ollaanko into piukeena haluamassa akkua ja siksi kiukutellaan ketju täyteen roskaa.
En usko tästä olevan kyse.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
ollaanko into piukeena haluamassa akkua ja siksi kiukutellaan ketju täyteen roskaa.
hajautettuja lähes mahdoton irroittaa hallitusti.
Onhan niissä kaikissa kauko-ohjattu tappokytkin, joka on sähköverkon toimittajan hallussa. Se on sitten eri asia miten hoksataan nopeasti, että ne pitää irroittaa.
Usko vaan että kohta tälle koko väkkyrälle haetaan patenttia.
Facen kotiakut ryhmästä aiemmin poimittua: Tera-akku asennukset jumittavat nyt Q1 koska asennusten isosti aloittamiseen ei ole saatu rahoitusta n. kahta miljoonaa. Eli taitaa idea kuolla jos enkelisijoittajia ei löydy niillä ehdoilla mitkä Jukka hyväksyy.
Kuorivekslauksen onnistuessa osa 2013 osakkaista saisi kevyen exitin mutta Jukka pitäisi itsellään 30% (ilmeisesti joku pörssisääntö on että ei saa olla yli 30% yhdellä omistajalla ilman poikkeuslupaa).
Jukka kertoi viestiketjussa että Teravoima halusi Lehdon kuoriyhtiön kautta pörssin päälistalle jotta saa päälistan osakkeita vastaan lainattua markkinoilta rahaa jolla pääsee tekemään sitten akkuasennuksia jotka maksavat Teravoimalle 20e/kwh.
Eli odottelemme saako Jukka kikkailtua rahaa asennuksiin. Yritys on varmaan kova mutta jännitys tiivistyy, saadaanko rahahanoja auki ja avaimet jokaisen suomalaisten sähkönkäyttäjän paratiisiin !
Liisareita on vaikka millasia. Yhtä montaa sorttia kun sopimuksiakin. En minä ainakaan lähettäisi juuri perustetulle firmalle ulkomaille yhtikäs mitään jos ei ole mitään pantteja tai takuita suoritettuna. Vaikka olisi kuinka tuttu mies kyseessä.Ne akut ja kaapit on liisattu tarinan mukaan, niistä ei mene kuin kuukausimaksut sitten kun tuote on asennettu ja reservituottojen pitäisi maksaa liisinkimaksut helposti.
Eri tuote, mutta jos minun 5kwh reserviakun asennukseen meni n. 3h kahdelta mieheltä ja asennus oli ns. helppo sisälle sähkötaulun viereen. Voi vaan miettiä tuollaisen ison akun asennuskustannuksia.mihinhän tuo rahoitus tarvitaan, kun kerran kaikki on liisattu malmeista ja elektroneista alkaen. Vai onko sittenkin jotain mitä ei voikaan liisata?
Eri tuote, mutta jos minun 5kwh reserviakun asennukseen meni n. 3h kahdelta mieheltä ja asennus oli ns. helppo sisälle sähkötaulun viereen. Voi vaan miettiä tuollaisen ison akun asennuskustannuksia.
Ne akut ja kaapit on liisattu tarinan mukaan, niistä ei mene kuin kuukausimaksut sitten kun tuote on asennettu ja reservituottojen pitäisi maksaa liisinkimaksut helposti.
Sama porukka ei kahta päivässä laita kun teoriassa, kulut alkaa olla tonnin luokkaa per asennus.Lisäksi TV:n tapauksessa kierrätetään olemassaoleva liittymä kokonaan heidän akun kautta, ilmeisesti, ja ihan erikokoinen paketti kyseeessä.
Moninkertainen työmäärä ja paljon enemmän tarvitaan kalustoa paikalle.
Sama porukka ei kahta päivässä laita kun teoriassa, kulut alkaa olla tonnin luokkaa per asennus.
Kyselin melkein 5kk sitten teravoimalta sähköpostitse missä mennään kun 2020 laitoin yhteystietoni silloiseen listaan. Jukka aina somekanavallaan mainitsi että alusta lähtien mukana olleet ovat edelleen mukana ja ”jonossa”. Nyt sitten viime yönä Jukka oli vastannut että
”Sieltä löytyy kyllä näitä muita yhteyttä ottaneita, mutta ei sinulta. Et ole kertaakaan sen jälkeen yrittänyt uudestaan laittaa mitään viestiä meille. Ja koska näin, niin et luonnollisestikaan ole jonossa. Sitä ei tosin tarvitse nyt harmitella yhtään!”
