Pörssisähkön hinta Suomessa vuonna 2024

Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
Itselleni on muodostunut käsitys, että jostain syystä sähköä pyritään myymään kuluttajille ties millä kiinnitysmahdollisuuksilla nimen omaan kiinteällä hinnalla. Kiinteä hinta olisi tietty kätevää ja helppoa ja ilman automaatiota sinnittelevänä siitä jotain ylimääräistä voisi maksaakin.

Tuo hinnan muodostus on ollut nyt aikaisempaan 2019-2021 pörssisähkökauteeni nähden kovin erilaista ja vaikeammin ennustettavaa. Ennen nuo hintapiikit tuli aika lailla kellon mukaan eikä läheskään näin rajuina. Luulisi jo olemassa olevien sähkökattiloiden yrittäneen vetää mitä ilmaiseksi on ollut saatavilla ja toisaalta kytkeytyvän irti heti hinnan noustessa kun nuo nousut ovat olleet noinkin rajuja. Sinällään kummastuttaa, mikä tuo hintarajan asettaa kun ilmeisesti oikein mikään ei missään jousta. Fortumilla avataan säälistä hiukan luukkuja ?

Väistämättä tulee mieleen, että tuota pörssihintaista kulutusta ei taida juurikaan olla. Kulutus ei jousta mutta tuotantopuolella ilmestyy "kaukolämmön yhteistuotantoa" hinnan raketoidessa ja jopa teollisuus saa jotain lisäkehitystä aikaiseksi. Joskus tuli käsitys että teollisuuden PK sektorilla pörssisähkö olisi ollut yleistä. Koska nämä hintapiikit osuvat poikkeuksetta tyypillisille verstaiden toiminta-ajoille, voisi kuvitella että näissäkin on otettu lusikka kauniisti käteen ja otettu niitä katkerahintaisia kiinteähintaisia, kun ilmaisista tunneista vain harvoin pääsee osalliseksi ellei leipomosta ole kyse.

Jäljellä joustorintamassa taitaa olla vain joitakin OKT asukkaita, joilla lämmitystarpeet ovat vielä tähän vuoden aikaan pieniä ja toisaalta näitä uusia kaukolämmmön sähkökattiloita, jotka hyödyntävät shakaalin lailla halpoja tunteja polttoaineta säästääkseen. Kultutus vain näissä niin pientä ettei riitä edes vetämään hintaa plussan puolelle.
 

kotte

Hyperaktiivi
Väistämättä tulee mieleen, että tuota pörssihintaista kulutusta ei taida juurikaan olla. Kulutus ei jousta mutta tuotantopuolella ilmestyy "kaukolämmön yhteistuotantoa" hinnan raketoidessa ja jopa teollisuus saa jotain lisäkehitystä aikaiseksi. Joskus tuli käsitys että teollisuuden PK sektorilla pörssisähkö olisi ollut yleistä. Koska nämä hintapiikit osuvat poikkeuksetta tyypillisille verstaiden toiminta-ajoille, voisi kuvitella että näissäkin on otettu lusikka kauniisti käteen ja otettu niitä katkerahintaisia kiinteähintaisia, kun ilmaisista tunneista vain harvoin pääsee osalliseksi ellei leipomosta ole kyse.

Jäljellä joustorintamassa taitaa olla vain joitakin OKT asukkaita, joilla lämmitystarpeet ovat vielä tähän vuoden aikaan pieniä ja toisaalta näitä uusia kaukolämmmön sähkökattiloita, jotka hyödyntävät shakaalin lailla halpoja tunteja polttoaineta säästääkseen. Kultutus vain näissä niin pientä ettei riitä edes vetämään hintaa plussan puolelle.
Tästä aiheesta on ollut useasti keskustelua ja siihen on osallistunut mm. @tet , joka on todennut, että käytännössä teollisuudessa joustetaan huomattavasti, jos sähkö on kallista. Totta kai teollisuus esimerkiksi suojaa osan kuluttamansa sähkön hinnasta, koska osa tilauksista on kriittisiä sähkön hinnan suhteen, eli riskit ovat turhan suuret ilman suojausta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö koneita siitä huolimatta seisoteta, jos suojatulla hinnalla ostetun sähkön voi myydä voitolla vuorokausi- tai päivän sisäisille markkinoille. Usein vain koneita ei voi noi vain pysäyttää ilman suuria haittoja maksoi mita maksoi. Ennakoimalla mahdollisuudet ovat joustoon paremmat.

