Tyhjiöinnin pitävyys

T.H

Jäsen
Iltaa arvon raati.

Aloitteleva pumppu-asentaja, tai pikemminkin asentaksi haluava, vailla hyviä neuvoja ynnä ohjeita otsikon aiheesta.

Eli kun tyhjiö ei vaan pysy..!
Kokeiltu kolmilla eri letkuilla, kaksilla eri huoltomittareilla sekä kahdella eri tyhjiömittarilla. Ja aina vaan vuotaa, ei paljon mutta kuitenkin.

Tyhjiöpumppu imee paineen kyllä vaikka 30 pascaliin, vaan kun sulun tyhjiöpumpulta sulkee, alkaa paine kohoamaan. Ensin ottaa reippaampia harppauksia, sanotaanko vaikka noin 170 pascaliin asti, jonka jälkeen nousu kyllä hidastuu, vaan ei pysähdy. Hitaasti mutta varmasti kohoaa.. Näin myös tyhjiöidessä pelkkiä mittareita letkuineen.

Kurssit käyty ja luvat myönnetty, vaan sormi silti suussa ennen ensimmäistäkään asiakkaalle asennettua pumppua.

Typpipulloa ei vielä ole, joten paineella vian haku hankalaa.

Kaikki vinkit, ohjeet, ynnä neuvot tervetulleita
 

janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Maallikko päästäisi hieman kylmäainetta putkistoon. Sitten vaan laipat läpi asianpesuliuoksella tai vuodonilmaisu sprayllä vuotoja etsien. Jos omistaa haistelijan niin silläkin voi testata.
 

T.H

Jäsen
  • Keskustelun aloittaja
  • #3
Kiitos vastauksista.

Eikä muuta voi sanoa kuin että ohhoh.. Jotenkin vaan toivoin että olisi jokin olematon asia jäänyt itseltä huomioimatta, kuin että vaihtoehtoisesta suuret tukkukauppiaat kauppaa tollasta kuraa, ja ilmeisesti monelle silti kelpaa.
Kolmen eri valmistajan letkut ja kahden eri valmistajan mittarit, ja kaikki vuotaa about saman verran, ei hyvää päivää..
 

T.H

Jäsen
  • Keskustelun aloittaja
  • #4
Vantaan edupolissa kävin. Moista ongelmaa ei siellä tullut kenelläkään tietääkseni vastaan. Ei vaikka käytettävät välineet eivät tosiaan olleet uusia tai uudenveroisia.

Ja fysiikka ei todellakaan ole itselle kovin tuttu aihe, joten en näin suoralta kädeltä ymmärrä eroa letkujen tai liitosten pitävyydessä yli- tai alipaineistettuina.
 

Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
Jos ei ole kiire ja haluaisi tehdä vimpan päälle, mitäs sanotte jos tyhjiöinnin jälkeen päästäisi hiukan kaasua. Vaikka tuon päästäisi koneesta, onko sillä merkitystä jos täytös vähenee alle 1 gramman. Jo tuollainen pihaus nostaa paineen sieltä muutamasta kymmenestä Pa varmaan tuhansiin pascaleihin. Kun tuon sitten imee vielä lopuksi pois, jäännös ilman ja kaasumaisessa tilassa olevan vesihöyryn pitoisuus putoaa vielä ~ sadasosaan. Tietysti, ei se vuotaa saa sittenkään työn aikana.

Esim. 0 °C:ssa veden höyryn paine on noin 600 Pa. Eli kun mennään reilusti tämän alapuolelle, siellä ei voi olla vettä vetenä (jos ei toimita pakkasessa), mutta jos lähtötilanteessa on ollut kosteutta, sitä on alipaineistuksen lopussa toki suhteessa paljon enemmän, teoriassa jopa koko se jäännöspaine voi muodostua vesihöyrystä. Kun tuohon päästäisi kaasua, saisi imemällä ne loputkin pihalle lisätyn paineen suhteessa eli esim. 3 000 Pa / 30 Pa = 100. Näin ilman ja kosteuden poisto muodostuisi jo likipitäen täydelliseksi ja enemmän kuin kertaluokkaa paremmaksi kuin parhaallakaan pelkällä tyhjiöinnillä. Aikaahan tuohon tietysti tuhrautuu ja kun ei kokemusta ole, en tiedä, kuinka tarkasti koneen venttiiistä kaasua voi päästää ettei tule turhaan "liikaa".
 

