Trumppi presidentiksi/ vaikutus suomen puolustukseen.

Tila
Keskustelu on suljettu.

kimmok

Vakionaama
Jos trump tulee ykkös pallille ja lähtee natosta. Niin mitenkähän käy kahden välisten asioiden. joita on vissin sovittu us. Kanssa.
Toivottavasti tämä ei ole liikaa politiikkaa kun mä en erota politiikkaa ja sopimuksia.
Sinänsä mielen kiintoinen asia vaikka on vielä tulevaisuutta.
 
Lappanen

Hyperaktiivi
Onkohan tuo Usan Natosta lähtö vaihteeksi toimittelijoiden omaa tulkintaa jota väittävät totuudeksi?

Trump tainnut lähinnä vaatia, että muutkin maat ottaisivat Natossa vastuuta esim Euroopassa, kuin Usa.
 
kaihakki

Vakionaama
Äskettäin asiantuntijoiden näkemyksiä aiheesta. Amerikka menettää maailman talousherruuden, jos lähtee NATOsta. Joku muu ottaa sitten maailman herruuden. Eli ei lähde NATOsta.
 
Mikki

Hyperaktiivi
Onkohan tuo Usan Natosta lähtö vaihteeksi toimittelijoiden omaa tulkintaa jota väittävät totuudeksi?
Trump tainnut lähinnä vaatia, että muutkin maat ottaisivat Natossa vastuuta esim Euroopassa, kuin Usa.
Juuri näin se on. Eikä Trump ollut siinä vaatimuksessaan väärässä kun vuosikausia Euroopan NATOmaat ovat luistaneet vastuustaan. Onhan se nytkin nähty, että Saksalla ei ole kuin tuulenhuuhtoma perse jos pitäisi oikeasti sotia.

Niiden ainoa pelastus on, että Puola on nuivempi Venäjän ja Vartti-Venäjän suhteen ja on aseistautumassa rajusti.
 
Lappanen

Hyperaktiivi
Mitä tässä vajaan 10 vuoden aikana oppinut Trumpia koskevasta "uutisoinnista" on se, että jos Trumpin väitetään tehneen tai sanoneen jotain, niin se ei suurella todennäköisyydellä pidä paikkaansa, se on joko täyttä puppua tai sitten raakasti tahalleen väärintulkittua. Onko kukaan ikinä nähnyt Trumpista positiivista, tai edes neutraalissävyistä uutisointia? Tahtoo sanoa, jos vuosikausia tuutataan henkilöstö vain veetuilua, valhetta ja negatiivista asiaa kymppiuutisista pihalle, niin pakkohan sen on olla totta.. ;)

En epäile, etteikö olisi siviilissä mulkku tai ainakin "omalaatuinen", mutta jostain Trumpin kannatus Usassa kumpuaa ja veikkaan että se on se että hänen sanaansa voi luottaa. Toisin kuin edellisiin ja nykyisiin johtohahmoihin, joita joku näkymätön nukkemestari kulisseista johtaa. Oikeastaan huolestuttavaa, miten mikä tahansa valtamedian syöttämä valhe tai tulkinta uppoaa Suomessakin kansaan kuin väärä raha.
 
Viimeksi muokattu:

VesA

In Memoriam
että se on se että hänen sanaansa voi luottaa.
Faktantarkistajien puolueettomuuteen voi suhtautua monella tapaa, mutta kyllähän Trump on lyönyt kaikki presidenttien valehteluennätykset järkyttävällä marginaalilla - ameriikassa vastapuoli kaivaa valheet kyllä esiin demokraateistakin, näitä voi kaivaa itse valitsemistaan lähteistä netistä. Osa valheista on ollut niin vakavia, että niistä on tullut oikeudessa tuomio.

Myös Trumpin kehuskelu presidenttikautensa taloudellisilla saavutuksilla on numeroissa hyvin ristiriitainen. Merkittävin saavutus taisi olla valtionvelan kasvatus 50% - ne jotka sitä rahaa saivat ovat toki tyytyväisiä, mutta esmes työpaikkoja menetettiin aika paljon.
 
Tuomioista puheenollen, Trump on ollut tutkinnassa varmaan siitä asti kun ekaa kertaa oli presidenttikisaa voittamassa. Montako tuomiota on tullut? Vieläkin näyttää vapaalla jalalla liikkuvan, vaikka luulisi moisen universumin vihollisen istuvan jo kymmenettä elinkautistaan..

