Robustit ratkaisut pörssisähköohjaukseen

Nyt olisi minullakin aika ottaa nykyteknologiasta ilo irti, laskeskelin että pörssisähköohjaus maksaisi omassa sähköllä lämpiävässä murjussa itsensä takaisin varmasti alle vuoden takaisinmaksuajalla, olettaen että järjestelmä saataisiin aikaan alta 1000 eurolla.

Näin pessimistinä huolettaa vain kovasti kaupallisten toimijoiden ohjausjärjestelmien pitkäaikainen toiminta, sillä pilvipalvelupohjaiset järjestelmäthän ymärtääkseni lopettavat toimintansa siinä vaiheessa kun palveluntarjoajan y-tunnus lakkaa olemasta. Teollisuusautomaatiotason robustiuteen tykästyneenä propellihattuna toivoisin ohjauksen olevan luotettava, pitkäikäinen ja open source.

Mutta näillä kriteerein. Jos ratkaisuja ei löydy valmiina niin kehittäminen kyllä onnistuu itseltäkin. Mutta jos näitä on joku toteuttanut kaavailemallani tavalla, niin olisin kiitollinen mikäli viisaammat osaisivat valistaa valmiista/puolivalmiista ratkaisuista!
 
irti, laskeskelin että pörssisähköohjaus maksaisi omassa sähköllä lämpiävässä murjussa itsensä takaisin varmasti alle vuoden takaisinmaksuajalla

Voi olla nopeampikin. Sehän riippuu ihan siitä paljonko maksat systeemistä.

Itsellä säästöä alkoi tulla heti kun laitoin pörssisähkön ohjaamaan öljykattilan vastuksia. Systeemi maksoi itsensä takaisin jo viikossa. Tosin olisin sitä voinut käsinkin säätää, joten säästö oli hyvin teoreettista.

Pörssisähköautomatiikka ei siis itsessään säästä rahaa lainkaan, se säästää vain asukkaan työtä ja vaivaa.
 
Nyt olisi minullakin aika ottaa nykyteknologiasta ilo irti, laskeskelin että pörssisähköohjaus maksaisi omassa sähköllä lämpiävässä murjussa itsensä takaisin varmasti alle vuoden takaisinmaksuajalla, olettaen että järjestelmä saataisiin aikaan alta 1000 eurolla.

Näin pessimistinä huolettaa vain kovasti kaupallisten toimijoiden ohjausjärjestelmien pitkäaikainen toiminta, sillä pilvipalvelupohjaiset järjestelmäthän ymärtääkseni lopettavat toimintansa siinä vaiheessa kun palveluntarjoajan y-tunnus lakkaa olemasta. Teollisuusautomaatiotason robustiuteen tykästyneenä propellihattuna toivoisin ohjauksen olevan luotettava, pitkäikäinen ja open source.

Mutta näillä kriteerein. Jos ratkaisuja ei löydy valmiina niin kehittäminen kyllä onnistuu itseltäkin. Mutta jos näitä on joku toteuttanut kaavailemallani tavalla, niin olisin kiitollinen mikäli viisaammat osaisivat valistaa valmiista/puolivalmiista ratkaisuista!
2/3 täyttyy tällä hetkellä Pörssärissä. Open sourcea ei vielä tuo backend-puoli ole, mutta todennäköisesti tulevaisuudessa sekin. Siitä on täällä oma ketjunsa, nyt ollaan vähän kahden systeemin joukossa ennenkuin tuo uusi varttiohjaus tulee kokonaisuudessa loppuun.

HomeAssistant tuo tuohon sitten halutessaan omaa hallintaa huomattavasti lisää, oli sitten halu hakea osa laskennasta muualta tai sitten pelkät hinnat.

Mitä kaikkia laitteita olisi tarkoitus ohjata?
 
Muutamalla satasella Shellyjä mittaukseen ja ohjaukseen, sekä Home Assistant SHF-laajennuksella niin se on siinä.
 
Jos vähän yleisemmin vastaa, niin Shelly on siitä hyvä ekosysteemi, että sen ohjaukseen voi käyttää useampaakin eri vaihtoehtoa.

