Bioenergia voimalaitoksissa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja fraatti
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

fraatti

Hyperaktiivi
Hakkeen tuonti Venäjältä tyssäsi. Nyt poltetaan kotimaista. Tämä saattaa olla näkynyt isojen voimalaitosten lähettyvillä. Tuntuu että joka paikassa haketetaan puuta.

Tuosta sitten seurauksena on meteli pitkin ja poikin isojen teiden liittymiä. Onko kukaan pistänyt merkille?
 
Euroopasss riittäisi kyllä jätettä poltettavaksi. Siinä ei ole kuin voitettavaa kun Suomessa on kunnon kaukolämpöverkot ja toivottavasti pian myös enemmän kausivarastoja.

Tukkipuun poltto on sulaa hulluutta.

Jätettä, haketta ja turvetta sotkuksi ja kattilaan. Kyllä tapahtuu.
 
kyllä se on nostanut puusta maksettava hintaa ihan merkittävästi. Puun arvo poltetuna lämmöksi on kilpailukykyinen jopa niin että joissain tilanteissa varmasti tukkiakin on laitettu polttoon. pääosin kyllä polttoon menevä tukin näköinen järeä puutavara on lahoa tai muuten laadultaan kelpaamatonta sahattavaksi.
 
Sanotaan sen verran että nyt tämä bioenergia alkaa tulla takapihalle ja sen hyödyt ja haitat myös. Tampereella naistenlahti haukkaa 2-3 täysperävaunullista haketta kovilla pakkasilla tunnissa ja se luonnollisesti aiheuttaa melko paljon trafiikkia. Ja tietenkin myös se poltettava tavara on jostain hommattava.

Viikko - pari on mennyt kaivellessa että miten pistäisi moiselle hankkeelle kampoihin. Liian lähelle on siis haaveiltu tälläistä jäteterminaalia, jolla olisi merkittäviä pöly ja melu haittoja omaan asuinympäristöön. Puuta siis haketettaisiin ja murskattaisiin liian lähellä.

Paljon on omasta mielestä jo koitettu tehdä mutta silti välillä tuntuu että aika alakynnessä tässä ollaan. Onko hyviä ideoita?
 
Melusta kannattaa etsiä vertailulukuja vastaavista. Avotaivaan alla voi tulla hiukkaspäästöjäkin.

Mielestäni tärkeintä on vaikuttaa ympäristölupa ehtoihin. Ne viimekädessä vaikuttaa tuleeko hankkeesta kannattava.
 
Sanotaan sen verran että nyt tämä bioenergia alkaa tulla takapihalle ja sen hyödyt ja haitat myös. Tampereella naistenlahti haukkaa 2-3 täysperävaunullista haketta kovilla pakkasilla tunnissa ja se luonnollisesti aiheuttaa melko paljon trafiikkia. Ja tietenkin myös se poltettava tavara on jostain hommattava.

Viikko - pari on mennyt kaivellessa että miten pistäisi moiselle hankkeelle kampoihin. Liian lähelle on siis haaveiltu tälläistä jäteterminaalia, jolla olisi merkittäviä pöly ja melu haittoja omaan asuinympäristöön. Puuta siis haketettaisiin ja murskattaisiin liian lähellä.

Paljon on omasta mielestä jo koitettu tehdä mutta silti välillä tuntuu että aika alakynnessä tässä ollaan. Onko hyviä ideoita?

Ei kyllä ollut Oulun Toppilan voimalasta mitään haittaa kun joskus muutama vuosi vieressä asuttiin. Mielestäni turhaa ämbyilyä. 2-3 täysperävaunurekkaa tunnissa ei ole mitään ja tuokin vastaa vain kulutuspiikkiä. Toki rakennusaikana on enemmän haittaa, mutta rakentaminen ei kestä kauon. Eli rohkeasti vain voimala takapihalle.

