Kun on kyse pitempiaikaisesta puskuroinnista, siirtyy huomio sähkön varastointiin, mitä sitäkin on mahdollista tehdä eri aikajänteellä. Tällä hetkellä toimivia ratkaisuja ovat varastoiva vesivoima ja polttoaineet (edellistä ei Suomeen voi rakentaa lisää ja jälkimmäisiin liittyy ongelmia).
Eikös noita pumppuvoimalahankkeita ole jo useampiakin julkistettu? Eihän meillä täysin varastoivaa vesivoimaa edes ole tällä hetkellä, mutta kyllä noita hankkeita on piirustuspöydällä.
Kyllähän tän heiluvan hinnan pitäisi lisätä intoa investoida energiavarastoihin. Jostain syystä uutisoidaan lähinnä jostain satunnaisista litium akuista, jotka nyt muutenkin lienevät ensisijaisesti reservimarkkinoille päätyviä, esimerkiksi mistään pumppaamohankkeista ei ole kuulunut, eli onko hinta vielä liian vakaa?
Mahtaako minkään sortin energiavarastot tulla muille kuin reservimarkkinoille? Siis sellaiset, jotka voivat seistä odottamassa sopivaa hintaa varaston purkamiseen. Vesivoima ei meillä nykymuodossaan ole pysäytettävissä, muutoin kuin ohijuoksituksella, joka taas olisi sulaa hulluutta. Pumppuvoimaloiden voisi olettaa tulevan myös vain reservimarkkinaan, kuten akkuvarastojenkin.