Perinnönjako ja perunkirjoitus

Joo-o, viranomaisten kanssa ei olekaan ollut ongelmia, mutta nämä rahankiristäjät, joita jotkut sanovat pankeiksi.
No niin, sähköisen asioinnin erot pankin ja verottajan kanssa sai loppuhuipennuksen. Se mikä, pankkien kanssa vaati viikkojen sähläilyn ja reilun sadan kilometrin ajelun tapaamaan tiettyyn aikaan tiettyä asiantuntijaa, joka vain levitteli käsiään, tuli tiedonantona omaveroon. Samalla perukirjalla liitteineen, jolla pankit eivät voineet antaa perinnönsaajan varoja tileiltä, niin verottaja teki verotuspäätöksen sähköisesti ja lähettää perintöverolaskut loppuvuodesta e-laskuna pankkiin.

Aikoihin on eletty, kun mieluummin asioi verottajan kuin pankkien kanssa.
 
Aikoihin on eletty, kun mieluummin asioi verottajan kuin pankkien kanssa.

Saman todennut o_O

Pankkiin on jokseenkin mahdotonta saada järkevää yhteyttä. Perinnönjakoa varten olin joutunut hakemaan jo edunvalvojan sijaisen ja DVV:n luvan perinnönjakoon, siis laatimaan perinnönjakosopimuksen DVV:tä varten hyväksyttäväksi. Oli hyvät prujut. Pankin lakiosaston mielestä perinnönjakosopimus olisi pitänyt "tarkastuttaa" heidän lakiosastollaan. Tämä palvelu olisi vienyt minimissään 3 kk + todennäköisesti kesälomakauden, koska se on ruuhkautunut. Kertoi vielä ilkeästi, että vaikka varsinainen työ on tehty, se maksaisi kuitenkin heidän hinnastonsa mukaisen hinnan, olikohan 1050€. Antautuivat lopulta katkeroituneena, kun kerroin että asialle on jo DVV:n hyväksyntä ja jakolaskut neljään samanlaiseen osuuteen oli jo tehty. Muutenkin koko perikunnan asioiden hoidosta jäi perin huono vaikutelma alusta saakka, minkään valtakunnan palvelusta ei voinut puhuakaan ja jokainen vaihe viipyi pankissa aina viikon tai kaksi. Ainut henkireikä oli pankin viestit. Vaikka DVV on myös perin hidas tekemään niitä joutavia päätöksiään, sinne voi kuitenkin myös soittaa ja lähettää sähköpostiakin. Mahdollisiin kysymyksiin sai selkeät vastaukset, sähköpostiinkin sai vastauksen jo samana päivänä.

Kaiken huipennus oli perinnönjakosopimuksen allekirjoittaminen pankilla. Ajanvarauksen yhteydessä kysyin, että onkos konttorilla silloin henkilökuntaa miten paikalla, että voisivatko toimia todistajina vai pitääkö hommata omia. Vastaus oli myöntävä mutta kun menimme edunvalvojan sijaisen kanssa allekirjoittamaan perinnönjakosopimusta pankille, virkailija ilmoitti tylysti, että näistähän puuttuu allekirjoitukset. Kerrottiin, että mehän tulimme tänne juuri sitä varten. Vastasi, että eivät saa todistaa pankin ulkopuolella laadittuja asiakirjoja. Mahdollisesti siellä ei edes ollut kuin se yksi nainen koko konttorilla. No, tilanne ratkesi, kun saatiin kutsuttua kaksi omaa todistajaa nopeasti paikalle. Kun kertoi menevänsä skannaamaan sopimuksen, jotta osaavat toimittaa jaon, pyysin saada siitä pdf:n itsellenikin pankin viestien kautta ja se luvattiin toimittaa. 3 viikkoa kesti jako neljään pankissa mutta tuli kuin tulikin tehdyksi. Luvattua pdf:ää ei koskaan saapunut mutta osattiinhan tuo skannata itsekin.
 
Viimeksi muokattu:
Pankkeja (kuten Nordeaa) täytyy vain pommittaa asiallisilla pyynnöillä kuukaudesta toiseen. On niillä ainakin ennen ollut todellisia asiantuntijoita, jotka saavat hoidettua periaatteessa aivan selvät asiat jo samana päivänä. Tavallisien asiakkaiden pääsy noiden asiansa osaavien asiantuntijoiden kanssa kontaktiin vain on pankin järjestelyillä estetty. Joskus saattaa käydä hyvä tuuri, eli pankissa kiinnitetään huomiota turhiin kuukaudesta toiseen roikkuviin ja palloteltaviin asioihin ja pankki sitten määrää "erikoisoperaation", jolla asiantuntijat siivoavat pesän toimittamalla nuo selkeät tehtävät kuten pitäisikin hoitaa.
 
