Jyväskylässä pohditaan vesihuollon yksityistämistä

fraatti

Hyperaktiivi
Sinne sitten riipaisemaan nimi alle hyvän asian puolesta:

Vesi on meidän - kansalaisaloite vesihuollon yksityistämisen estämiseksi
Aloitteen päiväys
31.1.2020
Aloitteen muoto
Ehdotus lainvalmisteluun ryhtymisestä
Aloitteen sisältö
Esitämme, että tämän kansalaisaloitteen pohjalta käynnistetään valmistelu sellaisen lainsäädännön luomiseksi, jolla estetään julkisomisteisten vesihuoltotoimintojen myyminen kaupallisille yksityisille toimijoille. Nykyinen omistus pidetään julkisen sektorin hallussa.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Ilmeisesti tuon aloitteen tekijöiden mielestä vesiosuuskunta on julkinen toimija.
En jaksanut lukea koko tekstiä läpi mutta idea tulee tuossa varmasti kaikille selville vaikka itse aloitteessa olisikin virheitä. Sallittakoon se aloitteen tekijälle joka lienee maallikko.
Kaikki varmasti ymmärtävät ettei tässä nyt ole kyse vesiosuuskunnista. Itse kuulun myös vesiosuuskuntaan mutta vesi tulee vesiosuuskunnan hallinnoimaan putkistoon Tampereen veden pohjavedenottamolta.

Tuohon liittyykin sellainen mielenkiintoinen juttu että jos vedenhinta nousisi riittävästi niin saisimmeko porata oman kaivon tuohon samalle pohjavesialueelle ja ottaa vedet omalla pumpulla sieltä. Veikkaan että moisen hankkeen torppaisi varmasti joku. Tässätapauksessa vesi tulee jotakuinkin samalta alueelta missä pohjavesi ja vesiosuuskunta sijaitsee eikä mistään "muualta".
 

fraatti

Hyperaktiivi
Tänään tehty aloite ja jo nyt 23000 kannatusta... Taitaa olla ennätysvauhti
26100, mikähän on raja? Taitaa paukkua raja varsin nopesti.

Luulisi viestin menevän perille myös Jyväskylän talous- ja strategiajohtaja Lasse Lepälle.... :prkl:

Taitaa myös Jyväskylän talous olla kuralla. Tämä taitaa olla aika yleistä, omassa kunnassa sama juttu. Lumia ei enää aurata vaan tampataan tienpintaan. Huhu kertoo että tienhoidon määrärahoista olisi leikattu 60%.

Jyväskylän kaupungin taloustilanne synkkenee
Jyväskylän talous- ja strategiajohtaja Lasse Leppä kertoo, että kaupunki ei suunnittele yt-neuvottelujen aloittamista, vaan jatkaa tiukkaa talouspolitiikkaa ensi vuonna.
Jyväskylä
10.10.2019 klo 08.24
Kuluvan vuoden toisen kolmanneskatsauksen mukaan tilikausi on muodostumassa 38,9 miljoonaa euroa alijäämäiseksi
 

kaihakki

Vakionaama
Näyttää olevan n. 140.000 asukasta Jyväskylässä. Alijäämän saa paikattua, kun jokainen asukas maksaa n. 280,- euroa ylimääräistä veroa.
Aika kehno on ko. pitäjän päättäjien laskutaito. Tuollainen ylimääräinen veronkanto ei luulisi olevan mikään juttu nykyaikana. Jos myyvät vesilaitoksen, laskuttaa uusi ostaja vielä enemmän lähivuosina asukkailta.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Ristiriitaa ei ole, sanoo talousjohtaja – Jyväskylä jatkaa energiayhtiön myyntisuunnitelman selvittämistä kansalaisaloitteesta huolimatta

Mahtaakohan tuonne olla rahan tarvetta?
 
