Turhaa tukiaista


Jos maakunnasta ei meinaa ehtiä, matkaan voi lähteä aikaisemmin.
Tai muuttaa firman lähemmäs pääkaupunkiseutua (jos edes Suomeen jää), jotta pääsee kunnon lentoyhteyksien äärelle eikä tarvitse käyttää liian kalliiksi käyvää business-jettiä tai muuta yksityiskonetta osalle matkaa, kun neuvotellaan isoista kaupoista ulkomaisten asiakkaiden kanssa.
 

Tämän näkisin osaksi samaa kategoriaa. Jos kerta rahat eivät riitä nykyisen tie- ja rataverkon kunnossapitoon, miksi rakentaa uutta rataa, mistä sen ylläpito maksetaan? Valtavia summia ratoihin muutaman minuutin matka-ajan lyhennyksen takia. Poliitikot mielellään yrittää kerätä irtopisteitä tällaisilla hankkeilla, mutta veronmaksajat joutuvat taas maksuhenkilöiksi.
 
Tyypillisesti tukiaishankkeissa on nähtävissä hyödyn kumuloituminen yhdelle toimijalle, oli se sitten kunta, yritys, yhdistys tai muu etupiiri, sekä valtaosan kustannuksista koituvan isommalle joukkiolle, jonne ne ikään kuin häviävät. Tosin jokainen meistä saa kustannukset kontolleen joko veroina tai asiakkuuksina.

Mikäli hankkeen kokonaiskustannuksia verrattaisiin vaikuttavuuteen, niin monelta tukiaiselta menisi pohja pois.

Edellä mainituista tuista kansalaisten etu kulminoituu lähinnä kansanedustajien etuun.
 
Tuolla samalla logiikallahan kannattaisi myös ratakiskoja purkaa ja antaa ihmisten liikkua millä lystää. Esimerkiksi rantarata pois. Karjaalle kulkee hyvät maantiet ja sähköautoilu on halpaa.
 
Sekä itäradan ja nopeamman Helsinki-Turku radan kokonaiskustannukset taitavat molemmissa olla n. 3 miljardia euroa. Siis yhteensä 6 miljardia. Millähän taikatempulla raha löytyy? Helsinki-Kouvola välin matka-aika lyhenisi 15 minuuttia. Kiire on kallista.
 
Sekä itäradan ja nopeamman Helsinki-Turku radan kokonaiskustannukset taitavat molemmissa olla n. 3 miljardia euroa. Siis yhteensä 6 miljardia. Millähän taikatempulla raha löytyy? Helsinki-Kouvola välin matka-aika lyhenisi 15 minuuttia. Kiire on kallista.

Mikä osuus tarpeesta on sitten vaikka Rantaradalla nopeuttamispaimetta ja mikä osa on vain lahoavan infrastruktuurin ylläpitoa tai turvallisuuden parantamista? Taitaa rataverkossa olla sama vika kuin maantieverkossa, infra happanee käsiin kun raha ei riitä.
 
Takaisin
Ylös Bottom