Trump on suurisuu, ei epäilystäkään. Itsekehu haisee, mutta se ei taida olla laitonta. Mitenkäs se Biden, miten on koronaluvut laskeneet lupauksiin verrattuna? Entä laiton maahanmuutto? Onko purkanut muurit rajoilla? Uutisoinnin perusteella pelkkää positiivista kerrottavaa.

Faktantarkastajat on yhtä suuri vitsi kuin Julkisen Sanan Neuvosto :)
 
kimmok

Vakionaama
  • Keskustelun aloittaja
  • #8
20231212_032546.jpg
20231212_032459.jpg
20231212_032324.jpg
20231212_032258.jpg
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

kimmok

Vakionaama
  • Keskustelun aloittaja
  • #9
Yllä pidolle terkuja kaikki ei ole netti nörttejä tässä löysit yhden.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

tuna

Vakionaama
Oikeastaan huolestuttavaa, miten mikä tahansa valtamedian syöttämä valhe tai tulkinta uppoaa Suomessakin kansaan kuin väärä raha.
Katsopa toista puolta: Mikä tahansa Fox newsin ja vaikkapa sieltä kenkää saaneen Tucker Carlsonin väite uppoaa Trumpin kannattajiin ei ainoastaan sellaisenaan vaan tuplakertoimella. Sitten some päälle ja lopputuloksena siellä porukan puheissa Clintoniksi naamioituneet liskoihmiset juovat lasten verta syytäessään rahaa Ukrainan presidentille.
 
Jaha, aiempi viesti meni roskiin, liian hapokasta verrata Bidenin saamaa mediahuomiota Trumpin vastaavaan..

Niin, miten iso pieni vähemmistö puhuu kuinka "Clintoniksi naamioituneet liskoihmiset juovat lasten verta syytäessään rahaa Ukrainan presidentille.", ja kuinka iso osa tuosta porukasta on ihan oikeasti tosissaan? Samaan aikaan Trumpista kerrotaan maailmanlaajuisesti ihan mitä tahansa tuubaa ja jopa suomalaiset puhuu kahvipöydissä kuinka Trump sitä ja tätä, koska Hesarissa luki. Ei voi kun puistella päätään, että kaikki näköjään menee läpi.
 
kotte

Hyperaktiivi
jostain Trumpin kannatus Usassa kumpuaa ja veikkaan että se on se että hänen sanaansa voi luottaa. Toisin kuin edellisiin ja nykyisiin johtohahmoihin, joita joku näkymätön nukkemestari kulisseista johtaa.
Trumphan vasta nukkemestarien ohjaukseen onkin tottunut tehdessään tv-sarjaa, johon tunnettuus perustuu. Trumpin luonne osuu prikulleen tv:stä tuttuun tarkoitukseen, eli narsistin ego pönkittyy, kun roolina on suoltaa mahdollisimman röyhkeää käsikirjoitettua tuubaa välittämättä mistään rajoista. Kannattajat rakastavat lopputulosta. Asialle on vain hyväksi, että Trump ei viitsi perehtyä faktoihin kovin syvällisesti (varsinkaan ulkopolitiikan sotilaallis-diplomaattisiin nyansseihin), joten faktat eivät paljon paina, kun antaa laukoa. Asian positiivinen puoli on, että nukkemestarit saavat näin huomattavan suuren vaikutusvallan, kun käytännön toimet on kuitenkin perustettava faktoihin, joita presidenttikään ei voi muuksi muuttaa kuin osittain, vaikkakin päähenkilölle on joka kerran selitettävä juurta jaksain, mikä on mahdollista ja mikä ei.
 
Eikös siellä jenkkilässä asiat menneet parempaan suuntaan tavan kansalaiselle, ja varsinkin Trumpin kannattajalle, nyt kun on toinen hallinto on siellä asiat ns. persiillään kaikkien tavan tallaajien kannalta. Ja Trumpin suosio vain kasvaa.
 
Wespa

Aktiivinen jäsen
Samaan aikaan Trumpista kerrotaan maailmanlaajuisesti ihan mitä tahansa tuubaa ja jopa suomalaiset puhuu kahvipöydissä kuinka Trump sitä ja tätä, koska Hesarissa luki. Ei voi kun puistella päätään, että kaikki näköjään menee läpi.

