Autojen käyttöliittymät ja ajoavustimet (ja hieman muista varusteistakin)

Autossa voi liukusäätimistä ja muistakin hipaisunäppäimistä siedettäviä, jos softa osaisi edes sen verran, että näyttää säädettävät asiat tuulilasiin heijastettuina tai edes välittömästi kuljettajan näkökentän vieressä perinteisen mittariston kohdassa. Jonkinlainen keski- tai sivupaneeli voi olla ohjaimena, mutta moisen oma näyttökin on kuljettajalle toisarvoinen. Heijastus- tai mittarinäytöstä pitäisi karsia kaikenalainen karamellikuorrutus ja näyttää vain olennaiset asiat, kuten lentokoneiden päänäytössä on tapana.

Autossa ei pidä olla sellaista määrää jatkuvasti tai optionaalisesti näytettävää aineistoa kuin lentokoneessa, jossa pääosa lennosta on rauhallista automaattiohjauksen hoitaessa asiat eikä autoa ajaessa niin valtavan monta asiaa tarvitse olla mahdollista tarkkailla tai hoitaa vakioitujen protokollien mukaan manuaali omalla näytöllään kuin lentokoneessa. Autoilu on toistaiseksi aika kaukana tilanteesta, jossa auton varsinaisen ohjautumisen tarkkailun voi unohtaa yhtä pitkäksi ajaksi kuin huomattavaksi ajaksi lentokonetta ohjatessa edes itseajavalla autolla kyseisille laitteistoille hyväksyttyjä liikennesääntöjä noudattaen.
 
Mistä autosta on kokemusta? Itse en haikaile yhtään entiseen Volvoon, vaikka siinä oli napit joka asiaan.

Se on eri juttu jos ruudun käytettävyyn on huono. Tai jos automatiikalla ei hoideta asioita

Ei mistään sellaisesta, jossa olisi paljon ajonaikaisia toimintoja laitettu näytölle. Mutta ne vähätkin, eli oman Volvon tapauksessa lämppärin säädöt, ovat ihan riittävä todiste siitä että ne eivät näytölle kuulu.

Olennaista on se, että sitä näyttöä pitää katsoa, joten katse on suunnattava pois tiestä. Tieliikennelaki taas velvoittaa, ja oma järki myös käskyttää, katsomaan sitä tietä ja liikennetilannetta. Jopa nuo oman auton lämppärisäädöt, jotka löytyvät aina yhden painalluksen takaa näytöltä, vievät mielestäni kohtuuttoman paljon huomiota pois itse asiasta, eli siitä edessä (ja toki myös takana) olevasta liikenteestä.

Vaikka harvemmin käytettävää nappulaa joituisi katseella hakemaan, niin se vaatii kuitenkin vain vilkaisun. Kun sormi on napin läheisyydessä, voi katseen kääntää pois, tuntoaisti kertoo loput. Näytöllä ei kerro, vaan sitä on katsottava koko operaation ajan. Esimerkiksi tuo lämpötilan säätö omassa vaatii, että katse seuraa sormea näytön alalaidan lämpönäytön kohdalle. Painalluksen jälkeen ilmestyy popup-valikko, jossa pitää sormi kohdistaa taas uuteen + tai - painikkeeseen, ja painella sitä x kertaa, koko ajan katse näytössä. Sinä aikana auto kulkee hyvän matkaa, ja vaikkapa lapsi ehtii juosta porttikongista auton eteen. Toki auton pitäisi itsestään jarruttaa, eikä ajaa lapsen päälle, mikä lieventävänä asianhaarana todettakoon.
 
minusta volkkarin älyajaminen on todella hyvä kehityssuunta.
- rattiinnukahtamiset estetty
- saisaustapauksessa parkkeerraa reunaviivalle
- toisen peräänajot/seinille/jalankulkijoiden päälle ajot estetty
- kun ajan pitkää(minulle) matkaa ei synny vaaratilanteita jos katseeni hetkeksi herpaantuu laitumella touhuavan sonnin touhuihin mikä ilman näitä herkkuja omaavalla autolla saattaisi olla itselle ja etenkin muille kohtaloksi.
herkut jatkoon ja joka autoon.