Sähkän hinnan muodostumiskäyräthän ovat olleet useasti esillä, eli Euphemia-algoritmi päättää noiden perusteella hinnan, millä ennustettu kulutus ja tuotanto saadaan tasapainoon. Käyristä näkee, että Suomessa ei tyypillisellä toteutuneella hinnalla ole kovinkaan paljon joustovaraa tuotannon eikä kulutuksenkaan puolella, elleivät hintamuutokset ole suhteessa moninkertaisia. Kulutusjostokomponentti kuten riittävän suuret akut, jotka voisivat tilanteen mukaan toimia kulutuksen tai tuotannon puolella loistavat tunnetusti poissaolollaan. Ei ole pumppuvoimaloitakaan rakenteilla, vaikka sellaisia olisi pitänyt rakentaa jo vuosia sitten.
 

grendy

Vakionaama
Kyllä muuten joustoa/reagointia hintaan näkyy.

EIlen kun sähkö oli käytännössä ilmaista koko päivän:
1730197675399.png

Kiinnitä huomiota violettiin kulutukseen.

Tänään kun hinta pompsahti 08:00:
1730197707579.png

Violetti kulutus lähti selvään laskuun nousukäyrältään. Tälläkin hetkellä kulutetaan sähköä vähemmän kuin ennustettiin. Nää ennusteet menee aina pieleen ja siitä sitten maksetaan extraa?
 

-Teme-

Vakionaama
Saa nähdä miten uusi hinnottelumalli tulee vaikuttamaan jatkossa SPOT hintaan. Huomisiin hintoihin sovelletaan Flow-based -menetelmää.
Epäilys että nostaa hintaa, jolloin negatiiviset tunnit saattavat vähentyä?

