Onko ilmal.pumppujen asennus hiipunut

ML

Vakionaama
Paikallinen asennusfirma kävi tarkistamassa talousrakennuksen vanhan Ultin kylmä aineet lisättiin, 400g ensimmäinen lisäys as.2011 toimii vain ylläpitolämpönä.
Thoshiban Multin aineet katsottiin myös niissä ei sanomista as.sanoi,että alakerran puhaltimen siipi on aika tukossa sanoin puhdistetaan sitten. Sisäyksikön purku ja siipi pesuun irtonaisena ja kennoakin puhalleltiin imuriavusteisena,oli kyllä aika puhdas.
Kysyin,että onko töistä pulaa kaveri kertoi,että pelkkiä huoltoja on jonkinverran ollut, viimeinen as.pumppu oli kesällä jäähdyttävä pumppu kerostaloon.
Vanha asennusfirma kyseessä. Ihmiset ovat tarkkoja investointien suhteen totesi asentaja.
 
Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
Vanha asennusfirma kyseessä. Ihmiset ovat tarkkoja investointien suhteen totesi asentaja.
Kyseessä lienee yksinkertaisesti, että "pajatso" on tyhjennetty energiakriisin aikaan. Silloin asennettu kalusto on vielä uutta ja sitä mahtaa olla aika paljon. Jäljellä ei oikein mahda olla kuin vanhempien laitteiden korjauksia ja uusintoja. Uusia taloja ei juurikaan rakenneta ja niihin harvoihin tulee jokin muu kuin ILP tosialliseksi lämmönlähteeksi.

ILPit alkaa olla jokaisessa OK:ssa, usein myös VILP ja MLP taloissa jäähdytystä ja lämmityksen täydentämista varten. Itsellänikin on kaksi talon mukana tullutta joista toinen ulkorakennuksessa. Muuta kuin sihdin puhdistamista ja lauhdevesiastian tyhjentämistä nuo eivät ole 11 vuoteen tarvinneet. Laudevesiastiaakin on käytetty lähinnä mittaamaan, minkä verran sitä vettä oikein tulee.
 
ML

Vakionaama
  • Keskustelun aloittaja
  • #4
Otettiinko aineet ulos puntarille?
Kyllä pakkasta ei onneksi ollut,kuin pari astetta se vähän haittaa operaatiota.
Tuntuu ettei Ulti ole koskaan täynnä ollutkaan aina lyönyt raitaa kennoon no olihan siellä vielä 480g. Nytkin piti sitä 10 asteen ylläpitolämpöä tosin se on ollut aina +7astetta.
Sulatus toiminut aina, sulattaa joka kerta,kun lähtee käymään. On/Off malli
 
Tifo

Oletko huomannut parannusta käynnissä?
 
ML

Vakionaama
  • Keskustelun aloittaja
  • #6
Oletko huomannut parannusta käynnissä?
Tossa aamulla,kun oli-12 kattelin ulkoyksikön kennoa aika tasainen huurtuminen pari raitaa toki.Sulattelu on toiminut kun ohjuria sulamis vedelle katsoo jo on aika jäätamppi.
Sisällä on se +7 ei suurempaa eroa siis huomaa. Sisällä on elohopea mittari ei reagoi mitenkään nopeasti vaikka puhallus on kyllä suht voimakas. Kämppä on vain 30m2.
 
Eckerö

Jäsen
Paikallinen asennusfirma kävi tarkistamassa talousrakennuksen vanhan Ultin kylmä aineet lisättiin, 400g ensimmäinen lisäys as.2011 toimii vain ylläpitolämpönä.
Thoshiban Multin aineet katsottiin myös niissä ei sanomista as.sanoi,että alakerran puhaltimen siipi on aika tukossa sanoin puhdistetaan sitten. Sisäyksikön purku ja siipi pesuun irtonaisena ja kennoakin puhalleltiin imuriavusteisena,oli kyllä aika puhdas.
Kysyin,että onko töistä pulaa kaveri kertoi,että pelkkiä huoltoja on jonkinverran ollut, viimeinen as.pumppu oli kesällä jäähdyttävä pumppu kerostaloon.
Vanha asennusfirma kyseessä. Ihmiset ovat tarkkoja investointien suhteen totesi asentaja.
Rauma Pori akselilla ollut lomautuksia ja hiljaista.
 