Annat varmaan sitten helposti esimerkkejä tällaisista tilanteista joissa "valtamedia" on suoltanut kritiikittä jotain sellaista Trumpista joka on myöhemmin osoittautunut virheelliseksi tiedoksi, ilman että sitä on oikaistu kuten kunnolliset mediat toimivat? Päinvastaista esimerkkiä kyllä sitten löytyykin enemmän kuin tarpeeksi, joskus vahingossa kun vaikka YouTubessa osuu silmiin niin ei kyllä näin Suomesta käsin voi ymmärtää minkälaista likakaivon pohjimmaista lietettä ison veden toisella puolella tuutataan ihan valtakunnallisilta tv-kanavilta. Mainittu Fox News kärkijoukoissa, pahimmalle kahjolleen toki joutuivat jo antamaan kenkää, mutta siellähän niitä riittää jonossa lähes yhtä pahoja sekopäitä.
 
Helppo esimerkki, miten suomalaiset meni nolaamaan itsensä: Trumpin väitetään todenneen, että Suomessa haravoidaan metsiä palokuorman poistamiseksi, noin niinkuin lyhyesti kerrottuna. Tästä alkoi somessa sitten kova kuhina, kun suomalaiset kuvasivat itseään metsää haravoimassa ja pilkkaamassa Trumpin "sanomisille". No Trumphan käyttikin sanaa harata, ei haravoida, joka on täysin eri asia ja paikkansapitävä termi. Pikku juttu, mutta jos tuollaiseta repeää tuollaine joukkopsykoosi, niin mitenkähän käy isommista asioista, no se kyllä tiedetään. Ja tuo valeuutisten oikaisu on myös iso vitsi, eihän sitä tapahdu muuta kuin alkuperäiseen uutiseen päivittämällä tai joku pikkuotsikko "sori siitä" tyyliin, vaikka oikaisu pitäisi olla aina etusivun juttu jotta se edes olisi lähellä alkuperäisen höpöjutun julkisuutta.

Sitten esim Hesari on ottanut ihan agendakseen taistella Trumpia vastaan, siitä on journalismi kaukana kun otetaan henkilö silmätikuksi ja opetetaan kansa vihaamaan tätä.

Onneksi on olemassa Trump, niin ihmiset saavat heittää aivot, estot ja medialukutaidon nurkkaan ja ulista pahan olonsa ulos. Surullista ja hauskaa katsottavaa samaan aikaan.

Edit. Sekin on aika hauskaa, että Suomessa tunnutaan tietävän parhaiten mikä on jenkkiläläisten parhaaksi. No se on tietenkin kaikki muu kuin Trump. Mistähän tuollainenkin todellisuus on ihmisille päähän taottu ;) Toivottavasti Trump voittaa kisan, ei mulla muuta. Siitä seuraa kaikkea hyvää ja hauskaa.
 
Viimeksi muokattu:

Lappanen

Hyperaktiivi
Oho, kyllä nyt lähti homma 'Lapasesta'... Putte :kin toivoo noin. :D
Ainiin, tämänkin Putte-uutisen taisit lukea valtamediasta :) Eiköhän se Putte toivo, että seniili jatkaisi kompurointiaan seuraavankin kauden. Eihä Biden tiedä edes että missä maanosassa Venäjä hyökkäyssotaansa suorittaa..
 
Viimeksi muokattu:

roots

Sieltä uutisvirrastahan ne asiat näkee sen suuremmin syventymäti ketä kukin haukkuu/mielistelee ja haluaa tapailla tai jättää tapailematta yms yms. Suoria yhteyksia kremliin tai valkoiseen taloon ei satu olemaan. :)
 
Välillä kannattaa perehtyä siihen, onko uutinen suora sitaatti mitä on sanottu, vai toimittelijan/toimituksen oma ristisetki ja tulkinta asiasta. Usein se on jälkimmäinen.
 
roots

Hyperaktiivi
Välillä kannattaa perehtyä siihen, onko uutinen suora sitaatti mitä on sanottu, vai toimittelijan/toimituksen oma ristisetki ja tulkinta asiasta. Usein se on jälkimmäinen.
Sinäkö olet joku spesialisti uutisfiltteroinnissa, kuulostaa enempikin että kala on nielaissut syötin. :D
 
Lappanen

Hyperaktiivi
Sinäkö olet joku spesialisti uutisfiltteroinnissa, kuulostaa enempikin että kala on nielaissut syötin. :D
Ei tarvi olla mikään spesialisti. Ihan normaali järki riittää. Toki höynäyteyttäviä riittää, joten kala saattaa löytyäkin sieltä omasta peilistä kun oikein tarkkaan tutkiskelee ;)
 
Viimeksi muokattu:

Husky

Hyperaktiivi
Toivottavasti tämä ei ole liikaa politiikkaa kun mä en erota politiikkaa ja sopimuksia.
Siis, miksei palstalla saisi keskustella politiikasta? Saahan siitä puhua kahvihuoneessakin, että ei kai tämä mikään pyhäkoulu ole tällainen mielipidepalsta, kunhan aihe on oikean kansion alla. Ja kunhan otsikko on kuvaava, niin kukin voi vältellä epäkiinnostavat aiheet helposti.
 