Antti rautiainen tehty X postauksen asiasta
Antti Rautiainen @Rautainen sanoi:
Pohjoismaiset kantaverkkoyhtiöt ottavat käyttöön ns. Flow based (FB) -siirtokapasiteettien laskentamenetelmän eli ns. sähkön siirtoihin perustuvan laskentamenetelmän. FB-menetelmää käytetään siihen, kun lasketaan Pohjoismaiden eri hinta-alueiden välisiä siirtokapasiteetteja, joiden perusteella lasketaan spot-hinnat (eli pörssisähkön hinnat = vuorokausimarkkinahinnat = day-ahead-hinnat). Laskentamenetelmä otetaan siis käyttöön huomenna, ja ensimmäiset menetelmää käyttäen lasketut spot-hinnat lasketaan koskien keskiviikon 30.10. tunteja. Uudessa laskentamenetelmässä on rakennettu Pohjoismaisesta järjestelmästä malli, jonka perusteella pystytään tekemään entistä yksityiskohtaisempaa laskentaa. Ideaa on havainnollistettu oheisessa @fingrid_oyj'n esityksestä napatussa ja hiukan muokatussa kuvassa. Tähän asti spot-hintojen laskennassa on yksinkertaisesti ajateltu, että sähkö siirtyy esim. noiden pinkkien NO3- ja SE2 -hinta-alueiden välillä tuon vihreän nuolen mukaisesti, mutta todellisuudessa sähkö siirtyy hinta-alueiden välillä noiden pienempien sinisten nuolien kautta eri reittejä. Näin ollen tuo vihreä nuoli eli vanha laskentatapa ei ole kuvannut todellisia siirtoja, jolloin siirtoverkkoa ei olla pystytty käyttämään niin tehokkaasti hyväksi kuin olisi ollut mahdollista. Tätä nyt käyttöön otettava FB-menetelmä pyrkii parantamaan, eli käyttämään tehtyjä siirtoverkkoinvestointeja tehokkaammin hyödyksi. Mitä FB-menetelmä tarkoittaa käytännössä sähkön käyttäjille? Tarkkaa tietoa ei tietenkään ole, koska menetelmää ei olla vielä otettu käyttöön, mutta markkinatoimijoille annetun arvion perusteella voidaan tunnistaa kolme asiaa:
1. Suomen hinta-alueella sähkönhinnat keskimäärin nousevat aavistuksen verran. Muutos ei ehkä ole dramaattinen, mutta pieni muutos ylöspäin. Tätä vuotta koskevilla historiatiedoilla lasketuissa rinnakkaislaskennoissa on päästy johonkin 0,15 snt/kWh (alv 25,5%) nousuun keskimäärin, mutta tulevaisuus näyttää miten todellisuudessa asiat menevät.
2. Ns. epäintuitiivisten sähkönsiirtojen määrä kantaverkoissa tulee kasvamaan. Normaalisti sähkö liikkuu halvemmalta hinta-alueelta kalliimmalle, mikä on ihan loogista. Epäintuitiivinen siirto tarkoittaa sitä, että sähkö siirtyy verkossa korkeamman hinnan alueelta matalamman hinnan alueelle eli ns. "väärään suuntaan". Näiden siirtojen määrän odotettu kasvu johtuu siitä, että siirtämällä jollakin siirtoyhteydellä sähköä "väärään suuntaan" saadaan jollakin ketjun seuraavalla siirtoyhteydellä siirrettyä "oikeaan suuntaan" siten, että "väärään suuntaan" tapahtuvan siirron haitta on pienempi kuin pidemmällä ketjussa mahdollistetun suuremman "oikeaan suuntaan" tapahtuvan siirron hyöty. Flow based -laskenta mahdollistaa tällaisten hyötyjen realisoinnin paremmin kuin ennen.
3. Päivän sisäistä eli intraday-kaupankäyntikapasiteettia näyttäisi jäävän nykyistä vähemmän markkinoiden käyttöön, mikä voi tarkoittaa sitä, että sähkönmyyjien tasekustannuksetnousevat, mikä voisi ajallaan tarkoittaa sitä, että nousupainetta voi tulla myös sähkösopimusten hinnoitteluun kuluttajille.
Paljon on kysymysmerkkejä ilmassa, ja mielenkiinnolla odotamme mitä tapahtuu.
1730197745185.png
 

Matti1965

Aktiivinen jäsen
Joo huonoksi menee jos tietyn tunnin hinnoissa jo näkyy muutaman tunnin päässä oleva tilanne. Tuotantoa 1000MW enemmän kuin kulutusta, tuulta 3500MW ja hinta 20cnt/kWh. Jos sama logiikka toimii talvella niin sitten tullaan näkeen aivan sairaita hintapiikkejä (taas).
katso liitettä 101089
Ei tuulivoimaa ole puolenpäivän notkahduksen aikoihin ennustettu kuin hiukan yli 2GW. Aamusta jo laskee jyrkästi ja iltapäivästä alkaa nousta jyrkästi. Hinta nousee, kun tuotanto "joustaa", mutta kulutus ei. Viron yhteys pitää huolen, että kun sähköä ei riitä tuon kaapelin täydeltä vietäväksi, Baltian hinnat "valuvat" Suomeen.
Tässä on juuri mitä minäkin olen ajatellut. Nytkin tuotantoa enemmän kuin kulutusta. Hinnat korkeat. Ei tällaista ollut muutama kuukausi sitten.
 

kotte

Hyperaktiivi
Nää ennusteet menee aina pieleen ja siitä sitten maksetaan extraa?
Sähkönmyyjät oppivat vain vähitellen, että kulutus voi joustaa. Ennen tammikuun alun hirmuhintoja heille ei mediassa esitettyjen puheenvuorojen perusteella ollut juolahtanut mieleenkään, että noinkin voisi käydä. Mallinnus sitten laahaa aina vielä perässä.
 

