Keskustelua sähköautoista

HelaKammo

Vakionaama
Niin, ja porsineen TSi vehkeen, ehjänä olisi ollut n. 10-11 k€, meni kiertoon 3 k€, ainoa vaihtoehto oli kyllä siinä kohtauaa sähkö, kaverin DSG porsi, en koske enää polttomoottoreihin. Aika selvää oli, että katsoin vain sähköjä, vaikka tässä Leafissa on ne haasteensa.

Polttomoottorit korjaan itse ja ne on vanhenpia, joille on mahdollista tehdä jotain itse.
 
Lappanen

Hyperaktiivi
Ostaja oli maksanut rempasta 3ke. Sen jälkeen sillä on mahdollista säästää kokonaan se 12ke noin 2-3 vuoden käytöllä jos oikein huono tuuri kävisi. Mikä vastaa jo toista "katkennutta jakohihnaa" samalla aikavälillä.

Halpa käytetty sähköauto pitäisi saada, mutta kenelläkään ei pitäisi olla niihin varaa uutena. Ylläpitoon nyt ei ole mitään helpotusta ollutkaan. Muuta kuin se ettei siihen juuri kulu rahaa vastaavaan polttomoottoriautoon verrattuna.

Laskelmani näköjään osui kateushermoon, joten pehmennetään sen verran että kaikki mahdollinen on hankittu insinöörin palkalla ilman tukia, veikkausvoittoja (;)), perintöjä, reittä pitkin kulkematta ja verot Suomen progressiolla maksaen. Elämä on valintoja.
Ostajalla kävi tuuri, että kulut jakaantuivat.

Jos on varaa ostaa 60 k€ polttis käyttökuluineen, niin luulisi olevan varaa ostaa 60 k€ sähkis käyttökuluineen ilman verohelpotuksia.

Köyhät sitten odottelee polvet maassa, toivoen että ne rikkaat ei ole rässineet tuilla hankittuja teslojaan rikki asti ja akut riittäisi edes pariksi vuodeksi. Jos akku kosahtaa, niin uutta ei ole varaa asennuttaa vaan paaliin menee ja polttista alle.

Laskelmastasi, 70 tkm ajelua ja 20 k€ polttoaineisiin, no joo, ehkä lasket paremmin töissäsi ja tuotat siihen päälle vielä jotain ;)

Mua ei saa "kateelliseksi" kuin sellaiset jotka tekee ennemin kuin maksaa tekemisestä. Kateellisuudella tarkoitan sitä, että harmittaa etten itse osaa tehdä paremmin, vaikka harvassa on ollut kateellisuuden aiheet ja aiheilta opitaan.
 
VesA

In Memoriam
Sähkiksissä yksi jakolinja voi tulla siihen millä ehdoillla laitetta sen elon loppupuolella huolletaan. Nyt on vain kaksi autoa joita on riittävästi vanhoina - leaf johon saa akkuja, myös alkuperäistä isompana muualtakin kuin marmorilta ja Tesla - jonka valmistaja tekee kolmannen osapuolen akkuhommat kutakuinkin mahdottomiksi. Ja onhan niillä ollut suunnitelmissa rakentaa akku osaksi auton pohjaa niin että sitä ei voi korjata edes marmorilla.
 
Arvid

Aktiivinen jäsen
Ostajalla kävi tuuri, että kulut jakaantuivat.

Jos on varaa ostaa 60 k€ polttis käyttökuluineen, niin luulisi olevan varaa ostaa 60 k€ sähkis käyttökuluineen ilman verohelpotuksia.

Köyhät sitten odottelee polvet maassa, toivoen että ne rikkaat ei ole rässineet tuilla hankittuja teslojaan rikki asti ja akut riittäisi edes pariksi vuodeksi. Jos akku kosahtaa, niin uutta ei ole varaa asennuttaa vaan paaliin menee ja polttista alle.

Laskelmastasi, 70 tkm ajelua ja 20 k€ polttoaineisiin, no joo, ehkä lasket paremmin töissäsi ja tuotat siihen päälle vielä jotain ;)

Mua ei saa "kateelliseksi" kuin sellaiset jotka tekee ennemin kuin maksaa tekemisestä. Kateellisuudella tarkoitan sitä, että harmittaa etten itse osaa tehdä paremmin, vaikka harvassa on ollut kateellisuuden aiheet ja aiheilta opitaan.
Mistä verohelpotuksista kirjoitat? Mitä kuluja lasket tuossa 60ke vertailussa?