Espejot

Hyperaktiivi
Nyt tuli uusi termi kylmäaineeseen liittyen, mitä on kylmäaineen regenerointi?
Millä se suoritetaan?
Termi voi olla väärä, nappasin muistin syävereistä eli jos korjaan niin painan oikean termin mieleen. Mutta vanhaa kylmäainetta ei saa laittaa takasin vaan täytyy vähintääkin puhdistaa alan laitoksessa. Ns. diy puhdistus ei kelpaa jos oikein muistan. Sakot laiminlyännistä on tutuvia ja vanhojen kylmäaineiden toimitukset kirjataan ylös, henkilökohtaisesti. Mutta onko laki tullut jo voimaan?

janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Vanhoja ainaeitahan ei saa laittaa takasin ilman että regeneroidaan, vai milloin se laki tulee voimaan?
Käsittääksen ne laitteesta ulos juuri puntarille otetut saa sinne takaisin laittaa. Tuskin "laki" tuota huoltotilannetta kieltää. :cool:
Lisätäytös pitäisi varmaakin olla neitseellistä tai puhdistettua kylmäainetta. (tämä siis alle 2500 GWP kylmäaineille alla lisätietoa yli 2500 GWP)

"Regeneroitua GWP yli 2500 kylmäainetta saa edelleen käyttää huoltokohteissa."

"GWP on yli 2500 on menossa täyteen huoltokieltoon 1.1.2030, mutta laitteita saa kyllä periaatteessa senkin jälkeen käyttää."

1763618104826.png

Viimeksi muokattu:

Esäätäjä

Vakionaama
Käsittääksen ne laitteesta ulos juuri puntarille otetut saa sinne takaisin laittaa. Tuskin "laki" tuota huoltotilannetta kieltää. :cool:
Lisätäytös pitää varmaakin olla neitseellistä tai puhdistettua kylmäainetta.
Olisko tässä takana saada ns. vanhat nykyään kielletyt aineet pois kierrosta. Eli vanhaa ainetta ei saisi ottaa talteen käyttääkseen sen jossain toisessa vanhassa laitteessa?
 
ML

Vakionaama
Autopuolella tämä on ihan yleistä,aineet imetään pois ja laitetaan takaisin+ öljy.
Kone tekee sen automaattisesti tyhjentää alipaineistaa ja syöttää takaisin.
Kaikki on autokohtaista paljonko kylmäainetta ja öljyä.
 
Tifo

Vakionaama
Uusia kylmäaineita, joiden GWP on 2500 tai enemmän, ei saa käyttää enää 1.1.2025 alkaen edes huoltokohteissa
R410 ja R32 on alle tuon rajan eli ei koske niitä.
 
ML

Vakionaama
Rauma Pori akselilla ollut lomautuksia ja hiljaista.
Minun tapauksessa Turku ja ympäristökunnat. Firmasa on ilpi:lle ja vilppi:lle joka hoitaa myös maalämpöpuolen asentaja, ennen 2 kumpaakin.
Johtajakin osallistuu tarvittaessa asennuksiin.
 
Eckerö

Jäsen
Autopuolella tämä on ihan yleistä,aineet imetään pois ja laitetaan takaisin+ öljy.
Kone tekee sen automaattisesti tyhjentää alipaineistaa ja syöttää takaisin.
Kaikki on autokohtaista paljonko kylmäainetta ja öljyä.
Paskotaan se koko kone yhdellä "kosaani/propaani" huollolla.
 
ML

Vakionaama
Paskotaan se koko kone yhdellä "kosaani/propaani" huollolla.
Joo,periaatteessa jos laitteella on tehty täysi ilmastointi huolto kuten edellä juttua,niin koskaan et saa ihan puhdasta kylmäainetta autoosi.
On siinä pullo kylmäainetta joka sekoittuu autosta imettyyn,vanhat öljyt poistetaan ja uutta tilalle.
En tiedä onko laitteet muuttuneet,kun autojenkin kylmäainekin on muuttunut??
Kumma ettei lämpöpumppu puolella ole vastaavaa laitetta käytössä. Lämpöpumppuihin saa uudet aineet,kun poistaa vanhat ja pullosta uusi täyttö.
Autot yleensä vuotaa jostakin vaikkaa vikaa harvoin löytyy, aina vaan lisää ainetta.,koska kone tarkastaa myös tiiveyden.
 
Harva autopuolen kone tekee painekoetta tiiviydelle. Koittavat vacuumilla räpiä hiukan. Harvassa koneessa typpipullo.
 
ML

Vakionaama
Harva autopuolen kone tekee painekoetta tiiviydelle. Koittavat vacuumilla räpiä hiukan. Harvassa koneessa typpipullo.
Moniko lämpöpumppu asentaja tutkii pitävyyden asennusvaiheessa typellä?Vikatilanteissa jossa piilevää vikaa haetaan erijuttu.Kyllä siihen "vacumin"pysyvyyteen varmaan pitkälti luotetaan.
Niin,kuin sanottu autot ovat todellinen päästölähde kylmäaineille harvoin löytyy vuotoa,vaikka vajausta onkin.
 
