Öljy rasvaa Trumpin rattaita – professori: ”Mielestäni tämä ei voi olla enää sattuma”
Iranin öljyn poistaminen markkinoilta tukee sekä Trumpin henkilökohtaisia taloudellisia pyrkimyksiä että Yhdysvaltain taloudellista asemaa.
Kyseessä öljyvaltioihin kohdistuvien iskujen sarja
Liuhto näkee Trumpin hallinnon toimissa selvän kaavan kuluneen puolen vuoden ajalta.
Lokakuussa 2025
Yhdysvallat asetti pakotteita Venäjän kahdelle suurimmalle öljy-yhtiölle. Liuhdon mukaan tavoitteena oli saada haltuun Irakin jättimäiset öljykentät. Pakoteyhtiöistä toinen eli Lukoil hallinnoi tuolloin Irakissa West Qurna 2 -öljykenttää, joka on yksi maailman suurimmista öljykentistä.
Joulukuussa
Yhdysvallat iski puolestaan Nigeriaan, jolla on Afrikan toiseksi suurimmat öljyvarat heti Libyan jälkeen. Tosin Libyan öljyä ei saada markkinoille maan epävakaan tilanteen vuoksi. Tammikuussa vuorossa oli Venezuela, jossa öljy osoittautui keskeiseksi motiiviksi. Nyt on vuorossa Iran, eikä ihan yllättäen. Trumpin edellisen hallintokauden aikana puhuttiin jo Iranin öljyn ”nollaamisesta”. Tätä on yritetty tehdä aiemmin pakotteiden avulla.
Kaikkia tapahtumia yhdistää öljy. – Mielestäni tämä ei voi olla enää sattuma, että nämä operaatiot osuvat juuri näihin tärkeisiin öljypaikkoihin, jotka ovat tärkeitä ennen kaikkea Kiinan kannalta, Liuhto toteaa.
Irak, Iran ja Saudi-Arabia muodostavat yhdessä noin kolmanneksen Kiinan raakaöljyn tuonnista. Iranin öljystä peräti 90 prosenttia on viime vuosina mennyt Kiinaan. Merkittävä osa maailman öljystä ja kaikki Iranin öljy kulkee Hormuzin salmen läpi, joka on nyt käytännössä poikki.
Iranin öljyn poistaminen markkinoilta tukee sekä Trumpin henkilökohtaisia taloudellisia pyrkimyksiä että Yhdysvaltain taloudellista asemaa.
yle.fi