- Valmiit skriptit, kuten spot-hinta.fi (allekirjoittaneen pyörittämä)
- Itsekirjoitetut skriptit --> melko monipuolinen javascript-engine käytössä
- Erillinen ohjauspalvelu, kuten Pörssäri
- Ulkopuolinen rajapintojen läpi ohjaus, kuten HomeAssistant itse pyöritettynä

Näiden välillä on aina täysin mahdollisuus vaihtaa, jos joku ei enää miellytä tai tarvitsee jotain uusia ominaisuuksia.
Shellyjen lisäksi en tiedä onko vastaavaa mahdollisuuksien kirjoa missään muussa alustassa.

Laitteet on myös halpoja ja etenkin jos ohjataan kontaktoreja esim. Shelly Pro -laitteilla, niin ne on myös aivan kestäviä vehkeitä.
 
Lisäksi tuosta Shellystä löytyy monta erilaista versiota, on valokatkaisijan taakse rasiaan mahtuvaa, DIN-kiskomallia jne.

Shelly UNI+ on jopa täysin laillisesti maallikon asennettavissa, koska se käyttää matalaa jännitettä. Mulla lämmityksen pörssisähkösäätö toimii siten, että ohjataan Ouman-säätimen kotona/poissa -ohjausta tuolla UNI+ mallilla. Oumanista saa kätevästi 24V AC virransyötön.
 
Tämä on vähän siinä hilkulla onko maallikon asennettavissa, mIkäli joudut Oumanin säätimen kotelon avaamaan ja sinne kortille tulee 230 V syöttö.
 
Home Assistant Raspissa ja Shellyt on aika lyömätön yhdistelmä varmaan tällä hetkellä diy puolella. Ei se niin robusti ja pitkäikäinen ole kun teollisuusautomaatio mutta paljon modernimpi murto-osalla hinnasta. Ja siihen voi sitten yhdistellä vaikka jotain zigbee pohjaisia antureita ym. Tarjontaa on hyvinkin runsaasti.
 
Home Assistant Raspissa ja Shellyt on aika lyömätön yhdistelmä varmaan tällä hetkellä diy puolella.
Huono puoli Raspissa on, että vain RPI5:ssä on vakiona RTC ja kotiautomaatio-ohjaimeksi kyseinen laite on mielestäni ihan ylimitoitettu. Pysyyköhän tuo muuten normaalikuormalla minkälaisessa lämpötilassa ilman tuuletinta? Oma STM32MP2-pohjainen ohjaintietokoneeni pysyy umpikotelossa ilman minkäänlaista tuuletusta aika tarkkaan 41 asteen lämpötilassa.
 
  • Tykkää
Reaktiot: tk-
Huono puoli Raspissa on, että vain RPI5:ssä on vakiona RTC ja kotiautomaatio-ohjaimeksi kyseinen laite on mielestäni ihan ylimitoitettu. Pysyyköhän tuo muuten normaalikuormalla minkälaisessa lämpötilassa ilman tuuletinta?
Näyttäis olevan 42C avokotelossa, ei tosin ole paljon kuormaakaan. Itse taas tykkään niin päin että liian tehon kanssa aina pärjää mutta hidastelun kanssa ei. Saa siihen muuten passiivijäähyjäkin.
 
Voi olla nopeampikin. Sehän riippuu ihan siitä paljonko maksat systeemistä.

Itsellä säästöä alkoi tulla heti kun laitoin pörssisähkön ohjaamaan öljykattilan vastuksia. Systeemi maksoi itsensä takaisin jo viikossa. Tosin olisin sitä voinut käsinkin säätää, joten säästö oli hyvin teoreettista.

Pörssisähköautomatiikka ei siis itsessään säästä rahaa lainkaan, se säästää vain asukkaan työtä ja vaivaa.

Arvioin hintaa sillä perusteella mitä nyt tyypillisesti esimerkiksi PLC:t tuolla teollisuuspuolella kustantaa. Varmaan näitä shelly / arduino / raspi keksintöjä tekisi sikahalvallakin.

2/3 täyttyy tällä hetkellä Pörssärissä. Open sourcea ei vielä tuo backend-puoli ole, mutta todennäköisesti tulevaisuudessa sekin. Siitä on täällä oma ketjunsa, nyt ollaan vähän kahden systeemin joukossa ennenkuin tuo uusi varttiohjaus tulee kokonaisuudessa loppuun.

HomeAssistant tuo tuohon sitten halutessaan omaa hallintaa huomattavasti lisää, oli sitten halu hakea osa laskennasta muualta tai sitten pelkät hinnat.

Mitä kaikkia laitteita olisi tarkoitus ohjata?