Toppilan voimalaitoksen haitat olivat 1% luokkaa verrattuna kotiseudun vesivoimarakentamiseen, metsänhoitoon tai kaivostoimitaan. Noissa tukki, malmi rekkaralli oli vain pieni sivukohina todellisista haitoista.
 
Viimeksi muokattu:
Moro

Tämä ei nyt liity bioenergiaan mutta energian tuotanoon kuitenkin.
Pidän järjen vastaisena että jopa Italiasta tuodaan jätettä Suomeen poltettavaksi no siitä kuulemma saa kyllä korvauksen mutta mitkä ovat kuljetuksien päästöt no niistäkin sanotaan etteivät ole merkittäviä.
Mitenkä em. jäte vs. suomalainen turve ovat kustannuksiltaan ja kokonaisuudessa keskenään,pidän muuten hulluna että Suomi parantaa maailman päästöongelman lopettamalla turpeen polton ja lisäävän tuontienergian käyttöä.
 
Minä taas en ymmärrä miksei poltettaisi jätteet siellä missä lämpöenergiaa tarvitaan ja missä on maailman paras polttolaitos.
 
Ei kyllä ollut Oulun Toppilan voimalasta mitään haittaa kun joskus muutama vuosi vieressä asuttiin. Mielestäni turhaa ämbyilyä. 2-3 täysperävaunurekkaa tunnissa ei ole mitään ja tuokin vastaa vain kulutuspiikkiä. Toki rakennusaikana on enemmän haittaa, mutta rakentaminen ei kestä kauon. Eli rohkeasti vain voimala takapihalle.

Toppilan voimalaitoksen haitat olivat 1% luokkaa verrattuna kotiseudun vesivoimarakentamiseen, metsänhoitoon tai kaivostoimitaan. Noissa tukki, malmi rekkaralli oli vain pieni sivukohina todellisista haitoista.
Voihan tällaisen ottaa takapihalleen jos tykkää. Minä en. Melua ja pölyä tulee aivan riittävästi ja muutenkin koko tienoo muuttuu aivan raiskatun näköiseksi. Tuosta myllystä lähtee 123 dB

20240308_161846.jpg
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Jotenkin kyllä kuvitelisi että jos haketuslaitos on kiinteä se tehdään johonkin rakennukseen, jolloin sää ei vaikuta sen toimintaan, samalla se tietysti levittää ympäristöönsä huomattavasti vähemmän pölyä ja melua.

Aikanaan naapuritontti kun rakentamisen tieltä parturoitiin sileäksi, siihen tuli tuollainen laite hakettamaan kaadetut puut, ei se ollut kuin parin tunnin homma kun puut oli laatikossa.
 
Kai nuo risut, kannot ja muut sivuvirrat haketetaan suurimmaksi osaksi kentällä ja kuljetetaan sit hakkeena voimalaitokselle? Tuollainen kuorma auton päällä oleva haketuslaitos on kyllä äänekäs, sitä ei voi kieltää mutta tuskin sellaisen käyttöön saa pysyvää lupaa asutuksen lähellä?
Kiinteä haketuslaitos jossa linjan käyttövoima tulee oletettavasti sähkömoottoreista eikä dieselista ei ole ainakaan omien kokemusten mukaan huomattava melulähde, niin kuin @Jule tuossa jo aiemmin totesi niin nuo lienevät rakenteeltaan huomattavasti tiiviimpiä ja mahdolliset melu- ja pölysaasteet siten paremmin hallittavissa.
Oikein kylmällä säällä ei kuulemma haketuskaan onnistu tai silleen minulle on ainakin kerrottu yhdeltä haketusta tekevältä toimijalta jolle olemme satunnaisesti tarjonneet kuljetus- ja jäänmurtopalveluita. Eli tuota valmiiksi haketettua polttoainetta on oltava varastossa reipas määrä kylmien jaksojen varalta.
 
