Mahdolliseen sotaan valmistautuminen

kaihakki

Vakionaama
Nyt kun Trumppia ei näytä Ukrainan tilanne juurikaan kiinnostavan ja NATOkin aiheuttaa propleemeita, niin olisi ehkä fiksua kohentaa Suomen mahdollista sotatilanteen valmiutta. Onkohan poliitikot ja pulolustusvoimat miettinyt loppuun asti mahdollisen sotatalouden skenaariota Suomessa. Nyt jo konepajatuotanto on heikossa hapessa, eikä ihan helposti kasva. Jos tulee todellinen sotatila, niin juurikin konepajoja tarvitaan. Nyt esimerkiksi Patrian tilauskanta on monta vuotta eteenpäin täynnä. Jos tulee sota, niin tavaraa tarvitaan heti eikä kahden vuoden toimitusajalla. Saksan tilauksetkin valmistetaan Saksassa. Jos hässäkkä tulee, niin Saksan konepajat tietysti laitetaan valmistamaan Saksalle tavaraa ja Patrialle ei kapasiteetistä jää mitään.
Elikkä olisiko nyt jonkinasteinen sotatalouskonsepti ajankohtainen lanseerata härmään.

Valtion pitäisi tässä aktivoitua perustamaan valtiollisia yhtiötä tähän tarkoitukseen. Markkinatalous ei tätä voi hoitaa. Tässä olisi myös hyvä mahdollisuus palkata monen tasoista porukkaa kortistosta hommiin.
 
huugo

Ei näitä sotia valtiovetoisesti voiteta. Elinvoimainen puolustustollisuus on se ratkaisu. UKR on hyvä testikenttä - sinne vaan tekemään toimivia aseita ja samalla rahaa kansantalouteen. Sitten niillä samoilla asella voi puolustaa Suomenmaatakin.

Jos nyt rauhanaikana käännetään talous sotataloudeksi, niin tuho tulee ilman sotaakin.
 
korsteeni

Jäsen
Nyt kun Trumppia ei näytä Ukrainan tilanne juurikaan kiinnostavan ja NATOkin aiheuttaa propleemeita, niin olisi ehkä fiksua kohentaa Suomen mahdollista sotatilanteen valmiutta. Onkohan poliitikot ja pulolustusvoimat miettinyt loppuun asti mahdollisen sotatalouden skenaariota Suomessa. Nyt jo konepajatuotanto on heikossa hapessa, eikä ihan helposti kasva. Jos tulee todellinen sotatila, niin juurikin konepajoja tarvitaan. Nyt esimerkiksi Patrian tilauskanta on monta vuotta eteenpäin täynnä. Jos tulee sota, niin tavaraa tarvitaan heti eikä kahden vuoden toimitusajalla. Saksan tilauksetkin valmistetaan Saksassa. Jos hässäkkä tulee, niin Saksan konepajat tietysti laitetaan valmistamaan Saksalle tavaraa ja Patrialle ei kapasiteetistä jää mitään.
Elikkä olisiko nyt jonkinasteinen sotatalouskonsepti ajankohtainen lanseerata härmään.

Valtion pitäisi tässä aktivoitua perustamaan valtiollisia yhtiötä tähän tarkoitukseen. Markkinatalous ei tätä voi hoitaa. Tässä olisi myös hyvä mahdollisuus palkata monen tasoista porukkaa kortistosta hommiin.
on tähän varauduttu, sitä ei vain toimittajat pääse lööpeillään hehkuttamaan kun eivät tiedä.
useassa paikassa on valmiit sapluunat että tuotelinjalta alkaa hyvin nopeasti työntämään "tykinpiippuja" nykyisen tuotteen sijaan
 
Back
Ylös Bottom