Nähdäkseni 90% hyödystä saavutetaan jo sillä jos ohjataan pelkän talon vastuksilla tehtäviä lämmityksiä. Sähkökaapissa on omien kytkimiensä takana varaava lämmitys, käyttöveden lämmitys (varaava tämäkin) ja suora sähkölämmitys. Talon ilppiä, ja jatkossa lisäilppejä joita olen suunnitellut asentavani en sekottaisi tähän järjestelmään jotta ei tule ihan hirveä himmeli. Jos joutuu joskus vaikka joku muu kun itse insinööri korjaamaan :)

Muutamalla satasella Shellyjä mittaukseen ja ohjaukseen, sekä Home Assistant SHF-laajennuksella niin se on siinä.

Täytyy perehtyä. Vähän ihmettelin myös tuota J Isotalon github projektia, osaatko sanoa miten tämä Home Assistant SHF viritelmä siihen vertautuu?

Jos vähän yleisemmin vastaa, niin Shelly on siitä hyvä ekosysteemi, että sen ohjaukseen voi käyttää useampaakin eri vaihtoehtoa.

- Valmiit skriptit, kuten spot-hinta.fi (allekirjoittaneen pyörittämä)
- Itsekirjoitetut skriptit --> melko monipuolinen javascript-engine käytössä
- Erillinen ohjauspalvelu, kuten Pörssäri
- Ulkopuolinen rajapintojen läpi ohjaus, kuten HomeAssistant itse pyöritettynä

Näiden välillä on aina täysin mahdollisuus vaihtaa, jos joku ei enää miellytä tai tarvitsee jotain uusia ominaisuuksia.
Shellyjen lisäksi en tiedä onko vastaavaa mahdollisuuksien kirjoa missään muussa alustassa.

Laitteet on myös halpoja ja etenkin jos ohjataan kontaktoreja esim. Shelly Pro -laitteilla, niin ne on myös aivan kestäviä vehkeitä.

Näitä shellyjä olen kurkkinut vähän, vaikuttaa hämmästyttävän monipuolisilta ja hyvillä ominaisuuksilla varustetuilta laitteilta hintaan nähden. Hinnasta päätellen ei voi ehkä olla ihan teollisuuslaatua? Vai onko näistä niin paljon käyttökokemusta että näitä uskaltaa tosiaan suositella?

Lisäksi tuosta Shellystä löytyy monta erilaista versiota, on valokatkaisijan taakse rasiaan mahtuvaa, DIN-kiskomallia jne.

Shelly UNI+ on jopa täysin laillisesti maallikon asennettavissa, koska se käyttää matalaa jännitettä. Mulla lämmityksen pörssisähkösäätö toimii siten, että ohjataan Ouman-säätimen kotona/poissa -ohjausta tuolla UNI+ mallilla. Oumanista saa kätevästi 24V AC virransyötön.

Joo, Ouman ei sinänsä liene minulle järkevä ratkaisu koska kaikki lämmitykset on omilla termostaateillaan lämmityslaitteiden yhteydessä. Vaatisi kai että anturoidaan sitten sitä ja tätä.

Jos tulee muita 24V komponentteja niin sittenhän nuo releetkin kannattanee laittaa maallikkosähköllä. Mutta jos noita shellyjä ym älyreleitä löytyy verkkovirta versioita eikä muita 24V komponentteja tarvita niin jättäisin 24V piirin kokonaan pois. Yksinkertaisuuden nimissä, eipä ole sitten talon lämmitys hajoavan 24V virtalähteen varassa.

Tämä on vähän siinä hilkulla onko maallikon asennettavissa, mIkäli joudut Oumanin säätimen kotelon avaamaan ja sinne kortille tulee 230 V syöttö.

Kyllähän tuollainenkin onnistuu, sähkömies tulee vaan mittaamaan ja toteamaan kötöstyksen kelvolliseksi :)

Home Assistant Raspissa ja Shellyt on aika lyömätön yhdistelmä varmaan tällä hetkellä diy puolella. Ei se niin robusti ja pitkäikäinen ole kun teollisuusautomaatio mutta paljon modernimpi murto-osalla hinnasta. Ja siihen voi sitten yhdistellä vaikka jotain zigbee pohjaisia antureita ym. Tarjontaa on hyvinkin runsaasti.