Toiminta-ajat oleva hakemuksessa 6 pv viikossa ja klo 6-22. Ei hallissa vaan ulkona. Haketin ei ole missään rakennuksessa vaan mobiili eli liikkuu jonkun kuorma-auton kyydissä. Nämä kuvat ovat samasta paikasta. Tosin puita tuossa ei ole juuri mitään verrattuna siihen mitä niitä tuossa oli syksyllä. Tämä ei ole paikka mihin lupaa haetaan. Paikassa mihin lupaa haetaan, lähimmät talot ovat noin 200m päässä.

1710076133367.png

1710076238350.png
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Kai nuo risut, kannot ja muut sivuvirrat haketetaan suurimmaksi osaksi kentällä ja kuljetetaan sit hakkeena voimalaitokselle? Tuollainen kuorma auton päällä oleva haketuslaitos on kyllä äänekäs, sitä ei voi kieltää mutta tuskin sellaisen käyttöön saa pysyvää lupaa asutuksen lähellä?
Kiinteä haketuslaitos jossa linjan käyttövoima tulee oletettavasti sähkömoottoreista eikä dieselista ei ole ainakaan omien kokemusten mukaan huomattava melulähde, niin kuin @Jule tuossa jo aiemmin totesi niin nuo lienevät rakenteeltaan huomattavasti tiiviimpiä ja mahdolliset melu- ja pölysaasteet siten paremmin hallittavissa.
Oikein kylmällä säällä ei kuulemma haketuskaan onnistu tai silleen minulle on ainakin kerrottu yhdeltä haketusta tekevältä toimijalta jolle olemme satunnaisesti tarjonneet kuljetus- ja jäänmurtopalveluita. Eli tuota valmiiksi haketettua polttoainetta on oltava varastossa reipas määrä kylmien jaksojen varalta.
Terminaaleiksi noita kutsutaan. Moskat tuodaan sinne, haketetaan ja viedään sitten voimalaitokselle. Mitä noita oikeuden papereita oon selaillut niin kyllä niitä lupia on myönnetty asutuksen lähellekkin. Konsultti vaan tekee melumallinnnuksen että keskiääni tontilla ei ylitä 55dB. Se ei tarkoita sitä etteikö siitä silloin olisi haittaa. Tänne kuului talvella sisään tuo kuvassa olevan terminaalin toiminta. Ei häiritsevästi mutta sen verran että se erotti. Ulkona ääni kuulosti helikopterille. Välimatkaa on kuitenkin 2,3km.

Kuulin muutama päivä sitten eräältä kuljetusyrittäjältä että koko pirkanmaalta loppui hake kovimpien pakkasten aikaan ja naistenlahti olisi käynyt öljyllä. Jossain lehdessä oli myös maininta että jos pakkaset jatkuvat niin voi olla tarve käydä huoltovarmuusvarastoilla tonkimassa polttoainetta.
 
Tuleehan näitä - mökkijärven taa alle kilometrin päähän on tulossa kivenmurskaamo joka sai vielä luvan johtaa vedet järveen..
 
Tuleehan näitä - mökkijärven taa alle kilometrin päähän on tulossa kivenmurskaamo joka sai vielä luvan johtaa vedet järveen..
Tämä alue on osittain pohjavesialueen päällä. Kyseiseltä harjulta tulee läntiselle tampereelle juomavedet. Ympäristölupahakemuksessa on maininta että haittaa ympäristölle ei ole. Tosin hulevedet todetaan samassa tutkimuksessa päätyvän jokeen. Jossa sattuu asustamaan suomen vanhin eläin, jokihelmisimpukka joka on erittäin uhanalainen.
Ja tuo on erittäin tarkka siitä että vesi on puhdasta.

Laaditteko muistutuksen asiasta? Veden yli melu kantaa hyvin.

Täällä on värkätty adressi asian tiimoilta, 1200 näyttää menevän rikki seuraavasta nimestä.
 
Sain naapuriksi tuollaisen haketuslaitoksen, matkaa noin 350m. Meteli on kyllä aivan helvetin moinen , aluksi hakettivat mobiilihakkurilla nyt rakensivat sähkö hakettimen rakennuksen sisälle. Pieni hyöty oli tuosta tähän meille, mutta meteli on silti todella kova.
 