Espejot

Hyperaktiivi
Käsittääksen ne laitteesta ulos juuri puntarille otetut saa sinne takaisin laittaa. Tuskin "laki" tuota huoltotilannetta kieltää. :cool:
Lisätäytös pitäisi varmaakin olla neitseellistä tai puhdistettua kylmäainetta. (tämä siis alle 2500 GWP kylmäaineille alla lisätietoa yli 2500 GWP)

"Regeneroitua GWP yli 2500 kylmäainetta saa edelleen käyttää huoltokohteissa."

"GWP on yli 2500 on menossa täyteen huoltokieltoon 1.1.2030, mutta laitteita saa kyllä periaatteessa senkin jälkeen käyttää."

8 artikla
Talteenotto ja hävittäminen

"Mitään talteenotettua fluorattua kasvihuonekaasua, joka on lueteltu liitteessä I ja liitteessä II olevassa 1 ryhmässä, ei saa käyttää laitteen täyttämisessä tai uudelleentäyttämisessä, ellei kaasua ole kierrätetty tai regeneroitu."

Eckerö

Jäsen
Moniko lämpöpumppu asentaja tutkii pitävyyden asennusvaiheessa typellä?Vikatilanteissa jossa piilevää vikaa haetaan erijuttu.Kyllä siihen "vacumin"pysyvyyteen varmaan pitkälti luotetaan.
Niin,kuin sanottu autot ovat todellinen päästölähde kylmäaineille harvoin löytyy vuotoa,vaikka vajausta onkin.
Autosta kyllä löytyy aina vuotokohde typellä. Osaamista lähinnä. Vacuumilla et näet ylipaineessa tapahtuvaa vuotoa.
Ja pumppuihinkin tulee tehtyä jos ei selvä vuotokohta.
 
janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
8 artikla
Talteenotto ja hävittäminen

"Mitään talteenotettua fluorattua kasvihuonekaasua, joka on lueteltu liitteessä I ja liitteessä II olevassa 1 ryhmässä, ei saa käyttää laitteen täyttämisessä tai uudelleentäyttämisessä, ellei kaasua ole kierrätetty tai regeneroitu."

Kannattaa katsoa mitä noista liitteistä I ja II löytyy. :)
Tuo autoissa yleisesti käytetty HFC-134A taitaa olla tutuin. => tämä koskettaa useimpia kuluttajia
ILP, VILP ja MLP käytettyjä kylmäaineta ei listalla minusta ollut. (Jossain kaskadi VILPissä taisi olla Daikin oli 2-vaiheessa muistaakseni tuo 134A.)
 
Viimeksi muokattu:

Espejot

Hyperaktiivi
Viimeksi muokattu:

janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Eikös liitestä 1, ryhmä 1 löydy käytänössä kaikki fluorihiilivedyt - mitä nyt nopeasti silmäilin - eli ne ainee jotka halutaan talteen ja jotka kielletään jollakin aikavälillä? Ja siksi ne halutaan kaikki aineet rekisteriin kierrätyksen kautta.
OK, seoskaasuja ei ollut lueteltu kauppanimillä. Mikähän on tuon "talteenoton" määritelmä sitten, ehkä tuo laitteesta vaalleotto ja palautus ei ole "talteenottoa". :cool:

Mielestäni 8 artiklan mukaan tuo talteentottovelvoite koskee laitteen käytöstä poistoa.

Kierrättää saa myöskin tämän mukaan 2030 saakka
1763655518323.png

1763655662775.png
 
Viimeksi muokattu:

Jule

Vakionaama
Noin mutuna mä sanoisin että tuo nykyaikaisen ILPin kylmäaineen punnitsemismenetelmä ei ole sama kuin talteen ottaminen, vaan sillä tarkoitetaan tilannetta jossa se pulloon otettu kylmäaine siirretään johonkin toiseen koneeseen..
 
Jule

Vakionaama
Autosta kyllä löytyy aina vuotokohde typellä. Osaamista lähinnä. Vacuumilla et näet ylipaineessa tapahtuvaa vuotoa.
Ja pumppuihinkin tulee tehtyä jos ei selvä vuotokohta.
Ei kyllä aina. Meillä vuosi autossa kompuran akselitiiviste, mutta kun paine nousi se tiivistyi. Eli sinne ei saanut alipainetta pysymään, mutta typpeä järjestelmä piti maksimipaineella ilman vuotoja. Tuota vikaa etsittiin ihan oikealla kylmäkonekorjaamolla, eikä missään ilmastointihuollossa. Siis se kyllä löysi sen vuotopaikan, mutta ei typellä. Järjestelmä toimi aina kesän, mutta pakkasilla paine laski niin että se tiiviste laski kylmäaineen ulos.
 
