Teravoima tarjoamaan kotiakkua kuukausimaksulla

Tila
Keskustelu on suljettu.

jiikoo

Vakionaama
Se tässä juuri haiseekin. Joku kasvoton entiteetti Kiinassa hoitaa kaikki kulut. Kukaan muu ei pistä tyyliin latiakaan kiinni tai ota riskiä. Pakosti ajattelee, että kyllä tässä jotain vedätetään vahvasti ja se ei varmuudella ole kiinalaiset.

Kiinalaiset eivät ole mitään hölmöjä eivätkä ne mitään kalliitta akkukaapeja Suomeen periferiaan lähettele ellei ole saaneet niistä etukäteen rahojaan tai ole joku valtio takaamassa niiden firmojen saamisia tai edes reaalivakuutta, jonka voivat muuttaa rahaksi jos maksuja ei tule muuten.
 
Lappanen

Hyperaktiivi
Tulipa yhtäkkiä mieleen, tiedä sitten liittyykö mitenkään mihinkään tai onko totuusperää edes teoriassa;

Jukkahan on jossain kertonut, että Suomi toimisi tässä "pilottina" ja tähtäys on sitten isommalla skaalalla Euroopassa kun Suomessa on ensin saatu homma rullaamaan ja on näyttää niitä tuloksia.

Voisko siellä olla jo jotain sopimuksentynkää esim rahoituksesta Euroopan suunnalta, että niitä akkuja on sitten saatu Kiinasta hyvällä sopparilla ja rahoittajat saa sitten oman siivunsa kun homma Eurooppaan siirtyy. Saksassahan on esim ongelma aurinkosähkön liikatuotannon kanssa, eikös tuollaiset isot kotiakut olisi tuonne suunnalle ihan soiva ratkaisu?
 
anders

Vakionaama
Voisko siellä olla jo jotain sopimuksentynkää esim rahoituksesta Euroopan suunnalta

Voisi aivan hyvin olla joku EU:n horisontti rahoitus tms?

Hyvillä puheilla voi jonkun millin saada.

. Saksassahan on esim ongelma aurinkosähkön liikatuotannon kanssa, eikös tuollaiset isot kotiakut olisi tuonne suunnalle ihan soiva ratkaisu?

Ei niissä sielläkään mitään järkeä ihmisten pihoilla ole, vaan mielummin siellä aurinko- ja tuulivoimaloiden yhteydessä, mainituista syistä.
 
anders

Vakionaama
Kiinalaiset eivät ole mitään hölmöjä eivätkä ne mitään kalliitta akkukaapeja Suomeen periferiaan lähettele ellei ole saaneet niistä etukäteen rahojaan

Tämä.

Toisaalta akkuja ei ole näkynyt, vaan laiva se jatkaa matkaansa saapumatta koskaan perille. Voisiko olla ehkä niinkin, että koko akkuja ei ole lähetetty, kun maksajaa ei ole löytynytkään?
 
HiTec

Eipä turhia höttyillä :)
Ei niissä sielläkään mitään järkeä ihmisten pihoilla ole, vaan mielummin siellä aurinko- ja tuulivoimaloiden yhteydessä, mainituista syistä.
Näin henk.koht. tasolla tuo akkukaappi nimenomaan mahdollistaisi noiden omien paneleideni 100% hyödyntämisen, nykyisin joutuu 50% tuotannosta lahjoittamaan sähköyhtiölle ilmaiseksi. Ja kun sen 100% kerta saa itselleen, niin alkaa tuon paneliston laajentamisessakin olemaan jo jotain ideaa, nykyisellä lahjoitus-systeemillä ei niin pienintäkään järkeä. Tokihan tuon akkukaapin mukana tulee se omakin hybridi-imppu, mutta tuossa nykyisessäkin impussa on tuo toinen input vielä ihan täysin tyhjillään ja mitoituskin niin että enempikin tuo pystyisi vastaanottamaan mitä tuo nykyinen panelisto edes maksimissaan kykenee sinne puskemaan, ei puutu kuin ne lätkät.
 
anders

Vakionaama
Eikös ne aurinkovoimalat nimenomaan ole juuri siellä ihmisten pihoilla/katoilla?

