tasaa ja jakaa lämpöä makuuhuoneisiinkin vaikka Mitsu puhaltelee AUTOlla minimillä.
 

jviirret

Vakionaama
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

janti sanoi:
Mikä olikaan pyyntilämpötila ja sisälämpötila AUTO-nopeudella nyky keleillä, 19 ja 20?
Tilanne NYT:
Ulkolämpötila +4, ollut jo useamman tunnin
Pyyntilämpötila +19
Sisälämpötila tupakeittiössä n. +23
Sisälämpötila makuuhuoneessa +21,5
Sisälämpötila ilp:n sisälämpötila anturilla hieman yli 21astetta (elohopea mittari)
Eli käytännössä ylilämmittää tupakeittiötä josta sitten lämpö "valuu" muihin huoneisiin. Näin on ollut koko talven, makuuhuoneen seinämittari näyttää aina suunnilleen samaa lukemaa kuin elohopeamittari joka on ilp:n huonelämpötila-anturin päällä. Tupakeittiössä on aste kaks lämpöisempää. Kaikki muut mittarit on n. silmien korkeudella paitsi tuo ilp:n mittaamaa lämpöä seuraava on anturikotelon päällä n.40cm lattiasta.

janti sanoi:
Onko tuo ilmalämmityksen puhaltimet päällä? Se varmaan tasaa ja jakaa lämpöä makuuhuoneisiinkin vaikka Mitsu puhaltelee AUTOlla minimillä.
Ilmalämmitysksen kierto on koko ajan päällä, se imee ilman talon lämpimmämmästä paikasta mutta kun sen sekaan sekoittuu ilmanvaihdon tuloilma niin räppänöistä puhaltaa talvella koko ajan hieman kylmempää kuin mitä sisäilma muuten on. Mutta kyllähän tuo ilmaa sekoittaa, sitä ei voi kiistää.
 

RAFU

Vakionaama
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

jviirret sanoi:
Ilmalämmitysksen kierto on koko ajan päällä, se imee ilman talon lämpimmämmästä paikasta mutta kun sen sekaan sekoittuu ilmanvaihdon tuloilma niin räppänöistä puhaltaa talvella koko ajan hieman kylmempää kuin mitä sisäilma muuten on. Mutta kyllähän tuo ilmaa sekoittaa, sitä ei voi kiistää.
Minulla lämmitysilmakanavissa on tasaisesti 22 - 22,5 C säädetty lämpötila ja ILP antaa peruslämmön niin kauan kuin sen teho riittää. Öljykattilasta alkaa tulla enemmän lisälämpöä kun ulkolämpötila alkaa laskea. Ei tarvitse säädellä muuta kuin korkeintaan ILP pyyntilämpötilaa kovemmila pakkasilla. Oheinen kuva antaa selvän kuvan hyvin toimivasta ILP Valmet Kotilämpö yhdistelmästä. Takka ja puulämmitteinen saunakiuas tulee myös huomioitua tällä säätötavalla. ;)
 

Liitteet

jviirret

Vakionaama
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

RAFU sanoi:
Minulla lämmitysilmakanavissa on tasaisesti 22 - 22,5 C säädetty lämpötila
Meillä ei oikein onnistu kun samassa vesikierrossa ilmalämmitys kaapin kans on pari lattialämmitys piiriä ja muutama vesikiertoinen patteri. Siinä vaiheessa kun ilp:n teho alkaa hiipua niin ei riitä enää tuon lämpöinen puhallusilma pitämään taloa lämpimänä. Kiertovesi on muistaakseni 20-45asteista ulkolämpötilasta riippuen, mutta koska säätökäyrää ei saa tuossa eh80:ssä väännettyä mutkalle niin ilmalämmityksen hana on kiinni kunnes sitä tarvitaan. Eli tuo hana on ainoa paikka mihin pitää pakkaskaudella koskea, ilp puhaltaa samoilla asetuksilla koko lämmityskauden. Ja tietenkin puiden kans tuusaaminen lisäksi kun pakkanen ylittää 10astetta
 

