Fingrid: Suomen sähkönkulutus voi kasvaa pian jopa 40 prosenttia

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja janti
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kenen vastuulla säätövoiman hankinta on Suomessa?
Mitäs tuotantomuotoa tuo säätövoima sitten voisi olla? Joku biovoimala, mutta se vaatisi sitten jo melkoisen materiaalilogistiikankin (poltettavien) massojen kuskauksineen yms. Ydinvoimakin taitaa mennä enempi ns. perusvoiman puolelle. (Bio)Kaasu taitaa olla jo hinnoiltaan sellaista tuotantoa ettei sillä tehdä kuin huipputehoihin pientä lisävoimaa. Hiili- ja öljy puolestaan ovat pannassa. Mitä jää jäljelle?
 
Kenen vastuulla säätövoiman hankinta on Suomessa?

Fingridin vastuulla on ostaa kulloinkin tarvittava määrä säätövoimaa markkinoilta. Onko sitä siellä saatavilla vai ei, on pitkälti markkinavoimien asia. Jos markkinaehtoisesti ei löydy tarpeeksi säätövoimaa, niin sittenhän on poliitikkojen tehtävä hoitaa tilanne sellaiseksi, että sitä löytyy.
 
Sähkönkulutus on kääntymässä voimakkaaseen kasvuun – rinnalle tarvitaan lisää säätövoimaa​

Suomen sähkönkulutuksen kasvu on voimistumassa lähivuosina. Kasvua vauhdittavat erityisesti datakeskus- ja sähkökattilahankkeet. Samaan aikaan Suomessa on runsaasti pitkälle valmisteltuja tuuli- ja aurinkovoimahankkeita, joiden toteutuminen edellyttää kuitenkin sähköntuottajien investointipäätöksiä. Rinnalle tarvitaan myös säästä riippumatonta säätövoimaa.
 
Ajatusmalli mahdoton?
- Jos ja kun tämä uusi EU direktiivi "jokaiseen rakennukseen paneelit" alkaa kasvaa suurempiin teholukuihin ja valtion suosiollisella ohjeistuksella ihmiset myöskin ostaa akkuja niihin alkoi mietintä miten paljon se saattaa vähentää fossiili-voimaloiden rakentamista? Niitäkin on tarpeen mutta heti saatava kapasiteetti on myöskin tärkeä

Pimeimpään aikaa vuodesta aurinkovoimalat tuottaa hyvin vähän mutta muu aika vuodesta voisi auttaa selvästi jos on esim. 200000 ohjattua akku+pv järjestelmää joka syöttää sähköä verkkoon/ ostaa verkosta heti eikä seuraava vrk
 
Kunhan Gasgridin vetyputki aikanaan valmistuu niin se tulee todennäköisesti olemaan iso osa säätövoimaongelman ratkaisua. Kun vanhat ja uudet tuulipuistot saadaan kytkettyä vetyverkkoon niin tuulivoiman lisärakentaminen saa kunnolla lisää potkua kun myllyt voivat pyöriä 24/7 ja sähkön hinnasta riippuen työntää joko sähköä verkkoon tai vetyä putkeen. Eli voidaan siis sanoa hyvästit uusiutuvan energian kannibalisaatiolle.

Vetyverkko puolestaan mahdollistaa taloudellisesti kaupunkeihin rakennettavat vetyä käyttävät moottorivoimalat, joilla voidaan kannattavasti tuottaa säätösähköä ja kaukolämpöä sähkön hinnan ollessa riittävän korkea. Toivottavasti tätä ei verotuksella pilata niinkuin perinteisiä yhteistuotantovoimaloita.

Ja sitten on vielä tietenkin muu vetyä käyttävä teollisuus, joka voi vetyputken ansiosta päättää sähkön hintatilanteen mukaan, milloin ostavat sähköä halvalla verkosta ja tuottavat vetyä omaan käyttöön ja milloin taas ostavat putkesta vetyä ja sammuttavat omat elektrolyyserinsä.

