Valokuidun kaivamista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pökö
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Minulle taisi viikko-pari sitten Valoo tarjota tuota 1000 megaa / 19,90 e/kk / 1v vastauksena irtisanomisilmoitukseni. Eli tuplahinta vs. uudet asiakkaat!

Aikanaan kun kyselin onko sopimukselle mitään tehtävissä vai vaihdanko Elisaan, niin ei kuulemma ollut. Naapureille kyllä myivät samaan aikaan verkkoa rakentaessaan murto-osalla siitä hinnasta, mitä meille jotka olivat ensimmäisessä vaiheessa sitoutuneet hankkeeseen ja siten mahdollistaneet liittymisen muillekin. Ymmärrän kyllä periaatteessa logiikan, mutta sylettää se silti ja vielä kun kylän naamakirjaryhmässä vinoillaan niille "tyhmille", jotka menivät halpaan ensimmäisten joukossa.

Isossa kuvassa taitaa tuo ekan vuoden hinta olla operaattoreille ihan yhdentekevä, kun tulos tehdään sitten niiden kustannuksella, jotka jäävät sen viiden kympin kk-maksun vangiksi pitkäksi aikaa. On tämä liittymien kanssa pelleily kyllä aivan naurettavaa nykyään, oli sitten kyse puhelimesta, valokuidusta, sähköstä, vakuutuksista...
 
Eihän tuo meikäläisen sisäverkkokaan ole nuin nopea, joten ihan menisi hukkaan moinen nopeuslisä :p

No saat siihen kaksi konetta 1000 megan yhteydellä saman aikaan.

Tuo 9,90 hinta oli joku vetonaulatarjous. Olin sitä aiemmin antanut luvan asentaa valmius valokuidulle mutta en tilannut palvelua. En ollut vielä päättänyt millä tekniikalla yhteyden teen jatkossa kun Elisa nosti koko ajan VDSL-yhteyden hintaa. Tämä tarjous ratkaisi asian.
 
Mitäköhän "seinästä irroitettavaa" tuossa purkissa muka oikein on? Liittimet irti, purkki pakettiin ja palautetaan operaattorille, siinä mitään asentajaa tarvita. Ja kyllä, tuohon jouduttiin meilläkin eilen illalla jo kajoamaan, kun samaan kaappiin piti saada myös Valoon melkolailla 1:1 ihan vastaava purkki mahtumaan. Kyseinen kuva ei nyt ole nimenomaisesti meiltä napsastu, vaan Elisan omilta sivuilta poimittu, mutta kuitenkin.

Huawei-GPON-asennettuna.png
Koko purkki on ruuvattu muovikuorien sisäpuolelta seinään meillä (ei ole tuo Huawei). Ei sitä Pihtiputaan mummo kyllä avaa ja ruuvaile itse.
 
  • Tykkää
Reaktiot: iqo
Isossa kuvassa taitaa tuo ekan vuoden hinta olla operaattoreille ihan yhdentekevä, kun tulos tehdään sitten niiden kustannuksella, jotka jäävät sen viiden kympin kk-maksun vangiksi pitkäksi aikaa.
Niin siis meillä tuo 9.90€/kk on 24kk soppari

No saat siihen kaksi konetta 1000 megan yhteydellä saman aikaan.
Nuo pitäisi silloin olla myös omilla naruillaan tuossa K752 routerissa suoraan kiinni ja tuo kuitu sitten siinä routerin 2.5G liittimessä, jotta olisi edes teoriassa mahis tuota 2Gb/s kuitua hyödyntää täysimääräisesti. Tietty aikalailla akateeminen "ongelma" jos samaan hintaan saa 1Gb/s taikka 2Gb/s liittymän, niin miksi ei ottaisi sitä nopeampaa vaikka sitä nopeutta ei mihinkään tarvitsisikaan, taikka pystyisi oikeasti edes hyödyntämään.

Koko purkki on ruuvattu muovikuorien sisäpuolelta seinään meillä (ei ole tuo Huawei).
Meillä on toki seinässä ruuvit, mutta tuo purkki lähtee siitä irti ihan vain ylöspäin nostamalla, mitään aukomatta tahi ruuvaamatta. Ja kuten sanoin, jouduimme jo siirtämäänkin sitä Elisa purkkia että saatiin kaappiin tilaa toiselle samanlaiselle purkille. Itse asiassa kun tuo Elisa oli ruuvattu keskelle kaappia, niin jätettiin ne vanhat ruuvit sinne ihan sellaisinaan ja nyt molemmat purkit ovat vain yhdellä ruuvilla kiinni, Elisa oik.puoleisesta kiinnikkeestään ja Valoo vasemmasta. Purkin pohjassa olevat kuminastat tarjoaa sen verran kitkaa tuota kaapin pohjapeltiä vasten, että pysyvät noinkin siellä ihan siistissä ojennuksessa.