RAFU

Vakionaama
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

jviirret sanoi:
Meillä ei oikein onnistu kun samassa vesikierrossa ilmalämmitys kaapin kans on pari lattialämmitys piiriä ja muutama vesikiertoinen patteri.
Niin on meilläkin 30 m2 toimisto vesipattereilla ja omalla kiertopumpulla ja säädöillä. Niitä vaan ei ole tarvinnut käyttää kumpanakaan talvena kun toinen ILP on hoitanut sen puolen kokonaan. Lattialämmöt pesutiloissa on sähköllä, alkoi vesikiertoinen lattialämmitys vuotaa vuosi sitten. Monenlaisia yhdistelmiä on olemassa. ;)
 

jviirret

Vakionaama
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

No niin, tuli 3vuotta täyteen tälle ilp:lle. Hyvin on toiminut, vaikka en ole kovimmillakaan pakkasilla sammuttanut. Äsken tein joka keväisen paineilma puhdistuksen sisäyksikölle. Melkoisesti pölyä sisältä lähtee, joten ihan aiheellinen toimenpide on ennen jäähdytys kauden alkua. Ulkoyksikön kumit näyttää pahasti murtuneilta, mutta ei nyt vielä ole ihan palasiksi menneet. Pitänee jossakin välin uusia.
Takaisin maksu aikakin näyttää tuosta 6-7vuodesta lyhenneen liki puoleen kun sähkön hinta on noussut aika railakkaasti tässä 3v aikana.
 

jviirret

Vakionaama
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

Laskeskelin sähkötaululla pulsseja kiertoilma- ja ilmanvaihtopuhaltimet päällä ja pois päältä. Sain pähkäiltyä noiden ottotehoksi n.120W tällä normaali tehoasetuksella. Tuosta voi laskea että kuukausikulutukseen vaikuttaa reilu 80kWh ja vuosikulutukseen 1000kWh. Tuon verran siis säästyisi sähköä jos nuo puhaltimet sammuttaisi ja luottaisi siihen että ilma vaihtuu ja sekoittuu riittävästi painovoimaisesti. Rahassa mitattuna ehkä 100e/vuosi, kun eihän se hukkateho harakoille lämmityskaudella mene vaan lämmittää omalta osaltaan huoneilmaa.
Ostin ulkoyksikköön uudet tärinänvaimennuskumit kun entiset on kompressorin puoli päässä aika murtuneen näköiset. Vielä en vaihtanut, mutta ovatpahan valmiina jos iskee tekemisen puute.
 

jviirret

Vakionaama
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

Käytin ulkoyksikön kantta auki jotta sain paineilmalla puhallettua kennon puhtaaksi ulospäin. Ihan turhaan, ei siitä mitään lähtenyt. Muutama hämähäkin seitti on kolmessa vuodessa tullut. Suurin syy tuohon lienee se, että pahimman pölykauden aikaan ei tarvi pumppua juuri huudattaa.
Vastoin ennakko-odotuksia ei ulkoyksikkö näyttänyt ottaneen korroosiotakaan oikein mihinkään. Sulanapito vastuksen ja pohjalevyn välissä sen näköistä töhnää, että sieltä varmaan ensimmäisenä alkaa ruostumaan. Nytkin oli märkä ko. kohdasta vaikkei pumppua ole viikkoon käytetty.
 

fly

Jäsen
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

Mielenkiintoisia ovat kokemuksesi. Lisäksi luin suurella kiinnostuksella - oliko ninim. Puuhis kokemukset.
Itselläni on 2005 hankittu 9-sarjan Pana invertteri ja pari-kolme vuotta vanha Ultimate 20 sarjalainen ja nyt 2-3 viikkoa tuhissut fd25. Kaikissa inverttereitä ja piirikorttiautomatiikkaa ja kaukosäätöautomatiikkaa.

Kokemukset ovat Panasta myönteiset. Säätimestä annettujen asetusten jälkeen automatiikka toimii odotusten mukaan. Panan pakkasrajoja en ole kokeillut mutta varmaan se tekisi minkä pystyisi tässä 550m3, 2-kerrostalossa. Tähän 2 kerroksiseen hankin sen fd25:n tositarkoituksella.

Kokemukset hallitehoisesta Ultista ovat myönteiset, - se lämmittää toista noin 500m3 omakotitaloa. Aluksi meni talvi ilmeisesti vajaatäytöllä ja sitten huoltomies laittoi siihen 150 g lisää ainetta ja lämmitystehot nousivat luissa-tuntumalla 30%.
Iso mylly on siitä miellyttävä, että se vääntää osatehoilla mukavasti, vaikka minimiottoteho on ollut siinä 660w pistorasiasta halvalla mittarilla mitattuna. Samalla ottoteholla tuottaa sisään 19C, 20C tai 21C noin +5- +10C ulkolämpötilassa. Osaa mennä pyynnön täytettyään tauolle.
Ei se kuumaksi taloa tee vaan miellyttäväksi.
Invertteri ja sille laadittu piirikortti pelaavat hyvin yhteen. Kaukosäätimen ajastus toimiva.
Pakkaskelillä sulatuksen jälkeen se ryntää AUTO asennolla täydelle puhallukselle ja ottotehoja jotain 2500-2600w vähäksi aikaa. Siitä syntyy miellyttävän väljä halli-avaruuden tuntu.
Päästäkseni miellyttävään olohuone-atmosfääriin kokeilin huoltomiehen neuvosta puolivälin puhallusta, suunta viistosti alas ja siinä asennossa se olikin viime talven. Tehoja riitti -20C pakkasille asti. Varavoimaloina on suorasähkö-radiaattorit, takka ja peltikamina, - näistä peltikamina on kaikkein tuottavin paksuilla puilla ja pienellä vedolla, puita mennyt 1-2 m3/v. Yhdessä pumpun kanssa oivallinen yhdistelmä. Vuoden kulutus ollut kaksi vuotta noin 8600 kwh/ vuosi, - siinä kaikki sähkö.