Raspeja minulla olisi kyllä ylimääräisiä hyllyssä, vaan juurikin karsastan niitä siellä missä toimintavarmuus on ensisijainen vaatimus. Ilmeisesti esimerkiksi tuo J Isotalon kehitelmä pyörisi suoraan shellyssä. Ei sekään nyt ihan industrial top qualityä välttämättä edusta, mutta ehkä sen voisi kestää. Toisaalta kai tuo home assistant olisi ominaisuuksiltaan kova laite. Tuon home assistantin saanee kyllä pyörimään jossain edulisemmassa teollisuus-pc:ssäkin?
Huono puoli Raspissa on, että vain RPI5:ssä on vakiona RTC ja kotiautomaatio-ohjaimeksi kyseinen laite on mielestäni ihan ylimitoitettu. Pysyyköhän tuo muuten normaalikuormalla minkälaisessa lämpötilassa ilman tuuletinta? Oma STM32MP2-pohjainen ohjaintietokoneeni pysyy umpikotelossa ilman minkäänlaista tuuletusta aika tarkkaan 41 asteen lämpötilassa.
Näyttäis olevan 42C avokotelossa, ei tosin ole paljon kuormaakaan. Itse taas tykkään niin päin että liian tehon kanssa aina pärjää mutta hidastelun kanssa ei. Saa siihen muuten passiivijäähyjäkin.

Katsotaan mihin päädytään, näitä haasteita haluaisin juurikin ennalta taklata.

Kiitos vastauksista tässä vaiheessa 👍
 
  • Tykkää
Reaktiot: tk-
Arvioin hintaa sillä perusteella mitä nyt tyypillisesti esimerkiksi PLC:t tuolla teollisuuspuolella kustantaa. Varmaan näitä shelly / arduino / raspi keksintöjä tekisi sikahalvallakin.

Lämmityksen pörssiohjaus on halvimmillaan muutaman kympin projekti. Hinta riippuu siitä miten monta ohjauskohdetta löytyy.
 
Lämmityksen pörssiohjaus on halvimmillaan muutaman kympin projekti. Hinta riippuu siitä miten monta ohjauskohdetta löytyy.
Nämä muutaman kympin projektit eivät taida ketjun aloittajan toimintavarmuus kriteereitä täyttää? Onko muuten kukaan täällä Shellyjä saanut kestämään pitkiä aikoja? Oma tavoitteeni laitteille olisi ainakin 5 -10 vuoden käyttöikä.
 
Asennus pitää olla laadukas. Eli esim. Shelly Pro 3 ja ohjaamassa laadukasta häiriösuojattua kontaktoria.

Ja kun välttää "pm" malleja, niin on jo pitkällä. Kannattaa ehdottomasti eriyttää energian mittaus ja ohjaukset toisistaan jos toiveena on pitkä käyttöikä.
 
Viimeksi muokattu:

Jos osaa suunnitella ja huoltaa elektroniikkaa osaa arvioida millainen toteutus kestää ja millainen ei. Pääongelma on kuitenkin se, mitä @Nautiskelija jo kuvaili. Alustat lahoavat nopeammin kuin laitteet.

Itsellä esim. kokonaan itse tehty "alusta", ja sekin lakkasi yllättäen toimimasta kun Entsoe yllättääen ja pyytämättä muutti API:n toimintaa. Ja tuo nyt on se ainoa virallinen paikka, mistä spot-tietoa pitäisi voida kuluttajan saada ilman maksua.

Varttimittaus ei aiheuttanut ongelmia kun se oli jo etukäteen tiedossa. Muuten olisi ollut taas uudelleentekemisen paikka. Mutta kun kyse on modernista tietotekniikasta niin mikään ei toimi kuin hetken ja pitää taas vaihtaa uuteen kuin Windows konsanaan.

Mutta toistaiseksi itsellä ei ole ollut Shellyjen kanssa sellaisia ongelmia että olisivat menneet rikki. Kolmea eri generaatiota käytössä. Pro malleista en ole ollut innostunut eikä ne olisi sopineetkaan tähän käyttöön.
 
Lämmityksen pörssiohjaus on halvimmillaan muutaman kympin projekti. Hinta riippuu siitä miten monta ohjauskohdetta löytyy.

Juu, en väheksy kenenkään toteutuksia koska jokaisella on omat mieltymykset ja budjetit. Ja jos tuollaisesta shelyn releestä on kohtalaisen hyviä kokemuksia ja siitä saa "standalone" toteutuksen tehtyä niin saatan vaikka mennä sellaisella alkuun. Mutta lähtökohtaisesti sillä ei nyt ole merkittävää väliä että maksaako systeemi 50€ vai 500€ koska onhan se naurettavan lyhyen takaisinmaksun antava laitteisto molemmissa tapauksissa. Verrattuna mihinkään muuhun tapaan vähentää lämmityskustannuksia ainakin. Kunhan olisi sellainen mihin voi luottaa ja mitä ei tarvitsisi aktiivisesti harrastaa.

