Eläkkeistä jutustelua

TJAP

Aktiivinen jäsen
On muuten suuri ihme ettei 2025 työeläkeuudistuksessa poistettu OVE:a kokonaan. Kun neuvottelujen osapuolina olivat työmarkkinoiden keskusjärjestöt niin sen jääminen voi olla jonkin suhmuroinnin tulos. Jotenkin tuntuu, että tämä OVE on vielä tulevaisuudessa tai ehkä jopa tällä hetkellä leikkauslistalla. Itse voisin sen tulevana kesänä ottaa ja on kyllä harkinnassa.
 
Antero80

Vakionaama
Kovasti epäilen eläkkeiden riittävyyttä tai omaa elossaoloa siinä kohtaa kun eläkettä pitäisi lopulta saada. Valtio on konkurssissa sitä ennen, enkä usko Elolla menevän sen paremmin. Keskimääräinen lapsiluku jatkaa syöksymistään.
Ehkä alkuun tulee menemään niin että ne joilla on säästöjä tai vapaaehtoisia eläkkeitä saavat vähemmän / eivät saa mitään, jollain kai sitä seuraavien sukupolvien taakkaa on kevennettävä..
 
Viimeksi muokattu:

pökö

Kaivo jäässä
On muuten suuri ihme ettei 2025 työeläkeuudistuksessa poistettu OVE:a kokonaan. Kun neuvottelujen osapuolina olivat työmarkkinoiden keskusjärjestöt niin sen jääminen voi olla jonkin suhmuroinnin tulos. Jotenkin tuntuu, että tämä OVE on vielä tulevaisuudessa tai ehkä jopa tällä hetkellä leikkauslistalla. Itse voisin sen tulevana kesänä ottaa ja on kyllä harkinnassa.
Samaa olen ihmetellyt.
 
Tata

Koska laskennallisesti OVE ei aiheuta lisäkuluja eläkeyhtiöille.
 
misa64

Aktiivinen jäsen
Sitten toinen tapaus on se, ettei ota palkkatulon kylkeen OVE:ta eli se jos ei ole töitä. Olikohan niin, että tähän asti on ollut niin ettei OVE vähennä tukia eli peruspäivärahaa, mutta nyt sitten tehty (joidenkin kohdalla kusetusmaisesta takautuvasti) päätös, että OVE vähentääkin perusPV:tä. Eli kun olet ottanut OVE:n, niin se mitä saat ennen eläkeikää on ei juuri mitään ja eläkeiän alkaessa saat pienennetyn eläkkeen. Tällainen menee mielestäni omaisuuteen puuttumiseen.

Tukisysteemeissä on pahoja muita aukkoja, joita pitäisi tilkitä eikä tällaisia saisi tehdä takautuvasti.
Nää menee paremmin järkeen kun ymmärtää halltuksen ja EK n yhteisen tavoitteen joka on lisätä matalapalkka aloja!
 
harb

Aktiivinen jäsen
Bonukset ymmärrän, jos ja kun niistä maksetaan eläkemaksut, mutta sitä en tajua, miksi yrityskaupat vaikuttaisivat eläkekertymään.

Minulla ei ole kolmen tonnin kertymää, vaikka olen ollut tauotta pitkään työelämässä ja siellä ylimmässä tulodesiilissäkin hyvän tovin.

Kovasti epäilen eläkkeiden riittävyyttä tai omaa elossaoloa siinä kohtaa kun eläkettä pitäisi lopulta saada. Valtio on konkurssissa sitä ennen, enkä usko Elolla menevän sen paremmin. Keskimääräinen lapsiluku jatkaa syöksymistään.

Yrityskauppojen yhteydessä optimoitiin kuluja ennen kauppoja ja maksettiin könttänä ulos palkkana, koska ostajalle ei ollut sille käyttöä. Alla olevassa listassa 2010/2011 johtuu tästä.

