Keskustelua sähköautoista

Wespa

Aktiivinen jäsen
Kyllä tuollaisen samanlaisen laskun saa jos esim polttiksen nostaa suoraan öljypohjasta.

Aika kovaa ja korkealta saa tipahtaa että sieltä muutakin isoa ja kallista hajoaisi kuin öljypohja, joka vaihtuu uuteen alle tonnilla. Tai no toki jos pakko teettää marmorilla niin toki tuohonkin varmaan nykyään ohjekirjan mukainen proseduuri on vaihtaa koko moottori. Mutta ei sekään maksa edes puolia tuosta..
 
Jule

Vakionaama

No marmorihintaanhan tuota akunvaihtoakin verrataan.. Ja täytyy se nyt olla sen verran iso painauma että on esimerkiksi kampiakselissa myös jälki, jotta olisi verrattavissa tuohon akun ruhjoutumiseen. Ja kyllähän sen moottorin saa ihan oikeastikin vaihtokuntoon tuollaisella öljypohjasta tunkkaamisella, edellyttää toki lisäksi ajamista (kampiakseli kuitenkaan tuskin vääntyy pilalle nostamisesta, vaikka jälkiä tulisikin), mutta eipä ne "turhat" merkkivalot ole ennenkään ihmisiä haitanneet.
 
Husky

Hyperaktiivi
Halli toki, mutta sillekin syytä kehittää tasainen alusta. Itsellä käytössä vanha pieni vesipatteri. ;D
Olen kipuillut mitä laitan alle, hyvä kuulla ideoita
Aika kovaa ja korkealta saa tipahtaa että sieltä muutakin isoa ja kallista hajoaisi kuin öljypohja, joka vaihtuu uuteen alle tonnilla. Tai no toki jos pakko teettää marmorilla niin toki tuohonkin varmaan nykyään ohjekirjan mukainen proseduuri on vaihtaa koko moottori. Mutta ei sekään maksa edes puolia tuosta..
Ei polttisproseduurissa ole kopioitu sähkiksiä eli kyllä öljypohja on varmana sallittua vaihtaa pelkälteen. Toisin kuin esim Mersulla akun pelkkää suojakoteloa
Sepelille hallitunkki. Sama tilanne itsellä. Joku lauta tunkin etupyörien alle, niin ei uppoa tunkki soraan. Menee kyllä ilman lautaakin.
Olen jokapuulajin lankkuja kokeillut niin AINA on tullut eturenkaista kuoppa, minkä seurauksena arvaamaton sivuttaisvoima ja useasti olen kauhulla nähnyt kun luokkaa sentin liikkuu tunkin talla. Kannattaa katsoa ja kauhistua hyvän sään aikana. Ei huomaa ellei keskity analysoimaan.

Jopa 5mm paksu teräslevy meni kuopalle ( autoissani etunostokohta liian takana).

Nyt viimeinen keksintö on laittaa hallitunkki pitkittäin niin saa luistaa sentin enemmän ennen katastrofia ja tuossa suunnassa auto ei liiku niin paljoa tunkatessa.

Tässä on näitä autoja ollut missä aikas pitkä joustovara. Pullokin mahtuu alle mutta alkanut mietityttää, jos kaatuu kun kaikki pelottelee siitä
 
kkk

Aktiivinen jäsen
Nuorena oppi välttään tunkin kaatumista, kun rautakangella pyörännapaa irti nurmikon mullasta...onneksi oli kevyt japanilainen.
 
fraatti

Hyperaktiivi
Joskus vuosikausia sitten kun oli vielä vuokralla harrastetalli, tunkattiin jotain autoa tarkoituksella repsikan puolelta ensin etumatkustajan jalkatilasta ja sitten takamatkustajan jalkatilasta. Olihan se hauskaa katsoa kun jalkatila hävisi kuin silmissä. :D Ei sentään saatu tunkkia pohjasta läpi.
 