Tuolle purkille on kyllä olemassa erillinen ihan oma asennusrasiansakin, joka tosiaan ruuvataan seinään. Tuon purkin suojakannen alle mahtuu sitten itse tuo aktiivilaite valmiisiin muovikynsiin naksauttamalla ja tuo suojakansi sulkee myös nuo laitteen liittimet sinne alleen. Ja kun tuo kansi vielä ruuvataan alareunastaan kiinni, niin eipä sitä laitetta tosiaan ilman ruuvaria sieltä yhtään mihinkään enää liikutella. Vaan kun tuo meidän asennus on Älvsbyn ihan vakitoimitukseen kuuluva seinään upotettu telekaappi kodinhoitohuoneessa sähkökaapin vastakkaisella seinällä valmiine sähköputkivetoineen niin kellariin kuin yläkerran katon lapetiloihinkin molemmin puolin taloa, niin tuota laitteen omaa asennuspurkkia ei siis ole käytetty, vaan se on tuolleen paljaana siellä kaapissa, mitä tuossa aiemmassa kuvassakin tuo laite näkyi.

481075311_1198673308644092_4566277979762032582_n.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Niin siis meillä tuo 9.90€/kk on 24kk soppari


Tietty aikalailla akateeminen "ongelma" jos samaan hintaan saa 1Gb/s taikka 2Gb/s liittymän, niin miksi ei ottaisi sitä nopeampaa vaikka sitä nopeutta ei mihinkään tarvitsisikaan, taikka pystyisi oikeasti edes hyödyntämään.
Operaattorin täky tuossa on passiiviselle käyttäjlle määräaikaisen päättyessä 2 Gb/s korkeampi hinta. Aktiivinen käyttäjä toki kilpailuttaa liittymän.
 
Niin siis meillä tuo 9.90€/kk on 24kk soppari
Tuo on kyllä loistava diili, tuskin halvempaa saa mistään. Onkohan tarjouksissa alueellisia eroja? Olisin varmasti jatkanut itsekin Valoon asiakkaana, jos olisivat vastaavaa tarjonneet 2024 kun kysyin vastatarjousta Elisan tarjoukselle. Levittelivät silloin vain käsiään. Alunperin 2022 minä siis tein tyhmyyksissäni 24kk sopimuksen Valoon kanssa 250M kuidusta, jolle hintaa kertyy yhteensä noin 900e. Sopimus päättyy vuodenvaihteessa ja tilalle tulee Elisa 19,90 e/kk / 24 kk. Kuvittelin että tuo olisi ollut hyvä hinta, mutta näköjään metsään meni sekin.

Tuolloin 2022 sai olla tyytyväinen pelkästään siitä, että joku suunnitteli verkon rakentamista tänne vähän syrjempään. Kova kilpailu operaattorien välillä alkoi vasta paljon myöhemmin. Tuskin sekään ikuisesti kestää, kuten kännykkäliittymien hintakehitys vuosituhannen vaihteesta alkaen on osoittanut.
 
Tuolloin 2022 sai olla tyytyväinen pelkästään siitä, että joku suunnitteli verkon rakentamista tänne vähän syrjempään. Kova kilpailu operaattorien välillä alkoi vasta paljon myöhemmin. Tuskin sekään ikuisesti kestää, kuten kännykkäliittymien hintakehitys vuosituhannen vaihteesta alkaen on osoittanut.
Sitä on asiakkaankin hiukka hankala noita kuituja kilpailuttaa, jos vain yhden toimijan siima tulee kivijalkaan saakka. Siksikin nyt tuo toinen meillä on ihan hyvä olemassa, vaikka eihän kahdesta vielä voi varsinaisesti valita, niistä pitää vain ottaa toinen.