Nämä muutaman kympin projektit eivät taida ketjun aloittajan toimintavarmuus kriteereitä täyttää? Onko muuten kukaan täällä Shellyjä saanut kestämään pitkiä aikoja? Oma tavoitteeni laitteille olisi ainakin 5 -10 vuoden käyttöikä.

10 vuotta jos pelaa melko vähällä räpeltämisellä niin olen tyytyväinen. Eiköhän 10v kuluttua ole sitten taas ratkaisut huomattavasti kehittyneempiä ja syytäkin päivittää.

Asennus pitää olla laadukas. Eli esim. Shelly Pro 3 ja ohjaamassa laadukasta häiriösuojattua kontaktoria.

Ja kun välttää "pm" malleja, niin on jo pitkällä. Kannattaa ehdottomasti eriyttää energian mittaus ja ohjaukset toisistaan jos toiveena on pitkä käyttöikä.

Energian mittaukset ei sinänsä ole minulla mitenkään välttämättömiä, onhan niitä ehkä harrastusmielessä kiva katsella mutta näen tälle aika vähän lisäarvoa. Varaavalla lattialämmityksellä on kaapissa jo kontaktori yösähkölle mutta täytyy tutkia sitäkin tarkemmin onko soveltuva.

Jos osaa suunnitella ja huoltaa elektroniikkaa osaa arvioida millainen toteutus kestää ja millainen ei. Pääongelma on kuitenkin se, mitä @Nautiskelija jo kuvaili. Alustat lahoavat nopeammin kuin laitteet.

Itsellä esim. kokonaan itse tehty "alusta", ja sekin lakkasi yllättäen toimimasta kun Entsoe yllättääen ja pyytämättä muutti API:n toimintaa. Ja tuo nyt on se ainoa virallinen paikka, mistä spot-tietoa pitäisi voida kuluttajan saada ilman maksua.

Varttimittaus ei aiheuttanut ongelmia kun se oli jo etukäteen tiedossa. Muuten olisi ollut taas uudelleentekemisen paikka. Mutta kun kyse on modernista tietotekniikasta niin mikään ei toimi kuin hetken ja pitää taas vaihtaa uuteen kuin Windows konsanaan.

Mutta toistaiseksi itsellä ei ole ollut Shellyjen kanssa sellaisia ongelmia että olisivat menneet rikki. Kolmea eri generaatiota käytössä. Pro malleista en ole ollut innostunut eikä ne olisi sopineetkaan tähän käyttöön.

Tämäpä juuri. Tämä teknologia taitaa olla vielä toistaiseksi vaan sellaisessa vaiheessa että ainoa varma asia on muutos :) Pitää nyt vaan löytää se menetelmä joka on eniten aikaa kestävä ja vähiten riippuva ulkoisista palveluntarjoajista. Noita sääennusteilla tarkennetutja optimointeja en tästä syystä edes mieti, niiden kanssa jatkuva softan tunkkauksen riski kasvaa kuitenkin reippaasti.

----------------------------------------------------------------------------------------

Mutta jos eiköhän tästä nyt päästä suunnittelupöydän ääreen. Kerran nuo shellyt sitten päteviä ovat niin otetaan ne lähtökohdaksi. Palaan asiaan kun olen jotain kättä pidempää saanut aikaan.
 
Onko muuten kukaan täällä Shellyjä saanut kestämään pitkiä aikoja? Oma tavoitteeni laitteille olisi ainakin 5 -10 vuoden käyttöikä.
eka Shelly tuli markkinoille vuonna 2018 eli ihan 10vuotta kokemusta ei ole kenelläkään.
Pro laitteissa on 5vuoden takuu eli sen osalta kyllä valmistaja luottaa laitteisiin.
Kuten @Mikki mainitsi, PM laitteet kannattaa jättää pois kontaktorien ohjauksesta ja käyttää potentiaalivapailla kärjillä olevia laitteita. Ei ole lainkaan huono idea asentaa RC suodinta kontaktorin rinnalle vaikka olisi häiriösuojattu kontaktori, lisäsuoja releen kärjille.
PM laitteet toimii hyvin resistiivisen kuorman ohjauksiin, kuten lämmitysvastukset.
Itsellä kokemuksia n.100-150 Shelly laitteen käytöstä, eikä nykyisillä pro ja gen3/gen4 laitteilla ole havaittu vastaavia lapsentauteja kuin gen1 laitteilla oli (kuivuvia konkkia)

Shelly laitteita käytetään nykyään myös isommissa projekteissa, ei teollisuudessa kuten PLC mutta esimerkiksi Levin hiihtokeskuksessa on rinnevalojen ohjaus on niillä toteutettu.
 