Oletko sitten aloittanut hyväpalkkaiset työt varsin nuorena vai saanut yli 7500 €/kk indeksikorjattuna nykyeläkkeisiin? 3000 € kertymä edellyttää kuitenkin 26,7 vuotta 7500 € palkalla 1,5% kertymällä. Ja tuo vielä ennen elinaikakerrointa, joka alentaa kertymää n. 200 €.

Parikymppienä menin ensimmäiseen kokopäiväiseen työpaikkaan. 7000mk oli palkkatoive ja 7500mk maksettiin. (silloin oli työpaikat vähän kiven alla.) Kyllä se kertymä siitä selkeästi nousi mutta ei nyt mitenkään hillittömästi.

2026 2,08€/kk
2025 12,50€/kk
2024 12,50€/kk
2023 31,74€/kk
2022 158,45€/kk
2021 167,85€/kk
2020 167,95€/kk
2019 174,38€/kk
2018 193,18€/kk
2017 163,59€/kk
2016 147,07€/kk
2015 145,87€/kk
2014 145,44€/kk
2013 136,41€/kk
2012 110,13€/kk
2011 210,50€/kk
2010 21,98€/kk
2009 115,15€/kk
2008 131,90€/kk
2007 99,12€/kk
2006 96,79€/kk
2005 109,70€/kk
12.04.1995 - 23.12.1998 52,64€/kk
01.01.1999 - 06.05.2001 245,34€/kk
07.05.2001 - 15.03.2002 112,99€/kk
01.03.2002 - 30.09.2004 361,30€/kk
01.11.2004 - 31.12.2004 24,62€/kk
 
Lurkus

Vakionaama
Itselläni menee eläkemaksua noin 740e/kk ja ennuste eläkkeestä 4200e/kk jos jatkuu samaan malliin. Epäilen vahvasti jälkimmäistä. Ensimmäinen arvo kyllä lähtee mutta saapa nähdä mitä tulee takaisin, ja elääkö sinne asti.
 
kaihakki

Vakionaama
Tein juuri noin. Otin 50% OVEn täyspäiväisen työn oheen. Saatiin maksettua loput lainoista ja oli todella hyvä diili. Varsinainen eläke putosi hyvin vähän. Vaikka miten päin laski, niin aina kannattaa. Siinähän otetaan etukäteen tulevista eläkkeistä ja siksi varsinaisen eläkkeen kuuluukin alentua.
 
xismo

Aktiivinen jäsen
Tuo kannattavuus riippuu voimakkaasti miten pitkään elää. Jos elää 90v niin tuskin ove tulee kannattavaksi. Jos jää 70v niin varmasti kannattaa. Eläkettähän ei voi jättää perinnöksi :)
 
kaihakki

Vakionaama
En nyt enää muista sen aikuisia laskelmiani tarkemmin, mutta muistaakseni jossain 15-20 vuoden kohdalla olisi tullut vastaan ns. break-even-point. Eli niin pitkällä, että ei ole järkevää laskea niin pitkälle. Maailmassa tapahtuu sinä aikana paljon asioita ja tulevista eläkejutusita ja muista valtakunnan talousasioista ei ole mitään tietoa. Sitä paitsi voi olla, että kupsahtaa paljon ennen.
Tässä pätee vanha sanonta "parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla".
 
Viimeksi muokattu:

IJN

Jäsen
Alin eläkeikäni oli 64v, tavoite-eläkeikä noin 65. Tein täyttä päivää 66v saakka, siitä eteenpäin 60% osa-aikaa ja rinnalle 25% ove. Se oli mielestäni hyvä kombo, työ väheni selvästi, samoin tietenkin palkka, mutta samanaikaisen eläkkeen ja työtulon verotus on kokonaisuutena kevyempi eikä nettokuukausituloissa tuntunut juuri eroa käytännössä Työssä käynnin kulutkin samalla pieneni. Vuoden menin tällä ja 67v kohdalla jäin täydelle eläkkeelle. Vuoden pari pitempään olis jaksanut kyllä, mutta töissä alkoi tapahtua muutoksia ja kun sitä loppuelämän pituutta ei tiedä... ja eläkkeen suurenemisen tappaa isolta osin veroprogression jyrkkeneminen. Minimieläkeiän jälkeinen viivästyskorotus 4,8%/v kertyneelle eläkkeelle on kyllä merkittävä ja kannattaa ottaa laskuissa mukaan. Se raksuttaa kertymälle täysin riippumatta työssä olosta, ja on monasti selvästi isompi kuin edelleen töissä käynnistä kertyvä summa.

