Väitöskirja maalämpöpumpuista.

Mikki

Vakionaama
Ei ole väitöskirjaa, mutta onpas nyt MLP:t saamassa ympärilleen melkoista sääntelyä. Ilmeisesti se kallioperän eri kerrosten läpäiseminen on alkanut huolestuttamaan laajemminkin.

Sehän olisi "kiva" jos osoittauisi, että näistä syvistä rei'istä aiheutuu pohjavesien yleistä likaantumista (syvien kivikerrosten "myrkyt" päätyy pintavesikerroksiin). Loppuisi MLP poraukset kuin seinään (kuten on jo tapahtunut osassa kuntia).
 
Täällä päin meni suuri tehdashanke puihin, koska se olisi saattanut heikentää Kallaveden veden laatua sen verran, että juuri ja juuri hyvän veden laatuluokituksen saanut Kallavesi ei ehkä olisi enää pysynyt tuossa hyvässä tilassa. Kysymys kaikkiaan tuhansista työpaikoista ja noin miljardin liikevaihdosta. Nyt sitten vaihtoehtona ajaa puut jonnekin muualle tai jättää metsiin lahoamaan.

Joskus törmäsin täällä tai tuolla sisarfoorumilla noihin pohjavesialueiden luvan hylkäämispäätöksiin. Perusteluissa oli jotenkin arvoitu, että se saavutettavissa oleva pieni yksityinen etu ei ollut riittänyt mahdollisten haittojen perusteeksi. Onhan tuolle sentään olemassa vaihtoehtojakin.
 

Mikki

Vakionaama
Nopeasti väitöskirjaa selailin ja kovin ihmeellisiä juttuja ei osunut silmään. Mutta riskeiksi porakaivoissa oli nostettu useitakin juttuja ja suoritetun kyselyn perusteella näitä ongelmia löytyy muutenkin kuin satunnaisesti.

1593434235515.png


Paljonko maksaa MLP kaivon täyttäminen (niin ettei vesikerrokset enää sekoitu), jos joku pystyy naapurustossa osoittamaan, että kaivon porauksen jälkeen pohjavesi huononi uusilla haitta-aineilla? Vai maksaako MLP poraaja puhdistuslaitteistot?

Vähän kaukaa haettua vielä, mutta trendi uutisoinnissa näyttää olevan sen suuntainen, että MLP ei kohta kovinta hottia olekkaan.
 

kurre orava

´pitkähän on pilalla, lyhyttä on helppo jatkaa...´
Paljonko maksaa MLP kaivon täyttäminen (niin ettei vesikerrokset enää sekoitu), jos joku pystyy naapurustossa osoittamaan, että kaivon porauksen jälkeen pohjavesi huononi uusilla haitta-aineilla? Vai maksaako MLP poraaja puhdistuslaitteistot?
Kustannuksista täytön osalta en osaa sanoa mitään mutta mitä tulee tuohon toiseen kysymykseen niin vastaus lienee yksiselkoisesti - ei varmasti. Ainakin jos MLP poraajalla tarkoitetaan työtä suorittavaa urakoitsijaa. Eivät taatusti ota minkäänlaista vastuuta toimeksiantajan tai sen naapureiden veden suhteen vaan käytännön vastuu ja mahdollinen maksumiehen rooli jos jokin menee pieleen lienee kyllä toimeksiannon teettäjällä.

kaiken järjen mukaan, jos kaikkia suojavyöhykkeitä ja -etäisyyksiä otetaan huomioon ja työ tehdään hyvin ja asianmukaisesti niin riskitkin pitäisi kai olla minimoitu. Toki jos työt on tehty tyyliin "vähän sinne päin" esimerkiksi tuon porareiän tiivistyksen osalta niin urakoitsijakin voinee ainakin teoriassa joutua maksumieheksi. Tosin silloinkin todennäköisesti ainoastaan leivättömän pöydän kautta joka sekin on raskas ja kallis tie kulkea.
 

VesA

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Kaipa se on sama porataanko porakaivo pohjaveden ottoa vai lämmöntuottoa varten, toki energiakaivo on syvempi. Täällä on näitä kaivoja vähän joka talossa ja kaksi parhaassa ja poraustouhuja on tullut koiraa kusettaessa seurattua. Urakoitsijoissa on isoja eroja. Osa hoitaa homman hyvin siististi ja härskeimmät sotkevat sillä lietteellä laajoja alueita - ovelin ei aluksi laittanut sitä lietettä konttiin ollenkaan vaan pumppasi kaupungin ojaan... oli se sitten siivottu myöhemmin - kaipa ne tuolla haja-asutusalueella pumpataan vaan johonkin pöpelikköön eikä poraaja ollut varautunut.
 

staari

Aktiivinen jäsen
  • Keskustelun aloittaja
  • #8
On näköjään tuossa kaivon porauksessa, johon tutkimus keskittyy, paljon riskejä ja niitä liuosvuotojakin sattuu yleisesti. Lähdeaineisto on kyllä laaja.

Jäin kaipaamaan enemmän kuin kyselytutkimuksen havaintoja, kovaa dataa aiheutuneista ongelmista esim. pohjavesialueella. Edes muutama case study mittaustuloksineen. Jää kysymys ilmaan että tunnetaanko Suomessa merkittävämpiä maalämpökaivojen aiheuttamia ongelmia pohjavedelle ?

Ja aina pitää muistaa että kuitenkin liikutaan kunnallisten ja yksityisten energiayhtiöiden ansaintamahdollisuuksien tontilla. Maalämmön yleistymisen kasvun jarruttaminen, nyt kun maalämpö on tunkemassa rivi- ja kerrostaloihinkin, on tällä uudella sääntelyllä varmasti tervetullutta em. tahoille.
 

pökö

Rele-aikakauden änkyrä
Ja aina pitää muistaa että kuitenkin liikutaan kunnallisten ja yksityisten energiayhtiöiden ansaintamahdollisuuksien tontilla. Maalämmön yleistymisen kasvun jarruttaminen, nyt kun maalämpö on tunkemassa rivi- ja kerrostaloihinkin, on tällä uudella sääntelyllä varmasti tervetullutta em. tahoille
Todellakin.
Ehkä pitää lopettaa porauksen ohella myös paalutukset varsinkin teräspaaluilla, nehän hakataan kallioon asti ja varmasti niitä juntataan pohjavesialueillakin.
 
Semmoinen tuossa itselleni sattui kun tuota silmäili, että aina se keräin ei mene tai juuttuu jotenkin kiinni. Mitä se sitten tarkoittaakaa homman kannalta - porataan uusi reikä ?
 

VesA

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Voi pikemmin olla etteivät nuo onnettomuudet sattuessaan kuitenkaan aiheuta juurikaan mitään laajemmin. Muutama kymmenen litraa etanolia ei pysty pohjavesiä pilaamaan, se lantraantuu olemattomiin, mutta mahtaako niissä korroosionestoaineissa jne olla jotain häijympää jolla on merkitystä pieninäkin pitoisuuksina ? Sama koskee sitä hiekkapölyä - eihän sitä lopulta paljon ole naapurille jaettavaksi ja sen leviäminen laajalti ennen pohjaan laskeutumista vaatisi aika hillittömät virtaukset.
 
Ylös Bottom