Ei kai kukaan ole väittänyt, että kaikki sen kiinteän tarvitsevat, vaan että on olemassa paljon käyttötapauksia, joissa se yksinkertaisesti on parempi kuin mobiiliyhteyteen perustuva netti.
Ja ehdottomasti olen samaa mieltä, että mobiilia tarvitaan myös - kirjaimellisesti juuri silloin, kun ollaan liikkeellä (siitä se nimikin tulee...).
Edelläluetelluissa kuidun käyttötapauksissa on kuitenkin ollut kyse paikkaan sidotusta, eli kotona tapahtuvasta kuluttamisesta.
Itsekin pyöritin vuosikaudet koko kodin, eli 5 hengen perheen (ja lukuisten videotoistimien, pöytäkoneiden sekä IoT-laitteiden) nettiyhteyksiä 4G-modeemin ja suuntaavan antennin avulla, mutta heti kun tuli mahdolliseksi, maksoin erittäin mielelläni ne tuhannet eurot, mitä kuituun liittyminen maksoi, jotta sain vakaan, nopean ja pienellä viiveellä varustetun yhteyden kotitalouden käyttöön..
Ongelmana 4G-yhteydessä oli ison pingin lisäksi iltaisin tapahtuva ruuhkaantuminen. Yöllä Speedtest naksutti yli 200Mbps lukemia, mutta iltaisin hyydyttiin 10-20 Mbps tasolle, mikä ei enää koko perheen käyttöön riittänyt.
On täälläkin esitetty näkemyksiä, että kuitu joka kotiin on ainoa oikea ratkaisu mihin pitää panostaa myös haja-asutusseuduilla joka taloon ja latoon. Olen vahvasti eri mieltä, se ei liene kenellekään epäselvää. Toki saa panostaa, mutta miksi julkisella rahalla jolla pitäisi tuottaa peruspalveluita kaikille eikä infraa himoteknofriikin peliluolaan tai kotikonesaliin? Mielipiteeni ei kuitenkaan perustu pelkästään omiin tai oman perheen käyttötottumuksiin. Rahalla saa kuidun vedettyä vaikka minne, siitäkin on esimerkkejä olemassa.
Moni mobiilinetin huonosta käyttökokemuksesta johtuu huonosta käytännön toteutuksesta eikä niinkään huonosta teknisestä ratkaisusta. Tietysti on niitäkin alueita, joissa taajuudet 4G:llä ja vastaavilla yksinkertaisesti ruuhkautuvat liikaa, eikä silloin auta muu kuin tehojen alentaminen tai taajuuden nostaminen ja tukiasematiheyden lisääminen, tai vaihtoehtoisesti kiinteään yhteyteen siirtyminen. Kiinteään yhteyteen siirtyminen koetaan helposti kehityksessä taaksepäin menemisenä, mutta jos se on ainoa mahdollisuus, niin toki. Itse en kuitenkaan näe sitä ainoana mahdollisuutena.
Palvelut, joita ei voisi kuvitellakaan käytettävän mobiilisti kannattaa ilman muuta toteuttaa kuidulla, mutta nämä on useimmiten juurikin sitä raskasta tietoliikennettä konesalien välillä jne, ja koskettaa aika harvaa kotikäyttäjää, varsinkaan siellä, missä 4G toimii kuten se hyvissä toteutuksissa toimii.
Kuitua myydään, koska Gigantti myy UHD-telkkareita. Useimmat pitävät uutta UHD-telkkaria parempana telkkarina kuin vanha FullHD-telkkari, mutta ei se johdu resoluutionostosta, vaan kaikista muista vuosien saatossa tulleista teknisistä parannuksista. Kuitumyyjät rummuttavat, että pian tulee 8K telkkarit jotka vaativat lisää kaistaa, ja että terrestriaalit TV-lähetykset tullaan lähitulevaisuudessa lakkauttamaan... ja kauppa käy.
On helppoa nähdä, että mobiilidatan käyttötarpeet ja vaatimukset nousevat sille tasolle, että ylivoimaisesti suurin osa kotikäytöstä hoituu kunnialla siinä ohessa samalla tekniikalla. Tämä on monessa paikassa jo toteutunut. Lentäviä autoja ei edelleenkään kovinkaan usein näe, vaikka niiden piti 50-luvun visionäärien mukaan olla arkipäivää vuonna 2000.
Ei siitä ole epäilystäkään, etteikö kuitu olisi tiedonsiirtokapasiteetiltaan tällä hetkellä varmempi kortti pitkälle tulevaisuuteen, vaan mistä keksitään käyttötarve sille kapasiteettireserville? Jos peilataan vain taaksepäin ja perustellaan asia toteutuneen tietomäärien kasvun mukaan, niin sillä logiikalla meillä pitäisi jo olla kesämökki Kuussa ja siirtokunta Marsissa. Eikö sitä kuitukapasiteettia kannattaisi alkaa rakentamaan joka niemennokkaan siinä vaiheessa, kun todellinen kapasiteettitarve alkaa olla näköpiirissä? Tottakai sitä kuitua kannattaa jonyt vedellä sinne missä ruuhkaa on, eikä toimivaa langatonta nykytekniikalla saada toteutettua.
Itse koen kehityksen menneen vahvasti kohti langattomia ratkaisuja, ja itse vaihdoin langattomaan yhteyteen heti kun tekniikka oli riittävän hyvällä tasolla, ja siitä on menty vain ylöspäin muutamaa satunnaista dippiä lukuun ottamatta. Minulle riittävän nopeasta tietoliikenneyhteydestä riippuvaiselle kotona tai konttorilla jumittuminen oli rajoite, kahle josta pääsin eroon. "Kotini ja konttorini" voi yhtä hyvin olla autossa, veneessä, vuokramökissä tai teltassa, milloin missäkin - ei kuitenkaan toistaiseksi kaikkialla. Riippuvuus kiinteään tietoliikenneyhteyteen rajoittaisi liikkumisvapauttani merkittävästi - en voi mennä satunnaisen kesämökin ovelle kolkuttelemaan oliko muutama giga kuitua lainata. Siksi kotimokkula. Jos asustaisin jossain radiokatveessa rummuttaisin tukiasemaverkoston laajentamisen puolesta enkä kuidun puolesta, koska se tukiasemaan päättyvä kuitu palvelee laajemmalla alueella ja useampaa. Jos nopein mahdollinen nettiliittymä jolla voi paukutella henkseleitä on koko elämä, niin ehkä kannattaa valita asuinpaikka sen mukaan.