Siitä on tehty 96 muistutusta - jotain päätöksiä pitäisi tulla parin viikon sisään.
Täällä on mennyt joskus ympäristölupahakemus louhinnasta nurin paikallisten vastustuksen vuoksi. Eli joskus voi onnistuakin.

Täällä yritys ensin haki toimenpidelupaa 8000m2 kentälle ja liittymän rakentamiselle. Naapurin kuulemisen ajan umpeuduttua noin viikko siitä tuli kuuleminen ympäristöluvasta. Toimenpideluvassa oli maininta koneiden ja polttopuiden säilytyksestä. Naapurit olivat huuli pyöreänä että he saivat kyllä asiasta aivan toisenlaisen käsityksen kuin mitä ympäristölupa koskee. Kokivat että heille syötettiin pajunköyttä.

Laittoivat sitten kuntaan vaatimuksen että molemmat luvat pitää käsitellä yhdessä ja kuuleminen hoitaa uudestaan. Nyt ilmeisesti molemmat luvat ovatkin ympäristöviranomaisen käsittelyssä.

Paikka mihin pitäisi tehdä liittymä on liikenteellisesti huono. Siinä on mäkeä ja jyrkkä mutka aivan vieressä. Olemassa oleva liittymä kulkee naapurin kiinteistön läpi. Tässäkin käytettiin sitten muunneltua totuutta hyödyksi ja haettiin liittymää maa- ja metsätalouskäyttöön, liikennemäärä yksi henkilöauto ja yksi kuorma-auto vuorokaudessa. Jo kuitenkin ympäristöluvassa on mainittu liikennemääräksi 20 rekkaa päivässä, joka sekin lienee alakantissa.
Kyseiseen toimintaan vaadittava liittymälupa pitäisi olla tarkoitettu elinkeinonharjoittamiseen ja liikennemäärä pitäisi olla realistinen. Onneksi sattui vastaan sellainen tyyppi joka osasi tarkistaa asian. Nyt asia on tuotu Ely ja kunnan tietoon. Nyt on sitten kädet tietysti ristissä että Elyltä ei lohkene lupaa liittymälle.
 
Viimeksi muokattu:
Sain naapuriksi tuollaisen haketuslaitoksen, matkaa noin 350m. Meteli on kyllä aivan helvetin moinen , aluksi hakettivat mobiilihakkurilla nyt rakensivat sähkö hakettimen rakennuksen sisälle. Pieni hyöty oli tuosta tähän meille, mutta meteli on silti todella kova.
Joo, sen verran mitä karttaa on tuossa selannut niin näitä on tullut joka paikkaan. Kaavoituksessa pitäisi ottaa huomioon tälläiset asiat. Veikkaan että kunnan virkamiehet ei ymmärrä millainen mökä noista lähtee.

Pääsittekö ottamaan asiaan kantaa jo ympäristöluvan haku vaiheessa? Oliko sillä mitään merkitystä lopputulokseen?
En olekaan tiennyt että myös sisällä olevia hakettimia on tälläiseen käyttöön. Millä ne kuljettaa niitä puita siellä?
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä annoimme oman vastineen asiasta naapureiden kanssa, aluksi näytti että pystyisimme asiaan vaikuttamaan ja kunta oli samaa mieltä asiasta meidän kanssa. Sitten kun selvisi että kaavoitus antaa myöden tuollaiseen toimintaan niin sitten ei ollut mitään tehtävissä. Valitettavasti nuo yritykset tietävät miten nämä lupa asiat saadaan näyttämään hyvältä ja db rajat saadaan menemään tuohon 55db keskiarvoon. Laki antaa tuollaiselle toiminnalle liian vapaat kädet ja asukkaat ovat valitettavasti voimattomia.
 