Näin yksinkertaiselta tekoäly ainakin sai asiat kuulostamaan :)
 
Toistaiseksi on hiukan epäselvää, onko "ylijäämäsähkön" varastointi vedyksi taloudellinen ratkaisu. Vetyä toki tarvitaan kemianteollisuudessa ja muussakin tuotannossa valtavia määriä, mutta sähkövarastoinnissa akut saattavat kilpaillla varsin tiukastii, sillä niiden hyötysuhde on tyypillisesti ylivoimainen vetyyn ja moottorivoimaan verrattuna (etenkin, ellei hukkalämpöä pystytä varastoimaan eri prosessivaiheista ja käyttämään tarkoin hyödyksi tarpeen mukaan). Varavoimana vedyn sijasta voisi ajatella nestemäisten fossiilipolttoaineiden korvaamista esimerkiksi metanolilla (jonka tuottaminen onnistuu edullisesti verrattuna muihin nestemäisiin polttoaineisiin samoin kuin varastointi- ja rahtaus globaalissa mittakaavassa).
 
Ei taida vedystä olla sähkövarastoksi kun elektrolyysin hyötysuhde on 60-70% ja polttokennon 50-60% eli kokonaishyötysuhteeksi tulee 30-35%. 4c hintainen tuulisähkö muuttuu helposti tässä yhtälössä 15-20c hintaiseksi kun otetaan huomioon siirrot ja vedyn ja sähkön tuottajien investoinnit ja katteet
 
Ja halvalle tuulisähkölle myös. Jos kaikki ylijäämä muuttuisi vedyksi niin tuulisähköä ei tarvitsisi myydä pilkkahinnalla.
Ja tämähän taas on välttämätöntä sille, että uutta tuulivoimaa kannattaa rakentaa, nythän tuulivoimainvestoinnit ovat olleet hieman jäissä kannattamattomuuden vuoksi.

Toistaiseksi on hiukan epäselvää, onko "ylijäämäsähkön" varastointi vedyksi taloudellinen ratkaisu. Vetyä toki tarvitaan kemianteollisuudessa ja muussakin tuotannossa valtavia määriä, mutta sähkövarastoinnissa akut saattavat kilpaillla varsin tiukastii, sillä niiden hyötysuhde on tyypillisesti ylivoimainen vetyyn ja moottorivoimaan verrattuna (etenkin, ellei hukkalämpöä pystytä varastoimaan eri prosessivaiheista ja käyttämään tarkoin hyödyksi tarpeen mukaan). Varavoimana vedyn sijasta voisi ajatella nestemäisten fossiilipolttoaineiden korvaamista esimerkiksi metanolilla (jonka tuottaminen onnistuu edullisesti verrattuna muihin nestemäisiin polttoaineisiin samoin kuin varastointi- ja rahtaus globaalissa mittakaavassa).

Ei taida vedystä olla sähkövarastoksi kun elektrolyysin hyötysuhde on 60-70% ja polttokennon 50-60% eli kokonaishyötysuhteeksi tulee 30-35%. 4c hintainen tuulisähkö muuttuu helposti tässä yhtälössä 15-20c hintaiseksi kun otetaan huomioon siirrot ja vedyn ja sähkön tuottajien investoinnit ja katteet

Suoranaisessa sähkövarastoinnissa akut ovat varmasti parempia. Kaukolämmön tuotantoon yhdistettynä vetyä käyttävä moottorivoimala (tai polttokenno) tulee olemaan kilpailukykyinen ratkaisu. Myöskään tuo 15-20c hintainen säätövoimasähkö ei mielestäni edes ole kallista, eikö se vertaudu aika hyvinn uuden ydinsähkön tuotantohintaan joka kuitenkin on perusvoimaa? Isohkoa hintavaihtelua tulee aina olemaan ja se on myös välttämätöntä.

Vedyn jatkojalostus metanoliksi/ammoniakiksi on tietenkin osa kokonaisuutta, sillä ei loppupeleissä ole minusta hirveästi merkitystä mihin niitä valmistuksen jälkeen käytetään (liikennepolttoaine tai sähköntuotanto), kunhan valmistuksen hintataso saadaan riittävän alas skaalaamalla tuotantoa (vetyputki siis mahdollistaa tämän).
 