Viimeksi muokattu:

fraatti

Hyperaktiivi
Kuluttajaliitto: Ehdoton ei vesihuollon yksityistämisaikeille, yritys voisi käyttää monopolia kuluttajan vahingoksi
Kuluttajaliitto tyrmää vesihuollon yksityistämisaikeet. Vesihuolto on liiton mielestä sellainen luonnollinen monopoli, jota ei saisi yksityistää edes osittain.
Kuluttajaliiton mukaan luonnollisen monopolin yksityistämisessä on merkittävä riski siitä, että yritys käyttää monopoliasemaansa kuluttajan vahingoksi.
Normaalissa tilanteessa markkinoiden kilpailu varmistaa hintojen kohtuullisuuden ja palvelun laadun. Luonnollisen monopolin tapauksessa yrityksen monopoliasema estää kilpailun, liitto tähdentää.
Vesilaitokset ovat olleet Suomessa perinteisesti joko julkisessa omistuksessa tai vedenkäyttäjien muodostamien vesiosuuskuntien omistamia. Viime aikoina on uutisoitu Jyväskylän kaupungin suunnitelmista yksityistää vesihuoltonsa osittain.
 

pamppu

Vakionaama
Kaikki ymmärtää että tämä on huono, silti homma jatkuu. Esimerkit on nähty, vanhatkin töppäykset (Caruna) tarttis saada peruttua.

Sama myös toisinpäin, täällä esim. paikallinen jätehuolto halua sekaantua kaivojen tyhjennykseen, vaikka se ei ole monopoli, on täysin kilpailutettavissa ja homma toimii. Jos sitten tulee lisärahastaja joka tappaa megakilpailutukseksella kaikki muut firmat paitsi yhden suuren, niin se siitä kilpailusta, hinnat pilviin ja kuluttaja kärsi taas.

Ihme homma ettei käsitetä milloin on monopoli ja milloin ei.
 
Uskon vahvasti näissä yksityistettävissä monopoleissa olevan takana myös suomalaista pääomaa. Kun sitä sopivasti kierrättää, se näyttää ulkomaalaiselta. Joku näissä aina hyötyy ja yhteiskunta kansalaisineen kärsivät, samalla kun ovelat ketut keräävät saaliin pussiinsa. Piiritys jatkuu niin kauan kuin kettulla on vainu raha-apajasta. Se mikä on kaikille muille huono, on yhdelle oikein hyvä.

Jatkossa tullaan varmaan lukemaan keskusteluja jostakin sillasta tai moottoritien pätkästä. Sellainen on varmasti hyvä sijoitus jollekin, kun valtio on jo rakentanut muutaman sata kilometriä moottoritetä ja sitten joku saa laittaa siihen yhteen kohtaan maksupuomin ja kerätä sillasta kohtuullisen tuoton. Se varmaan sitten kanssa valetaan kullasta ja koristellaan timanteilla.
 

kaihakki

Vakionaama
Eikös tuolla Sipilän hallituksen Bernerillä ollutkin jossain vaiheessa ideana myydä suomen maantiet sijoittajille. Olisi saanut valtion budjettiin rahaa, ja sijoittaja olisi laittanut tiemaksut heti tavalla tai toisella käyntiin.
 

fraatti

Hyperaktiivi

janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen

msr

Jäsen
Onkohan missään yritetty veden kanssa vastaavaa tuotannon ja siirron erottamista kuin sähköllä? Voisihan samassa verkossa olla useampikin tuottaja. Veden tapauksessa myös puhdistuksen voisi kilpailuttaa erikseen.
 
Minun mielestäni nuo ovat vähän huonoja bisnespaikkoja kokonaisuutta ajatellen. Jätevesien puhdistuksesta tosin tuota harrastetaan jossakin määrin suurten teollisuuslaitosten kanssa, kun on iso teollisuuspuhdistamo, minne mahtuu pienen kunnan jätevedet muiden mukana. Jää kunnalta sen oman puhdistamon pyöritys ja valvonta. Kunnallisissa vesissä on yleensä paljon ravinteita, teollisuusvesiin ravinteita jopa lisätään biologian kiihdyttämiseksi.
 
Ylös Bottom