Voihan tällaisen ottaa takapihalleen jos tykkää. Minä en. Melua ja pölyä tulee aivan riittävästi ja muutenkin koko tienoo muuttuu aivan raiskatun näköiseksi. Tuosta myllystä lähtee 123 dB

Näytä liitetiedosto 95998

Tuo 123 dB on eristämättämälle laitteelle 2 metrin päästä mitattuna.

Tuotakin laitosta sitoo samat ympäristöministeriön asetus melun arvoista, impulsiivisyydestä ja tonaalisuudesta kuin mitä tahansa muuta laitosta. En usko että Tampereella saa rikkoa säädöksiä tämän osalta.

Oulussa vieressä olleesta Toppilan voimalasta ei ollut mitään haittaa. Paljon enemmän oli haittaa kauempana olleesta sellutehtaasta. Paska haisi välillä tosi pahasti.

Aina kun rakennetaan syntyy haittoja. Aina ne tulee lähelle jonkun tonttia.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä annoimme oman vastineen asiasta naapureiden kanssa, aluksi näytti että pystyisimme asiaan vaikuttamaan ja kunta oli samaa mieltä asiasta meidän kanssa. Sitten kun selvisi että kaavoitus antaa myöden tuollaiseen toimintaan niin sitten ei ollut mitään tehtävissä. Valitettavasti nuo yritykset tietävät miten nämä lupa asiat saadaan näyttämään hyvältä ja db rajat saadaan menemään tuohon 55db keskiarvoon. Laki antaa tuollaiselle toiminnalle liian vapaat kädet ja asukkaat ovat valitettavasti voimattomia.
Oon ihan samaa mieltä.

Muraus asetus koskee kivenlouhimista ja murskaamista. Siinä suojaetäisyys asutukselle on 300m ja se on ehdoton. Tuota asetusta ei vain sovelleta betonin eikä puunhakettamiseen vaikka haitat ovat aivan sama melun ja pölyn osalta. Tuo on aivan käsittämätöntä.

Tähän saman kunnan alueelle tuli myön betoninmurskaamo joskus. Asukkaan valittivat siitä aina KHO:n asti. Tuossa oli päädytty asutuksen läheisyyden takia siihen että toiminta pitää tapahtua hallissa sisällä. Asutusta oli ollut 200-300m etäisyydellä.

Tuossa on hyvä yhteenveto kaikista vaiheista. LSSAVI/4251/2017 https://ylupa.avi.fi/fi-FI/asia/1408853
Tuohon liittyy avin päätös Dnro LSSAVI/43/04.08/2010 ja muut oikeuden päätökset löytyy tuolta lapusta. Toivottavasti tuosta on joskus jollekin hyötyä.
 
Miksihän jokihelmisimpukat alkavat kiinnostamaan kun laitos tulossa oman tontin viereen ?

Jostain syystä täällä ei ole kovin moni ole ollut kiinnostunut Kemijoen raakuista tai edes käytännössä sukupuuttoon tapetusta lohesta.
 
Tuo 123 dB on eristämättämälle laitteelle 2 metrin päästä mitattuna. Aivan turhia uhkakuvien asetteluja. Laitokseen eristettynä ei tule pölyä eikä melua liiaksi asti.

Tuotakin laitosta sitoo sanat ympäristöministeriön asetus melun arvoista, impulsiivisyydestä ja tonaalisuudesta kuin mitä tahansa muuta laitosta. En usko että Tampereella saa rikkoa säädöksiä tämän osalta.

Oulussa vieressä olleesta Toppilan voimalasta ei ollut mitään haittaa. Paljon enemmän oli haittaa kauempana olleesta sellutehtaasta. Paska haisi välillä tosi pahasti.

Aina kun rakennetaan syntyy haittoja. Aina ne tulee lähelle jonkun tonttia.
Ilmeisesti olet asunut tuollaisen vieressä kun tunnet vaikutukset niin hyvin? Ilmeisesti paremmin kuin ketjuun kirjoittanut @Vilperi, joka kirjoitti aivan päinvastaista. Tähän ei ole tulossa mitään rakennusta edelleenkään.