Suoranaisessa sähkövarastoinnissa akut ovat varmasti parempia. Kaukolämmön tuotantoon yhdistettynä vetyä käyttävä moottorivoimala (tai polttokenno) tulee olemaan kilpailukykyinen ratkaisu.
Nyt kun alkaa jo jokaisessa merkittävässä kaukolämpöverkossa olemaan sähkökattiloita ja lämpöakkuja niin on vaikea mieltää että miksi ne käyttäisivät vetyä 30% hyötysuhteella kaukolämmön tekoon kun vaihtoehtona on käyttää suoraan sähköä lähes 100% hyötysuhteella. Lisäksi ainakin vielä lämpöverkoista löytyy lähes poikkeuksetta polttokattila jolla lämmön tuotantokustannus esim. Hakkeella on 4c/kwh luokkaa niin voi olla hankalaa saada kalliimpaa vetyä kaupaksi
 
Nyt kun alkaa jo jokaisessa merkittävässä kaukolämpöverkossa olemaan sähkökattiloita ja lämpöakkuja niin on vaikea mieltää että miksi ne käyttäisivät vetyä 30% hyötysuhteella kaukolämmön tekoon kun vaihtoehtona on käyttää suoraan sähköä lähes 100% hyötysuhteella.

Silloin kun sitä poltetaan niin hyötusuhde lämmöksi lienee vastaava kuin vaikka öljykattilalla eli varsin hyvä. Moottorivoimalalla voitaisiin tuottaa sekä sähköä että lämpöä tuollaisesta polttoaineesta hyvällä hyötysuhteella. Suomessa lämmitysenergiaa kuluu edelleen talvisin ja sitä pitää varastoida suuria määriä. Öljyyn verrattuna sähköisessä polttoainessa etuna olisi pieni hiilijalanjälki.
 
Kysymys kuuluu, että mistä kaikki tarvittava sähkö hankitaan? Jutussa ei puhuta sanallakaan uudesta sähköntuotannosta. Päin vastoin, siinä mainitaan että kansanedustaja Vestman on vaatinut, että datakeskukset rakentavat oman säätövoimalansa. Useissa maissa kuulemma tämä on pakollista ja niinkin pitkälle vietynä, että liittyjän on tuotettava/ostettava kokonaan oma sähkönsä.

Kuluttajalle myytävän sähkön hinta on yli tuplannut vuodesta 2020. Tänään tutkin sähkön kilpailutussivuja ja kiinteiden soppareiden hinnat ovat kaikki vähintään 25% korkeampia, kuin vuosi sitten tekemässäni sopimuksessa. Sähkö on kuulemma Suomessa halpaa, mutta ei se siltä enää tunnu. Kun alan foorumilla ollaan, niin tämä heikentää pumppujen houkuttelevuutta ainoana lämmönlähteenä.
 
Nyt kun alkaa jo jokaisessa merkittävässä kaukolämpöverkossa olemaan sähkökattiloita ja lämpöakkuja niin on vaikea mieltää että miksi ne käyttäisivät vetyä 30% hyötysuhteella kaukolämmön tekoon kun vaihtoehtona on käyttää suoraan sähköä lähes 100% hyötysuhteella. Lisäksi ainakin vielä lämpöverkoista löytyy lähes poikkeuksetta polttokattila jolla lämmön tuotantokustannus esim. Hakkeella on 4c/kwh luokkaa niin voi olla hankalaa saada kalliimpaa vetyä kaupaksi
Eikö se ole aika selkeää, että kaukolämpöyhtiöt käyttävät tuotantomuotona aina sitä mikä kulloinkin on edullisinta/tuottoisinta yhtiölle: Sähkö halpaa -> käytetään sähkökattilaa, sähkö kallista -> käytetään vetyä, jolloin saadaan sekä lämpöä, että sähköä myytäväksi hyvällä hinnalla. Nämä on kuitenkin nopeasti tarpeen/hinnan mukaan säätyviä laitoksia ja voivat osallistua myös säätösähkömarkkinoille.