Husky

Hyperaktiivi
En kannata Trumpia ja tyyppi puhuu reikiä päähänsä.

Mutta viime kerrasta yksi asia jäi mietityttämään. Toivottavasti joku voisi asiaa valaista. Trump vastusti sitä kirjeäänestystä, mikä vaikutti siltä, että keskimäärin oikea lukumäärä äänestyskuponkeja lähetettiin koteihin..

Tätä Yle jauhoi päivätolkulla, että mitenkä Trump ei tuota hyväksy, mutta ei koskaan ottanut itse asiaan kantaa eli miksi Suomessa saa kallisarvoisten ropojensa kanssa pelata pankkitunnuksilla, mutta jos Suomessa ehdotetaan pankkitunnuksilla tapahtuvaa äänestystä, niin se on joka puolueen mielestä aivan kamala katastrofi? Tuossa olisi sentäs joku roti, että kuka äänestää, mutta jos USA:ssa postitetaan paperit ja kuka tahansa saa ruksia niitä niin miksi se olisi hyväksyttävää....
 
Samppa

Ylläpitäjä
Ylläpidon jäsen
Siis, miksei palstalla saisi keskustella politiikasta? Saahan siitä puhua kahvihuoneessakin, että ei kai tämä mikään pyhäkoulu ole tällainen mielipidepalsta, kunhan aihe on oikean kansion alla. Ja kunhan otsikko on kuvaava, niin kukin voi vältellä epäkiinnostavat aiheet helposti.
Politiikasta ei ole menneisyydessä osattu keskustella asiallisesti, joten se on kielletty foorumilla ensisijaisena aiheena. Voidaan sivuta jos liittyy johonkin keskustelun alla olevaan aiheeseen tms. Tämä ketju alkaa olemaan jo taas vähän liikaa sekä politiikkaa että salaliittoja. Myös uskonto on kielletty aiheena. Salaliitot menee kieltoon tuon uskontopykälän myötä myös

Katso säännöt, pykälä yksi
 
pökö

Kaivo jäässä

Kiinni vaan koko ketju ennenkuin "valtamedia" ja "fakenews" pölinät pääsee valloilleen.
 
Lappanen

Hyperaktiivi
Kiinni vaan koko ketju ennenkuin "valtamedia" ja "fakenews" pölinät pääsee valloilleen.
Valtamedia ja fakenews, vai miten se meni :)

Lindén arvioi, että suomalaisten käsitys Trumpista presidenttinä vuosina 2016–2020 perustuu paljolti negatiivisille kohu-uutisille.

– Korostettiin kaaoksen tuntua ja sitä, että hallinto ei toimi.

Vähemmälle huomiolle Suomessa on Lindénin mukaan jäänyt se, että monet amerikkalaiset kokevat Trumpin saaneen paljon tärkeitä asioita aikaan presidenttinä.

Moni valtamediaa uskova uskoi vielä jokunen aika sitten, että Suomessa ei ole eikä tule olemaan katujengejä eikä Suomi olisi Ruotsin tiellä. Silmänsä auki pitävät tiesivät jo pitkän aikaa sitten, että katujengejä on Suomessa ja niitä tulee lisää kiihtyvällä tahdilla ja Suomi seuraa Ruotsin maahanmuuttopolitiikkaa ja siitä seuraavaa kehitystä 10-15 vuotta jäljessä hyvin vakaasti. Valtamedia ja fakenews, ollako vaiko eikö olla. Äkkiä bannia tai vähintään ketju lukkoon, ettei vaan kupla puhkea!