Ei tosiaan verrokkina toimi 1.0 litrainen Yaris jos lasketaan vaihtoehtoista kustannusta. Katsoin että aikanaan Teslan teoreettinen bensavastine kuluttaa paperilla 9-15 l/100 km, ja todellisuus samassa käytössä olisi varmasti yläpäässä (edellistä autoa referenssinä käyttäen). Huoltoja ei ole tässä edes huomioitu. Säästöihin luvut tulevat laskurista joka ottaa kulutus- ja latausdatan suoraan autosta. Voit toki esittää uskottavampia laskelmia halutessasi.

Hyvä että selvensit asiaa, ettei kukaan vaan olisi erehtynyt luulemaan kateelliseksi tekstisi sävystä. ;)

Tekemällä se rahakin tehdään.
 
jmaja

Hyperaktiivi
Teslan teoreettinen bensavastine kuluttaa paperilla 9-15 l/100 km
Mikä se sitten on? Ainakin itselleni olisi vaikea löytää vertailukohtaa. Pitääkö olla sama suorituskyky, tilat, mukavuus, ulkonälö, viimeistelytaso vai kaikki? Ei tulisi mieleenikään ostaa 100 tonnin uutta tai 50 tonnin käytettyä, joten ei sinänsä relevanttia mulle.

Tesla S ei mielestäni oikein pärjää hintaluokassaan muussa kuin suorituskyvyssä polttiksiin verrattuna. Ja tietysti siinä, että kulkee sähköllä.
 
2017 Audi S7 ja RS7 olivat jossain määrin konseptina samanlaisia. Ne eivät olisi kuitenkaan koskaan ostamiseen asti varsinkaan uutena kiinnostaneet, mutta niitä käytin silloin HLS-vertailussa. MS oli loistava kompromissi mukavuuden, päivittäisen käytön, ajettavuuden ja suorituskyvyn suhteen. Tuolloin saatavilla olevat sähköautot olivat jotakuinkin S/X, Leaf, Zoe ja Ioniq. Olin jo muutama vuosi aiemmin päättänyt että vanhojen isojen V-moottorien kaasukonvertointi ei ole riittävän kylähullua. Eli oikeastaan olin tullut päätelmään että autoteollisuus on seuraava joka on pedannut itselleen disruption ja Teslalla on kaikki palikat oikein sen toteuttamiseen. Sen tajuaminen kärkijoukoissa antoi ihan hyviä mahdollisuuksia.

Model S olikin ensimmäisen kerran jossain määrin purettuna hallissa 4 päivää rekisteröinnin jälkeen. Oli ihan hyvä tutustua noihin muutenkin kuin esitteistä. Sen verran on kieltämättä laiskuus kasvanut että en tuon hintaista takuunalaista autoa alkaisi enää itse parantelemaan. Vaikka kadehdittava tosimies tekee kaiken ite puusta ja lisää vähän karvoo tuntuman parantamiseksi.

Ässä löytyy vielä ainakin väliaikaisesti, mutta olen itse asiassa jo vaihtanut sen toisen merkkiseen. Saksalaiset kieltämättä osaavat tuon valmistamisen ja laadun tunnun. Joitain (loppuviimein) suunnitteluun ja käytettävyyteen liittyviä asioita on Teslassa tehty mielestäni täysin oikein ja muut seuraavat perässä. Uskallan olla tuota mieltä vaikka olen siirtynyt jo Teslasta eteenpäin.
 
Viimeksi muokattu:

Esäätäjä

Vakionaama
Jos on varaa ostaa 60 k€ polttis käyttökuluineen, niin luulisi olevan varaa ostaa 60 k€ sähkis käyttökuluineen ilman verohelpotuksia.
Kovin kummoista verohelpotusta en sähköautoilussa ole huomannut, se helpotus tulee muusta. Yleinen kauhistelun aihe kuinka kalliita sähköautot on ja niiden hankinta mahdotonta. Ovat kalliimpia ja hankinta säästäen käteisellä vaatisi vuosien lisä säästämistä.
Mutta suurin osa taitaa käyttää rahoitusta, silloin alempien käyttökulujen ansiosta voikin maksaa suurempaa kk erää ja kas, ajatkin selvästi kalliimmalla autolla samalla rahalla. En laskenut mitään yllättäviä kuluja kun ne tulee jos tulee käyttövoimasta riippumatta.
Vanhentunutta autokantaa haluttaisiin uudistaa mutta tosiasia on että niitä 2 tonnin sähköautoja ei koskaan tule olemaan liikenteessä toimivina. Mutta kai ne halvatkin autotkin polttoainetta kuluttaa, eli vähän laskupäätä niin voi sekin halpuus näyttää erilaiselta.
 