Toisilla on isommat pihat.

Europe-largest-solar-farm-Witznitz-eastern-Germany.jpg

Saksassa vain n. 30% aurinkotuotannosta on alle 1MW laitoksia. Isommat voisi olettaa että eivät ole "ihmisten pihoilla/katoilla", ehkä?
 
Viimeksi muokattu:

anders

Vakionaama
Näin henk.koht. tasolla tuo akkukaappi nimenomaan mahdollistaisi noiden omien paneleideni 100% hyödyntämisen, nykyisin joutuu 50% tuotannosta lahjoittamaan sähköyhtiölle ilmaiseksi.

Henk.koht. tasolla tarpeet ja toiveet näin, mutta tarkoitin enemmän akkujen tarjoajan liiketoiminnan näkökulmasta

Itse jos ostaa ja maksaa, voi laittaa akut vaikka olohuoneen vitriiniin, jos siltä tuntuu.
 
Hostail

Jäsen
Jos minä olisin vakavissani hankkimassa akkuja kotiin, niin ostaisin kyllä kylmän viileästi Emaldon paketin tai Elisalta. Noista ilmeisesti saa ne akkupaketit ja rahaakin jo.
En ainakaan hengitystä pidättelisi, jos Teravoimalta odottaisin akkuja. Omasta mielestäni melkoinen satujen kertoja koko Akku-Jukka.
 
Jule

Vakionaama
Kiinalaiset eivät ole mitään hölmöjä eivätkä ne mitään kalliitta akkukaapeja Suomeen periferiaan lähettele ellei ole saaneet niistä etukäteen rahojaan tai ole joku valtio takaamassa niiden firmojen saamisia tai edes reaalivakuutta, jonka voivat muuttaa rahaksi jos maksuja ei tule muuten.
Ei se ole mitenkään tavatonta että valmistaja rahoittaa omien tuotteittensa myynnin, tällaisena hyvin arkisena esimerkkinä toimii esimerkiksi autot.
 
Espejot

Hyperaktiivi
Tammi vaihtuu helmeksi mutta ei vielä yhtään asenettua akkupakettia? Laitakaa uusi topikki pystyyn kun asenukset alkaneet...
 
anders

Vakionaama
Omasta mielestäni melkoinen satujen kertoja koko Akku-Jukka.

Täällä(kin) olleiden puheiden perusteella sinun täytyy arvatenkin olla kilpailijan edustaja, kun tuollaista menet lausumaan?

Mutta samaa mieltä olen, melkoinen taivaanrannan maalari tämä Jukka. Mutta olisihan tämä kaikkien aikojen tarina ja draaman kaari, kun tällaisen vedätyksen ja viivyttelyn jälkeen homma osoittautuisi Hulkon Anttia lainaten ehdaksi emmeeksi.
 
anders

Vakionaama
Tammi vaihtuu helmeksi mutta ei vielä yhtään asenettua akkupakettia? Laitakaa uusi topikki pystyyn kun asenukset alkaneet...

Onhan noita asennettuja akkupaketteja maa täynnänsä monenkin toimijan toimesta.

Eivät vaan TV:n, eikä noista saa sitä neljän sentin sähöä...

Kiinteistoakku-reservimarkkinaan-scaled.jpg
Reserviakusto-scaled.jpg

Nämä(kin) muuten menossa reservimarkkinoille, ilmeisesti tämän kvartaalin aikana. En tiedä minkä provision ottavat välistä.
 
tj86430

Vakionaama
Toisilla on isommat pihat.

Europe-largest-solar-farm-Witznitz-eastern-Germany.jpg

Saksassa vain n. 30% aurinkotuotannosta on alle 1MW laitoksia. Isommat voisi olettaa että eivät ole "ihmisten pihoilla/katoilla", ehkä?
Omat havaintoni Saksassa suht paljon liikkuessa ovat juuri tämänsuuntaiset. Tuollaisia isoja farmeja näkee teiden varsilla paljonkin, talojen katolla paneleita ei sen sijaan ole hirveän paljon.
 