-Teme-

Vakionaama
En muista oliko se tässä vai ovenkahva keskutelussa jossa manittu että EU pakottaa vilkkuviiksen autoon
Itse en tiedä kaipaisinko erikseen vilkkuviistä, jos vilkut on toteutettavissa painonapein ratista. Ei se mitenkään vieraalta tuntunut kun Tesla oli vrk mittaisessa koeajossa. Tottakai lihasmuisti haki sormilla viikseä, mutta siinä 500km-600km ajossa mitä alla oli sen jo oppi.
Jokin muu siinä oli minkä hain erikseen valikosta, mutta sitten lopulta huomasin että oli simppelisti tavoitetavissa ilman valikoista kaivelua.
Teslan softa & appin käytettävyys oli kyllä n.10+ vuotta edellä mitä tässä nykyisessä omassa VAG konsernin kulkineessa on
 
vmakela

Melkein pitäisi kyllä käydä joskus "tessukka" koeajamassa ihan juuri tuon käytettävyyden takia, kun tekniikka kiinnostaa. Tiedä vaikka uudehko kolmonen olisikin yllättäen seuraava auto nykyisen sähkö -Konan seuraajaksi.
 
Esäätäjä

Niihin joista vilkkuviiksi puuttuu saa ihan teslalta ostettua tuon vivun jälkiasenteisesti. Lisäksi halvemmalla saa molemmat viikset muun valmistamana johon voi itse ohjelmoida halutut toiminnot.
 
mobbe

Vakionaama

Husky

Hyperaktiivi
"EuroPark kieltää tiettyjen Audi-mallien latauksen halleissaan. Kiellon piiriin kuuluva malli aiheutti todennäköisesti massiivisen tulipalon Tampereella."
Ihme jos päivystävä emeriittiusprofessori ei pääuutisissa puutu tähän. Ei sovi someilmapiiriin = "kaikki" vastustavat tällaista syrjintää
 
korsteeni

Jäsen
aika nopea tuo akkumodulin vaihto, pari päivää
hintakin varmasti laskee kun yrittäjiä/vaihtajia/kilpailua tulee lisää kun itse modulin hintaon viskipullon luokkaa, työ maksaa
eikä nykyhinnallakaan mikään kovin paha ole
 
jarkko_h

2 päivää perähikiän tuntiveloituksella 1200 euroa ja tarvikkeet päälle. Koko potti 1500 euroa. Ei tuo kyllä kovin nopeaa eikä halpaa ole.

Lähes uusisya autoista vaihdetaan. Miten usein vaihdetaan sitten kun autot ovat suomalaisen autoilijan auton iässä 10-15v?
 
on se, kuulemani mukaan kaverit joilla peukalo keskellä kämmentä kertovat, ovat vuosikymmeniä kertoneen että vuosihuolto tarvikkeineen maksaa 600-1000€
suhteutettuna siihen jos autoon tulee vika mikä korjataan tuo summa on ihan normaali korjaus
huoltohinnoista en tiedä kun en ole koskaan käyttänyt autoja, työkoneita, laitteita huollossa kun teen kaikki itse, nopeammin ja paremmin
 
pAy

Vakionaama
Olen kipuillut mitä laitan alle, hyvä kuulla ideoita

Olen jokapuulajin lankkuja kokeillut niin AINA on tullut eturenkaista kuoppa, minkä seurauksena arvaamaton sivuttaisvoima ja useasti olen kauhulla nähnyt kun luokkaa sentin liikkuu tunkin talla. Kannattaa katsoa ja kauhistua hyvän sään aikana. Ei huomaa ellei keskity analysoimaan.

Jopa 5mm paksu teräslevy meni kuopalle ( autoissani etunostokohta liian takana).

Nyt viimeinen keksintö on laittaa hallitunkki pitkittäin niin saa luistaa sentin enemmän ennen katastrofia ja tuossa suunnassa auto ei liiku niin paljoa tunkatessa.