Voin kyllä suositella töiden vähentämistä ja pientä ovea kylkeen - mutta ei liian aikaisin ettei tuleva eläke kärsi liikaa. Tietenkin silloin jos työt on vähissä niin ove auttaa lisätulona heti kun sitä saa. Mulla töitä oli liikaakin mutta ymmärsin hypätä pois ennen kuin 69v takarajani olis tullut täyteen :)
 
Viimeksi muokattu:

jmaja

Hyperaktiivi
Jos elää 90v niin tuskin ove tulee kannattavaksi.
Parempi kysymys on minkä ikäiseksi elää aktiivista itsenäistä elämää. Sitten kun se loppuu, kaikista tuloista on vain haittaa eli otetaan kotiapu, hoitokoti jne. maksuissa, joihin ei ainakaan toistaiseksi omaisuus vaikuta.

Äitini alkaa olla tuossa rajoilla. Vielä ei käy kotiapu, mutta ajaminen loppui jo. Hänellä on loistava eläke, parempi kuin minulla tulee olemaan. Mutta sen takia sitten ei saa taksikortteja, kotiapu tulee kalliiksi ja hoitokoti maksaa 85% eläkkeestä ja moniin niistä on liian hyvätuloinen eli ei pääse. Täyttää 87 v kesällä. Nyt vielä käy taksilla kaupassa, kampaajalla jne. Tulee todella kalliiksi, kun ei pysty käyttämään mitään sovelluksen vaativaa.
 
Nihan

Aktiivinen jäsen
OVEssa rahan aika-arvo kannattaa huomioida kahdella tavalla, ensinnäkin puhtaan rahan arvon kannalta, euro tänään on arvokkaampi kuin 10v tai 20v kuluttua. Toisekseen, sille eurolle on useimmilla parempaa käyttöä 63-vuotiaana kuin 90-vuotiaana, jolloin se varsin todennäköisesti pyörii turhanpanttina tilillä tai menee suoraan hoitolaitoksen maksuihin.

Myös varsinaisen työeläkkeen nostaminen kannattaa aloittaa aina alimmassa eläkeiässä. Samaan aikaan voi jatkaa töissä jos on kovin niistä innostunut ja eläkekin jatkaa kertymistään. Edellyttää vain työnantajan yhteistyötä.
 
Husky

Hyperaktiivi
Tulee todella kalliiksi, kun ei pysty käyttämään mitään sovelluksen vaativaa.
On tuossa omat etunsa eli parempi kuin vauhtisäätäjä, joka osaa ladata kaikki sovellukset ja valesivustot ja käyttää kaikkia yhtään mitään miettimättä. Sen sijaan minkään "ihmeellisen ja turhan" ymmärtäminen ei onnistu, kuten miten erottaa pankin viestin ja googlen mainoksen.

Sama kun allekirjoittaa kph:n pesusopimuksen ovikauppiaan kanssa, 12000 euroa, muttei millään ymmärrä että mikä meni pieleen ja "miksi kaikki ihmettelee asiaa"
 
Hempuli

Töllintunaaja
Parempi kysymys on minkä ikäiseksi elää aktiivista itsenäistä elämää.
Oma äiti pienituloisena oli pitkään kotiavun varassa. Käytännössä kuitenkin lastensa. Palvelukotitarve oli ilmeinen käyden silloista palvelurumbaa: ensiapu/päivystys - vuodeosasto - kotiutus. Palvelukotiin pääsi sattumalta, kun sas-koordinaattorilla oli sijainen ja tarjosi palveluseteliä yksityiselle. Kun sas-koordinaattori tuli töihin, niin juuri silloin vapautui paikka myös kunnallisesta palvelukodista ja palveluseteli jäi käyttämättä. Eli siis paikkoja ei ole tarjolla ja lähtökohtana on aina kotona pärjääminen.