💪👍 Hyvän diilin teit.
No näin itsekin ajattelin että aika no-brainer tuo tarjous kyllä oli - ja tuolla alakerrassa kaveri jo tuota kuituaan par'aikaa putkeen puhaltelee, vaikka vasta lauantaiksi sitä lupailikin. "Saattaa" tämä Elisa katketa jo ennakoitua aika paljon nopeammin, kun alunperin oletin että vasta keväällä Valoo aktivoituisi näihin varsinaisiin asennustöihin. No ei mitä, en valita 😇
 
Hätästä toimintaa, nyt jo tuli Valoolta ilmoitus että voin aktivoida liittymäni :sormet:

No ei mitä, samalta istumalta lähti välittömästi Elisalle irtisanomisilmoitus, niin nyt on 2vko aikaa ennen kuin tuo aidosti sitten katkeaa. Ja Valoon ilmoituksen mukaan jos en erikseen käy tuon heidän liittymän kautta aktivointi-sivulla laittamassa sinne myöhäisempää käyttöönottopäivää, niin laskutus heillä kuitenkin starttaa jo 1vko kuluttua. Ja kyllä, tuo sivu on IP-rajattu s.e. sinne ei pääse muualta netistä kun sitä jo tässä kokeilin. Ja toinen kummallisuus on tuo Elisa, josta siis tuli jo kirjallinen irtisanomisilmoituskin, niin se oli sellainen geneerinen "jos irtisanominen koskee..." lappu, jossa oli kyllä maininta mm. Viihteen tapauksessa sen boxin palauttamisesta, mutta mistään nettiliittymistä tms. siinä ei puhuttu halaistua sanaa. No katsotaan nyt, joskos tuolta tulee vielä se perinteikäs katumus-yhteydenotto, niin mitä ne sieltä sanovatten, vaan eihän tuossa ole mitään järkeä maksella heidän alle 1/3 nopeudesta lähes 5x hintaa = tuskin tuo mahd. "katumustarjous" pystyy mitenkään pistämään tuosta paremmaksi. Ja seuraavanahan se on sitten myös Elisa Viihteelle bye-bye, kunhan tuon määräaikaisuuden ensin saa kulutettua tässä loppuun...
 
Ja Valoon ilmoituksen mukaan jos en erikseen käy tuon heidän liittymän kautta aktivointi-sivulla laittamassa sinne myöhäisempää käyttöönottopäivää, niin laskutus heillä kuitenkin starttaa jo 1vko kuluttua.

Jaahas, ovat sitten muuttaneet tuota. Itsellä lähettelivät sähköposteja että muistaisin aktivoida liittymän. Ehkä huomanneet että näin päin on parempi toimia että varmistuu liittymän toiinta heti eikä vasta sitten kun asiakas valittaa kuukausien päästä.
 
Jaahas, ovat sitten muuttaneet tuota. Itsellä lähettelivät sähköposteja että muistaisin aktivoida liittymän. Ehkä huomanneet että näin päin on parempi toimia että varmistuu liittymän toiinta heti eikä vasta sitten kun asiakas valittaa kuukausien päästä.
Jos tämä ei suoraan ole ns. uushankintatilaus kun siinä aikoinaan oli 1 vuoden siirtymäaika ikkuna.
Eli siinä mielessä erilainen tilaus.
 
Jos tämä ei suoraan ole ns. uushankintatilaus kun siinä aikoinaan oli 1 vuoden siirtymäaika ikkuna.
Silleen uushankinta, ettei Valoota ole koskaan aikaisemmin vielä meillä ollut, mutta ns. neitseellinen tuo ei ole koska kyseessä on täydennys jo aikaisemmin rakennetulle alueelle. Siksi tuolla meidänkin pihatien poikki meni jo valmiiksi tuo Valoon mikrokuituputkinippu, josta vain haaroitettiin yksi putki nyt meille. Eli kaivuutyö oli tuon osalta todella pikkanen lapion mittainen reikä hiekassa ja muutenkin sahallahan nuo sen uran tuohon pihatiehenkin teki, johon uraan se meidän sininen mikroputki sitten haudattiin = koko kaivuuhommassa ei todellakaan kovin kauaa mennyt kun jo sai uran peitellä takaisin.

Niin ja sitähän en vielä tiedä kuinka kauas tuon varsinaisen aktivoinnin voi siirtää, mutta se pitää siis käydä nyt 1vko sisällä siirtämässä siihen haluamaansa ajankohtaan. Postistakin tuli jo ilmoitukset, jotta uudet routerit niin Valoolta kuin se toinen toisaalta itse tilaamanikin ovat molemmat matkalla, kuten myös tuo Valoon tv-boxikin. Liekkö jo ensiviikolla päässee sisäverkkoa rakentelemaan, niin ehkäpä tuon yhteydenkin voisi aktivoida siinä samassa härdelissä. Näin kun on niin Elisan nykyiset kuin Valoon uudetkin systeemit tovin päällekkäin, niin pääsee vertailemaan ja muutenkin wanha toimii backuppina joskos uusi ei ihan heti laakista toimisikaan.
 
Takaisin
Ylös Bottom