Isompi pumppu vai toinen lisäksi?

Pumppa

Jäsen
Vanhassa hirsitalossa on tällä hetkellä jo myöskin vanha Toshiba RAS-10SKVP-ND/RAS-10SAVP-ND. Se ei oikein koskaan tuntunut riittävältä ja jo pienemmillä pakkasilla on pitänyt laittaa muuta lämpöä (sähköpatterit + kaksi takkaa) avuksi.

Nyt on hankinnassa uusi tehokkaampi pumppu ja tällä hetkellä valinta on kohdistumassa Daikin Perfera 40 -malliin. Mutta tulipa tässä mieleen että kaksikin pumppua olisi mahdollinen, vaikka toisen ulkoyksikön paikka ei niin miellyttävä olisi jos sitä ei vedä kauemmas mikä taas voi olla käytännössä hankalaa.

Talon pinta-ala on noin 156 m2 josta valtaosa alakerrassa ja yläkerrassa ei pidetä lämpöä päällä edes talvella koska makuuhuoneessa saa olla kylmä. Pohjakuvassa nykyisen pumpun paikka on alemmassa tasossa ja puhaltaa kohti oviaukkoa. Itse takkahuoneessa jossa pumppu sijaitsee on usein varsin viileää koska lämpö puhalletaan toisiin huoneisiin. Keittiöön asti lämpö ei kuitenkaan riitä tai pääse kiertämään.

Toinen pumppu voisi olla siinä mielessä järkevä että se levittäisi lämpöä paremmin myös keittiöön ja takkahuoneen pumpun voisi kääntää lämmittämään paremmin myös sitä huonetta. Mietin että sen paikka voisi olla olohuoneessa jos sitä ei joudu huudattamaan häiritsevän kovaa.

Mitä mieltä olette? Samantien kaksi pienempää pumppua vai ensin yksi tehokkaampi ja toinen myöhemmin jos tuntuu ettei riitä? Halu olisi lämmittää mahdollisimman pitkälle pelkillä pumpuilla.
 

Liitteet

  • ilp.png
    ilp.png
    208,8 KB · Katsottu: 241

misa64

Aktiivinen jäsen
Onpa outoa että takkahuoneessa on ollut kylmä pumpusta huolimatta. Onkohan se ihan kunnossa??
Pohjakuvasta päätellen sen paikka on sellainen ettei sieltä lämpö pienestä oviaukosta voi levitä kovin pitkälle ,vaan enempi lämpö pitäisi jäädä takkahuoneeseen!
Suosittelisin uudelle pumpulle toista paikkaa ainakin sisäyksikölle!! Vaikka siihen takkahuoneen ulkopuolelle oviaukon viereen!
 

Pumppa

Jäsen
  • Keskustelun aloittaja
  • #4
Takkahuone on myöhemmin joskus 80-luvulla rakennettu ”elintasosiipi” ja on ilmeisesti hieman heikosti eristetty. Pumppu puhaltaa nähtävästi kuitenkin sen verran hyvin huoneesta pois päin että vetää ulkoa kylmää tilalle tai ei ainakaan jätä lämmintä paljoa huoneeseen.

Takkahuoneessa tarvitaan lämmönlähde eli sinne varmaan yksi jäisi joka tapauksessa. Oviaukon yläpuolelle saattaisi kyllä saada sisäyksikön ja putket vietyä kylmän vintin kautta ulos. Tai sitten olohuoneeseen. Eteistäkin on mietitty mutta sinne ei oikein mahdu ennen isompaa remonttia.

Jos lähtisi useamman pumpun linjalle niin onko hölmöä ostaa Perfera 40 kokoinen ensialkuun? Vai mieluummin heti useampi pienempi? Tosin jos hintaero huippumallin ja keskikastin välillä on noin 500 € niin voin hankkia ensimmäiseksi paremman ja katsoa miten sen kanssa pärjää ennen kuin mietin seuraavaa. En ole tarjousta vielä pyytänyt mutta muistan että vanha maksoi asennettuna 2000 € ja oli silloin keskikastia. Hinnat taitavat olla vielä aika samoissa eli astetta järeämpi malli ehkä sen 2500 €. Nykyinen pumppu taitaa joka tapauksessa lähteä eläkkeelle tai siirtyä viilennyskoneeksi yläkertaan, jos vielä kustannustehokkaasti saa siirrettyä vanhoine kylmäaineineen.
 

Pelus

Aktiivinen jäsen
Kuvasta nyt ei selviä missäpäin olohuonetta istuksitaan, eikä liioin tulisijojen paikkaa, mutta kuvittelisin että itse kääntäisin tuon piirtämäsi pumpun tuolle vasemmanpuoleiselle seinälle, puhaltamaan "Huoneen" suuntaan, jolloin ilma pääsisi kiertämään huoneesta keittiöön ja sieltä vessan oven editse takaisin olohuoneeseen.
Jos sitten taas istumapaikat ovat juurikin puhalluslinjalla toinen mahdollisuus olisi Huoneen oikealla, lyhyellä seinällä takkahuoneen ovesta tullessa oikealla ja puhallussuunta olohuoneeseen. Ilmankierto vaihtuisi sitten vastapäiväiseksi.

Jos tuon nykyisen pumpun valjastaakin vain takkahuoneen lämmitykseen? Mikäli tuossa olkkarissa on hormin vieressä tulisija, pumppu levittäisi hyvin senkin tekemää lämpöä.

Laittaisin hyvän ja tehokkaan pumpun ensin, ja jos ei senkään paukku riitä, voihan sille laittaa kaveriksi toisen, tai oikeammin jo kolmannen. Tietenkin pumppua valitessa on hyvä ensin laskeskella pumpun lämmityksessä olevat neliöt ja tehdä kokovalinta sen mukaisesti.
 

Pumppa

Jäsen
  • Keskustelun aloittaja
  • #6
Olohuoneessa on takkasydän ja tällä hetkellä kaksi sohvaa sen molemmin puolin viistosti. Eli vasemmalla seinällä ollessa puhaltaisi ohi toiseen huoneeseen kun kuvassa merkatussa paikassa enemmän kohti mikä ei tietenkään olisi hyvä jos joutuu pitämään puhallusta isommalla. Mutta ajattelin kahden kanssa että toisen voisi pitää pienellä tai lattiaan suunnattuna.

Ehkä ensiksi vaihdan vain nykyisen ja katson miten se muuttaa tilannetta jos muuttaa. Tuosta pumpun valinnasta kohteen ja neliöiden mukaan en ole perillä mutta kaiketi hyötysuhde kärsii jos pumppu on turhan iso lämmitettävään tilaan. Miten paljon mahtaa sitten sähkön kulutuksessa näkyä? Säästöä tulee kuitenkin suorasähköön nähden eli jos liian iso pumppu vuodessa maksaa hieman enemmän niin ei haittaa liiemmin kun hankintahintakaan ei taida montaa satasta nousta.

Kohde on muuten Etelä-Suomessa.
 

Pumppa

Jäsen
  • Keskustelun aloittaja
  • #7
Nyt on uusi Daikin Perfera 40 seinällä. Hyvin tuntuu lämmittävän vanhaan verrattuna. Tuntuu tosin sulattelevan aika tiheään, noin tunnin välein näillä -5 pakkasilla.
 
Back
Ylös Bottom