VesA

In Memoriam
No - meille on nyt tulossa kolmas sähköauto nykyisten kulkineiden rinnalle. Ensimmäinen sähkis on ostettu 30000 ajettuna (e-up), toinen ( e-corsa) on 2 vuoden sopparilla 299/kk ja tammikuussa tulee sähkö-kona 1 vuoden sopparilla 350e/kk. Kona tulee rikkinäisen Passatin rinnalle, sitä ei viitsi talvella ulkona korjata. Ja sitten on ajossa vielä 30 vuotta vanha Audi 100.
 
VesA

In Memoriam
Jos sähköautojen verotusta aletaan nyt kiristämään, niin eikös se kerro siitä että verotus on ollut aika lepsua ennen sitä?
Sitä kai kiristetään 65e vuodessa ihan vaan muodon vuoksi, irtopisteitä persuille itäsuomen dieselkansalta.
Sähkiksiä pyritään edelleen suosimaan. Kaupunkien reuna-alueiden väellä on varaa niitä ostaa ( keskustassa ihmisillä ei ole autoja ) ja sitten ne vuosien mittaan valuvat kohti maakuntaa siinä missä muutkin autot.
 
Eli verohelpotukset jatkuu, vaikka niitä muodon vuoksi vähän "heikennetään". Mitä nämä tällaiset itäsuomen dieselkansalaiset muuten ovat, jotain köyhälistöä jolla ei ole varaa niihin olemattomiin käytettyihin halpoihin sähkiksiin?
 
En nyt löydä linkkiä mutta tästä on tuoretta dataa. Nyt kun muisti palailee pätkittäin niitä vanhoja dieseleitä oli vahvimmin pohjanmaalla ja itäsuomessa vanhaa bensa-autoa. Niitä halpoja sähkiksiä on maakunnan perillä vasta 15 vuoden päästä, ensin niillä ajetaan kalliisti Espoossa. Eikä niitä Espoolaisia silloinkaan ole vielä paljon. Vanhoja sähkikisä voi alkaa tulla ulkomailta samaan tapaan kuin dieseleitä on tullut.
 
jmaja

Hyperaktiivi
No niin. Elämäni ensimmäinen uusi auto ehti 2kk ikään ennen kolarikorjausta. "Yllättäin" pysähdyin 10 km/h vauhdista stop-merkin pysäytysviivalle niin joku valopää perässä oli katsonut, ettei ketään tule ja ehti kiihdyttää ajatuksella mennä pysähtymättä stop-merkin ohi. Edellä oli kuorma-auto, jonka perässä molemmat odotimme paikallaan. Kuorma-auton lähdettyä ajoin siis vain kuorma-auton mitan pysäytysviivalle. Paljon muoviosia rikki, takaluukku vääntynyt ja takapyörän lokasuojan takaosa liikkunut selvästi.

No vähän sääliksi kävi aiheuttajaakin. Havisi kuin haavan lehti. 21 v kundi äidin autolla liikkeellä myöhässä töistä. Oli kovin peloissaan äidin reaktioista ja pyyteli moneen kertaan anteeksi.
 
jmaja

Hyperaktiivi
Tämä voi olla jännää .. eikös se ollut MG joka oin tuotu 'käytettynä' Ruotsista.. ehkä se lähtee sinne korjuuseen.
On niillä korjausverkosto Suomessa. Samaa konsernia kuin Ruotsin Hedin. Tiedä sitten millä aikataululla saa noita muoviosia. Onneksi auto on sentään ajokunnossa, takakontti aukeaa normaalisti eikä edes valoja hajonnut
 
kotte

Hyperaktiivi
Omilla parametreilla täytetty "polttoainesäästöjen" seuranta sanoo että tänä vuonna bensaan olisi mennyt vähän vajaa 5000 euroa ja sähköön on mennyt 505 euroa.
Itse muuten laskin juuri (korttitositteista), että olen käyttänyt vuodessa (365 vrk) polttoaineeseen 645 euroa. Tosin (pienkone-) bensaa on mennyt arviolta 50 euroa päälle pääasissa talvella auton esilämmityksiin.
 