Tässä on näitä autoja ollut missä aikas pitkä joustovara. Pullokin mahtuu alle mutta alkanut mietityttää, jos kaatuu kun kaikki pelottelee siitä

Olen käyttänyt filmivanerin palaa alla, koko on arviolta 9x400x1500. Vaneriin ei ole tullut minkäänlaisia jälkiä, vaikka nostettu yli 3t autojakin. Painavemmankin tunkin kohdistus on levyn päällä helppoa ja levyn liikuttaminen sepelillä tunkin kanssa on paljon helpompaa kuin pelkän tunkin.
 
Jule

Vakionaama
2 päivää perähikiän tuntiveloituksella 1200 euroa ja tarvikkeet päälle. Koko potti 1500 euroa. Ei tuo kyllä kovin nopeaa eikä halpaa ole.

Lähes uusisya autoista vaihdetaan. Miten usein vaihdetaan sitten kun autot ovat suomalaisen autoilijan auton iässä 10-15v?
No eipä tuo sen kummempi remppa ole kuin jokin venttilin , männänrenkaan tms vaihto, vastaa suunnilleen peruskomponentin korjausta polttomoottorissa.

Polttiksia auotaan ihan jatkuvasti joten pajoja on joka kylällä, eikä iltalehti eikä edes some ole kiinnostunut pätkääkään.
 
Ton1A

Vakionaama
Halli toki, mutta sillekin syytä kehittää tasainen alusta. Itsellä käytössä vanha pieni vesipatteri. ;D
Mä tunnustan pudottaneeni auton hallintunkilta, noin 10 vuotta sitten. Just tää perussynti, eli tunkki ei päässyt liikkumaan pyöriensä varassa, syynä oli autokatoksen pahasti suolan syömä, rokonarpinen betoni. Nykyään käytän aina vanerilevyä tunkin etupyörien alla, jos käytän tunkkia tuollaisissa olosuhteissa.

Parinsadan remppa siitä tuli, helmapeltiä piti oikoa ja maalata.
 
Tunkki 45...60 asyeen kulmaan (osiitain pitkittäin) ja vaneri alle, niin ei tipu. Mulla Bachon tunkissa aika pienet pyörä ja ne tekevät pienen jäljen jopa kovaan 2 cm vesivaneriin. Eli vanerista huolimatta tulee sivuttaisvoimaa jonkin verran jos tunkin laittaa hölmöyttään aivan kohtisuoraan.
 
jarkko_h

Vakionaama
No eipä tuo sen kummempi remppa ole kuin jokin venttilin , männänrenkaan tms vaihto, vastaa suunnilleen peruskomponentin korjausta polttomoottorissa.

Polttiksia auotaan ihan jatkuvasti joten pajoja on joka kylällä, eikä iltalehti eikä edes some ole kiinnostunut pätkääkään.

Mutta eikös sähköautojen pitänyt olla yksinkertaisia pienen pienillä huolloilla ylläpidettäviä?

Nyt onkin ok että sähköauton korjauksiin menee yhtä paljon rahaa kuin polttiksiin ja jo uudehkon autoon joutuu tekemään 1500... 2000 euron kennorempan ja jäljelle jää pelko koska seuraava kenno paukahtaa.

Olen itsekin katsomassa Ssähköautoa ja sähköautojen ongelmien vähättely/liioittelu ei tunnu järkevältä. Nykyinen polttis on menny 7 vuotta ilman yhtään ainoaa korjausta vaativaa vikaa ja odotan ja haluan että tuleva sähköauto on yhtä luotettava. Jos epäilys, jatka polttiksella kunnes sähköautotekniikka riittävän kypsää. Tällä hetkellä vielä odottavalla kannalla.
 