3 tuttavaani on nukahtanut rattiin, 1 ei selvinnyt hengissä, paloi autoon
 
Viimeksi muokattu:
minusta volkkarin älyajaminen on todella hyvä kehityssuunta.
- rattiinnukahtamiset estetty
- saisaustapauksessa parkkeerraa reunaviivalle
- toisen peräänajot/seinille/jalankulkijoiden päälle ajot estetty
- kun ajan pitkää(minulle) matkaa ei synny vaaratilanteita jos katseeni hetkeksi herpaantuu laitumella touhuavan sonnin touhuihin mikä ilman näitä herkkuja omaavalla autolla saattaisi olla itselle ja etenkin muille kohtaloksi.
herkut jatkoon ja joka autoon.

Kyllähän nuo samat jo monesta autosta löytyy. Osan on ihan EU määrännyt pakollisiksi kaikkiin uusiin autoihin. Teoriassa hyvä setti, käytännön toimivuus sitten voi olla vähemmän kuin odotusarvo.
 
EUn typerin keksintö on ylinopeusvaroitinääni, joka aktivoituu heti 1km/h yli. Kaikki kytkee sen kokonaan pois ajon aluksi.

Jos tuo varoitus tulisi vaikka 15% ylityksen jälkeen, olisi se huomattavasti mielekkäämpi. Eikä sitä tulisi kytkettyä jokakerta pois.
 
Tässä vielä se hauskuus, että tämä ei huomioi ainakaan omassa autossani mittarivirhettä lainkaan. Eli varoitus tulee jo kun nopeus on käytännössä alle sallitun. Omassa autossa alkaa esim. 40kmh alueella pimputtamaan kun todellinen nopeus on 38kmh. Onneksi poiskytkentä onnistuu yhden fyysisen napin pitkällä painamisella. Mutta jos tuo aktivoituisi esim. tuossa n. 45kmh todellisen nopeuden pinnassa, niin saisi olla päällä vaikka koko ajan.
 
Tässä vielä se hauskuus, että tämä ei huomioi ainakaan omassa autossani mittarivirhettä lainkaan. Eli varoitus tulee jo kun nopeus on käytännössä alle sallitun.

Jep, tuo tulee kai myös siitä EU asetuksesta, että sen pitää mennä juuri mittarilukeman mukaan. Typerääkin typerämpää, mihin vain Virkakyöstit pystyy. Tuo 15% olisi minusta aika täydellinen raja:

1784890986133.webp
 
Tuo mittarivorhe on kieltämättä hölmö, mutta osittain tuon typeryys juontaa myös suomalaisesta systeemistä, jossa nopeurajoitukset on ensin asetettu 10kmh normaalia alemmas, ja sitten "sallitaan" 10kmh ylinopeus.
 
EUn typerin keksintö on ylinopeusvaroitinääni, joka aktivoituu heti 1km/h yli. Kaikki kytkee sen kokonaan pois ajon aluksi.

Jos tuo varoitus tulisi vaikka 15% ylityksen jälkeen, olisi se huomattavasti mielekkäämpi. Eikä sitä tulisi kytkettyä jokakerta pois.
minusta siinä ei ole mitään typerää.
typerää on laittaa se päällle jos se ärsyttää ja sitten mellastaa että se on typerää.
en ole havainnut koko ominaisuutta kun en tarvitse sitä en ole kaivanut mistä sen edes saapäälle jos se ylipäätään autossani on
 
Onko sinulla heinäkuun 2024 jälkeen rekisteröity auto? Kyse on siis tuosta uudesta direktiivistä ja sen mukaisista autoista.