repomies

Hyperaktiivi
On niillä korjausverkosto Suomessa. Samaa konsernia kuin Ruotsin Hedin. Tiedä sitten millä aikataululla saa noita muoviosia. Onneksi auto on sentään ajokunnossa, takakontti aukeaa normaalisti eikä edes valoja hajonnut
Asiasta aivan toiseen, ehtikö Hedin päivittää autosi softat niin että ajoavustimet muuttuvat järkevästi toimiviksi? TM mainitsi omassa testissään että muutos on ollut valtava softaversioiden välillä, ja parempaan päin. Omaan käyttöön se pahin showstopper poistui ilmeisesti MG:n osalta.
 
En tiedä onko noita päivityksiä ollut useita? Mulla auto on ollut 2 kk ja ilmeisesti ostaessa jotain päiviteltiin. Viime viikolla oli koko päivän päivityksissä. Kaistavahti ei ollut mielestäni mitenkään toivoton ennenkään ja nyt on entistä parempi. Ehkä mulla ei koskaan ollut yhtä huono kuin TM:ssä ja monella netissä tuota haukkuneella? Ensimmäinen oma auto, jossa on kaistavahti, joten en osaa hirveästi verrata. Itse en 2500 km aikana koskaan ole kytkenyt tuota pois.

Adaptiivisen vakkarin toiminnassa oli mielestäni suurempi muutos. Se oli ennen aika nykivä, kun edessä oli auto. Nyt toimii pehmeästi. Pari pienehköä puutetta on edelleen eli auton tullessa eteen hidastaa, vaikka vilkulla vaihtaisi kaistaa kunnes on kokonaan toisella kaistalla. Lisäksi alamäki meni hiukan huonompaan suuntaan eli hiljentää turhan innokkaasti alamäissä niin, että alamäen loiventuessa vauhti tippuu hetkeksi alle asetuksen. Esim. 85 km/h vakkarilla Kehä I:llä ajaessa parissa alamäessä vauhti käy hetken 82:ssa. Ei kauaa, mutta hiukan ärsyttää.
 
K

korsteeni

Vieras
ihme natinaa, ihan kuin auto olisi joku sijoitus
oletetaampa että hinnat olisivat nousseet ei moista ruikutusta olisi lainkaan
katsoin hintoja niin karvahattumallin hinnanpudotus vai 3k€ luokkaa, siis karkeasti pohjakohinaa
jos joku hankkii auton että sillä saa omansa pois on se hiton hyvä tuuri/vahinko
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Esäätäjä

Vakionaama
ihme natinaa, ihan kuin auto olisi joku sijoitus
oletetaampa että hinnat olisivat nousseet ei moista ruikutusta olisi lainkaan
katsoin hintoja niin karvahattumallin hinnanpudotus vai 3k€ luokkaa, siis karkeasti pohjakohinaa
jos joku hankkii auton että sillä saa omansa pois on se hiton hyvä tuuri/vahinko
Ajaisi vaan muutaman vuoden ja nauttisi uudesta autostaan, pakkoko se nyt heti on vaihtaa. Se hinnanlasku realisoituu vasta myydessä.
 
harb

Aktiivinen jäsen
Ajaisi vaan muutaman vuoden ja nauttisi uudesta autostaan, pakkoko se nyt heti on vaihtaa. Se hinnanlasku realisoituu vasta myydessä.

Näinhän se on mutta:
VIIME kuukaudet Juha on pyrkinyt autostaan eroon, sillä Juhan vaimo on nyt lomautettuna eikä kilometrejä kerry entiseen tahtiin.

Tuossa tilanteessa saattaa olla muutenkin vähän paineita saada vapautettua pääomaa ja jos on turhan hinnakkaan menopelin tullut ostaneeksi vähän aikaa sitten niin voihan se ruveta vähän harmittamaan.

Mutta itseaiheutettu ongelma, niinkuin hän itsekin on todennut. Ihmiset tuppaavat tuudittautumaan optimismiin siihen saakka kun jotain ongelmia tulee.
 