Sivusin työaikana ikääntyneiden prosesseja. Siellä oli yhtäläisyysmerkki asiakastyytyväisyyden ja kotona asumisen välillä. Se ei ollut mitenkään keskusteltavissa, että olisiko siihen poikkeuksia, jos asiakas ei pärjää kotona ja haluaa parempaa turvaa. Politbyroo tietää paremmin kuin ikäihminen, mihin tämä on tyytyväinen.

Olen mieltänyt yksityiset palvelukodit rahastuspaikoiksi. Anoppi suostui tulemaan parin tunnin automatkan päästä lähelle sellaiseen. Tai oikeastaan palvelukodin vuokrattaviin yhteisöllisiin asuntoihin. Vuokran lisäksi siihen sai ostettua palvelupaketin, jota vielä räätälöitiin sopivaksi. Paketissa oli siivousta, ruokaa, fyssaria, sairaanhoitajaa, turvaranneketta, yms. Ennen kaikkea löytyi uutta seuraa, kun 90+ kaverit alkoi muuten käydä vähiin. Sai elellä aktiivista itsenäistä elämää, mennä ja tulla, kunnes leimasi kellokorttinsa viimeisen kerran. Toki tuolle tulo toista tonttua hintaa kuukaudessa, mutta kauppa- ja sähkölaskut olivat melko pientä. Eikä ollut läheisille niin raskasta kuin kotihoidon varassa oleminen ja oli mukava kuunnella, mitä kaikkea teinidraamaa asukkaat saivat aikaan keskenään.
 
Espejot

Hyperaktiivi
Parempi kysymys on minkä ikäiseksi elää aktiivista itsenäistä elämää. Sitten kun se loppuu, kaikista tuloista on vain haittaa eli otetaan kotiapu, hoitokoti jne. maksuissa, joihin ei ainakaan toistaiseksi omaisuus vaikuta.

Äitini alkaa olla tuossa rajoilla. Vielä ei käy kotiapu, mutta ajaminen loppui jo. Hänellä on loistava eläke, parempi kuin minulla tulee olemaan. Mutta sen takia sitten ei saa taksikortteja, kotiapu tulee kalliiksi ja hoitokoti maksaa 85% eläkkeestä ja moniin niistä on liian hyvätuloinen eli ei pääse. Täyttää 87 v kesällä. Nyt vielä käy taksilla kaupassa, kampaajalla jne. Tulee todella kalliiksi, kun ei pysty käyttämään mitään sovelluksen vaativaa.
Siinä on iso hajonta. Faija on syntynyt 1931 ja ainakin viimme vuona kävi vielä punttisalilla. Sanoo toki joka vuosi että tämä on viimenen kerta kun lähtee Keniaan safarille ja siirtyy pikku hiljaa Euroopan sisäiseen matkailuun. En tiedä lähteekö tänä vuonna Keniaan, täytynee kysyä.
 
Viimeksi muokattu:

Harrastelija

Hyperaktiivi
Muistelen että isällä olisi ”huonevuokra” ollut jotain 700€/kk ja hoitomaksu 180€/vrk luokkaa. Siis yli 6000€ kuussa. Tuo siis tehostetussa hoidossa yksityisellä. Suurimman osanhan tuosta maksoi sotealue kun pitää se 15% (väh 195€/kk) tuloista jäädä omaan käyttöön.

Osa hoitajista ei puhunut juuri ollenkaan suomea.
Tuota kesti vain pari viikkoa niin jäi epäselväksi mitä kaikkea olisikaan voinut sattua. Alku ei vakuuttanut.

