popposim: Ulti 9000E + 500 l energiavaraaja

P

popposim

Vieras
Viimeinkin tuo Ultin paketti saatiin asennettua ja se on pörissyt viikon tuolla pihalla. Ääni on aika kova alakerrassa, kun kompura pörähtää käyntiin. Asuinkerroksessa ei ääni kuulu mitenkään häiritsevästi eikä ulkona.

Tilasin paketin maaliskuussa ja se toimitettiin pihalleni huhtikuun lopussa. Erinäisten sattumien johdosta varaajan asennus ja kytkentä jäi kesäkuulle. Kun asennusta oltiin suorittamassa niin huomasimme, että toimituksesta puuttuivat lämpömittarit. Ei kun yhteyttä ultiin sähköpostilla ja kas kummaa, homma toimi aika nopeasti. Lupasivat lähettää mittarit piakkoin postissa mutta kun asentajat olivat paikalla niin päätin ottaa ne asentajalta. Hyvittivät sentään puuttuvista mittareista kodinkoneella. ;). Kun minulla on toimiva kaksoispesäkattila niin halusin jättää mahdollisuuden polttaa puuta ja tämä vaikeutti asennusta siten, että ei mennyt ultin lupaamassa 6-8 tunnissa vaan aikaa kului tuplaten. Puuta pitäisi saada ilmaiseksi, kunhan käy tekemässä. ;) Varaajassa on myös sähkövastukset 9 kW ylempänä ja 3 kW alempana. Eivät kuitenkaan ole olleet päällä, täytyy kai testata nuo joskus.

Sama oli sähkömiehen töissä eli aikaa kului, kun jouduttiin virittämään uusi alakeskus ja sitten tästä alakeskuksesta vedettiin piuhat kiertovesipumpuille, asennettiin erinäinen määrä automaattisulakkeita, vedettiin piuhat ulkoyksikölle jne. Tosin samalla tilauksella tilasin myöskin Ultin 13 Ultra Thin Basicin ja tällekin jouduttiin virittämään pistorasia.

Kylmälaiteasentaja kävi sitten asentamassa vihdoin viime viikolla nuo ulkoyksiköt paikoilleen ja nyt kaikki näyttää hyvältä.

Kun on samalla tuo julkisivuremontti ja pitäisi jakaa yläkerrasta yksi huone kahtia niin puuhaa riittää. Ja töissäkin pitäisi yrittää käydä :eek:

Kaikenkaikkiaan tuo ultin lupaus käyttövedestä (n. + 60) pitää paikkansa kunhan varaajasta poistaa välillä ilmaa. Kyllähän tuolla pannuhuoneessa on melkoinen hässäkkä kuten kuvasta näkyy, vaikka varaaja on eri huoneessa. Varmaan sekin aiheutti putkimiehelle lisää työtä, kun joutui poraamaan reikiä tiiliseinän läpi.
 
P

popposim

Vieras
  • Keskustelun aloittaja
  • #2
Vs: popposim: Ulti 9000E + 500 l energiavaraaja

Joppe112 sanoi:
Foto olis jopa aika kiva yllätys foorumilaisille ulkoyksikön sisuksista. :cool:

Tässäpä tämä kuva ulkoyksikön kompurasta. Tämä kiinnosti minuakin joten otin jo valmiiksi, kun pumppua asennettiin. ;)
 
Ö

Öljykrematorio

Vieras
  • Keskustelun aloittaja
  • #3
Vs: popposim: Ulti 9000E + 500 l energiavaraaja

Meille tulos samanlainen paketti ja Arimax jää reserviin. Kytketäänkö se nyt kattilasta patteriverkostoon menevä linja sitten siihen varaajan
2 liitäntään eli lämpöpannun liitäntään? Entä miten kytketään käyttövesi eli kun kylmä tulee nyt verkosta ja menee kattilan kiertovesikierukkaan ja kuumana ulos niin miten se oikein kierrätetään varaajan kanssa? Sit viä semmonen et kun nyt kattilan paisuntayhteestä otetaan kierto lattialämmityspiiriin ni sekin täytys jotenkin saada varaajasta ulos, kolmitie suntti varaajaan varmaankin mut jätetäänkö eli puretaanko vanhat liitännät sit kattilasta kokonaan pois vai onko ne siä sit käytössä eli kierrätetäänkö vesi kuitenkin kattilan kautta, tuntuu vaan tyhmältä jättää sinne kumpaankin piiriin kiertovesipumput ym ja laittaa taas uudet varaajan yhteyteen.
 
Back
Ylös Bottom