Espejot

Hyperaktiivi
Onhan noita asennettuja akkupaketteja maa täynnänsä monenkin toimijan toimesta.

Eivät vaan TV:n, eikä noista saa sitä neljän sentin sähöä...

Kiinteistoakku-reservimarkkinaan-scaled.jpg

Reserviakusto-scaled.jpg

Nämä(kin) muuten menossa reservimarkkinoille, ilmeisesti tämän kvartaalin aikana. En tiedä minkä provision ottavat välistä.
Suojalasit ja hanskat puuttuu
 
Viimeksi muokattu:

anders

Vakionaama
Nyt aletaan olla sillä vedenjakajalla kalenterista katsoen, että luvatut 1000 akkua ennen kesän loppua vaativat kymmenen akun asentamista per työpäivä. Ja joka päivä määrä kasvaa, loppua kohti kiihtyen.

En oikein usko, että näitä kukaan kuskaa, nostaa ja asentaa ja käyttöönottaa alle päivässä, kun normi ilpinkin asennus vie useamman tunnin huolellisesti tehtynä. Realistisesti voi mennä kaksikin päivää, kohteesta riippuen. Toki voi valikoida päältä vain "helpot" kohteet, jollain heuristiikalla.

Lisäksi tarvitaan varmasti jotain testaamista ja esikasausta + mahdollista balansointilatausta jne, kun akut ovat kuitenkin seisseet Vuosaaressa jo kaksi kuukautta, toivottavasti ei taivasalla, mutta ei mennä siihen.

Näin ollen asennusporukoita saa olla käytännössä parikymmentä, koska luppoaikaakin tulee ja ramp up vie sekin aikansa, ja ehkä joku haluaa lomaillakin.

Onkohan näitä asennusporukoita rekrytoitu ja perehdytetty jo? Ainakaan "kentältä" en ole kuullut sen suuntaista...

edit. ai niin, uusi tiedonjyvä: "Yrityksellä on Talouselämä-lehden mukaan 50 osakasta, Järvisen omistusosuus on 76,32 prosenttia."
 
Viimeksi muokattu:

anders

Vakionaama
Seurannut sivusta tätä tarinaa. Onko evidenssiä yhdestäkään asennuksesta?

Muotoilen samansisältöisesti (*) toisin, niin neutraalisti kuin osaan: Sataako Suomessa kesällä?

edit. Ja vielä rautalangasta sama suoraan vastaten: Ei ole.

edit2: * Kysyisin onko eräässä kääpiövaltiossa päämajaansa pitävän hmm aatteellisen katsantakunnan nokkamies kyseisen katsantakunnan tunnustaja, mutta jätän kysymättä, koska kielikuvaksi tarkoitettu vakiintunuttu retorista sanontaa käyttävä kommentti poistettaisiin hmm vakaumuksellisena viittauksena.
 
Koelli

Aktiivinen jäsen

OK
 
anders

Vakionaama
Onko evidenssiä yhdestäkään asennuksesta?

Jopa julkaistu julkinen evidenssi on asiaan jollain lailla runollisen sopivasti feikattu:

tv.jpg

3.2kWh akku painaa sen verran, että sitä kannatellessa sormien asento on hieman toinen, tai sitten Jukka omaa olympitason seinäkiipeilijän sormivoimat.

Ja ei edes tarvitse mainita tuota 1000 Ah -teippausta.

Miksi tehdä tökerösti, kun voisi feikata uskottavasti hyvin minimaalisella vaivalla?
 
anders

Vakionaama
Yo. kuvassa edes kennon koko ei ole oikeaa lähelläkään, muuten.

Tässä oikeita 1000Ah Winstoneja, suhteellisen esimerkillisen turvallisen näköisesti johdotettuna.