Kotona ollessaan hän kävi välillä vuorohoidossa jotta äiti sai pari ”vapaapäivää”. Tuo oli kunnallinen.
Kerran kun menin sinne niin heti hissistä huomasin että aulassa oli pientä hässäkkää. Yksi potilas oli nurin lattialla ja muut potilaat yritti auttaa pystyyn. Tuo tapahtui hoitajien huoneen ikkunan alla. Olivat kahvittelemassa. Kävin huomauttamassa asiasta ja aika verkkaista oli toiminta kunnes yksi huomasi että oikea hätähän täällä on ja alkoi hätisteleen muita potilaita pois jotta sai tilaa nostaa kaatuneen lattialta.
Isällä ei liikkuminen ja puhe onnistunut joten ei pystynyt apua pyytämään niin joka kerta piti erikseen pyytää hälytysranneketta. Aina se ei toiminut ja piti vaihtaa toiseen. Joka kerta piti tarkistaa että on varmasti toimiva.

Että ihan tutulta nuo lehtijutut kuulostaa mutta vakavia vahinkoja ei onneksi sattunut meidän kohdalle.
 
pröö

Aktiivinen jäsen
lähde: https://www.etk.fi/kansainvaliset-a...sijoitustoiminta/elakevarojen-sijoitustuotot/
1773495457554.png
 
-Teme-

Vakionaama
Äitini alkaa olla tuossa rajoilla. Vielä ei käy kotiapu, mutta ajaminen loppui jo. Hänellä on loistava eläke, parempi kuin minulla tulee olemaan. Mutta sen takia sitten ei saa taksikortteja, kotiapu tulee kalliiksi ja hoitokoti maksaa 85% eläkkeestä ja moniin niistä on liian hyvätuloinen eli ei pääse. Täyttää 87 v kesällä. Nyt vielä käy taksilla kaupassa, kampaajalla jne. Tulee todella kalliiksi, kun ei pysty käyttämään mitään sovelluksen vaativaa.
tätä miettinyt että ei kannata ”liian” hyvää eläkettä hommata, joita käytetään kyseisten palveluiden hinnoittelun perusteena, vaan ennemmin koettaa sijoittaa ja niillä rahoittaa eläkepäivät.
Yrittäjänä kertymä ei ole kummoinen, joten aiemmin mainitusta yrityksen ottamasta eläkevakuutuksista saa hyvän lisän.
 
Hempuli

Töllintunaaja
Anoppia, kun kävi yksityisen palvelukodin vuokra-yksiössä tervehtimässä, niin siellä oli pariskunta. Oliko se nyt niinpäin, että ukko oli hyvinvointialueen palvelusetelin kanssa ympärivuorokautisessa hoidossa kerroksessa x ja akka vuokra-asunnossa kerroksessa y. Ihan käypänen ratkaisu vanhoille päiville, jos euro ei ole ongelma.

Olipa tuolla yksinasuva ukko, joka oli tullut tilapäisesti asumaan kivitalon putkiremonttia pakoon eikä palannut takaisin vanhaan asuntoonsa, kun viihtyi tuolla paremmin. Samanlaisen tapauksen kuulin pääkaupunkiseudulta.

Siinä vaiheessa, kun on edellytykset yhteiskunnan kusteilla palvelukodissa asumiseen, niin murhe 85 % maksuosuudesta ei ole suurin. Silloin on CV täynnä montaa muutakin murhetta kuin raha-asiaa.
 
puuteknikko

Vakionaama
Ihmettelen tätäkin keskustelua, että pitäisi varoa liian suurta varallisuutta tai eläkettä. Katselen tuossa päivittäin kahden naapuripariskunnan eloa ja välillä osallistun kun tulee joku tekninen kyssäri. Tyypit on kaikki neljä kohta 90-vuotiaita ja täysin omatoimisia vaikka on kiinteistö, jota ylläpitää.

