Tervehdys foorumille!
Itselläni kolmisen vuotta vanha otsikon mukainen laite käytössä. Viime kesän helteillä puhaltelin vielä kylmää ilmaa. Nyt ollut säilytyksessä sisällä kuivassa ja viileässä. Irto pölyä ei kennoissa ole, olen siitä aina huolehtinut.
Nyt talvisäilytyksen jälkeen päätin kokeilla laitetta. Olevinaan toimii normaalisti: puhallin toimii, kompressori käynnistyy, mutta kylmää ei tule. Kun laite on aikansa päällä, alkaa höyristimen kenno jäätyä toisesta reunasta. Tässä vaiheessa tulee vain häivähdys viileää. Jäätymisilmiö siinä on ollut jo ainakin viime kesänä aina alussa, mutta kun laite oli ollut päällä noin 10 minuutia, jää hävisi ja kylmää tuli normaalisti. Nyt jää ei häviä, eikä kylmää tule.
Laitteen ottotehoksi on ilmoitettu 792W. Sähkönkulutusmittari näyttää 430-450 wattia, eli paineita ei ilmeisesti muodostu. Kun laitteen kääntää nurinniskoin, lorinaa kuuluu. Ainetta (R290) on siis jonkin verran tallella ja täytyy ollakin, koska jäätäkään ei muuten tulisi. Käyttöohjeen mukaan jos laite on ollut muussa kun pystyasennossa, pitää odottaa 2 tuntia ennen käynnistystä. Oli siis pystyasennossa talven yli, enkä kallistellut ennen ensimmästä kokeilua.
Kyllähän tuo serriin taitaa mennä, mutta jää vaivaamaan, että missä vika? Aineetko karanneet, vai onko kopressori vikaantunut siten, ettei paineet nouse? Männänrenkaatko jumissa? Täytetäänkö noita siirrettäviä laitteita missään? Max 100 euroon asti voisi vielä huollosta maksaa, mutta tuossa menee se kipuraja kun nämä on halpoja muutenkin.