grendy

Vakionaama
Tässä on juuri mitä minäkin olen ajatellut. Nytkin tuotantoa enemmän kuin kulutusta. Hinnat korkeat. Ei tällaista ollut muutama kuukausi sitten.
Jep. Tilanne että sillä ei oo mitään väliä onko Suomi energiaomavarainen on aivan järjetön. Eli vaikka rakennettais 2 uutta ydinvoimalaa ja olisi koko ajan tuotanto +30% enemmän kuin kulutus niin hinnat voisi kuitenkin nousta ties mihin lukemiin, on ihan järjetön ja kestämätön.
Esim tää Forecan palvelu https://www.foreca.fi/sahkon-hinta tälle aamupäivälle sanoo että "Sää ei vaikuta sähkön hintaan" ja hinta on kuitenkin 20cnt/kWh, tuulee ihan kohtuullisesti ja tuotantoa on enemmän kuin kulutusta = sähkön hinta 15-20snt/kWh. Hintaa on siis ihan mahdoton ennustaa kun siihen vaikuttaa niin monta asiaa, mistä ei kukaan oikein tunnu olevan kärryillä, vaikka olisi millainen asiantuntija alalla.

1730198482476.png
 

grendy

Vakionaama
Sen verran on maksettu lähiaikoina, että näistä hinnoista julkaistiin ihan tiedotekin.
Ota tosta nyt sitten selvää https://nordicbalancingmodel.net/high-clearing-prices-in-the-nordic-afrr-capacity-market/ ... Melkoinen alan guru saa olla että ymmärtää tosta mitään muuta kuin sen, että "Oho oli korkeita hintoja. Ei aiheuta toimenpiteitä, käyttäjät maksaa"?
 

fraatti

Hyperaktiivi
Ota tosta nyt sitten selvää https://nordicbalancingmodel.net/high-clearing-prices-in-the-nordic-afrr-capacity-market/ ... Melkoinen alan guru saa olla että ymmärtää tosta mitään muuta kuin sen, että "Oho oli korkeita hintoja. Ei aiheuta toimenpiteitä, käyttäjät maksaa"?
Hinnat olivat sellaiset että siitä saattoi joku siirtää jonkinmoisen tukun takataskuunkin... Kyllä siinä on varmasti hymyilyttänyt kun on vääntänyt sähkökattilaan lisää tehoa tuossa vaiheessa... .
1730199309884.png
 

Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
Kiinnitä huomiota violettiin kulutukseen.

No, kyllähän minäkin lämmitin ulkorakennusta kun oli ehkä viimeinen sanssi kuivailla sitä Ultin Ilpillä ehkä pitkään aikaan ja koettelin laitella paikkoja järjestykseen illalla. Kai ne sähkökattilat mitä kaukolämmössä nyt yleensä on jo olemassa, olivat myös päällä.

Yrityksissä on työaikaan palkkakulut päällä ja mitä siinä oikein voi tehdä kuin kärsiä sen euron tai pari extraa / työtunti tai laittaa väen pekkasille. Vähän epäilen, onko PK yrityksillä edes mahdollisuutta myydä säästynyttä sähköä markkinoilla, sillä useimmille se sähkösopimus on vain tarjous sähkön kuluttamisesta. Energiaintensiivisessä suurteollisuudessa sähkökustannus voi helposti ylittää palkkakustannukset ja jotain saatetaan tehdäkin, joskin yleensä takana on omaa kehitystä tai ainakin osuuksia sähköntuotantoyhtiöihin. Myös mahdollisuudet myydä kuluttamatta jäänyt osuus on ainakin parempi kuin PK sektorilla.
 