T.H

Jäsen
  • Keskustelun aloittaja
  • #6
Ensimmäinen sarja oli scanofficelta, merkkiä en ulkoa muista eikä ole nyt just lähellä että voisin tarkistaa. Toinen sarja iten, ahlsellilta. Kolmannet letkut oli lainassa, oisko ollut iten nekin. Alipainemittarit kummatkin olleet iten 55:sia.

Enkä mä nyt tästä tarkoituksella yritä vänkätä. Enpä vaan ollut tälläsiin "murheisiin" varsinaisesti varautunut, kun ei tosiaan kurssilla tullut tälläistä vastaan. Ja ihan jonkin verran hain keskustelujakin aiheesta, ei ihan hirveesti löytynyt.

Mun tähän astinen työkokemus on sähköpuolelta, joten ilman ja kylmäaineiden kanssa pelaaminen on ihan uutta allekirjoittaneelle.
Pyrin yleensä ymmärtämään miksi jotakin tehdään, ja jos jokin ei toimi kuten oletettua, miksi näin on.

Edelleen ihmettelen, että jos imen paineen 50 pascaliin, ja se hetkessä kipuaa likemmäksi 200 pascalia, niin millä ihmeen kommervenkeillä siinä sitten tyhjiön pitävyyttä varmistelet..
 

Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
Ei siellä mitään vesihöyryjä ole - eikä tyhjiöntiä normaalisti tarvitse minkään vesihöyryn vuoksi

Sittenhän se on helppo, kun päästää vähän kaasua läpi. Ei kai tuosta tyhjiöinnistä haittakaan liene. Syöpimisestä ja pinta adsoptiosta olen kyllä lukenut täällä kirjoitettavan mutta kuivain varmaan sitoo nekin vedet.
 
Olen huomannut että kun tyhjiöidessä kääntelee venttiileitä edestakaisin niinrupeavat pitämään paremmin...toisinaan huomaa karan liikkeen muuttuvan raskaammaksi...tarkasta myös ne liittimien tiivisteet, niitä kannattaa olla varalla kourallinen
 

Jolberious

Vakionaama
Tuon luet ensin, niin pääset vähän käsiksi hommaan.
Kun lopetat tyhjiöinnin, niin paineet tasautuvat ja tästä syystä paineet nousevat vähän mutta pitäisi pysähtyä jossakin vaiheessa.

Edupolilla kävin oman oppinikin hakemassa ja scrollia mukaillen, opetus on kyllä laadukasta.
 

T.H

Jäsen
Joo, oli se varmaan laadukasta. Tosin sillä hintaa ei kyllä ainakaan yhtään vähemmän laadukasta passais ollakaan.

Ja kyllä kun tollasia kursseja kerran järjestetään, pitäisi niissä asiat opettaa niin kuin ne tulevat oikeassa elämässä olemaan. Hyvä olis varmaan esimerkiksi edes mainita, että sitten kun ostelette niitä ensimmäisiä mittareita ja letkuja sieltä hiukan halvemmasta hintaluokasta, niin mahdollisuus sille että niissä tälläiset tyhjiöt saatte pysymään, on lähinnä teoreettinen.
Ei niistä kurssin kävijöistä joka jantteri ole niitä vehkeitä jo viimeiset 10 vuotta puoli-laittomasti asennellut, ja päättänyt vaan vihdoin poiketa hoitamaan luvat kuntoon.
 

Rauski

Ilppien huolto ja kylmätekniikka kiinnostaa.
Avainsana: järjestelmällinen vianetsintä!
Kun tyhjiöit pelkkää mittaristoa letkuineen, niin voit sulkea mittariston oman venttiilin yhden kerrallaan, jolloin huomaat milloin tyhjiön heikkeneminen pysähtyy.

Tee myös seuraava testi: tee 1/4" kupariputken pätkään kartiot molempiin päihin ja mutterit putkeen tietysti ennen kartiointia. Kytke tyhjömittari suoraan tyhjöpumppuun tuolla putkella. Käynnistä pumppu, hyvä tyhjiö tulisi saavuttaa reilusti alle minuutissa. Mikäli sinulla sattuisi olemaan 1/4" liitäntään tuleva palloventtiili, niin se ensin pumpun liitäntään, jotta voit testata, että tyhjämittarissasi ei ole vuotoa.

Tuntuu uskomattomalta, että juuri sinulle olisi sattunut tulemaan pari viallista mittaristoa, mutta mahdollistahan sekin olla voi.