Maatilalle tai omakotitaloon nosturilla nostaa betonilaatan jonka päällä akut ovat. Sijainti puhelinpylvään viereen josta tulee syöttö taloon. Syöttökaapelin esiinkaivaminen ja kytkentä akustoon. Toinen akkupaketti samalla nuppiautolla naapuriin. Kyllä teoriassa menisi 2 kohdetta päivässä.Sama porukka ei kahta päivässä laita kun teoriassa, kulut alkaa olla tonnin luokkaa per asennus.
Asiakastiedossa näkyy Mukava Energialla kolme yksityisoikeudellista trattaa. 2 vuodelta 2024 ja viimeisin 300e euron tratta nyt helmikuulta. Lisäksi tilinpäätöstietoja edellisiltä vuosilta ei ole toimitettu joten ei suosita lainausta.Onkos kellään täällä pääsyä Asiakastietoon tai vastaavaan? Voisi vahvistaa ihan vain kyllä/ei pitävätkö puheet Mukava Energian maksuvaikeuksista paikkaansa?
Omilla Asiakastiedon tunnuksella näyttää protestilistaa vain aktiiviselle päivälle, tänään ei ainakaan ollut listalla sen voin vahvistaa.
Minulla on myös laajempi Allianzin työkalu, mutta se ei vissiin näytä yrityksiä, joilta puuttuu ensimmäinen tilinpäätös... No se saapunee 1.7. PRH määräpäivään mennessä arvelen.
Maatilalle tai omakotitaloon nosturilla nostaa betonilaatan jonka päällä akut ovat. Sijainti puhelinpylvään viereen josta tulee syöttö taloon. Syöttökaapelin esiinkaivaminen ja kytkentä akustoon. Toinen akkupaketti samalla nuppiautolla naapuriin. Kyllä teoriassa menisi 2 kohdetta päivässä.
Asiakastiedossa näkyy Mukava Energialla kolme yksityisoikeudellista trattaa. 2 vuodelta 2024 ja viimeisin 300e euron tratta nyt helmikuulta. Lisäksi tilinpäätöstietoja edellisiltä vuosilta ei ole toimitettu joten ei suosita lainausta.
Muutaman henkilön puuhastelufirma ainakin vielä. Rahaa ei tule sisään joten laskuja maksellaan hitaammin. En tosin tiedä onko tämä Mukava Energia se yhtiö millä Jukka koittaa startata toimintaa.
Kyllähän Jukka mainitsi että ovat sähköä myyneet jo vuoden verran. Kyllä siitä pitäisi kassavirtaa tulla ja kai sillä jonkun laskunkin voisi maksaa.Muutaman henkilön puuhastelufirma ainakin vielä. Rahaa ei tule sisään joten laskuja maksellaan hitaammin. En tosin tiedä onko tämä Mukava Energia se yhtiö millä Jukka koittaa startata toimintaa.
Nimenomaan. Joku 300€ tratta on ihan naurettava. Jos se lasku ei ole aiheellinen, niin kyllä sen saa jotenkin hoidettua pois ennen kun alkaa haitata yrityksen toimintaa. Itse en myisi tuollaisellle firmalle muuten kuin ennakkomaksulla. Ja tuon mukaan Jukalla/firmalla ei ole kassassa rahaa siihen.Mutta trataksi saakka menneet maksupoikkeamat eivät anna hyvää kuvaa - varsinkaan uudelta firmalta. Varsinkaan kun kyse a) ei yksittäisestä ja b) ei suurista summista. A+B antaa erittäin huonon kuvan taloushallinnon rutiineista. Ei trattaa tule vahingossa, kyllä niistä muikkareita ja huomautuksia tulee ja niistä soitetaan ja sovitaan ennenkuin päätyy tuohon asti.
Kyllähän Jukka mainitsi että ovat sähköä myyneet jo vuoden verran. Kyllä siitä pitäisi kassavirtaa tulla ja kai sillä jonkun laskunkin voisi maksaa.
Nimenomaan. Joku 300€ tratta on ihan naurettava.
Jos se lasku ei ole aiheellinen, niin kyllä sen saa jotenkin hoidettua pois ennen kun alkaa haitata yrityksen toimintaa. Itse en myisi tuollaisellle firmalle muuten kuin ennakkomaksulla. Ja tuon mukaan Jukalla/firmalla ei ole kassassa rahaa siihen.