Voisin kuvitella, että jossain keskihintaisen sähkön alueella myös hakkeen poltto kannattaa jos siihen on jo laitteet olemassa, omalta osaltaan sekin toimii "säätösähkönä" kun sähkökattila tipahtaa pois.
 
Silloin kun sitä poltetaan niin hyötusuhde lämmöksi lienee vastaava kuin vaikka öljykattilalla eli varsin hyvä. Moottorivoimalalla voitaisiin tuottaa sekä sähköä että lämpöä tuollaisesta polttoaineesta hyvällä hyötysuhteella. Suomessa lämmitysenergiaa kuluu edelleen talvisin ja sitä pitää varastoida suuria määriä. Öljyyn verrattuna sähköisessä polttoainessa etuna olisi pieni hiilijalanjälki.
Joo, tuli ajatusvirhe tässä eli sähkö-vety-lämpö voidaan päästä n. 60% hyötysuhteeseen vs sähkö-lämpö melkein 100%.

Ongelmana Suomessa on että vuodenaika/sääriippumaton tuotanto on riittämätön. En näe että tätä ratkaistaisiin vedyllä vai voidaanko "kesävetyä" varastoida talven varalle tai edes siten että se riittää kattamaan parin viikon tuulettoman kovan pakkasen jakson aiheuttaman 5-7gw tehon tarpeen?
 
Mun arvaus tuosta vedystä energiantuotannossa on se, että se viivästyy vielä reilusti. Tulee kompastumaan yhteen tai muutamaankin ongelmaan matkan varrella, minkä takia sitä ei saada käyttöön. En esitä yksityiskohtia tai perusteluja, vaan ihan puhtaasti arvaan, on se sen verran ongelmallinen kaasu.
 
Joo, tuli ajatusvirhe tässä eli sähkö-vety-lämpö voidaan päästä n. 60% hyötysuhteeseen vs sähkö-lämpö melkein 100%.

Ongelmana Suomessa on että vuodenaika/sääriippumaton tuotanto on riittämätön. En näe että tätä ratkaistaisiin vedyllä vai voidaanko "kesävetyä" varastoida talven varalle tai edes siten että se riittää kattamaan parin viikon tuulettoman kovan pakkasen jakson aiheuttaman 5-7gw tehon tarpeen?
Vetyputki itsessään toimii aika isona varastona ja siihen voinee liittää "helposti" kallioon louhittuja isoja varastoja. Edelleen, sekä vedyn poltto että vedyn tuotanto toimii tehokkaasti säätövoimana. Kalliin sähkön (=tuuleton pakkasjakso) aikana vetyä ei kannata tuottaa, jolloin verkosta tippuu reilusti kulutusta pois, mikä vähentää tuotantotarvetta. Samalla tippuvat pois myös sähkökattilat, mikä myös vähentää tuotantotarvetta.
 
Kysymys kuuluu, että mistä kaikki tarvittava sähkö hankitaan? Jutussa ei puhuta sanallakaan uudesta sähköntuotannosta. Päin vastoin, siinä mainitaan että kansanedustaja Vestman on vaatinut, että datakeskukset rakentavat oman säätövoimalansa. Useissa maissa kuulemma tämä on pakollista ja niinkin pitkälle vietynä, että liittyjän on tuotettava/ostettava kokonaan oma sähkönsä.
No mutta tuohan on ihan fiksua, eikä ainoastaan jakeluverkon kuormituksen kannalta, mutta näin myös tuolla datakeskuksella on se oma tehosyöttönsä hallussaan ja mahd. katkoksista saa alkaa kaivelemaan sitä peiliä esiin. Muutenkin ihan isossakin kuvassa tuollainen hajautettu voimalaitosverkosto on vain hyvä asia, nostaa sitä huoltovarmuuttakin jo kummasti kun ei olla jonkun pohjois-etelä-suuntaisen narun tahi parin varassa. Yksi paikallinen pienvoimala jos jostain syystä kyykkää yllättäen, niin sillä vielä siirtoverkkoa heilutella mihinkään.
 