Tälläisille hankkeille on paikkansa mutta ne ovat jossain muualla kuin asutuksen kyljessä. Kolmenkulman kiertotalousalueelle on kaavoitettu tälläistä toimintaa varten 20ha ja siellä tulee toimimaan MHY pirkanmaa, Kumeko energiapuun käsittelemisessä. Tuo tulee olemaan pirkanmaan suurin terminaali. Linnuntietä etäisyys on alle 10 km.

Hakemuksessa on laitteiden melutasot merkattuna.

1710087927782.png

1710088144114.png

Tuolta löytyy hakemus: https://ylojarvi10.oncloudos.com/kuulutus/6384359723153815091.1707993231040.PDF

Tässä vastaava laitos Hämeenkyröstä. Mun käsitys raiskatusta luonnosta on juuri tuollainen mitä tuo kuva edustaa.
1710088475834.png
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Miksihän jokihelmisimpukat alkavat kiinnostamaan kun laitos tulossa oman tontin viereen ?

Jostain syystä täällä ei ole kovin moni ole ollut kiinnostunut Kemijoen raakuista tai edes käytännössä sukupuuttoon tapetusta lohesta.
Mistäs sinä tiedät minun kiinnostuksen kohteista mitään? Kyseinen aihe jakaa mielipiteitä maanomistajien kesken voimakkaasti. Osalle siitä on ollut paljon taloudellista harmia. Jos sattuu asumaan lähettyvillä missä moinen laji asustelee niin kaikkihan siitä tietävät.
 
Ei ollut kyse kiinnostuksestasi vaan yleisesti asiasta. Kun oman tontin viereen tulee laitos, niin alkaa löytymään liito-oravat, jokisimpukat, viitasammakot. Olen nähnyt jopa 180% käännöksen susia kohtaan. Vanhat susien lahtaajat alkoivat suojella susia kun laitos oli tulossa viereen.

Lapissa on raiskattu jokia, pakkolunastettu maita ilman että keskimääräisen suomalaisen ilme on edes värähtänyt. Se että näin on tehty Lapissa ei toki ole oikeutus ympäristön paskomielle muualla.
 
Ei ollut kyse kiinnostuksestasi vaan yleisesti asiasta. Kun oman tontin viereen tulee laitos, niin alkaa löytymään liito-oravat, jokisimpukat, viitasammakot. Olen nähnyt jopa 180% käännöksen susia kohtaan. Vanhat susien lahtaajat alkoivat suojella susia kun laitos oli tulossa viereen.
Käyttäytyisitkö itse samalla tavalla vai jättäisit ottamatta asiaan kantaa ja hyväksyisit kohtalosi?
 
Käyttäytyisitkö itse samalla tavalla vai jättäisit ottamatta asiaan kantaa ja hyväksyisit kohtalosi?

Yrittäisin vaikuttaa ympäristöluvan ehtoihin. Jos on kaava sallii teollisen toiminnan, on aika turha rimpuilla enempää. Asia olisi pitänyt huomioida asunnon tonttia ostaessa.
 
Tuo hakettaminen lähellä asutusta on kyllä seinähullua touhua. Tuohon nähden lajiteltujen jätteiden laivaus ja kuljetus polttolaitokselle on suorastaan fiksua.
 
Jos puuhataan kaavamuutosta, siitä pitäisi tulla asianosaisille lausuntopyyntö ja joka tapauksessa kaavaan saa paikkakuntalainen jättää mielipiteensä. Jos nyt Googlen kartasta oikein löysin, alue on 11 ja 12 teiden risteysalueen länsipuolella. Siinä näyttää olevan jo nyt aika kovan oloista kiertotaloustoimintaa, murskausta ja kiviainesten käsittelyä, useampi moottorirata, jätekeskus... Alue lienee kaavoitettu tähän tarkoitukseen. Kaupungin valtuuston päättämästä kaavasta valittaminen on mahdollista mutta käytännössä se on turhaa kun päätöksen tekijä on korkein mitä kaupungista löytyy ja lisäksi vaaleilla valittu.