Espejot

Hyperaktiivi
OK, seoskaasuja ei ollut lueteltu kauppanimillä. Mikähän on tuon "talteenoton" määritelmä sitten, ehkä tuo laitteesta vaalleotto ja palautus ei ole "talteenottoa". :cool:
3 artikla Määritelmät

talteenotolla’ säiliöistä, tuotteista ja laitteista peräisin olevien fluorattujen kasvihuonekaasujen keräämistä ja
varastointia niiden kunnossapidon tai huollon aikana tai ennen kyseisten säiliöiden, tuotteiden tai laitteiden
loppukäsittelyä;

kunnossapidolla tai huollolla’ kaikkia toimia, 8 artiklan mukaista talteenottoa sekä 4 artiklan ja 10 artiklan 1 kohdan
ensimmäisen alakohdan b alakohdan mukaisia vuototarkastuksia lukuun ottamatta, joihin kuuluu sellaisten piirien tai
muiden rakenneosien avaaminen, jotka sisältävät tai jotka on suunniteltu sisältämään fluorattuja kasvihuonekaasuja,
fluorattujen kasvihuonekaasujen lisääminen järjestelmään, yhden tai useamman piirin tai laitteen poistaminen,
kahden tai useamman piirin tai laitteen uudelleen kokoaminen sekä vuotojen korjaaminen tai fluoratun
kasvihuonekaasun lisääminen;
 
ML

Vakionaama
Pumppuasentajalla täytyy pian olla "lakikirja" mukanaan jotta pystyy täyttämään kaikki kriteerit. ;)
No pumppujen asennus on hiipunut ilmeisesti ainakin Suomessa.
 
kotte

Hyperaktiivi
"Lisäksi pätevyysvaatimukset laajenevat koskemaan henkilöitä, jotka käsittelevät hiilivetyjä, hiilidioksidia ja ammoniakkia."
Uloshengitysilma pitää kerätä tiiviiseen muovipussiin pätevän uloshengityksen valvojan kontrollissa (koskee erityisesti hiilidioksidia)? Sama koskee myös muita henkilökohtaisia jätöksiä, joko kaasumaisia (kokonaiskäsite häveliäsiyyssyistä sensuroitu, haitta-aine metaani), puolikiinteitä (kokonaiskäsite häveliäisyyssyistä sensuroitu, haitta-aine metaani) tai nestemäisiä (kokonaiskäsite häveliäisyyssyistä sensuroitu, haitta-aine ammoniakkiyhdisteet)?
 
Mikki

Hyperaktiivi
Eli jokainen ihminen suljettava ilmatiiviiseen pussiin ja vasta suoritettuaan hiilivety-hiilidioksidi-ammoniakki--- luvat, saa raottaa pussia. Asia selvä....
 
Jule

Vakionaama
Jotenkin noiden ilmastoa lämmittävien kylmäaineiden rajoittaminen käy vielä järkeen, mutta kun mennään noihin aineisiin joissa ne ympäristövaikutukset ei ole sen merkittävämpiä kuin mitä lansimainen elämäntyyli nyt on, tulee vähän sellainen fiilis että taustalla on vaan korruptio.
 
kotte

Hyperaktiivi
Olisi kylläkin hauska tietää, mihin asetukseen tai lakiin Tukesin määräys ulottaa F-kaasuja koskevat määräykset n.s luonnollisiin kylmäaineisiin vois perustua (erityisesti mainittujen kylmäaineiden hiilivedyt. hiilidioksidi ja ammoniakki osalta). Ainakaan tuo ei perustu mainittuun (numerolla nimettyyn) EU-asetukseen, jossa ko. aineet mainitaan (ja niiden ohella myös ilma ja vesi), mutta ei lainkaan yhdistettynä F-kaasuihin, vaan ainoastaan kiiteltynä siitä, että niitä on ruvettu käyttämään laajemmin kylmäaineina, sekä GWP-indeksitulukossa mainittuna (hiilivedyille tyypillisesti GWP on kahden käden sormin esitettävissä oleva kokonaisluku, hiilidioksidille 1 ja ammoniakille pyöreä 0).

Ymmärtäisin, että aineiden kanssa sovellettaviin työmenetelmiin voisi turvallisuussyistä liittyä perehdyttämisvaatimuksia ja suojelutoimepiteitä, mutta silloin ei missään tapauksessa perustana voi olla EU:n F-kaasuasetus, vaan jokin paineastialainsäädännöstä, kemikaalilainsäädännöstä, työturvallisuuslainsäädönnöstä tai vastaavasta johdettu vaatimus (eli jonkin tuollainen laki tai asetus pitäisi mainita syyksi moisiin vaatimuslaajennuksiin).
 
Back
Ylös Bottom