Edit. Itse kaipaisin Suomeen sellaista tahoa, joka kertoisi asiat asioina ja jättäisi tulkinnat niistä kuulijalle itselleen. Valitettavasti ei ole vähään aikaan sellaista tahoa löytynyt valtamediasta. Joskus tuli työmatkoilla kuunneltua Yle Puhetta paljonkin, aika ikävästi säröhti korvaan välillä kuinka uutistenlukija ensin kertoi uutisen ja sitten perään melko selvästi oman (tai jonkun muun) mielipiteensä siitä ja miten se pitäisi tulkita. En niistä keskusteluohjelmista niinkään välittänyt, aika yhdenmielistä huttua kaikki. Telkkariuutisissakin tuohon on törmännyt, ensin tulee se asia ja sitten sen jälkeen kerrotaan miten se pitää niellä. Kaikki valmiiksi pureskeltua.

Eikä koske pelkkää politiikkaa, ihan normaaleja asioitakin. Ulkona sataa lunta normaalisti => kannattaa jäädä kotiin ja välttää autoilua, tai kulkea välttämättömät matkat julkisilla. Ihan kuin ihmisillä ei järki enää muka riittäisi arvioimaan tilanne ihan itse..
 
Viimeksi muokattu:

Espejot

Hyperaktiivi
ettei vaan kupla puhkea!

Tähän sen verran että kuplaa tuntuu olevan useamman aidan kaikilla puolilla että siinäpä kysymys miten kaikki kuplat saisi tasapuolisesti rikki sivistyneesti kun tuntuu olevan syvällä poteroissaan. Aihen on sen verran herrkä että menee enemänkin kuplien suojelemiseksi koska helposti kielen kannat terävöityy.
 
Tämä kyllä huomattu. Varsinkin kahvipöydissä jos puhe kääntyy Trumpiin niin siellä ollaan kuin kissat turkki pörröllään sähisemässä miten hirveä tyyppi se on. Jos tuohon menet edes puoliksi Trumpia puolustamaan, olet samaa kastia Trumpin kanssa. Vähän samaa on esim tässä ketjussa esiintynyt. Heti on salaliitot ja muut arsenaalit käytössä.

Ehkä tämä on sitä politiikkapuhetta sitten, kotimaan politiikassa viuhuu rasistikortit, ulkomaanpolitiikassa muut kortit, esim Putin-sellaiset.

Siksi toivonkin, että Trump voittaa niin ihmiset saa vähän siedätyshoitoa ja itse pääsen katselemaan miten järkevänä pitämäni ihmiset paljastavat itsestään vähemmän järkevän puolen.
 
Sanotaan näin, tulevaisuus on paljon mikro ja makrotason päätöksiä, ei sattumaa tai kohtaloa. Mitä tulevaisuus tuokaan tullessaan niin me olemme kaikki olleet siinä mukana, joku vähemmän ja joku enemmän. Huonoa politiikka saa aikaan huonot johtajat ja huonot politikot äänestää valtaa tavaliset ihmiset ett kait se kansa lopulta ansaitsee mitä tuleman pitää. Onhan tästä kollektiivisestä vastuusta ollut puhetta. Mutta yritetään keskustella sivistyneesti, ilman turhaa kärjistystä.
 
Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
Onhan se Trumppi perin vastenmielinen persoona. Nyt olisi varmaan se aika kun pitäisi saada Reagan herätettyä henkiin.
Se täytyy sanoa, että YLE:n uutisointi (HS:stä en osaa sanoa) on ollut hyvin polarisoitunutta erityisesti näissä kaksissa US -vaaleissa ja tähän olen hyvin syvästi pettynyt. Nämä ovat kuitenkin sellaisia asioita mihin Suomesta käsin ei juurikaan voida vaikuttaa joten kannattaisi ottaa ne lusikat hyvin kauniisti kätöseen ja vaikka vaikuttaa Finnairiin että lentäisi suoraan Ameriikkaan ettei tarvitisi laskeutua New Yorkkiin.
 
Lappanen

Hyperaktiivi
Se täytyy sanoa, että YLE:n uutisointi (HS:stä en osaa sanoa) on ollut hyvin polarisoitunutta erityisesti näissä kaksissa US -vaaleissa ja tähän olen hyvin syvästi pettynyt.

Tämä on aika lailla se pointti, ainakin yksi isoimmista, miksi olen ottanut Trumpin puolen.

Eli miksi valtamedia rummuttaa yksinomaan negatiivisella kärjellä Trumpia vastaam jatkuvasti, kun muita presidenttejä/ehdokkaita kohtaan se osaa olla neutraali ja omissa suosikeissaan jopa yltiöpositiivinen jättämällä kaiken negatiivisen pois uutisoinnista? Kyllähän siihen joku syy on, ja sen syyn ihnettely leimataan sitten fakenewsiksi ja salaliittoteorisoinniksi.