kotte

Hyperaktiivi
Sen verran on maksettu lähiaikoina, että näistä hinnoista julkaistiin ihan tiedotekin.
Tuohan koskee taajuudenpalautuskapasiteettimarkkinoita ja siinä mielessä jo suhteellisen kaukana vuorokausiamarkkinoista (ts. "pörssisähkö") ja sen hintojen määräytymisestä. Kun siirtoyhteyksissä on häikkää, huoltoja tai poikkeustilanteita, on oltava luotettavia keinoja saada määräajaksi jokseenkin välittömästi lisää varmaa tuotantoa tai vähentää vastaavati käytännössä aina päällä olevaa kulutusta poikkeuksellisesti ja tuon on tapahduttava niin nopeasti, että käsky tulee kantaverkko-operaattorilta suoraan ohjausautomaatioon tietoliikenteen kautta välitettävänä komentona. Pörssikauppaa siis käydään valmiudesta osallistua tuollaiseen etäkomentona käskettävään reservitoimintaan. Moiset poikkeukset siirtoyhteyksissä ovat myös varsin kinkkisiä ennustaa lopullisten vaikutusten kannalta, jolloin tarkka laskenta on vähintään vaikeaa ja joudutaan välistä tinkimään optimaalisuudesta.
 

tet

Hyperaktiivi
Joo ehkä näin. Mutta täällä oli aikamoista tuulta Pohjanmaalla.

Windy näytti tuolloin puolelta päivin, että rannikolla on kova tuuli, mutta sisämaassa melkein pläkä. Koko länsirannikko hieman kauempana rannikosta 100 metrin korkeudella tuuli vain 2-3 m/s, kun ihan rannassa ja saaristossa oli jopa 12 m/s.
 

Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
Kyllä lokakuussa pörssisähkö oli kuitenkin ainakin hyvä ellei ehkä jopa paras.
  • Markkinahinnan keskiarvo 5.11snt/kWh
  • Oma keskiarvo, 3.21 senttiä kilowattitunnilta
  • Kulutusvaikutus, -1.9 senttiä kilowattitunnilta
Kun tuohon lisää NGE:n vajaan 0,5 snt myyntipalkkion ollaan vielä alle 4:n sentin. Välillä hyvinkin kallista mutta keskimäärin ihan OK.
Pakkasia odoteltaessa :cool:
 

Skata

Vakionaama
Välillä hyvinkin kallista mutta keskimäärin ihan OK.
Kyllä, vielä kun keksisi miten hinnat määräytyvät. Tuossa alkuviikosta oli hintapiikkejä (joku päivä hinta tais olla pahimmillaan 19 c/kWh) ja kun tuotantoa seurasi, niin oltiin vain muutama sata MW pakkasella tuotannon puolesta. No tänään ollaan oltu tuotannon puolesta pakkasella reilusti, on ollut kylmempääkin ja hinta lähes nollissa … taitaa naapurimaissa tuulla todella kovaa …
IMG_2978.jpeg
IMG_2981.jpeg
 

kotte

Hyperaktiivi
Hyvä etteivät keksineet että pakko vaihtaa koko pumppu, ja sellaista ei ole saatavilla.
Koko pumpun vaihtaminen olisikin käsittääkseni todellinen souvi: pumppaussiivistö on reaktorin paineastian sisällä, vaikkakin moottori ulko-/alapuolella tiivistetyn käyttöakselin päässä.Tuskin tuollaisen on edes ajateltu tulevan kokonaan vaihdettavaksi (pääkiertopumppujahan on useampikin).
 

tet

Hyperaktiivi
Pumpun stoppiin lienee syynä sen Olkiluodosta lähtevän 400 kV linjan pylväiden kaatuminen. Jonkinmoisen häiriön tekee verkkoon moinen, ihme ettei enempää suojauksia laukeillut.
 

-Teme-

Vakionaama
100-150w on aika olematon määrä, mistä tuo luku on mahdettu repäistä?
100€/MWh on 10snt/kWh jolloin tänään kun hinta nousi 2->12snt/kWh niin kulutus olisi laskenut tuon 100-150w
Itsellä ainakin tuo kulutuksen lasku näyttää olleen hieman rajumpaa. Vasemmalla hinta ja oikealla kulutus, kulutusta kuvaa valkoinen viiva
IMG_0995.jpeg
 
Viimeksi muokattu:

grendy

Vakionaama
Tässä on vähän sellanen ongelma, että kulutuksen jousto riippuu ihan hinnasta. Esim 12snt hinta ei aiheuta muuta kuin että uunia/saunaa/pyykkikonetta/kuivausrumpua ei käytetä, mutta lämmitystä tms normaalia elämää ei muuteta. Sitten kun hinta alkaa olla vasta jossain 30-50snt lukemissa niin voi alkaa miettiin että pistäiskö pumpusta vähän miinusta että välttäisi pahimman piikin. Ja autoa ladataan 100% vain öisin, kun hinta on jotain alle 0,5snt, eli tota en miksikään joustoksi edes laske.
 