Kokemuksesi ja Puuhiksen kokemus viittaavat siihen, että fd25 on kömpelömpi automatiikaltaan ja säädettävyydeltään kuin tuo Ulti tai Pana. En ole insinööri ja siksi kysynkin eikö invertterin ja piirikortin yhteistyö ole avaintekijä? Välikausina +5 - -10 C yli vuorokauden asetukset säilyttävä ajastin on yliveto. Semmoisen ulkolämpötilan vallitessa säästöt syntyvät monipuolisista säätämismahdollisuuksista, jos ovat syntyäkseen.
Olen tyytynyt melko alhaisiin lämpötiloihin, - huonelämpötila noin 20 C. Kovilla pakkasilla ajoittain joissakin huoneissa jopa 18-19C.
Jos pyytää asteita enemmän, pumpun ottotehot pakkasilla nousevat eksponentiaalisesti.

Aion kokeilla sisäyksikön anturin laskemista alemmaksi hallimyllyssäni. Siinä se onkin mielenkiintoinen seurattava kun talosta puolet on 4 metriä korkeaa tilaa. Lämmön selkeä kerrostuminen korkeassa tilassa on pulma pakkaskeleillä mutta tietenkin vain ongelma, johon on olemassa ratkaisu.
 

jviirret

Vakionaama
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

Vaikeapa on tehdä automatiikkaa joka sellaisenaan miellyttää kaikkia ja jokaista asennuskohdetta. Toiset haluaa että mööpeli huutaa täysillä 24/7 ja toisilla riittää tarpeen mukaan kierrättäminen. Tuolla anturin siirrolla meillä alkoi toimiin just niinkuin halusinkin. Kaukosäätimeen ei tarvi koko pakkaskaudella koskea, silloin mennään 19asteen pyynnillä ja auto-puhallusnopeudella. Nyt kunnon pluskeleillä riittää pyynniksi 17astetta ja käy nättiä katkokäyntiä. Joku toinen löytänee eritavalla säädettynä miellyttävimmät asetukset.
Anturin siirto ei vaikuttanut sähkön kulutukseen, kun vertaa aiemmpiin kuukausiin jolloin samat keskilämpötilat, mutta puhallusnopeus ei enää souda/huopaa kun lämmin puhallusilma ei pääse vaikuttamaan anturiin.
Ajastimet tuossa on ihan /c:stä, joka sellaisia tarvii ei varmaan osta mitsua, ainakaan tätä fd25/35 sarjaa.
 

jviirret

Vakionaama
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

Päivitys profiiliin. Aiemmin ollut kaksi ulkorakennusta, 18m2 ja 50m2 peruslämmössä talvikauden, nyt vain 18m2. Päivittelen kulutuslukemia tähän topikkiin kun kelit kääntyy kylmemmiksi, näkee mitä tuollaisen 50m2 hevostallin lämpimänä pitäminen on maksanut.
Normaali varastosta poikkeaa suuremman ilmanvaihdon osalta, toisaalta taas hevonen lämmittää ilmaa. Tallin lämmityksessä käytettiin 1000w ja 500w pattereita, jotka riittivät n.20asteen pakkasille asti. Kylmemmillä keleillä alkoi vesiastiat lattioilla jäätymään. Kylmimpinä kuukausina siis kuluttanut suunnilleen 1000kwh sähköä kun patterit ovat olleet koko ajan päällä.
 