Totta kai on myös tuurista kiinni, minkälaisen vanhuuden saa viettää (tai saako), mutta kyllä minun tavoitteeni on olla kunnossa hautaan asti. En todellakaan lähde siitä ajatuksesta, että päätyisin hoivakotiin.. poikkeuksena ehkä sellainen yksityisen tahon yksikkö, jossa asut normaalisti ja ostat palveluita kuten lounaan, siivouksen yms. tai sitten et jos hoidat nuo itse. Kallistahan se on, mutta täysin saavutettavissa.
 
Husky

Hyperaktiivi
Yleissivistyskysymys eläkkeistä:
Kun on ns eläkeindeksi, joka korottaa eläkettä elinkustannusten mukaan (luulen että termi jota tarkoitan on palkkakerroin*), niin korottaako tuo eläkettä silloinkin, jos et ennen eläkeikää saa enää palkkaa?
Tarkoitan siis tilannetta, että sinulle on jo kertynyt eläkettä, mutta se ei enää kasva palkkatulojen myötä.

Tuossa ao* speksissä sanotaan, tuo että koskee tilannetta, "kun jäät eläkkeelle" eli vähän kuin sen vuoden korotus laskettaisiin vasta eläkeiässä eikä sitä ennen.

Työeläke.fi:
*Palkkakertoimella varmistetaan, että kertynyt eläke säilyttää arvonsa suhteessa ansioiden kehitykseen. Sitä käytetään eläkkeelle jäädessä. Kerroin on sitä suurempi, mitä enemmän palkat ovat nousseet edellisenä vuonna.
 
Kaksi eri asiaa. Palkkakertoimella korjataan kertyneet eläkkeet nykypäivään. Eläkeindeksillä korotetaan maksussa olevia eläkkeitä lähinnä inflaation mukaan, mutta 20% myös palkkojen mukaan. https://www.tyoelake.fi/paljonko-saan-elaketta/indeksit-elakkeissa/
 
harb

Aktiivinen jäsen
Yleissivistyskysymys eläkkeistä:
Kun on ns eläkeindeksi, joka korottaa eläkettä elinkustannusten mukaan (luulen että termi jota tarkoitan on palkkakerroin*), niin korottaako tuo eläkettä silloinkin, jos et ennen eläkeikää saa enää palkkaa?
Tarkoitan siis tilannetta, että sinulle on jo kertynyt eläkettä, mutta se ei enää kasva palkkatulojen myötä.

Tuossa ao* speksissä sanotaan, tuo että koskee tilannetta, "kun jäät eläkkeelle" eli vähän kuin sen vuoden korotus laskettaisiin vasta eläkeiässä eikä sitä ennen.

Työeläke.fi:
*Palkkakertoimella varmistetaan, että kertynyt eläke säilyttää arvonsa suhteessa ansioiden kehitykseen. Sitä käytetään eläkkeelle jäädessä. Kerroin on sitä suurempi, mitä enemmän palkat ovat nousseet edellisenä vuonna.

Jmaja ehtikin ensin mutta annetaan olla.

Työeläkeotteella eläkkeen määrä esitetään työeläkeotteen antamishetken tasossa. Tämä tarkoittaa, että jokaisen vuoden eläkekertymä on tarkistettu palkkakertoimella tarkasteluhetken tasoon. Eläkkeen perusteena oleva ansio esitetään otteella ansaintavuoden tasossa.
 
Husky

Hyperaktiivi
Ok.
Eli tuo palkkakerroin korottaa tuossa mainitsemassani tapauksessa.

Tuo viestini lainaus Työeläke.fi:stä on vain vähän harhauttava, kun sanotaan "edellisenä" vuonna, kun koskee siis koko väliaikaa, jos on useampia vuosia kyseessä.
"Palkkakertoimella varmistetaan, että kertynyt eläke säilyttää arvonsa suhteessa ansioiden kehitykseen. Sitä käytetään eläkkeelle jäädessä. Kerroin on sitä suurempi, mitä enemmän palkat ovat nousseet edellisenä vuonna."
 
Back
Ylös Bottom