Kyseisen kouluttajan ammattitaidosta ja -taustoista en tiedä mitään, mutta jos olettaa, että on kylmäalan ammattilainen ja osaa kylmäpuolen asiat sekä osaa opettaa ne, niin tuskin kuitenkaan kukaan kouluttaja kulkee ostamaan erilaisia mittareita ihan vaan testatakseen niiden toiminnan. Kouluttaja, joka ei aktiivisesti tee ilppien huoltoja ja asennuksia, ei välttämättä kohtaa todellisia ongelmia, joita "oikeassa työssä" eteen tulee.

Ilppikursseillani on tullut useita vuotavia liitoksia vastaan, joskus vuodot löytyy, joskus ei. Lisäksi olen keikoilla huomannut, että mittaristossa saattaa olla pieni vuoto parillakin eri keikalla, mutta seuraavalla keikalla samat liitännät eivät vuoda. Johtuisiko ympäristön lämpötilasta, kosteudesta tai jostain muuta?

Parissa tapauksessa mittariston näkölasin liitännässä on ollut vuoto.
 

rema

Aktiivinen jäsen
Voi vuotaa esim. neulaventtiili, paisunta venttiili, jos vuotaa , niin niiden kannen tiiviste uusiksi ja myös kierreteippiä.
 
Viimeksi muokattu:

T.H

Jäsen
Päivitystä..

Hain vielä yhden uuden letkun, 1/4 tuuman liittimillä. Toiseen päähän tyhjiöpumppu, toiseen tyhjiömittari. Sama peli jatkuu. (Tämä jotta välissä ei ole enää edes muunnosadapteria.)

Jälleen vuotaminen hidastuu merkittävästi noin 350-400 pascalin tienoilla.
Olen taipuvainen uskomaan että ilmeisesti uusikin tyhjiömittari itsessään on vuotaja.
Mutta en mä enää ainakaan uskalla mennä toistamiseen reklamoimaan, ennen kun olen kuullut ensimmäisestä mittarista. Onnisella kun on käytäntö että jos todetaan ettei mittarissa ole vikaa, joudut lunastamaan myös tarkastetun mittarin itsellesi.

Tyhjiömittarit siis ite-55v.
 

Jolberious

Vakionaama
Tyhjiöi ensin pelkkä tyhjiömittari jne. Voit myös täyttää huoltomittarisarjan typellä ja katsoa että vuotaako ylipaineen puolella.
 

T.H

Jäsen
Juu, on sulku. Missään vaiheessa en oo koittanut pitää alipainetta sulkematta pumppua pois järjestelmästä.
 

T.H

Jäsen
Vaihtelevia aikoja, 15 minuutista tuntiin. Varmaan jonkun kerran jättänyt pumpun imemään pidemmäksikin aikaa. Ei kai se aika kovin merkittävässä roolissa ole pelkkää mittarisarjaa, sisällä lämpimässä, tyhjiöidessä?
 

Agiles

Aktiivinen jäsen
Eikös noissa ITE:n digi mittareissa ollut tuollainen "ominaisuus", että alkavat hiipimään vaikkei vuotoa olekaan.. johtui jotenkin siitä mittaustekniikasta?
 

T.H

Jäsen
Iltaa.

Tänään suoritettu seuraavaa:

-haettu ahlsellilta uusi refcon tyhjiömittari.
-tyhjiöity uutta mittaria, todettu tulosten pysyvän samana.
-masennuttu, lisää.
-suoritettu seuraava kytkentä:

Refcon mittari kiinni huoltomittarisarjan matalapaine puolelle.
Iten mittari huoltomittarisarjan täyttöletkuun, josta letkuliitoksella tyhjiöpumppuun.
Huoltomittarisarjan korkeapaineletku vapaana, venttiili auki, sulku kiinni.
Tyhjiöidään.
Seuraavassa tuloksia tyhjiöinnin aikana:

Alipaine iten mittarissa tulee n. 10 pascalia refcon mittaria jäljessä.
40 minuutin jälkeen, alipaine 71 pascalia, alkaa kohota tasaisesta.
Piruuttaan suljetaan korkeapainepuolen venttiili.
Tilanne korjaantuu, alipaine jatkaa laskuaan.
50 minuutin kohdalla mittareiden paineet tasaantuneet, arvo 57 pascalia.
60 minuutin kohdalla iten mittari näyttää matalampaa painetta kuin refco, 53pascal/55pascal. Tämä erotus tulee säilymään koko tyhjiöinnin akan.
Kulunut 1 tunti, 15 minuuttia.
Alipaine ei juurikaan enää kasva, lopetetaan tyhjiöinti.
Mittareiden lukemat tässä vaiheessa seuraavat: ite 48pascal, refco 51,6pascal.
Suljetaan sulku pumppuun kytketystä letkusta.