Shelly laitteita käytetään nykyään myös isommissa projekteissa, ei teollisuudessa kuten PLC mutta esimerkiksi Levin hiihtokeskuksessa on rinnevalojen ohjaus on niillä toteutettu.
Jännä, että eivät ole DALI-pohjaista valaistusratkaisua tehneet. Ison kokonaisuuden hallinta aika paljon helpompi toteuttaa.
 
Täytyy perehtyä. Vähän ihmettelin myös tuota J Isotalon github projektia, osaatko sanoa miten tämä Home Assistant SHF viritelmä siihen vertautuu?
Isotalon projektista en osaa sanoa mutta Home Assistant lienee tänään maailman suosituin tai toiseksi suosituin Open Source-projekti. Se kertoo jotain kuinka paljon resursseja sillä on takanaan, ja käyttäjämääristä. Home Assistant tukee eri valmistajien tuotteita integraatioiden avulla, tästä voit selailla minkä valmistajan laitteet toimivat Home Assistantissa;

(klikkaa pois se suodin "featured" niin näet kaikki.

Em. lisäksi on sitten harrastajien omia kehitelmiä jotka löytyvät HACS-järjestelmästä;

Kaikesta tästä huolimatta käyttöönotto on suht helppoa ja alkuun pääsee nopeasti. Auttaa jos on joskus asentanut jonkun käyttöjärjestelmän, mutta kyllä ohjeita seuraamalla pääsee alkuun.
 
Viimeksi muokattu:
Aika robustin systeemin saat kun laitat Home Assistantin pyörimään esim. Proxmox virtuaalialustaan. Virtuaaliin kolme serveriä tai kaksi +raspi, jolla saat HA:n (High Availability) käyttöön. Eli jos se serveri hajoaa, jolla Home Assistant on, niin se siirtyy automaatilla ajoon toiselle serverille. Tuttu juttu teollisuusautomaatioympäristöistä, mutta saat tuollaisen tehtyä kotiin "kahvirahoilla". Jos tulee zigbeetä tms., niin se vaatii verkkoliitynnällä olevan tikun jotta kaikki toimii riippumatta millä serverillä kone on ajossa. Toki tällä varmistetaan vasta itse Home Assistantin toiminta, "kenttä" sitten erikseen

Home Assistanttiin saatkin sitten ihan kaiken hammasharjoista sähköautoon liitettyä ja saat hyvän harrastuksen samalla ;) Teollisuusautomaatioon verrattuna tämän Home Assistantin päivitystahti on kyllä hengästyttävän kova, mutta eihän jokaista versiota. tarvitse ottaa käyttöön.

Shellyt ja Tasmota pohjaiset laitteet on minulla olleet hyvin varmoja. Ja ylipäätään kaikki mikä on MQTT kautta kiinni Home Assistantissa on pelannut kuin junan vessa. Kiinalaisten zigbee härpäkkeiden kanssa ollut eniten säätöä
 
Viimeksi muokattu:
Aika robustin systeemin saat kun laitat Home Assistantin pyörimään esim. Proxmox virtuaalialustaan. Virtuaaliin kolme serveriä tai kaksi +raspi, jolla saat HA:n (High Availability) käyttöön. Eli jos se serveri hajoaa, jolla Home Assistant on, niin se siirtyy automaatilla ajoon toiselle serverille.
Itse en kotiautomaatio keskusohjain SBC:n toiminnalisuuden kahdentamista ole lähtenyt lähtenyt toteuttamaan. On kuitenkin pitkäikäinen, edullinen ja nopeasti vaihdettava komponentti. Eihän tuossa tarvitse kuin kytkeä uusi SBC vanhan tilalle, microSD-kortti sisään, asettaa DIP-kytkimen vaihdolla boottaamaan microSD:ltä ja virrat päälle laitteeseen. Vähän ajan päästä, kun image on eMMC:lle kirjoitettu, niin virrat pois, microSD kortti pois, DIP-kytkimen asettaminen boottaamaan eMMC:ltä ja virrat takaisin päälle.