Toivottavasti on palovakuutukset kunnossa, tuosta kun lähtee yksi jompeista irti ja lyö oikoseen tai tippuu työkalu päälle, niin ei tarvitse edes yrittää ensisammutusta:

2017101985219009.jpg

Kuvassa siis johdotettuna karkeasti puolet yhdestä TV:n akusta, jos lasken oikein? Aika jytky.
 
HiTec

Eipä turhia höttyillä :)
3.2kWh akku painaa sen verran, että sitä kannatellessa sormien asento on hieman toinen, tai sitten Jukka omaa olympitason seinäkiipeilijän sormivoimat.
Eikös ne yksiköt ole tuolla vas. pöydällä ja tuo käsissä oleva vain tökerön näköinen low-budget mainosteippaus tms.

Tässä oikeita 1000Ah Winstoneja, suhteellisen esimerkillisen turvallisen näköisesti johdotettuna.
No just tässä on tuolla taustalla tuollaisia pikkukennoja ja näitä 1000Ah mönttejä tässä etualalla, mitä tuossa messukuvassakin on 1kpl molempia tuolla taustan vas. pöydällä.
 
Lappanen

Hyperaktiivi
Eikös ne yksiköt ole tuolla vas. pöydällä ja tuo käsissä oleva vain tökerön näköinen low-budget mainosteippaus tms.

No just tässä on tuolla taustalla tuollaisia pikkukennoja ja näitä 1000Ah mönttejä tässä etualalla, mitä tuossa messukuvassakin on 1kpl molempia tuolla taustan vas. pöydällä.

Älä nyt tule pilaamaan hyvää asiantuntijalausuntoa ja analyysia tuollaisella tiedolla :rolleyes:
 
Drevil

Jäsen
Viimeisimmän tiedon mukaan sopimusehdot tulossa julki lähipäivinä. Oyj järjestelyt edenneet hyvin.

Joko pidätetään hengitystä? :D
 
anders

Vakionaama
Viimeisimmän tiedon mukaan sopimusehdot tulossa julki lähipäivinä. Oyj järjestelyt edenneet hyvin.

Joko pidätetään hengitystä? :D

Hengityksen pidättämisalttius riippuu siitä mistä "viimeisin tieto" peräisin...

...mutta pidetellään nyt vaan ihmeessä joku hetki, ihan jännityksestä!

edit. löysin lähteen. Hevosen suusta siis (tm). Saako jo hengittää?

edit2. jos TV lanseeraisi jossain vaiheessa dynaamisen hinnoittelun sähkölle välillä +-4c / kWh, niin minulla olisi ehdottaa/lahjoittaa valmis asteikko hintaseurannalle:

kello.jpg
 
Viimeksi muokattu:

Mikki

Hyperaktiivi
TV:n ja reserviakkujen odottelijoille savolainen happotestaus lifepo4 ihmeakusta pluutuutilla ja äpillä
Tuolla Tuubin kommenteissa olikin hyvää kommenttia, että se 2kW ensimmäinen puolituntinen varmaan pilasi testin aikalailla. Jos tuosta akusta olisi otettu vaikka 500W teholla noilla kaapeleilla, niin varmaan olisi irronnut aikalailla paljon enemmän virtaa.

Joku ILP pyörisi varmaan aika pitkään tuollakin akulla jos sitä pyörittää maltillisella teholla ja voisi ihan hyvin toimia halpojen tuntien hyödyntämiseen kalleimpina tunteina.
 
anders

Vakionaama
Jukka:

"Kaikkiaan Suomeen asennetaan noin 80 GW akkua 2040 mennessä. Tuo oli arvioni jo muutama vuosi takaperin. Pitäisi ehkä muuttaa papereihin, että tuo saavutetaan todennäköisesti jo 2035."

Oletan että Jukka ei ole sekaantunut yksiköissä. Tuo on jotain yli 6x nykyinen koko tuotantokapasiteetti.