Tuo varoitin on pakollinen ja se saa olla poiskytkettävä, mutta sen on mentävä päälle jokaisen käynnistyksen jälkeen.
 
minusta siinä ei ole mitään typerää.
typerää on laittaa se päällle jos se ärsyttää ja sitten mellastaa että se on typerää.
en ole havainnut koko ominaisuutta kun en tarvitse sitä en ole kaivanut mistä sen edes saapäälle jos se ylipäätään autossani on
Osta uus volkkari niin saat sieki alkaa siitä mellastahan
 
Osta uus volkkari niin saat sieki alkaa siitä mellastahan
kuinka uusi, aika harvassa ne joilla on -27

edit
siis -24 alkaen, no vaihtakaa sitten vanhempaan jos se kerran on parempi
no on kyllä älytön jos joka kerta pitää kytkeä pois....ymmärrän mellastuksen
scripti vaan joka käynnistykseen tai purukumi summeriin tai jotto piokki tai sopiva vastamelu
 
Viimeksi muokattu:
Tuo mittarivorhe on kieltämättä hölmö, mutta osittain tuon typeryys juontaa myös suomalaisesta systeemistä, jossa nopeurajoitukset on ensin asetettu 10kmh normaalia alemmas, ja sitten "sallitaan" 10kmh ylinopeus.
Samaa mieltä, jos varoitussysteemi pitää olla, niin pitäisi olla todellisesta nopeudesta ja heti kun menee yli. Monelle suomalaisellehan tulee yllätyksensä, että esim. Keski-Euroopassa sakko (vaikkakin pieni) tulee 1 km/h ylityksestäkin (toki täälläkin tehdään varmuusvähennys mahdollisten mittausepätarkkuuksien eliminoimiseksi)
 
Jep, tuo tulee kai myös siitä EU asetuksesta, että sen pitää mennä juuri mittarilukeman mukaan. Typerääkin typerämpää, mihin vain Virkakyöstit pystyy. Tuo 15% olisi minusta aika täydellinen raja:

Näytä liitetiedosto 116697
Mutta tuossa % rajassa sama että eri autoissa erilaiset mittarivirheet ja virhe tuskin logaritminen.
Kyllä Teslat ainakin kohtuullisen tarkalla mittarilla menisi 50-60 jälkeen aika reipasta ylinopeutta ennenkuin piippaa.
 
Mutta se pieni ylinopeus olisi kuskin valinta ja se piippaus tulisi vasta todellisesta merkittävästä ylinopeudesta. Nyt tuossa ei järkeä, että se piippailisi kun nopeus seilaa ylä-alamäissä 79km/h - 81km/h välillä.

Siksi väittäisin että lähes KAIKKI kytkee sen pois. Siis miljoonia poiskytkentöjä joka päivä ja täysin turhaa "työtä" tuo. Lisäksi poiskytkettynä se varoitin ei hyödytä ketään yhtään mitään.
 
Viimeksi muokattu:
Siksi väittäisin että KAIKKI kytkee sen pois. Siis miljoonia poiskytkentöjä joka päivä ja täysin turhaa "työtä" tuo.

Laskepa montako kertaa evästeet pitää sallia nettiselaimessa ja mitä hyötyä siitä on. Tämmöisiä tulee kun päästetään päättämään sellaiset jotka ei tiedä päättämästään asiasta eivätkä osaa edes korjata päätöstään.
 
Minulla kun on ennen 2024 heinäkuuta valmistettu auto, joka ei piippaile (vilkuttaa kyllä hetken nopeutta näytöllä), niin pitää kysyä: mitenkäs tuo piippaus on toteutettu / miten direktiivi vaatii sen toteuttamaan: pitääkö auton piipata jatkuvasti kun ajetaan sen mielestä liian kovaa, vai piippaako se vain kun mennään ylinopeuden puolelle ja sitten hiljenee?