Eikös se ole nimenomaan fakenews, että kerrotaan valikoidusti joko vain hyvät tai vain huonot puolet asiasta? Ei siis suoranaisesti valehdella, mutta jätetään asioita kertomatta tai kerrotaan ne niin että sanoma vääristyy.

Pari esimerkkiä HS:n puolueettomuudesta (ja asiantuntevuudesta :) ):

Screenshot_20231212-220943.png

Screenshot_20231212-221153~2.png

"Saarikoski kommentoi edelleen Yhdysvaltain asioita ja Trumpia Helsingin Sanomissa.

Saarikoski nimitettiin Helsingin Sanomien pääkirjoitus- ja mielipidetoimituksen esihenkilöksi 10. elokuuta 2020 alkaen."
 
Viimeksi muokattu:

jarkko_h

Vakionaama
Kiinni vaan koko ketju ennenkuin "valtamedia" ja "fakenews" pölinät pääsee valloilleen.
Samaa mieltä.

Jokainen voi ihan itsekseen miettiä mitä tarkoittaa kun valtaan tulee kaveri, joka valehtelee yhtä paljon kuin Venäjän johto ja joka käyttäytyi Putinin kanssa kuin sylikoira joka räksyttää omille kenraalille, tiedustelulle ja samalla nuolee Putinin sormia ja iltapuhteikseen irtisanoo aikaisemmat sopimukset.

---
Voi olla keksitty juttu, mutta Venäjän tiedustelupalvelun kuvaus trumpista osuu kohdilleen:
 
Viimeksi muokattu:

kotte

Hyperaktiivi
Eli miksi valtamedia rummuttaa yksinomaan negatiivisella kärjellä Trumpia vastaam jatkuvasti, kun muita presidenttejä/ehdokkaita kohtaan se osaa olla neutraali ja omissa suosikeissaan jopa yltiöpositiivinen jättämällä kaiken negatiivisen pois uutisoinnista? Kyllähän siihen joku syy on, ja sen syyn ihnettely leimataan sitten fakenewsiksi ja salaliittoteorisoinniksi.
Suomalainen media suhtautuu politiikkaan Suomessa totutulla tavalla. Trump yksinkertaisesti menee liian pitkälle tätä taustaa vastaan, joten on varsin ymmärrettävää, että lukijoille/kuuntelijoille/katsojille selitetään asiat täkäläisestä näkökulmasta.

Amerikkalaiset ovat tottuneet kärjistyksiin ja valheisiin. Jos täällä harrastaisi sellaista mainoskulttuuria, mikä siellä on ollut maan tapa, joutuisi kaikenlaisten kuluttajansuojainstanssien mustalle listalle, mainostajien järjestöjen varoitusten kohteeksi ja ehkä erotetuksi mainostajayritysten liitosta (jos sellaisia edes on?) jne.

Oma mielipiteeni Trumpista kiteyttäisin Helsingissä Trumpin presidenttikaudella pidetyn hänen ja Putinin tapaamisen kokonaiseen videotallenteeseen. Tuollainen pelle (lue: typerys) kuin Trump videolla oli on aivan naurettava supervallan päämiehenä. Mutta jos presidenttiys toistuu, sitten on vain hyväksyttävä tilanne ja toivottava, että järkevät avustajat pystyvät tälläkin kertaa estämään täysin katastrofaaliset munaukset. Afganistaniakaan ei voi laskea täysin hänen syykseen, koska koko sotku oli alun perin häntä edeltävän rebublikaanipresidentin aikaansaannoksia.
 
Lappanen

Hyperaktiivi
Kun jo luuli nähneensä kaiken mitä Trumpin vastustajat keksivät, niin nyt ne keksivät tämmösen :D

Vähän kun taustoja kaivelee eikä mene valtamedian narratiivin mukana, niin tuo on yhtä läpinäkyvää paskaa kuin vaikkapa se kun Trump oli syytteessä kiinteistönsä arvon liioittelusta, joka sekin sitten paljastui ns. bull-shitiksi joka ei edes perustunut mihinkään. Kuten melkolailla kaikissa yrityksissä kammeta Trump pois presidenttipelistä (ekalla kerralla ja nyt) sekä pois presidentin pallilta. No, yrityksenpuutteesta ei voi vastapuolta syttää.
 
Tila
Keskustelu on suljettu.
Back
Ylös Bottom