Viimeksi muokattu:

Tifo

Vakionaama
Tässä juttu siitä Tampereen autohallipalosta. Pösön akku purettiin ja todettiin alustavasti virheettömäksi.
Ensimmäisellä kerralla pystyin lukemaan jutun, nyt hyppäsi maksumuurin taakse.
 
pamppu

Vakionaama
Mutta eikös sähköautojen pitänyt olla yksinkertaisia pienen pienillä huolloilla ylläpidettäviä?

Nyt onkin ok että sähköauton korjauksiin menee yhtä paljon rahaa kuin polttiksiin ja jo uudehkon autoon joutuu tekemään 1500... 2000 euron kennorempan ja jäljelle jää pelko koska seuraava kenno paukahtaa.
Huollot tulee jokaiseen autoon ja ne on vähäisempiä, korjaukset tehdään joihinkin yksilöihin.

Se on sitten toki mielenkiintoista, että jos valmistetaan sellaista kuraa että joka ainoassa yksilössä alkaa olla tonnien remontteja jatkuvasti. Pitää äänestää jaloilla ja rahoilla. Jos löytää vaihtoehtoja…

Onhan tässä jo nähtävissä automalleja ja vuosimalleja, joissa on ongelmia. Niitten riskit pitäis näkyä hinnassa, koska ostaja voi äänestää rahoillaan.
 
tet

Hyperaktiivi
Mutta eikös sähköautojen pitänyt olla yksinkertaisia pienen pienillä huolloilla ylläpidettäviä?

Nyt onkin ok että sähköauton korjauksiin menee yhtä paljon rahaa kuin polttiksiin ja jo uudehkon autoon joutuu tekemään 1500... 2000 euron kennorempan ja jäljelle jää pelko koska seuraava kenno paukahtaa.

Sellainen mielikuva on Kokkolan Autohuollon videoista jäänyt, että nuo "uudehkot" (eli noin 150 - 200 tuhatta ajetut) joihin akkumoduuleita vaihdellaan, ovat kovan koulun käyneitä yksilöitä (usein ilmeisesti vanhoja takseja).
 
-Teme-

Vakionaama
Itsellä EV tuskin paljoa yli 3 vuotta vanhenee, kuten ollut tapana.
Siihen kuitenkin tulee kilsoja yli 100Mm sen aikana omista ajoista, jolloin sen mittarilukema on kuitenkin vielä alle 150Mm ja ikää se n.5 vuotta
Vielä tuolloin akkutakuu on normaalisti voimassa (180.000km/8v) jolloin myös siitä uskalletaan hyvittää kohtuullisesti.
Omalla auton käyttöiän jaksolla, en usko auton tarvitsevan niin usein huoltoa kuin vastaavana aikana polttiksilla.
Ei ole esim.20/25Mm välein suoritettavia öljynvaihtoja, polttoainesuodattimia yms, vaan riittää raitisilmafiltterien vaihto. Koiranluiden vaihtoon olen varautunut käyttöjaksolla tapahtuvan.

Renkaat vaihdatan palveluna, n.30€ hinta vaihtotyöstä on sellainen etten jaksa itse ryhtyä vaihtoon ja rengaspesuun sillä hinnalla, kun samalla renkaiden vaihtumisen aikana voin sipaista kaffet naamaan.
 
kallek

Kenno-ongelmat esim BMW:ssä koskee lähinnä hybrideitä. Lataussyklejä tulee moninkertainen määrä sähkiksiin verrattuna. Ja aina ajetaan akku täydestä tyhjään. Itse vaikutan BMW merkkihuollossa eikä täyssähköihin ole käytännössä joutunut yhtään moduulia vaihtamaan. Jopa i3:set jotka vanhimmat 2014 ovat kennoiltaa kestäviä. Toki kapasiteetti tippuu vuosien saatossa mutta ovat siis kestäviä.