Piippaushan voi tietysti tulla täysin turhaan jos autolla on väärä käsitys nopeudesta (ja myöskin jäädä pois vaikka pitäisi tulla), varmaanhan nämä uudemmatkin kiesit aina silloin tällöin "tietävät" väärän nopeusrajoituksen?
 
no on kyllä älytön jos joka kerta pitää kytkeä pois....ymmärrän mellastuksen
scripti vaan joka käynnistykseen tai purukumi summeriin tai jotto piokki tai sopiva vastamelu
Näin se lain mukaan on, itse olen laittanut niin että kuskin ovi kun sulkeutuu tulee näytölle ok nappi josta sen saa painettua pois. Ei taida nykyään onnistua millään purkalla tai johdon katkaisulla kun äänet tulee samoista kaiuttimista mistä kaikki muukin ääni.
 
Minulla kun on ennen 2024 heinäkuuta valmistettu auto, joka ei piippaile (vilkuttaa kyllä hetken nopeutta näytöllä), niin pitää kysyä: mitenkäs tuo piippaus on toteutettu / miten direktiivi vaatii sen toteuttamaan: pitääkö auton piipata jatkuvasti kun ajetaan sen mielestä liian kovaa, vai piippaako se vain kun mennään ylinopeuden puolelle ja sitten hiljenee?

Piippaushan voi tietysti tulla täysin turhaan jos autolla on väärä käsitys nopeudesta (ja myöskin jäädä pois vaikka pitäisi tulla), varmaanhan nämä uudemmatkin kiesit aina silloin tällöin "tietävät" väärän nopeusrajoituksen?
Omassani piippaa muutaman kerran (~viidesti) suht siedettävällä voimakkuudella ja hiljenee. Jos alkaa eka piippauksesta hidastamaan vauhtia, niin hiljenee heti. Nopeusrajoitus jää palamaan punaisena näytölle hiljenemisen jälkeenkin kunnes nopeus alle rajoituksen
 
Viimeksi muokattu:
Mutta se pieni ylinopeus olisi kuskin valinta ja se piippaus tulisi vasta todellisesta merkittävästä ylinopeudesta. Nyt tuossa ei järkeä, että se piippailisi kun nopeus seilaa ylä-alamäissä 79km/h - 81km/h välillä.

Siksi väittäisin että lähes KAIKKI kytkee sen pois. Siis miljoonia poiskytkentöjä joka päivä ja täysin turhaa "työtä" tuo. Lisäksi poiskytkettynä se varoitin ei hyödytä ketään yhtään mitään.
Olen tietysti samaa mieltä että tarkka nopeusraja hälyttimessä ei toimi ellei myös kamerat, tutkat, poliisi, kaikilla olisi nolla toleranssi todelliseen nopeuteen. Ja mieluummin gps pohjaisesti säätyvä nopeusmittari. Eihän noissa nopeusmittarin mukaan toimivissa hälytyksistä muutenkaan mitään järkeä kun toisella piippaa 5 kmh aiemmin kun toisella.

Lähinnä tuo % ylitys tuossa listassa pisti silmään, mieluummin se 5-7 kmh kaikilla nopeusalueilla.
 
Ajoavustimet, kun on tuossa otsikossa mainittu, niin tuli heti uteliaaksi noista pysäköinti avustimista.
Onko tullut miten paljon kokemusta, että toimiiko ne siten, että ovat oikeasti avustimia? Eli painaa napista, että nyt parkkiin ja näytöltä voi valita, että mihin parkataan ja miten päin. Sen jälkeen kädet ja jalat irti ja auto sählää ittensä valittuun ruutuun.
 
Teslan FSDssä parkkeeraus menee noin. Eli ruudulta voi valita halutun ruudun ja auto parkkeeraa itse. Tai sitten voi antaa auton etsiä paikan itse.

Tragigom vain jumittaa päätöstään.
 
Ei kai tuossa mitään Tragicomia tartteta erikseen. Mutta tuosta käsitin, ettei toimi Teslassa. Miten sitten muiden kanssa. Onko tuo parkkiavustin pelkkää ominaisuus " hölötystä " ja käytettävyys jää nollaan oikeassa elämässä.
 
