Datakeskukset

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja fraatti
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
TM:ssä olikin juttu datakeskuksista ja vaikutuksesta sähkön hintaan. Jutun pointti oli, ettei vaikuta nyt, kun oliko "vain" 300MW verran tehontarvetta. Mutta eikös kohta ole parin ydinvoimalan verran tarve, kun kaikki nyt työn alla olevat saadaan sähköä syömään?

Jutussa silti oli hyvä pointti, nimittäin taas pääsi yhdestä salaliitosta pois, kun lukee tuon tasoisessa mediassa: koska Suomessa talouskurimus ollut 20v ja mitään ulkomaisia investointeja ei ole tai tule, niin halutaan että edes jotakin jää käteen eli datakeskuksia. Nythän voi itsekin olla tuon jälkeen tuota mieltä ilman että täytyy salata kuuluvansa salaliittoon.

Jutussa lisäksi kansanedustaja Vestman, kok, sanoo sähkönkulutuksesta: "”Viime talvena kävimme liian lähellä kriittistä rajaa”. Varmaan oli se, kun pääuutisissa sanottiin, että olisi syytä säästää sähköä ja tulkitsin että ollaan rajoilla. Koska miksi muuten pitäisi säästää. No tuohan tässä ketjussa ensin väitettiin ettei moista ole voinut olla uutisissa (kun ei somettajalle löydy tubelinkkiä tai muuta todistetta), mutta sitten taisi selvitä että niin sanottiin, ja sitten tultiinkin siihen että ei tarkoita sitä, että sähkö olisi rajoilla....mutta miksipä pitäisi säästää ellei olla liian lähellä kriittistä rajaa.
 
Onko meillä rakenteilla datakeskuksia ulkomaalaisvoimin?
Kouvolan Ummeljokea rakennettiin pääasiassa ulkolaisvoimin ennenkuin CTS heitettiin sieltä pihalle. Nyt kun YIT tekee sen loppuun niin suomalaisvoima varmaan lisääntyy mutten usko että yitillä on mistään repäistä muutamaa sataa suomalaista tuonne.
 
Onkohan noissa hankkeissa sovittu niin että tilaaja voi siirtää aliurakoitsijoiden sopimukset itselleen, tai uudelle urakoitsijalle?

Noita datakeskuksia tehdään niin tiukalla aikataululla että luulisi heidän vaativat tuollaista, muuten on aika työ esim. YIT saada sopimuksia ja tekijöitä työmaalle.
 
Kouvolan Ummeljokea rakennettiin pääasiassa ulkolaisvoimin ennenkuin CTS heitettiin sieltä pihalle. Nyt kun YIT tekee sen loppuun niin suomalaisvoima varmaan lisääntyy mutten usko että yitillä on mistään repäistä muutamaa sataa suomalaista tuonne.

Omista työkavereista lähti kaksi henkilöä tuonne jo kauan sitten suunnitteluhommiin. Toinen meni ainakin alihankkijan palkkalistoille, toisen työnantajaa en muista. Työntekijäportaaseen ei tosin kukaan ole tainnut lähteä meiltä alihankkijoille, ainoastaan itse datakeskusfirmaan vuorotöihin. Ehkäpä duunarit ovat sitten ulkolaisia, ei ole tuosta tarkempaa havaintoa itselläni.
 
Tuolta irtisanoutui jo keväällä useampi työjohtaja ja ilmeisesti joku suunnittelupuoleltakin, taisivat tietää että joku muutos tulee CTS suhteen.
Viimeisin uutinen on YIT:n jälkeen se että koko Atnorth on myyty.
 
Viimeisin uutinen on YIT:n jälkeen se että koko Atnorth on myyty.

Tuota naureskelinkin, kun uutisoitiin että datakeskukset vaihtavat omistajaa - ja heti perään että Atnorth kuitenkin jatkaa toimintaansa. Vähän kuin jos joku ostaa ison kasan Nesteen osakkeita, niin Porvoon jalostamo vaihtaa omistajaa. ;D

Balttien näköistä ja kuuloista porukkaa pyörii Lahden työmaan suunnalla.

Eikös noita nyt ole pyörinyt raksoilla Suomessa jo monta vuosikymmentä.
 
Yleradiossa* puhui pari viherasianajajaa kerrankin fiksuja eli että datakeskukset ei hyväksi viherhommillekaan. Jää usein metsää alle.

Ja toisekseen vihreä sähkö pitäisi ohjata sinne missä se eniten auttaa. Lean-periaate onkin yksi parhaita asioita ja sopii joka hommaan.

Mutta nyt kun tämä muita kortteja tehokkaampi on vedetty hihasta, niin ehkä nyt taju palaa poliitikolle päähän.

* Puhetta siis oikeasti kuuntelin ja ei ole somelinkkejä
 
Taidat viitata tähän.

Raha saa selkärangan taipumaan vihreäksi. Hauskaa kuinka joustavksi idelogia voi taipua. On totta että dakeskukset tuskin säästävät luontoa koska se ei korvaa mitää luonnolle vahingollista. Mutta verotuloja lisää jos vain tekoäly saadaan valjastettua tuottamaan lisäarvoa. Jotenkin tulee mieleen kehruu jennyt ym 1800 luvun esiteollistuminen ja kangasteollisuuden tuotteiden nousu merkitäväksi vientiteollisuuden alaksi.
 
Viimeksi muokattu:
Maailmassa kyllä riittäisi tuuliresursseja nykyiseen kokonaisenergiankäyttöön nähden ehkä 100-kertaisesti ja aurinkovoimaresursseja ehkä 10000-kertaisesti ilman kummempia konsteja. Konsteilla riittäisi etenkin aurinkovoimaa vielä monin verroin enemmän. Paikallisesti tuota ei välttämättä ole aina tarjolla, mutta toiseen muotoon muunnetun energian siirrolla ja välityksellä olisi varsin vähin haitoin.
 
Takaisin
Ylös Bottom