Omasta ohjaus softastani olen kyllä yrittänyt tehdä mahdollisimman luotettavan. Pörssäri hoitaa optimoinnit, itse keskityn ohjauspuoleen. Ajatuksena olisi lisätä vielä kaksi kanavainen astro-ohjaus mahdollisuus ulkovalaistusta varten, minkä jälkeen perustoiminnallisuus omakotitalon ohjauksia varten onkin aika hyvin toteutettuna.

Parin viimeisen päivän tapahtumien degug info näyttää tältä:

Koodi:
2025-12-30 16:13:23.037 <update> Trying to read schedules from internal DB.
2025-12-30 16:13:23.089 <update> Valid schedules found from internal DB.
2025-12-30 16:13:23.143 <scheduler> Rebuilding schedules.
2025-12-30 16:13:23.146 <scheduler> Rescheduling.
2025-12-30 16:13:23.147 <scheduler> Next scheduled event: 2026-01-01T16:00:00+02:00, channel: 1, state: 0.
2025-12-30 16:13:23.149 <scheduler> Rescheduling.
2025-12-30 16:13:23.149 <scheduler> Next scheduled event: 2026-01-01T16:00:00+02:00, channel: 1, state: 0.
2025-12-30 16:13:23.195 <update> Next update at: 2025-12-30T14:44:43+02:00.
2025-12-30 16:13:23.195 <update> Trying to fetch schedules from Pörssäri.
2025-12-30 16:13:23.002 <update> Could not fetch schedules from Pörssäri.
2025-12-30 16:18:24.002 <update> Trying to fetch schedules from Pörssäri.
2025-12-30 16:18:24.552 <update> Could not fetch schedules from Pörssäri.
2025-12-30 16:23:24.552 <update> Trying to fetch schedules from Pörssäri.
2025-12-30 16:23:25.207 <update> Could not fetch schedules from Pörssäri.
2025-12-30 16:28:25.207 <update> Trying to fetch schedules from Pörssäri.
2025-12-30 16:28:26.105 <update> Could not fetch schedules from Pörssäri.
2025-12-30 16:33:26.106 <update> Trying to fetch schedules from Pörssäri.
2025-12-30 16:33:26.645 <update> Could not fetch schedules from Pörssäri.
2025-12-30 16:38:26.646 <update> Trying to fetch schedules from Pörssäri.
2025-12-30 16:38:27.148 <update> Could not fetch schedules from Pörssäri.
2025-12-30 16:43:27.149 <update> Trying to fetch schedules from Pörssäri.
2025-12-30 16:43:27.812 <update> Could not fetch schedules from Pörssäri.
2025-12-30 16:48:27.812 <update> Trying to fetch schedules from Pörssäri.
2025-12-30 16:48:30.172 <update> Success fetching schedules from Pörssäri.
2025-12-30 16:48:30.220 <scheduler> Rebuilding schedules.
2025-12-30 16:48:30.224 <scheduler> Rescheduling.
2025-12-30 16:48:30.225 <scheduler> Next scheduled event: 2025-12-31T16:45:00+02:00, channel: 1, state: 0.
2025-12-30 16:48:30.228 <scheduler> Rescheduling.
2025-12-30 16:48:30.229 <scheduler> Next scheduled event: 2025-12-31T16:45:00+02:00, channel: 1, state: 0.
2025-12-30 16:48:30.248 <scheduler> Rescheduling.
2025-12-30 16:48:30.248 <scheduler> Next scheduled event: 2025-12-31T02:15:00+02:00, channel: 1, state: 1.
2025-12-30 16:48:30.268 <scheduler> Rescheduling.
2025-12-30 16:48:30.268 <scheduler> Rescheduling.
2025-12-30 16:48:30.268 <scheduler> Next scheduled event: 2025-12-31T00:00:00+02:00, channel: 2, state: 1.
2025-12-30 16:48:30.269 <update> Next update at: 2025-12-31T14:48:18+02:00.
2025-12-31 00:00:00.001 <scheduler> Event: channel: 2, state: 1.
2025-12-31 00:00:00.001 <scheduler> Next scheduled event: 2025-12-31T02:15:00+02:00, channel: 1, state: 1.
2025-12-31 02:15:00.001 <scheduler> Event: channel: 1, state: 1.