Ajoavustimet, kun on tuossa otsikossa mainittu, niin tuli heti uteliaaksi noista pysäköinti avustimista.
Onko tullut miten paljon kokemusta, että toimiiko ne siten, että ovat oikeasti avustimia? Eli painaa napista, että nyt parkkiin ja näytöltä voi valita, että mihin parkataan ja miten päin. Sen jälkeen kädet ja jalat irti ja auto sählää ittensä valittuun ruutuun.
Kyllä tuo toimii oikein hyvin omassa merkissä. Päällelaitto on yhdessä (noita on kolme pihassa) jotenkin sössitty ihmeelliseksi eli täytyisi ohjeesta lukea. Epäilemättä selviäisi ja toimisi hyvin siinäkin
 
Ei kai tuossa mitään Tragicomia tartteta erikseen. Mutta tuosta käsitin, ettei toimi Teslassa. Miten sitten muiden kanssa. Onko tuo parkkiavustin pelkkää ominaisuus " hölötystä " ja käytettävyys jää nollaan oikeassa elämässä.
Tällä hetkellä tilanne se jos ei ole aiemmin ostettu parannettua autopilottia tai fsd niin täytyy odottaa että eu-hyväksyntä tulee koska Suomi tuskin ennen sitä tekee erillispäätöstä. Sitä en tiedä jos ottaisi ja maksaisi tuo kk hinnoitellun, että tulisiko nuo aiemmat maksulliset ominaisuudet käyttöön.
Eli autoparkki ja summon ovat osassa autoja käytössä.
 
Näyttäähän noi usein melkein toimivilta noilla videoilla, mutta just nuo käytännön kokemukset kiinnostaa. Ja kun noita videoita pystyy kiihdyttelemäänkin, että onko nuo tarpeeksi vikkelästi toimivia, vai onko se jotain etanan matelua ja hermot ei kestä odottelua. Autotalliin veto pihalta kiinnostaa jo melkein ykkösenä näin alkuun.

Kyllä tuo ahtaaseenkin taskuun ajaa nopeasti. 90 asteen parkkia en niin ole käyttänyt.

Näitä oli tässä omassa merkissä jo 10 vuotta sitten. Onkin muuten harvoja ominaisuuksia joita ei ole turha tuotekehitys sössinyt. Kuten pahimpana ekat matriisit toimi yliluonnollisen hyvin ja nyt silkkaa kaspaa ja sitten esim cruisen toteutus klassisesta vivusta toimimattomaksi sivelyksi
 
Kyllä olen parkkiavustinta jonkin verran käyttänyt. Varsinkin peruuttaessa.
90 astettakin onnistuu.
Tuossa ei voi tietääkseni ruutua valita. Menee johonkin vapaaseen. Eli kun on ajanut ruudun ohi (auto tunnistanut vapaan ruudun) niin voi valita että peruuta ruutuun. Yhden korjausliikkeen saattaa tehdä auton oikaisemiseksi (ajaa siis hieman eteenpäin ja peruuttaa uudestaan)
En ole kokeillut miten käy talvella jos viivat piilossa.

Ahtaassa paikassa voi lisäksi ajaa auton ruutuun tai pois puhelin appia käyttäen ulkopuolella seisten. Ilmeisesti vain suoraan ajaminen mahdollista. Tai en ole ainakaan kokeillut voisiko jotenkin kääntyäkin.

Lisäksi voi opettaa ”vakireitin” tai useammankin (paikan perusteella tunnistaa mikä reitti käyttäjällä on mahdollista valita). Itsellä peruuttaa kadulta autokatokseen (noin 30m). Aika tarkka siitä että olet reitillä ennen kuin valinta mahdollinen.
 
Ajoavustimet, kun on tuossa otsikossa mainittu, niin tuli heti uteliaaksi noista pysäköinti avustimista.
Onko tullut miten paljon kokemusta, että toimiiko ne siten, että ovat oikeasti avustimia? Eli painaa napista, että nyt parkkiin ja näytöltä voi valita, että mihin parkataan ja miten päin. Sen jälkeen kädet ja jalat irti ja auto sählää ittensä valittuun ruutuun.

