Moro,
Mulla on 1,5 v. vanha CRV93EHNA, enkä tosiaan taida olla ainoa jolla on tästä vehkeestä kritisoitavaa. Tässäpä niitä ongelmia:
Sulatuksen toiminnassa ei ole päätä eikä häntää. Näin pikkupakkasilla laite käy katkokäyntiä (kun on pieni kämppä), eikä sulatus mene koskaan päälle. Muutaman päivän kuluttua kenno on paksussa huurussa (tai nollakelien jälkeen silkassa jäässä), joka irtoaa osittain harjaamalla, vaan lopulta sekin tiivistyy kovemmaksi jääksi eikä sitä kennoa uskalla harjaa kovemmalla työkalulla kopistellakaan. Jostain -10 lähtien rupeaa sulattelemaan sopivasti (kun kompura pyörii jatkuvasti), ja sitten mennään toiseen ääripäähän eli -15:ssa sulattelee tunnin välein vaikkei tarvitsisi, ja -18:ssa jo puolen tunnin välein. Viime talven säännölliset nollakelit hoitivat osaltaan sulatusta, mutta tänä talvena sitä on pitänyt kahdesti sulatella lämpimällä vedellä, kun kenno oli melkein puoleenväliin asti umpijäässä ja pohjan valumareiätkin oli tukossa. (Ollapa manuaalinen sulatusvälin säätö, niin laittaisin sulattamaan vaikka kerran 6 tunnissa.)
Pari kertaa olen huomannut, ettei sisäyksikön läppä tottele asennon säätöä, vaan on ja pysyy ylimmässä asennossaan. Ivo-boot auttoi ekalla kerralla, kun taas tokalla kerralla se tuli muusta syystä tehdyn bootin jälkeen (siitä alempana).
Toimintamoodin vaihto tuntuu olevan kovin vaikeaa tälle laitteelle. Eilen päätin kokeilla ulkokennon sulatusta jäähdytysmoodia käyttäen: Laitoin jäähdytyksen päälle ja pyynniksi 16 astetta, ja 10 minuutin kuluttua sisäyksikkö ei enää puhaltanut lämmintä, muttei kylmääkään. Ulkoyksiköstä kuului vain jotain sirinää, mutta kompura ja ropeli eivät pyörineet. Ivo-bootin jälkeen jäähdytys rupesi pelaamaan ja 10 minuutin kuluttua kenno oli sulanut lähes kokonaan.
Sitten kun painoin kaukkarista taas lämmitysmoodin päälle niin kuului *naps* ja sulake paloi! Tämä on tapahtunut joskus ennenkin moodia vaihdettaessa. Sulakkeen vaihdon jälkeen laite käynnistyi, muttei taas totellut läpän ohjausta. Hetken kuluttua kuitenkin huomasin että läppä olikin kääntynyt haluttuun asentoon ja lämmintäkin tuli.
Katsoin vikakoodit: kolme kertaa E13 (jäätymissuoja aktivoitunut - sisäyksikön puhallin viallinen, kylmäainetäytös vajaa, matalapaine) vaan noiden temppuilujen voisi luulla johtuvan pikemminkin viallisesta piirikortista???
Takuuhan tuolla on vielä voimassa, mutta helpottaisi jos osaisi veikata vikojen syytä, niin myyjäkin saattaisi yrittää tehdä asialle jotain. Aiemmin soitin myyjälle/asentajalle tuosta sulakkeen palamisesta ja vastaus oli tyyliä "jooo se on vanhuuttaan palanut se sulake, ei siinä laitteessa mitään vikaa oo" :-\