Piakkoin pitäisi ehkä olla saatavilla ensimmäinen tilinpäätös. Saa nähdä. Teravoima edelleen Satapirkan Sähkö Oy:n aputoiminimi.No teoriassa voivat olla ostopalveluna liisattu, mutta eiköhän se kuitenkin ole aspa = Jukka yksin.
Piakkoin pitäisi ehkä olla saatavilla ensimmäinen tilinpäätös. Saa nähdä. Teravoima edelleen Satapirkan Sähkö Oy:n aputoiminimi.
Veikkaan että ne työntekijät on liisattu siittiöinä jollekin Oyj:lle. Sitten voisi polleana sanoa että yrityksellä on 200 miljoonaa työntekijää.Huomiona myöskään TV:n aspan väki ei ole töissä - ainakaan virallisesti:
Työnantajarekisteri (YTJ) Ei rekisteröintiä
No teoriassa voivat olla ostopalveluna liisattu, mutta eiköhän se kuitenkin ole aspa = Jukka yksin, kun on aika paljon samaa kielellisen ilmaisun tyylissä ja kirjoitusasussa jne.
Kartoittajat sitten urakoitsijoita. Liittyisikö tratat näihin?
Veikkaan että ne työntekijät on liisattu siittiöinä jollekin Oyj:lle. Sitten voisi polleana sanoa että yrityksellä on 200 miljoonaa työntekijää.
Joku syy?En minäkäänlaittaisi/laita.
Joku syy jättää huono ja tappiollinen tilinpäätös julkaisematta ja lähettämättä PRH:lle vasta kun se on pakollista? Ethän sinäkään kopio ja laita omalla nimellä olevia perintäkirjeitä teipillä valotolppiin tai naapurien postilaatikoihin. Sen jälkeen on vähän huono kavereilta kysellä olisko jollain lainata muutama satanen tai tonni.Joku syy?
Ai, siis peitelläkseen mahdollisesti huonoa tilannetta, että saisi "kavereilta" tai muilta lainoittajilta rahaa? Kuulostaa aika perseilyltä ja varmaan kaveritkin nopeasti entisiä. Kyllä yleensä kaveri sen ymmärtää, että rahat on vähissä, jos joku pyytää. Siinä vaiheessa kuta kuinkin kaikki muut luukut on jo käyty. Eli eiköhän se ole siinä silmien edessä kuin iso lakana vaikkei valotolpissa asiaa olisikaan ilmoitettu. Yrityspuolella ihan samanlaista perseilyä. Monelta ikävältä selvittäisiin, jos näitä ei näin pantattaisi ainakaan peittelymielessä. Eli aika paska selitys.Joku syy jättää huono ja tappiollinen tilinpäätös julkaisematta ja lähettämättä PRH:lle vasta kun se on pakollista? ... Sen jälkeen on vähän huono kavereilta kysellä olisko jollain lainata muutama satanen tai tonni.
Yrityspuolella tuo on todella yleistä ja ihan arkipäivää. Haetaan rahoitusta, tehdään ostoja, otetaan liisareita ja vaikka mitä. Kassa on silti tyhjä tai tiedetään että kohta se on tyhjä. Jotkut sitten venyttää sen niin pitkälle kuin mahdollista. Siksi näitä törkeitä velallisen epärehellisyyksiä saa välillä lööpeistä lukea.Yrityspuolella ihan samanlaista perseilyä. Monelta ikävältä selvittäisiin, jos näitä ei näin pantattaisi ainakaan peittelymielessä. Eli aika paska selitys.
Aika monessa paikassa voidaan kyllä tilinpäätöstiedot katsoa luottotietojen yhteydessä, tai ainakin se voi näkyä näissä luottotietoja tarjoavissa palveluissa huomiona ettei tietoja ole annettu.Yrityspuolella tuo on todella yleistä ja ihan arkipäivää. Haetaan rahoitusta, tehdään ostoja, otetaan liisareita ja vaikka mitä. Kassa on silti tyhjä tai tiedetään että kohta se on tyhjä. Jotkut sitten venyttää sen niin pitkälle kuin mahdollista. Siksi näitä törkeitä velallisen epärehellisyyksiä saa välillä lööpeistä lukea.