Mitä nuo akut siis tekevät, kun kotimainen kysyntä on vähän toistakymmentä ja siirtokapasiteettiä ulos on luokkaa max muutama GW? Syöttävät toisiaan ja käyvät keskenään sähkökauppaa?

Jos Jukka kuitenkin on sekaantunut yksiköistä, niin se on silti aivan tolkuttoman paljon, ja käytännössä siis 10GWh vuodessa vuoteen 2035 asti. 500 asennettua 100kWh akkukaappia joka arkipäivä.
 
Esäätäjä

Vakionaama
Meinaisiko tuo visio jotain todella pitkäaikaista sähkön varastointia, miten se kannattaisi ellei pörssisähkön hintaerot karkaa pilviin tulevaisuudessa.
 
Tulihäntä

Vakionaama
Meinaisiko tuo visio jotain todella pitkäaikaista sähkön varastointia, miten se kannattaisi ellei pörssisähkön hintaerot karkaa pilviin tulevaisuudessa.
Ei kun ne akut tulee sieltä Kiinasta täysin ladattuna ja kytketään Suomen sähköverkkoon ikäänkuin paristot konsanaan taskulamppuun. Jahka akku on tyhjä, niin se viedään taas Kiinaan lataukseen ja samalla laivalla tulee sitten uudet ladatut tilalle. Jukka kutsuu tätä meno-paluulogistioksi. Jukalla on jo Kiinalaisen toimijan kanssa sopimus hyvin pitkällä laivojen malmien louhimisesta ja laivaston liisaamisesta. Laivat liisataan siis raaka-aineina hyvin pitkällä sopimuksella. Trumpin tulliaikeet vain hieman luo nyt kapuloita rattaisiin, mutta eka laiva on tulossa juhannukseksi satamaan mukanaan 3000 akkua ekana ilmoittautuneille. Se 2.12 saapunut laiva oli vain sellainen demo missä todettiin että rahtia ei kannata ostaa koska merikontitkin voi liisata sillon kun corten-teräs on vielä malmina ja mangaanina maaperässä. Tarkoitus on hankkia 200 laivaa TERA-sail oyj nimiselle yritykselle. Tähänkin yritykseen myydään osakkeita ja se listautuu ihan kohta bada-bum-tsihh pörssiin. Ekana kiinnostuksensa ilmoittaneet saavat osakkeita 4snt/kpl.
 
roots

Täällä keskustelun taso senkun nousee... :D
 
Esäätäjä

Vakionaama
Pitäiskö tää ketju jo halkoa ja siihen toiseen sitten nää oman elämänsä koomikoiden letkautukset?
Niinkuin tämäntapaiset:
Kaikkiaan Suomeen asennetaan noin 80 GW akkua 2040 mennessä. Tuo oli arvioni jo muutama vuosi takaperin. Pitäisi ehkä muuttaa papereihin, että tuo saavutetaan todennäköisesti jo 2035."
 
anders

Vakionaama
Se 2.12 saapunut laiva oli vain sellainen demo missä todettiin että rahtia ei kannata ostaa koska merikontitkin voi liisata sillon kun corten-teräs on vielä malmina ja mangaanina maaperässä.

Emme selvästi ajattele tarpeeksi avarakatseisesti - distruptio tarvitsee distruptiota ja synergia synergiaa, sanoisi konsultti. Malmiot kannattaa liisata jo valtausvaiheessa.
 
anders

Vakionaama
Meinaisiko tuo visio jotain todella pitkäaikaista sähkön varastointia, miten se kannattaisi ellei pörssisähkön hintaerot karkaa pilviin tulevaisuudessa.

Toisaalta taas jos yksiköt ovat menneet sekaisin ja tuo onkin 80GWh, niin eihän sillä selvitä oikein edes yhdestä kansallisesta kinkunpaistojuhlayöstä. Hädin tuskin yhdestä mm-lätkä-mestaruus-saunomisesta, jos kisat järjestetään kesällä.
 
Tila
Keskustelu on suljettu.
Back
Ylös Bottom