Pankeille vissiin annettu turhan suuri valta tuossa asiassa. Kunhan saavat lakiin päivityksen että testamentti voidaan toteuttaa sähköisenä allekirjoituksineen, niin voi perunkirjatkin kuitata sähköisellä allekirjoituksella. Siinä ei sitten tarvita erikseen pyörittää mustekyniä ja skannata dokkareita. Niiden myös luulisi kulkevan Suomi.fi palvelussa ja sieltä jako tarvitseville osapuolille.
Vainajan varat pankeilta, velat positiivisesta luottorekisteristä, DVV toimittaa sieltä tiedot, kiinteistörekisteristä kiinteistön tiedot jne
Helppo ajaa kooste ja teknisesti koko homma olisi ilman ravaamista toteutettu ennen kuin hautausurakoitisijalta tulee laskua
 
Pankeille vissiin annettu turhan suuri valta tuossa asiassa. Kunhan saavat lakiin päivityksen että testamentti voidaan toteuttaa sähköisenä allekirjoituksineen, niin voi perunkirjatkin kuitata sähköisellä allekirjoituksella. Siinä ei sitten tarvita erikseen pyörittää mustekyniä ja skannata dokkareita. Niiden myös luulisi kulkevan Suomi.fi palvelussa ja sieltä jako tarvitseville osapuolille.
Vainajan varat pankeilta, velat positiivisesta luottorekisteristä, DVV toimittaa sieltä tiedot, kiinteistörekisteristä kiinteistön tiedot jne
Helppo ajaa kooste ja teknisesti koko homma olisi ilman ravaamista toteutettu ennen kuin hautausurakoitisijalta tulee laskua
Aika idealistinen näkemys tuokin on. Sähköinen allekirjoitus ei ratkaise esimerkiksi sitä ongelmaa, että laeissa on myös syvempiå kerroksia, jotka vaativat, että jonkin sopimuksen tms. allekirjoittaja ymmärtää vakaasti, mihin on sitoutumassa. Allekirjoitustilaisuuksien yksi tehtävä on varmistaa, että allekirjoittajat vaikuttavat ymmärtävän, mitä ovat tekemässä ja asialle nimetään myös todistajia, jotka ovat paikalla ja tarpeen tullen käytettävissä todistamaan, mikä oli sopijoiden henkinen tila allekirjoitushetkellä.

Onhan moinen vaatimus levinnyt jo esimerkiksi sähköisesti toteutuneiden mielipidekyselyiden puolelle, eli osaksi kysymyspatteristoa on yhä useammin lisätty kysymyksiä, joiden ainoa tarkoitus on selvittää, onko vastaaja kutakuinkin järjissään. Lisäksihän kysymyksiin liittyy redundanssia, jolla puolestaan pyritään arvioimaan, miten harkitusti ja johdonmukaisesti tiettyyn asiaan suhtaudutaan.
 
Niiden myös luulisi kulkevan Suomi.fi palvelussa ja sieltä jako tarvitseville osapuolille.
EOAVH ja KORI. Siinä kaksi avainsanaa näihin DVV:llä ja Verolla par'aikaa käynnissä olevista projekteista asiaan liittyen. Eli DVV:n edesmenneen omaisen asioiden vaivaton hoitaminen noin laajempana hankekokonaisuutena, johon olennaisesti liittyy tämä Veron kuolinpesärekisteri.
 
Aikanaan danskella kesti pari kuukautta realisoida semmonen 100-200k salkku suomalaisia osakkeita, ei ole tarvinnut sen jälkeen ko. Kioskin kanssa asioida
 
Aikoihin on eletty, kun mieluummin asioi verottajan kuin pankkien kanssa.
Verottajan sähköisen asioinnin prosessit jaksaa hämmästyttää ... positiivisesti. Tekemäni perukirja ja perinnönjako aiheutti yhdelle osakkaalle harmaita hiuksia, kun määrätystä perintöverosta oli jäänyt hyvittämättä hänen ennakkoperinnöstään 17 vuotta sitten maksama lahjavero. Osakas laittoi verottajalle siitä huomautuksen eilen iltapäivällä ja tänä aamuna oli hänellä uusi päätös perintöverosta, jonka maksuissa oli jo maksettu vero huomioitu.

Osakas itse oli hävittänyt ennakkoperinnöstään maksamasta verosta tositteet, niin oli silmät teevadin kokoiset yölläkin eikä ollut avoimin silmin saanut nukuttua silmäystäkään..
 
Saa tuon itselle rekisteröityä, ei ole tullut tehtyä ja kun ollut muutenkin tiukkaa niin maksoihan sekin.
Itselläni sellainen tilanne että talossa on todennäköisesti sisäilmaongelma ja ehkä homettakin. Olen miettinyt muuttaa arvoa jälkikäteen perukirjaan kun tuollaisena lähes mahdoton myydä kuin purettavaksi.
Aivan mielenkiinnosta kysyn, että kuinka tuo asia onnistui jälkikäteen ja minkälaisia dokumentteja vaadittiin?
 
Takaisin
Ylös Bottom