Nibe F470 kyykähtelee itsestään, ainakin tuloilmapuhallin

TOP82

Jäsen
Palautepisteet
17
Olen muutaman kerran kiinnittänyt huomiota siihen, että Nibe F470 "boottailee" itsekseen. Aivan kokonaan tuo ei uudestaan käynnisty, mutta ainakin tuloilmapuhallin jää noin vartiksi lähes nollakierroksille. Tämän jälkeen kuuluu samanlainen ääni kuin konetta käynnistettäessä, eli kuulee selvästi kun puhallin kiihdytetään normaalinopeudelle. En osaa sanoa boottaileeko jotain muuta samalla. Näytössä yms kaikki pysyy päällä eikä tule mitään virheilmoitusta. Mulla on ollut tikku kiinni koneessa ja äsken sain napattua tuollaisen tilanteen. Liitteenä kuvaaja josta näkyy kun kymmenen jälkeen tuloilman lämpötila nousee yhtäkkiä hetkeksi aikaa yli 30asteen, koska ilmavirtaus on pysähtynyt. Samaan aikaan on sulatus käynnissä. Ajallisesti osuu yhteen kompuran pysähtymisen kanssa. Mutta ainakin yhden kerran olen havainnut vastaavan tilanteen niin, että kompura on pysynyt päällä, joten voi olla sattumaa. Käytössä toiseksi uusin softa. Tätä ilmiötä on tapahtunut satunnaisesti ainakin viime kesästä asti. Huoltomieheen otinkin jo yhteyttä ja lupasi kysellä asiaa taas Niben päästä. Mutta ainakaan viime kerralla sieltä ei osattu sanoa mitään. Osaisiko täällä joku vinkata missähän vika voisi olla? Ei tuo ainakaan normaalille toiminnalle tunnu...
 
Liitteet

TOP82

Jäsen
Palautepisteet
17
Tässä viime yöltä käyrää. Jotain mystistä tuolla teknisessä tilassa tapahtuu. Tuloilma on ollut puolen yön jälkeen korkealla, eikä tähän löydy mitään järkevää selitystä, koska vastaavaa nousua ei ole ollut menovedessä. Poikkeuksellinen tilanne on jatkunut tuonne neljään asti. Tämän voisi selittää, että tuloilmapuhallin on ollut paljon asetusarvoa pienemmällä, niin kuin välillä olen korvakuulolla huomannut. En kuitenkaan näin pitkiä aikoja ennen. Noin klo 5.20 tapahtunut piikki tuloilmassa on selitettävissä vastuksilla. Menovedessä samanlainen nousu hiukan suurempana.

P.S.Logitaulukossa on jokaisen tunnin loppuosassa arvot sekaisin, 46 min jälkeen tulee 56, 57, 58,59 ja sitten jatkuu 47,48 jne arvot. Eli siksi jäteilmakäyrä ei ole jatkuva 3:48 noin kohdalla.
nibe_graf_01022019.png
 
vwg4

Aktiivinen jäsen
Palautepisteet
43
Mites tuloilmaräppänä ulkona? Ettei jäässä/kuurassa
Suodattimet toki kunnossa.

Voiskohan ec puhallin hajota tolleen? Vai näkyykö tuo nibe näyttämässä puhallin nopeudessa?
 
TOP82

Jäsen
Palautepisteet
17
Mites tuloilmaräppänä ulkona? Ettei jäässä/kuurassa
Suodattimet toki kunnossa.

Voiskohan ec puhallin hajota tolleen? Vai näkyykö tuo nibe näyttämässä puhallin nopeudessa?
Puhallin on hiljattain kokonaan uusittu laakerivian takia. Kyykkäili jo ennen vaihtoakin kesällä. Mistä puhallinnopeuden näkee? Prosenttiluku pysyy samana vaikka äänen perusteella sen nopeus muuttuu. Tuloilmaräppänä on auki ilman verkkoa ja suodattimet on uudet. Jotenkin vaikuttaisi että ohjaus on seonnut?
 
vwg4

Aktiivinen jäsen
Palautepisteet
43
@repomies Onkos näissä puhaltimilla käyntikonkka?
Saiskohan tuota ongelmaa rajattua puhaltimiin tahi kortille ohjaukseen
 
repomies

Hyperaktiivi
Palautepisteet
47
EC-puhaltimessa on sisällä pieni invertteripiirilevy. Mitään klassista 1-v AC-sähkömoottorin käynnistys- tai käyntikondensaattoria sieltä ei löydy, mutta toki piirilevyllä on muutama elektrolyyttikondensaattorikin.

Olisin itsekin ihan ensimmäisenä epäillyt raitisilman ottoa ja kuuraa, mutta jos kierrosluku heittelee korvin kuultavasti, niin sitä ei kuura selitä.

En tiedä, ohjaako F470 puhaltimia pwm-signaalilla vai onko siinä potikkaratkaisu kuten 410P mallissa oli. Jos se on pwm, vikaa voi joutua etsimään myös ohjauspuolelta pahimmassa tapauksessa. Jos se on potikka niin tokkopa vika siinä on. Todennäköisimmin se itse puhallin piirilevyineen kuitenkin on vialla.

EC puhaltimelta saa pyörimisnopeustiedon pulssina, ittellä arduino laskee kierrosnopeudet niistä. Mutta jos laitoksessa ei ole tehtaalta lähtiessä kierrosluvun loggausta, niin harvapa jaksaa moista lähteä rakentelemaankaan.

Ainakin 410P mallissa puhaltimet oli identtiset. Tulopuhaltimen ja poiston voisi vaihtaa päittäin. Jos vika siirtyy tulopuolelta poistopuolelle niin sitten se on varmasti se puhallin itsessään. Jonkin verran siinä saa kyllä ruuvata, koska puhallin pitää irrottaa puhallinkaavusta.
 
Tämä vika oli viimeinen sinetti päätökselle päivittää lämmitysjärjestelmä johonkin hiljaisempaan vaihtoehtoon. VILPeissä keskustelua tästä. https://lampopumput.info/foorumi/threads/nibe-f470-vaihtoon-vilp-tilalle.28267/#post-376510
Yritän nyt selvitä tolla siihen asti kun saadaan keväällä joskus toivottavasti korvaava järjestelmä asennettua.

La aamupäivällä oli tulopuhallin taas ihan kahvilla. Käynnistin koneen uudestaan, ei vaikutusta. Otin vielä sen räppänän irti seinästä ja tähyilin tuloilmakanavaankin muttei siellä mitään ihmeellistä löytynyt. Ajelin käsikäytöllä puhallinta eri nopeuksilla sieltä huoltovalikosta ja sen jälkeen laitoin taas normaalinopeudelle niin alkoi toimimaan normaalisti. Katsotaan koska pitää uudestaan taas mennä ihmettelemään. Mulla on hyllyssä vielä tuo vanha laakerivikainen puhallin niin sitä voisi tietty koittaa jos menee ihan mahdottomaksi vika. Boottaili kyllä satunnaisesti silläkin puhaltimella, että veikkaisin vikaa ohjauspuolella.

Tuossahan on joku turvamekanismi että tuloilma pysäytetään jos sen lämpö laskee liian alas? En tiedä voisiko olla mahdollista että jokin toiminto laukaisee tämän esim virheellisen anturitiedon pohjalta. Lokitiedoissa tuloilma ei laske poikkeuksellisen alas ennen temppuilua, jollei se sitten ole niin nopea tapahtuma että 1min talletusväli ei riitä.. Siitä pitäisi tulla kyllä virheilmoitus, mutta hälyloki on tyhjä.
 
Ylös Bottom