Akkukotelon vaihdossa (jos esim tunkkaa väärästä kohtaa mikä kyllä epätodennäkäistä) on sellainen murhe että koko akun joutuu purkamaan atomeiksi koska kotelo on viimeinen osa joka lähtee irti. Työtä siis paljon enemmän kuin yhden moduulin vaihdossa.
 
kallek

Aktiivinen jäsen
Itsellä EV tuskin paljoa yli 3 vuotta vanhenee, kuten ollut tapana.
Siihen kuitenkin tulee kilsoja yli 100Mm sen aikana omista ajoista, jolloin sen mittarilukema on kuitenkin vielä alle 150Mm ja ikää se n.5 vuotta
Vielä tuolloin akkutakuu on normaalisti voimassa (180.000km/8v) jolloin myös siitä uskalletaan hyvittää kohtuullisesti.
Omalla auton käyttöiän jaksolla, en usko auton tarvitsevan niin usein huoltoa kuin vastaavana aikana polttiksilla.
Ei ole esim.20/25Mm välein suoritettavia öljynvaihtoja, polttoainesuodattimia yms, vaan riittää raitisilmafiltterien vaihto. Koiranluiden vaihtoon olen varautunut käyttöjaksolla tapahtuvan.

Renkaat vaihdatan palveluna, n.30€ hinta vaihtotyöstä on sellainen etten jaksa itse ryhtyä vaihtoon ja rengaspesuun sillä hinnalla, kun samalla renkaiden vaihtumisen aikana voin sipaista kaffet naamaan.
Meillä esim taksi asiakas jonka 2020 vuotisessa 5-sarjassa nyt vajaa 470tkm ja tehnyt vielä extra öljynvaihdot puolessa välissä huoltoväliä eli normihuollot noin 25tkm välein ja siihen puoliväliin vielä väliöljynvaihto. Voi laskea että aika jäätävät huoltokulut pelkistä suodattimista (PA ja ilmasuodatin noin 50tkm välein) vs sähköauton huolto tuona aikana olisi ollut 2 kertaa.
 
Matti1965

Aktiivinen jäsen
Olen joskus miettinyt että olisi "kiva" olla sähköauto alla. Ja nimenomaan täyssähkö, ei mitään hybridejä, joista en ole koskaan ollut edes kiinnostunut. Mutta kun nyt katsoo näitä videoita, tulee kyllä eri ajatuksiin siitä järkevyydestä. Säästöä en missään tapauksessa saisi vaihtamalla sähköautoon, oli sitten mikä auto tahansa alla nyt. Se halu olisi ainoastaan harrastuksen kannalta. Mutta taitaa olla liian kallis sellainen.
 
Ota halvemmasta päästä niin rahan menetys on max auton hinta.
 
pAy

Vakionaama
Voi laskea että aika jäätävät huoltokulut pelkistä suodattimista (PA ja ilmasuodatin noin 50tkm välein) vs sähköauton huolto tuona aikana olisi ollut 2 kertaa.
On varmasti jäätävät kun tietää mitä ne osat merkkihuollossa maksaa, kate kun on usein satojaprosentteja.
 
Jule

Vakionaama
Mutta eikös sähköautojen pitänyt olla yksinkertaisia pienen pienillä huolloilla ylläpidettäviä?

Nyt onkin ok että sähköauton korjauksiin menee yhtä paljon rahaa kuin polttiksiin ja jo uudehkon autoon joutuu tekemään 1500... 2000 euron kennorempan ja jäljelle jää pelko koska seuraava kenno paukahtaa.
No nehän ovat pienillä huolloilla ylläpidettäviä. Yksinkertaisia autot ei varsinaisesti ole olleet ikinä.

Eikä se nyt ole mitenkään ok kun auto hajoaa, mutta niinhän ne nyt toisinaan tekevät.

Ja kyllähän sitä voi odotella pelko persuksissa kaiken omistamansa hajoamista, mutta mitään vaikutustahan sillä pelkääämisellä ei ole siihen hajoaako jokin vai ei.
 
kaihakki

Vakionaama
Mutta eikös sähköautojen pitänyt olla yksinkertaisia pienen pienillä huolloilla ylläpidettäviä?