grendy

Vakionaama
Tammikuu 10,57 -> 9,49
Helmikuu 10,81 -> 10,13
Maaliskuu 8,85 -> 8,66

Kaikki siitä eteenpäinkin tullut alas, ei toki yhtä dramaattisesti. Mistäs tää optimismi johtaa?

PKS tän hetken Q1 kiinnityshinta 10,775 + 0,456 aiheuttaa tällä hetkellä suurta häpeää suorastaan jo kiskurihinnallaan.
 

heebo1974

Aktiivinen jäsen
Tammikuu 10,57 -> 9,49
Helmikuu 10,81 -> 10,13
Maaliskuu 8,85 -> 8,66

Kaikki siitä eteenpäinkin tullut alas, ei toki yhtä dramaattisesti. Mistäs tää optimismi johtaa?

PKS tän hetken Q1 kiinnityshinta 10,775 + 0,456 aiheuttaa tällä hetkellä suurta häpeää suorastaan jo kiskurihinnallaan.
Kyllä se vielä alas tulee.... ei varmaan ole kerennyt nuo futuurit vaikuttaa.
 

tet

Hyperaktiivi
100-150w on aika olematon määrä, mistä tuo luku on mahdettu repäistä?

Minusta se selviää siitä kalvosta aika hyvin, kyse on pientalokäyttäjien keskimääräisestä muutoksesta. Jos himosäätäjiä on 10% pientaloissa asuvista pörssisähkön käyttäjistä, niin silloin keskimäärin himosäätäjällä muutos on 1-1,5 kW. Ja kuten grendy tuossa jo edellä toi esiin, muutos tuskin on lineaarinen suhteessa hintatasoon, ainakaan vielä suhteellisen matalalla tasolla.
 

Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
PKS tän hetken Q1 kiinnityshinta 10,775 + 0,456 aiheuttaa tällä hetkellä suurta häpeää suorastaan jo kiskurihinnallaan.
Jos joku antaa kiinnityksen keskitalvelle, onhan se aika paljon luvattu. Kannattaa miettiä millainen asiakas on kiinnityksestä kiinnostunut eli milloin ja miten aikoo ehkä sähköä käyttää? Kiinnitys voi myös muuttaa merkittävästi muuten tuottajapäästä katsottuna järkevää kulutusta eli kulutusvaikutus saattaa hyvinkin vaihtaa etumerkkiä.
 

tj86430

Vakionaama
Jos joku antaa kiinnityksen keskitalvelle, onhan se aika paljon luvattu. Kannattaa miettiä millainen asiakas on kiinnityksestä kiinnostunut eli milloin ja miten aikoo ehkä sähköä käyttää? Kiinnitys voi myös muuttaa merkittävästi muuten tuottajapäästä katsottuna järkevää kulutusta eli kulutusvaikutus saattaa hyvinkin vaihtaa etumerkkiä.
Minulta meni nyt logiikka tässä taustalla vähän ohi. Jos tekee kiinnityksen, niin kyllähän se kulutusvaikutus tulee edelleen kuluttajan maksettavaksi. Kuluttajahan hyötyy kiinnityksestä ainoastaan pörssin keskihinnan ja kiinnityshinnan erotuksen. Vai meinasitko, että joku saa niin hyvän kiinnityshinnan, että sitten ei enää kiinnosta enää yhtään katsoa kulutusvaikutusta?
 

kkk

Aktiivinen jäsen
"Loput sähköntarpeesta eli 3 200 megawattia pitää kattaa tuonnilla Ruotsista ja Virosta.
– Tuontikyky on 3 400 megawattia eli pelivaraa ei hirveästi ole. Marginaalit muodostuvat tällaisessa tilanteessa erittäin pieniksi, Kuivaniemi sanoi."

 
Back
Ylös Bottom