93EHNA homeen haju ja kondenssiveden vuoto

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vsaar
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

vsaar

Jäsen
Joo-oh, jos oli talvella ulkoyksikön jäätymisongelmaa niin kesällä vaivaa ajoittain homeen haju (lähinnä silloin kun kompuran pysäyttää), ja nyt huomasin että kondenssivettä joutuu väärään paikkaan. Kyseessä siis 2 vuotta vanha 93EHNA, jossa haistoin homeen hajua jo viime kesänä, mutta silloin en huomannut vesivuotoa.

Sisäyksikön oikeasta alareunasta roikkui pari vesitippaa ja lattialla niitä oli muutamia lisää. Ei kun kuoria irrottelemaan, ja tuossa alempana pari kuvaa malliksi. Vesikaukalon oikeassa alareunassa on tuo vaaleanruskea kangas ihan litimärkä, eikä varmasti kuivu kirveelläkään huoneenlämmössä. Kangas ilmeisesti imee kosteutta jostain, ellei siihen tipu vettä muualta? Toisessa kuvassa nuolen kohdalla on aukko, jonka sisäpuolella pilkisti vesitippa, joka kenties kaukalon reunalle valuessaan pääsee väärälle puolelle? Kondenssiveden poistoletkun liitoksen luona oli kuitenkin kuivaa, eikä letku ollut tukossa.

Ja miksi ihmeessä kaukalon pohjalla on koko leveydeltä nuo vaahtomuovisuikaleet, jotka tulee kennon alareunaa vasten? Nehän imee vettä kuin pesusieni, joten ei ihmekään jos home haisee. Kannattaisiko nuo repiä pois? Ei näköjään riitä, jos kennon kuivattaa puolen tunnin puhalluksella ennen härvelin sammuttamista, kun nuo vaahtomuovit ei kuivu läheskään niin helpolla.

Suihkuttelin joskus kennon pintaan auton ilmastointilaitteen puhdistusvaahtoa, mutta eihän se mitään auttanut, kuten ei auttanut myöskään auton ilmastoinnisssa tuoksahtavaan homeeseen, vaan molemmissa haisee kotvan aikaa kun jäähdytyksen laittaa päälle ja varsinkin silloin kun sen laittaa pois päältä. Pitää nyt ainakin yrittää rätillä jynssätä tuota sisäyksikön sisustaa sikäli kun pystyy, ja propelia joka varsinkin näyttäisi olevan itiöiden peitossa. Taitaa vaan tuon propelin puhdistus olla aika toivotonta, kun sitä ei taida saada helposti irti?
 

Liitetiedostot

  • Image1.jpg
    Image1.jpg
    75,5 KB · Lukukerrat: 1 723
  • Image2.jpg
    Image2.jpg
    70,7 KB · Lukukerrat: 1 301
Vs: 93EHNA homeen haju ja kondenssiveden vuoto

Eiköhän tuon propelinkin irroitus onnistu, kun seurailee esim. Panan E9DKEWin ohjeita http://lampopumput.info/foorumi/index.php?topic=3485.0
ja tätä Sanyon omaa osaluetteloa http://www.kaut.de/pdf/Ersatz/SAP-KRV93EH-C.pdf

Moottorin päästä propelista kiinnitysruuvi löysälle, löytyy jonkun siiven välistä puuttuu siipi.
Kenno irti toisesta päästä. Nostetaan hiukan toisesta päästä kennoa, jotta stefa ja siipi pääsee irtoamaan.
 
Vs: 93EHNA homeen haju ja kondenssiveden vuoto

Kerropa miten tuo tippakaukalo lähtee irti? Olen itse sitä joskus silmäillyt mutta en uskaltanut ryhtyä väkivalloin irroittamaan kun en heti keksinyt miten se on kiinnitetty.

Homeen hajua ei tuosta EH:sta kyllä varsinaisesti ole lähtenyt, tai en kyllä oikeastaan edes tiedä miltä home haisee (muuta kuin homeisen leivän hajun mutta se voi olla vähän eri juttu). :) Sitä "märän villasukan" hajua kyllä on ollut (se ei kai lähde homeesta vaan pikemminkin bakteerikasvustosta), mutta kennon puhdistus toluvedellä suihkuttelemalla on siihen auttanut.
 
Vs: 93EHNA homeen haju ja kondenssiveden vuoto

Tulipahan melkoinen savotta tuostakin kun päätin irrottaa ropelin pestäväksi. Tässä ei ole kiinnitysruuvia ropelin sisällä, vaan sen ulkopuolella joten moottorin päällä oleva piirikorttipaketti piti saada sivuun jotta pääsee avaamaan sen kuusiokoloruuvin. Ropelin pää oli tiukassa moottorin akselin päällä, ja pesun jälkeen kokoamisvaiheessa se lysti alkoikin kun se alumiininen pää hirtti akseliin kiinni ja lujasti. Sitä irrottelinkin sitten pari tuntia järeillä työkaluilla, mm. lukkopihdeillä ja isolla meisselillä, peläten että jostain hajoaa jotain muutakin kun voimaa piti käyttää. Lopulta irtosi, ja sitten piti saada vielä puhaltimen moottorikin irti jotta sain viilattua akselin päästä ne hillittömät moukaroinnin jäljet tasaiseksi. Sen jälkeen kasaus olikin jo helppoa, kun ropelin pää meni akselille ihan kiltisti. Toisen pään "laakeriin" vielä uudet vaseliinit ja nätisti pyörii taas.