Björn Nylandin videoista löytyy lähes kaikista sähköautoista mallisuoritukset miten niiden automaattiparkki toimii. Toisissa paremmin, toisissa huonommin.

Lähes poikkeuksetta homma näyttää sellaiselta turaamiselta että itse parkkeerat 3x nopeammin. Monet autot ei osu laakista ruutuun vaan sehlaa edestakaisinkin, eli ei selviäisi edes autokoulun inssistä. Jopa Teslakin, vaikka se liikenteessä sujuvasti ajeleekin.
 
Ei taida onnistua parkki vaikka taskuun kun liikennettä vähän enemmän, liian hidas. Siellä on takana jo auto ennenkuin se saa pakin päälle ja koko liikenne jumittuu.
 
siis -24 alkaen, no vaihtakaa sitten vanhempaan jos se kerran on parempi
no on kyllä älytön jos joka kerta pitää kytkeä pois....ymmärrän mellastuksen
scripti vaan joka käynnistykseen tai purukumi summeriin tai jotto piokki tai sopiva vastamelu

Eihän tuolla toki mitään erillistä summeria ole, ainakaan omassani. Samoista kaiuttimista se ääni tulee, kuin poppikoneen soundit, vilkun naksutus ynnä muut huomioäänet.

Scriptillä tarkoittanet kuljettajan korvien välissä olevaa scriptiä? Muunlainen tuskin onnistuisi, vaikka sellainen mahdollisuus autoissa olisi - eiköhän direktiivi kieltäisi senkin pääsyn näihin startissa pakollisiin systeemeihin.
 
scriptillä tarkoitan samaa kuin 3.x id.4 akun esilämmitys
jostain luin ettää uudemmissa on avoin koodi, linux
voihan olla kun laittaa auton kotimaaksi eu ulkopuolisen niin ongelma poistuu
 
scriptillä tarkoitan samaa kuin 3.x id.4 akun esilämmitys
jostain luin ettää uudemmissa on avoin koodi, linux
voihan olla kun laittaa auton kotimaaksi eu ulkopuolisen niin ongelma poistuu

Ahaa, eli ulkoisella häristimellä voi näköjään folkkarissa hoitaa akun esilämmityksen CAN-väylän kautta komentaen. Tuolla tapaa varmaan sitten voisi myös nämä pimputtimet hoidella, ainakin toistaiseksi. CAN-väylän turvallisuuteenhan on viime aikoina alettu kiinnittää huomiota, kun oli se joku homma missä varkaat vievät auton irrottamalla/hajottamalla ajovaloumpion, ja ottamalla auton järjestelmät haltuun valojen väyläliittimen kautta korin ulkopuolelta. Veikkaan, että kovin monessa uudessa automallissa tuskin enää vastaisuudessa tuollainen oman lutikan lisääminen CAN-väylään toimii.
 
Siellä on käytännössä useampia can väyliä, ja vain ajonesto/lukitus olisi noin ylipäätään tarpeen suojata paremmin, joka sekin on vain osa jonkun väylän liikenteestä

Toki, autovalmistajan intresseissä voi olla käyttää salattua liikennettä can väylässä, ihan siksi että auton korjaaminen ulkopuolisen tahon toimesta saadaan sillä estettyä.
 
MEB alustalla alkaa varashälytin huutaa jos OBD II väylän lukijaa käyttää ovien ollessa lukittu. Väylän kautta ohjelmointia pystyy suorittamaan vain kun ”konepelti” on avattuna.
Tuo varashälyttimen huutaminen on varsin ärsyttävä ominaisuus. Käynyt silleen että hotellissa plänänny seuraavan päivän ajoreittiä, niin känny tavoittaa OBD II portissa olevan BT lähettimen jolloin auto alkaa huutamaan pihalla. Toinen älykkäämpi lukija piti hylätä käytöstä, kun se loggaa ajon aikana tiedot muistiin ja siirtää ne wifin kautta kotiserverille. Tämä kun otti yhteyden niin alkoi varashälytin huutaa myös.
 
Takaisin
Ylös Bottom