jviirret

Vakionaama
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

Pieni puulämmitys testi. Lämmitin leivinuunin noin 250asteeseen ulkolämpötilan ollessa -1 astetta. Halkoja kului noin 10kg, eli puukuutiosta tuollaisen lämmityksen olisi tehnyt noin 30kertaa ja mikäli halkokuution hinta olisi 30e/m3 niin em. lämmitys olisi maksanut tasan euron.
Lämmityksen päätyttyä sammutin ilpin ja nyt 5h myöhemin voin todeta että sisälämpötila on laskenut 0,8astetta ja uunin lämpö 200asteeseen eli ei ihan uunin lämpö yksin riitä lämpötilan ylläpitoon.
Ilman uunia ilp kävisi käyntiäänestä ja puhallusnopeudesta päätellen minimiottoteholla, tai hyvin lähellä sitä. Kun sähkön hinta siirtoineen on nyt keskimäärin 11senttiä/kwh niin saadaan käyntitunnin hinnaksi suunnilleen 6senttiä. Tuolla yhden puulämmityksen hinnalla ilp kävisi 16tuntia. Halvempi siis lämmittää ilp:llä kuin haloilla, vaikka halot ei maksaisi kuin tuon 30e/m3.
Tämän kokeilun perusteella jatkan hyväksi todettua tapaa ja alan lämmitteleen tulisijoja säännöllisemmin vasta kun pakkaset kiristyy tuonne -10asteen kylmemmälle puolelle.
 

Caol Ila

Aktiivinen jäsen
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

jviirret sanoi:
Pieni puulämmitys testi. Lämmitin leivinuunin noin 250asteeseen ulkolämpötilan ollessa -1 astetta. Halkoja kului noin 10kg
Millainen leivinuuni sulla on?

Itsellä 2600kg tulikiven takkaleivinuuni ja jos siinä leivinuuniosassa poltan tuon n 10kg puuta, nousee lämmöt max 150 asteeseen.

Tietenkin riippuu siitä onko ollut pitkään lämmittämättä, vai olisiko jo valmiiksi lämmin uuni.

Meillä ainakin on pakko odotella reilumpia pakkaskelejä, ennenkuin takkaa lämmittää, muuten saa kaivaa vihdat/vastat esiin jo olohuoneessakin.

Siksi ei voi syyskeleillä oikein tunnelmatuliakaan pitää, kun lämmöt nousis kämpässä liikaa jo ilman emäntääkin.. ;)
 

kaupamees

Vakionaama
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

Caol Ila sanoi:
Meillä ainakin on pakko odotella reilumpia pakkaskelejä, ennenkuin takkaa lämmittää, muuten saa kaivaa vihdat/vastat esiin jo olohuoneessakin.
Sama täällä, tänään lämmitettiin uuni 200 asteiseksi ja olohuoneen lämpö nousi 27 asteeseen, tosin ulkolämpötila ei paljoa vaikuta siihen paljonko sisälämpö nousee, kun uunia lämmittää.
 

jviirret

Vakionaama
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

Caol Ila sanoi:
Millainen leivinuuni sulla on?
110leveä, 90syvä ja 160korkea tiilikasa yhdellä poskikanavalla. Aiemmin en tänä syksynä ole lämmittänyt.
Uunin sisälämpötila tosiaan nousee tuolla puumäärällä tuohon 250asteeseen. Karjalanpaistin sai paistettua. Kättä ei ulkopinta polta missään vaiheessa. Nyt kun lämpömittari näyttää 190astetta niin ulkopinta on kauttaaltaan 25-30asteinen, pl. suuluukun lähiympäristö.
Tuosta 250asteesta alaspäin jäähtyy sisältä noin 10astetta/tunti vauhdilla. Eli kerran vuorokaudessa kun lämmittää tuolla puumäärällä niin pysyy pinta mukavan ja tasaisen lämpöisenä ja voi uuniruuat valmistaa samalla.
Jos puumäärän nostaa 15-20kiloon niin lämmöt nousee 350-400asteeseen ja silloin löytyy ulkopuoleltakin kättä polttavia pintoja.
 

ekomies

Pakkastalvea odotellessa...
Vs: Jviirret kokemuksia ja kulutus seurantaa (mitsu fd25, p-pohjanmaa, 130m2 )

Caol Ila sanoi:
Itsellä 2600kg tulikiven takkaleivinuuni ja jos siinä leivinuuniosassa poltan tuon n 10kg puuta, nousee lämmöt max 150 asteeseen.

Tietenkin riippuu siitä onko ollut pitkään lämmittämättä, vai olisiko jo valmiiksi lämmin uuni.

Meillä ainakin on pakko odotella reilumpia pakkaskelejä, ennenkuin takkaa lämmittää, muuten saa kaivaa vihdat/vastat esiin jo olohuoneessakin.

Siksi ei voi syyskeleillä oikein tunnelmatuliakaan pitää, kun lämmöt nousis kämpässä liikaa jo ilman emäntääkin.. ;)
Samoin täällä on Tulikivi. Ei oikein passaa lämmitellä rinnan lattioiden kanssa tai muuten liikutaan talouspaperit kainaloissa hikikarpaloita kuivaten. ;D
 
Ylös Bottom