Seuraavassa tuloksia tyhjiön pitävyydestä:

Alle 1 min, ite 170pascal, refco 110pascal.
5 min, ite 220pascal, refco 170 pascal.
10 min, ite 250pascal, refco 215pascal.
20 min, ite 300pascal, refco 375pascal.
40 min, ite 350pascal, refco +600pascal.

Päätelmä, ei mitään hajua..
Nyt niin paljon eri romuja hankittuna, ja jos jollakin lailla testattuna, alkaa huumori loppumaan..
Ainut muuttumaton tässä yhtälössä tämän päivän jälkeen on itse alipainepumppu. Mutta voiko rikkinäinen pumppu tälläistä aiheuttaa? Jos eri paikkoihin linjaa sijoitetut mittarit kumpikin näyttävät alipainetta, siellä silloin sellainen lienee?
 

T.H

Jäsen
Juu, kai mä voin senkin vielä tehdä, ei vaan ole sopivaa sulkua kupariputken liittämiseksi, täytynee hakea.. Jotenkin vaan tuntuu hiukan uskomattomalta, että yli kymmenestä käytössä olevasta uudesta letkusta jokainen vuotaisi alipaineella, ja kaikki lähes saman verran.
 

remykv

Vakionaama
Ainut muuttumaton tässä yhtälössä tämän päivän jälkeen on itse alipainepumppu. Mutta voiko rikkinäinen pumppu tälläistä aiheuttaa? Jos eri paikkoihin linjaa sijoitetut mittarit kumpikin näyttävät alipainetta, siellä silloin sellainen lienee?
Eikö itse pumppu ole eristetty tyhjiöstä sulkuventtiilillä, eikai se ole edes vaihtoehto?
En varmaan taaskaan vaan ymmärrä mistä puhutaan
 

T.H

Jäsen
On kyllä. Kuten tuolla aikaisemmin mainitsinkin, en ole missään vaiheessa yrittänyt pitää tyhjiötä yllä sulkematta pumppua ulos järjestelmästä.
 

T.H

Jäsen
Näin olen asian ymmärtänyt. Ja kuten sanottua, koko ajan on ollut sulullinen letku pumpun ja tyhjiöitävän kohteen välissä.
 

T.H

Jäsen
Ei ole. Mulla on kahden eri mittarisarjan mukana tulleet letkut, sulkuineen. Joiden lisäksi 1 erikseen hankittu letku, sululla ja 1/4 tuuman liittimillä. Joka ainutta letkua testattu yksitellen, kytkettynä vain tyhjiöpumppu sekä tyhjiömittari. Ja joka tyhjiöinnissä pumppu suljettu ulos sulkemalla sulku.
 

J.P

Tulokas
Terve mulla on sama homma tuon tyhjiöinnin kanssa mittarit hommattu scanoffiselta ja edupolin kurssi käyty.Kurssilla ei mitään ongelmia esiintynyt,nyt kun olen näitä kotona käyttänyt niin ei toimi niinkuin opetettiin.Tyhjiötä ei saa pysymään edes pelkää mittarisarjalla,eli lähtee heti nousemaan kun laittaa pumpulta sulun kiinni eikä tunnu rauhoittuvan oikein mihinkään.Tästä aiheesta on nyt reilu kuukausi aikaa oletko saanut homman toimimaan.Typpipullo on käytössä eipä ole ainakaan mittarisarjalla paineet karannu ko olen testannu pidin 18Bar noin tunnin ajan niin ei ainakaan siitä huomannut olisiko mittarisarjassa vuoto. ITE-55 käytössä
 

T.H

Jäsen
Iltaa. En mä oo saanut hommaa toimimaan opetetulla tavalla. Mut enpä näköjään ole yksin murheideni kanssa. Olet jo toinen edupolin kurssin käynyt joka multa kyselee onko ratkaisu löytynyt. Varmaan suurin vika oli sittenkin opetuksessa, kun valtaosalle ammattilaisista tälläinen ongelma on tuntematon. Tilasin atlantin toiselta puolen pari venttiiliä, jotta en tarvitse enää pätkääkään letkua tyhjiön sulkemisen jälkeen. Ero lekujen kanssa mittailuun ollut merkittävä. Jos noi sua tarkemmin kiinnostaa, laita vaikka yv:tä.
Se, miksi edupolin tiloissa käytetyillä laitteilla ja repaleisilla tiivisteillä suoritetut tyhjiöinnit käyttäytyivät varsin eri tavalla jäänee ikuiseksi arvoitukseksi.
 