2025-12-31 02:15:00.001 <scheduler> Next scheduled event: 2025-12-31T06:15:00+02:00, channel: 1, state: 0.
2025-12-31 06:14:59.000 <scheduler> Event: channel: 1, state: 0.
2025-12-31 06:14:59.000 <scheduler> Next scheduled event: 2025-12-31T14:15:00+02:00, channel: 2, state: 0.
2025-12-31 14:15:00.001 <scheduler> Event: channel: 2, state: 0.
2025-12-31 14:15:00.001 <scheduler> Next scheduled event: 2025-12-31T15:00:00+02:00, channel: 2, state: 1.
2025-12-31 14:48:18.268 <update> Trying to fetch schedules from Pörssäri.
2025-12-31 14:48:24.453 <update> Success fetching schedules from Pörssäri.
2025-12-31 14:48:24.532 <scheduler> Rebuilding schedules.
2025-12-31 14:48:24.535 <scheduler> Rescheduling.
2025-12-31 14:48:24.535 <scheduler> Next scheduled event: 2026-01-01T14:45:00+02:00, channel: 1, state: 0.
2025-12-31 14:48:24.556 <scheduler> Rescheduling.
2025-12-31 14:48:24.556 <scheduler> Rescheduling.
2025-12-31 14:48:24.556 <scheduler> Next scheduled event: 2026-01-01T14:45:00+02:00, channel: 1, state: 0.
2025-12-31 14:48:24.605 <scheduler> Rescheduling.
2025-12-31 14:48:24.605 <scheduler> Rescheduling.
2025-12-31 14:48:24.605 <scheduler> Next scheduled event: 2025-12-31T15:00:00+02:00, channel: 2, state: 1.
2025-12-31 14:48:24.606 <update> Next update at: 2026-01-01T14:02:08+02:00.
2025-12-31 15:00:00.000 <scheduler> Rescheduling.
2025-12-31 15:00:00.000 <scheduler> Rescheduling.
2025-12-31 15:00:00.000 <scheduler> Rescheduling.
2025-12-31 15:00:00.001 <scheduler> Rescheduling.
2025-12-31 15:00:00.001 <scheduler> Rescheduling.
2025-12-31 15:00:00.001 <scheduler> Next scheduled event: 2025-12-31T15:00:00+02:00, channel: 2, state: 1.
2025-12-31 15:00:00.001 <scheduler> Event: channel: 2, state: 1.
2025-12-31 15:00:00.001 <scheduler> Next scheduled event: 2025-12-31T15:15:00+02:00, channel: 2, state: 0.
2025-12-31 15:15:00.001 <scheduler> Event: channel: 2, state: 0.
2025-12-31 15:15:00.001 <scheduler> Next scheduled event: 2026-01-01T02:45:00+02:00, channel: 2, state: 1.
2026-01-01 02:45:00.000 <scheduler> Event: channel: 2, state: 1.
2026-01-01 02:45:00.001 <scheduler> Next scheduled event: 2026-01-01T03:00:00+02:00, channel: 2, state: 0.
2026-01-01 02:59:59.000 <scheduler> Event: channel: 2, state: 0.
2026-01-01 02:59:59.000 <scheduler> Next scheduled event: 2026-01-01T10:15:00+02:00, channel: 2, state: 1.
2026-01-01 10:15:01.001 <scheduler> Event: channel: 2, state: 1.
2026-01-01 10:15:01.001 <scheduler> Next scheduled event: 2026-01-01T11:00:00+02:00, channel: 2, state: 0.
2026-01-01 11:00:00.000 <scheduler> Event: channel: 2, state: 0.
2026-01-01 11:00:00.000 <scheduler> Next scheduled event: 2026-01-01T11:30:00+02:00, channel: 2, state: 1.
2026-01-01 11:30:00.001 <scheduler> Event: channel: 2, state: 1.
2026-01-01 11:30:00.001 <scheduler> Next scheduled event: 2026-01-01T12:00:00+02:00, channel: 2, state: 0.
2026-01-01 11:59:59.000 <scheduler> Event: channel: 2, state: 0.
2026-01-01 11:59:59.001 <scheduler> Next scheduled event: 2026-01-01T12:30:00+02:00, channel: 2, state: 1.
2026-01-01 12:30:00.000 <scheduler> Event: channel: 2, state: 1.
2026-01-01 12:30:00.000 <scheduler> Next scheduled event: 2026-01-01T14:00:00+02:00, channel: 2, state: 0.
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös Bottom