Oma lukunsa on sitten se, uusiutuuko se kondenssiveden vuoto. Löysin foorumilta kirjoituksen, jossa Mitsun pumppu tiputteli vettä nurkastaan, ja vastaavanlaisessa tapauksessa Sanyon yksikkö oli seinällä liian väljästi, jolloin sen sisään imeytyi huoneilmaa raoista, sen sijaan että laitteen sisään pääsisi vain kennon läpi tullutta kuivatettua ilmaa, ja se kenties riittäisi jo muodostamaan hieman kondenssivettä ei-toivottuun paikkaan.
http://lampopumput.info/foorumi/index.php?topic=6538.0

tetille:ensin ulkokuori irti (kaksi ruuvia alhaalla pikku luukkujen takana ja muutama hakanen ylhäällä), lipan oikeasta päästä kääntömoottori irti (kahdella ruuvilla) ja kaukalon alla keskeltä nostat hakasesta ylös ja sitten varovasti nitkuttelemalla kaukaloa laitteesta pois päin. Se ahistaa jonkin verran kun ne vaahtomuovisuikaleet ovat kennon alareunaa vasten, mutta kyllä se sieltä tulee. Lopuksi vesiletkun pää irti jos haluat kaukalon kokonaan irti, mutta saa sen tuossakin puhdistettua letkua irrottamatta. Homman tuoksinnassa saattaa lirahdella hieman vettä, jos laite on juuri ollut päällä.
 
Vs: 93EHNA homeen haju ja kondenssiveden vuoto

Ei ole haju ongelmia ollut vielä koneen kanssa mutta tuli aparaatti purettua ja olihan järkytys missä töhnässä kone on sisältä. Vesikaukalo oli aivan kauheessa töhnässä. Lika lähti ihan helposti pois pyyhkimällä. Kennon puhdistin eka pölynimurin harjasuulakkeella imuroimalla, sitten paineilmaa ja pesuainetta + vettä. Puhallinropellin puhdistin vain pölynimurin harjasuulakkeella. Voitelin vasemmanpuoleisen laakerin, Pyyhin rätillä sisäyksikön osat. Ei ole paha rasti purkaa tuo kone. Kannattaa kyllä tehdä ainakin kerran vuodessa tai viimeistään 2v välein. Meillä kone ollut v.2007 ja ei ole kuin suodattimet putsattu. Näytti tulevan puhallustehoakin lisää kun vertasi tukkoiseen koneeseen. Suosittelen tosiaan vastaavaa operaatiota muillekin.
 
Vs: 93EHNA homeen haju ja kondenssiveden vuoto

Minullahan kävi viime kesänä niin, että sisäyksikkö (Luxus) tiputti kondenssivettä oikeasta reunasta.

Syynä oli se, että asentaessani niitä putkia viisi vuotta sitten seinän läpi kondenssiletkuun jäi pieni nousu siinä läpiviennissä. Aiheutti veden seisomisen siinä ja sitten kertynyt töhnä tukki putken.

Korjasin sen läpiviennin laskevaksi ja puhalsin letkulla auki putken siitä kourun pohjalta mistä se lähtee. Ei ole vuotanut enää. :)
 
Vs: 93EHNA homeen haju ja kondenssiveden vuoto

Just muutama päivä sitten lorautti mullakin taas vettä lattialle oikeasta nurkasta. Irrottelin sitten kuoria ja huomasin, että kaukalossa lillui vettä aika paljon, eli poistoputki ei oikein vetänyt. Löysin sitten sopivan kokoisen putkenpätkän jonka työnsin tiiviisti poistoputken aukkoon ja puhkuin ja puhalsin oikein kunnolla, ja ilmeisesti siellä oli tukos koska vesi rupesi sitten virtaamaan. Taidanpa tehdä tuon tempun tästä lähtien pari kertaa vuodessa ennaltaehkäisevästi.
 
Vs: 93EHNA homeen haju ja kondenssiveden vuoto

Nyt menneenä kesänä ei tullut mitään hajua tuohon vehkeeseen. Aina sammuttaessani sen, laitoin ensin pyynnin 25 asteelle jotta kompura varmasti pysähtyy, ja sitten painoin sitä 1HR nappia jolla se sammuu tunnin kuluttua. Sen tunnin aikana pelkällä puhalluksella kenno ilmeisesti kuivui tarpeeksi, eikä mitään homeentapaista näin ollen päässyt pesiytymään.
 
Takaisin
Ylös Bottom