Esäätäjä

Vakionaama

fraatti

Hyperaktiivi
Mites tuo dieselauto tällä hetkellä sijoittuu arvon säilymisen kannalta, myynnin tiedänkin.
Eikai ne missään autossa säily mutta ilmeisesti jonkun mielestä s.autoissa arvo on pudonnut liian nopeasti tai enemmän kuin olisi odotettu.

Mulla makaa pihassa s.auto ja diiseli ja tiedän ja hyväksyn sen että mitä enemmän niihin on sijoitettuna rahaa niin sen enemmän häviän. Bisneksen teko tietysti menee hankalaksi jos arvonalenemaa ei voi päätellä etukäteen.
 
Harrastelija

Vakionaama
Viimeisimmät autot ovat tulleet ostetuksi 3-4 vuotiaina. Siinä on tullut säästöä jokunen 10tonni.
Sitten kun autolla ajelee jonkun 8 vuotta niin taas tulee arvonalenemaa jokunen 10tonni.

Voisiko tuon ajatella +/- nolla? Jokunen säästöä ja jokunen menetystä… :cool:

Ja ”jämät” myy vielä 10tonnilla….

Oleellisinta tässä siis että reilusti säästää kun ei osta sitä ihan uutta.
Täytyy vain toivoa että uusien ostajiakin riittää. Mm työsuhdeautoilijat ovat iso joukko uusien hankkijoita. Toivottavasti valtio ja firmat ei näivetä mm tuota osa-aluetta.
 
jmaja

Hyperaktiivi
Viimeisimmät autot ovat tulleet ostetuksi 3-4 vuotiaina. Siinä on tullut säästöä jokunen 10tonni.
Sitten kun autolla ajelee jonkun 8 vuotta niin taas tulee arvonalenemaa jokunen 10tonni.

Voisiko tuon ajatella +/- nolla? Jokunen säästöä ja jokunen menetystä… :cool:

Ja ”jämät” myy vielä 10tonnilla….
llmeisesti varsin kalliiista autoista sitten puhutaan. Itse olen ostanut 4-vuotiaana, jolloin arvo on uudesta perushinnasta tippunut 20-30 tonnia. Yleensä olen pitänyt pidempään kuin 8 v, mutta 8 v kohdalla olisi arvosta tippunut 10 tonnia ja ja myyntihinta muutama tonni.
 
jmaja

Hyperaktiivi
Mites tuo dieselauto tällä hetkellä sijoittuu arvon säilymisen kannalta, myynnin tiedänkin.
Minkä ikäisenä? Ostin 2016 dieselin käytettynä 2023 (korjaus 2020) 11 tonnilla. Uusi oli maksanut jotain 36 tonnia. Varsin paljon siis tippui 4 vuodessa, mutta oli tuolla 185 tkm ajettukin. Nyt nopeasti pyyntejä katsomalla tuosta voisi saada 8-9 tonnia. Eli ei se enää ole hirveästi tippunut. Vaihtoehtoina oli tuolloin käytetty e-Golf (2018, 25 tonnia), uusi e-Golf (30 tonnia) ja uusi Citigoe 22 tonnia. Näyttää, että noista sähkiksistä olisi tippunut 5-10 tonnia. 1-2 v sitten noista kaikista olisi saanut omansa pois.

Pitäähän noi sähkikset edelleen "liian hyvin" arvonsa, kun tuollaisesta 4-vuotiaasta e-Gollfista saa vielä 20 tonnia, vaikka uusia parempia saa 30 tonnilla (MG4, Leaf).
 
Viimeksi muokattu:

VesA

In Memoriam
Dieselautot harvinaistuvat - kätetyt sähköautot ovat olleet kalliita koska niitä on ollut vähän. Sama tulee koskemaan dieseleitä koska uusia ei enää juuri myydä. 2023-mallinen dieseli tulee olemaan harvinaisuus. Er juttu siten on kuinka hankalaksi sellaisella ajelu tulevaisuudessa tehdään - jotenkin alkaa olla sellaisia väreitä että Saksan Umweltzonet voivat tulla Suomeenkin. Jos näin käy niin niiden arvo heikkenee.
 
ML

Polttomoottoreilla ajellaan vielä 2040
 
Back
Ylös Bottom