Nyt onkin ok että sähköauton korjauksiin menee yhtä paljon rahaa kuin polttiksiin ja jo uudehkon autoon joutuu tekemään 1500... 2000 euron kennorempan ja jäljelle jää pelko koska seuraava kenno paukahtaa.

Olen itsekin katsomassa Ssähköautoa ja sähköautojen ongelmien vähättely/liioittelu ei tunnu järkevältä. Nykyinen polttis on menny 7 vuotta ilman yhtään ainoaa korjausta vaativaa vikaa ja odotan ja haluan että tuleva sähköauto on yhtä luotettava. Jos epäilys, jatka polttiksella kunnes sähköautotekniikka riittävän kypsää. Tällä hetkellä vielä odottavalla kannalla.
Minulla Renault Zoe vm 2017. Huoltokirjassa merkinnät vuosittain ja kuitti 85,- euroa per kerta ja siihen sisältyy raitisilmasuodattimen vaihto. Huolloissa tähän autoon on tehty lähinnä tarkistus. Erikseen on sitten kuitit pallonivelten, jousien ja moottorin vaihdosta.
Eli säännölliset huollot eivät paljoa maksa. Ajattelen huollattaa kahden vuoden välein. Katsuri sitten sanoo, että mitä alustasta pitää uusia.

Ririsilmasuodattimen vaihdan itse. Maksaa Motonetissä 10,- euroa. Huollossa vaihtoineen 35,- euroa.
 
pökö

Kaivo jäässä
Sellainen mielikuva on Kokkolan Autohuollon videoista jäänyt, että nuo "uudehkot" (eli noin 150 - 200 tuhatta ajetut) joihin akkumoduuleita vaihdellaan, ovat kovan koulun käyneitä yksilöitä (usein ilmeisesti vanhoja takseja).
Sitten myös niitä joihin uusitaan tai korjataan sähkömoottoreita vähillä kilometreillä ja laskut on aika muhkeita
 
Husky

Hyperaktiivi
Olen käyttänyt filmivanerin palaa alla, koko on arviolta 9x400x1500. Vaneriin ei ole tullut minkäänlaisia jälkiä, vaikka nostettu yli 3t autojakin. Painavemmankin tunkin kohdistus on levyn päällä helppoa ja levyn liikuttaminen sepelillä tunkin kanssa on paljon helpompaa kuin pelkän tunkin.
Mielestäni olen kokeillut filmivaneria. Kokeilen uudestaan mutta olisi uskomatonta ellei siihen tulisi kuoppaa, höttöähän se on sisältä.

Onko alla siis sepeliä vai esim hiekkaa?
Tunkki 45...60 asyeen kulmaan (osiitain pitkittäin) ja vaneri alle, niin ei tipu. Mulla Bachon tunkissa aika pienet pyörä ja ne tekevät pienen jäljen jopa kovaan 2 cm vesivaneriin. Eli vanerista huolimatta tulee sivuttaisvoimaa jonkin verran jos tunkin laittaa hölmöyttään aivan kohtisuoraan.
Mahtavaa. Juuri itse kun märehdin niin tulin tulokseen että paree laittaa pitkittäin. Auto ei siinä suunnassa siirry niin paljoa isollakaan joustovaralla oleva

Tosiaan on pelottavaa nähdä sentinkin liike tunkin ja helman välillä. Ei tosiaan huomaa ellei keskity kyyläämään
 
pamppu

Vakionaama
Mielestäni olen kokeillut filmivaneria. Kokeilen uudestaan mutta olisi uskomatonta ellei siihen tulisi kuoppaa, höttöähän se on sisältä.
Joku tuumaakin paksu filmivaneri on kyllä ihan pirun kovaa ja kestää melkein mitä tahansa rankaisua. Maatilavanerit voi kyllä unohtaa, sopii navetan seinään kyllä.
 
Back
Ylös Bottom