Rauski

Ilppien huolto ja kylmätekniikka kiinnostaa.
Joitakin vuotavia mittareita on kursseillani vastaan tullut. Joissain vuoto on ollut nestelasin rengas, joka on löyhtynyt. Kiristäminen tilanteen korjannut.
 

Bond

Tulokas
Hei,
Kiinnostaisi todella tietää jos tuohon paineen nousuun löytyisi hyvä "selitys" joltakin. Itsellä vastaavia kokemuksia Teston mittarin kanssa.
 

Ryynäne

Tulokas
Vanhaksi käynyttä keskustelua, mutta kun tuli ite tehtyä toi moka, että ostin itelleni Iten. Oon kyllä lukenut (ja nauranut vahingoniloisesti) kun jotkut piruparat on näiden kanssa itkeneet, mutta hädässä otin sen, mikä tukun hyllystä löyty. Kyseessä on Ite-55v - vuotavamittari. Onko joku saanut tällasen vuotavan pitäväksi? Ostin tosiaan just tuon mittarin ja eihän se tietenkään pitänyt, kun oli jo hommat kesken siinä asiakkaan luona.

Avasinkin sen mittarin siinä sen mummon pöydällä ja ruuvailin sitä T-haaran kiristysmutteria. Vähän parani, mutta ei vieläkään hyvä. Edelleenkään ei pidä. Paine nousee 30 Pa:sta sinne 300 Pa hujakoille. Ennen rukkaamista nousi 380 asti. Toki tuossa lukemassa pysyy sitten. Aivan varmana tietona on, että juuri tuo tyhjiömittari vuotaa, koska letkuja myöten kaikki muut testasin typellä. Kaikki letkujen tiivisteetkin siinä jo menin vaihtamaan ja venttiileitä kiristeleen. Inhottavan jäykkiä ovat nyt.
 

Jolberious

Vakionaama
Täälläkin hyvin käytetty Refco Ref-Vac päätti ruveta vuotamaan, hiipii 1-10Pa / s paineet ylös, epäilin jo että onko ITE:n mittarisarja sanonut työsopimuksen irti, mutta 3 eri letkulla suoraan tyhjiömittariin liitettynä, jokaisella sama ongelma.
Maanantaina pitää käydä uusi mittari hakemassa ja heittää vanhalla vesilintua.
 

kimmok

Vakionaama
Voisko kyse kumminkin olla letkuissa eli letkut ei vuoda vaan tilavuus pienenee ja sitä kautta tyhjiöinnin taso laskee.
 

Jolberious

Vakionaama
Voisko kyse kumminkin olla letkuissa eli letkut ei vuoda vaan tilavuus pienenee ja sitä kautta tyhjiöinnin taso laskee.
Sulku on ollut kiinni mittarin puolelta, joten tämän ei pitäisi olla mahdollista.
Paineet nousee alle tunnissa yli 2000Pa lukemiin, joten en oikeen muuta keksi, kuin vuotavan mittarin.

Aluksi epäilin että olisiko mittariin jäänyt kosteutta joka olisi jäätynyt, mutta hiustenkuivaajalla lämmitys ja IPAlla puhdistus pitkän kaavan mukaan ei tilannetta helpottanut.
Myöskään sulut ei voi vuotaa (tai olisi äärimmäisen epätodennäköistä, että kaikki kolme).
 

kurre orava

´pitkähän on pilalla, lyhyttä on helppo jatkaa...´
Myönnettäköön auliisti joskin ehkä hiukan häpeillen että itse en ole koskaan uskonut tyhjiön pysyvyyteen vaan olen aina tehnyt homman kahdessa vaiheessa. Typellä paine päälle, noin 40 bar ja jollei mistään vuoda tai näytä vuotavan niin sit olen tyhjiöinyt. En ole koskaan erityisemmin sittemmin seurannut pysyykö tyhjiö kun sammuttaa pumpun kun nouseehan se yleensä kuitenkin. Olen lähinnä katsonut että pääsee hyvään tyhjiöön.

Tämä tosin koskee vain uusia asennuksia jossa on puhtaat putket ym. Ei ole vielä vuotojen takia tarvinnut mihinkään palata mutta eihän noita asennuksia nyt tietty mahdottoman monta olekaan kun en työkseni ja elannon eteen tuota hommaa tee.
 
Back
Ylös Bottom