Asutusalueille ja ns. häiriintyville kohteille on melurajat, jotka eivät saisi ylittyä. Jos nyt arvaan oikein, asialle ei luultavasti voi tehdä muuta kuin katsoa, että aikanaan nämä melurajat täyttyvät ja jos alkaa tuntua että eivät täyty niin ei muuta kuin masinoimaan mittauksia ja vaatimaan toimenpiteitä, jotta ne melurajat täyttyvät. Ulkopuolisen aiheuttamasta haitasta voi saada myös korvauksia mikäli haittaa ei voida poistaa.
 
Asiaa sivuten, en ihan ymmärrä mitä vikaa nimby-ajattelussa on. Koti on pyhä paikka ja totta kai se kiinnostaa ja pitääkin kiinnostaa mitä viereen ollaan aina änkeämässä. Siinä solidaarisuudet unohtuu kotirauhan rikkoontuessa, tuulivoimaloilla myös yöaikaan.
 
Jos puuhataan kaavamuutosta, siitä pitäisi tulla asianosaisille lausuntopyyntö ja joka tapauksessa kaavaan saa paikkakuntalainen jättää mielipiteensä. Jos nyt Googlen kartasta oikein löysin, alue on 11 ja 12 teiden risteysalueen länsipuolella. Siinä näyttää olevan jo nyt aika kovan oloista kiertotaloustoimintaa, murskausta ja kiviainesten käsittelyä, useampi moottorirata, jätekeskus... Alue lienee kaavoitettu tähän tarkoitukseen. Kaupungin valtuuston päättämästä kaavasta valittaminen on mahdollista mutta käytännössä se on turhaa kun päätöksen tekijä on korkein mitä kaupungista löytyy ja lisäksi vaaleilla valittu.

Asutusalueille ja ns. häiriintyville kohteille on melurajat, jotka eivät saisi ylittyä. Jos nyt arvaan oikein, asialle ei luultavasti voi tehdä muuta kuin katsoa, että aikanaan nämä melurajat täyttyvät ja jos alkaa tuntua että eivät täyty niin ei muuta kuin masinoimaan mittauksia ja vaatimaan toimenpiteitä, jotta ne melurajat täyttyvät. Ulkopuolisen aiheuttamasta haitasta voi saada myös korvauksia mikäli haittaa ei voida poistaa.
Alue mitä katsoit on kolmenkulman kiertotalouspuisto. Sinne on kaavoitettu tälläistä toimintaa ja sinne ne mielestäni kuuluisikin. Siinä on myös toinen vastaava paikka lähellä, koukkujärvi. Siellä on vanha kaatopaikka ja siellä tehdään biokaasua yms.

Tuota hanketta suunnitellaan tuo täplän eteläpuolelle.
 
sähkökattilat tulevat lisäämään sähkön hintavaihteluita entisestään.
Tämä menee kyllä täysin päinvastoin kuin ajattelet. Sähkökattiloitahan ei tosiaan ole tarkoitus ajaa 24/7 eikä lämmitystarpeen mukaan vaan nimenomaan kerätä varastoon energiaa lämpönä silloin kun sähköstä on ylitarjontaa ja käyttää varastosta lämpöä sitten kun sitä tarvitaan, käytännössä silloin kun sähkö on kallista. Sitä en tiedä, kuinka isoja lämpövarastoja noiden kattiloiden yhteyteen rakennettavat lämpövarasto ovat, eli kuinka pitkää tuuletonta jaksoa niillä pystyy täyteen ladattuna korvaamaan?

Käsittääkseni niihin on useimmiten yhdistettynä kuitenkin myös vaihtoehtoisia tapoja lämmöntuottoon riippuen siitä, mikö kulloinkin on edullista.
 
Takaisin
Ylös Bottom