Näin on. Huomaan nyt, että kirjoituksestani jäi se pihvi, eli että Suomessa ei ymmärtääkseni vaadita, että datakeskus tuottaisi oman säätövoimansa.

Vetyhommista sen verran, että korona-aikaan tutkin paljon alan yrityksiä, power to x konseptia, ym. Vety näyttää paperilla hyvältä idealta, mutta toteutus on vaikea ja kallista. Markkinaehtoisesti siitä ei tule lähitulevaisuudessa mitään. Fossiilisten raivoverotuksella ja sääntelyllä voi muodostua vaihtoehdoksi. Kovastihan vetyhommia kehitetään, mutta toiminta on rankasti tappiollista.
 
Viimeksi muokattu:
Tuossa sähkö-vety-sähkö(+lämpö) ketjuun tarvitaan mielestäni myös kohtalaisen suuri vetyvarasto.
 
Siitähän tuossa Gasgridin vetyputkessa on vedyn siirron lisäksi kyse, että se toimii samalla myös suurena painevarastona.

Kovasti odotellaan että saadaan toimimaan hyvällä hyötysuhteella metaanin valmistus, jolloin voitaisiin käyttää maakaasuverkostoa ja varastointia. Lisäksi maakaasulle on valmiiit markkinat. Biologisella prosessilla toivotaan päästävän yli 90% hyötusuhteeseen. Toki prosessi vaatii energian lisäksi myös hiilidioksidia. Liekö siinä pullonkaula skaalautuvuudelle. Vedyllä kun ei ole raaka-aineen saatavuusongelmaa.
 
Silloin kun sitä poltetaan niin hyötusuhde lämmöksi lienee vastaava kuin vaikka öljykattilalla eli varsin hyvä. Moottorivoimalalla voitaisiin tuottaa sekä sähköä että lämpöä tuollaisesta polttoaineesta hyvällä hyötysuhteella. Suomessa lämmitysenergiaa kuluu edelleen talvisin ja sitä pitää varastoida suuria määriä. Öljyyn verrattuna sähköisessä polttoainessa etuna olisi pieni hiilijalanjälki.
Tuo ei muuta tosiaa, että sähkön varastointi sähkönä akkuun (ei litium-pohjaiseen, mutta ehkä natriumionipohjaiseen) muuttunee ennen pitkää kilpailukyvyltään varteenotettavaksi erillisen lämmöntuotannon rinnalla. Tämä ei tietenkään korvaa varavoimaa, jollaista tarvitaan poikkeustilanteita varten (ja jonka käyttövoima on varastoitava kompaktisiti ja taloudellisesti eli käytännössä nestemuodossa ja mieluiten ympäristön lämpötilassa). Lämpö silloin tuotettaisiin suoran sähkön ja lämpöpumppujen kombinaatiolla ja puskurointi tehtäisiin suurilla vuodenaikaisvarastoilla (joko Vantaan varannon tai Hyvinkään kuoppavaraston tapaisella). Peruskuorma siis tuotettaisiin lämpöpumpuilla ilmasta, vesistöstä ja hukkalämmöistä ja sähköylijäämä "tuhottaisiin" sähkökattilalla.

Saattaa olla, että vetyputkistoon liittyvälle elektrolyysillekin tulisi markkinoita pitemmän päälle myös sähkövarastomenetelnmäksi, mutta syynä voisi pikemminkin olla voimansiirtojärjestelmän pullonkaulojen ratkomisen kalleus, eli tulisi halvemmaksi liittää vaikkapa tuulipuisto tai aurinkopaneelikenttä vesiliitännän ja elektrolyysilaitteiston kautta suoraan vetyputkeen eikä ainakaan koko tehollaan sähköverkkoon. Elektrolyysilaitteiston hukkalämpöä tuskin kannattaisi silloin ottaa talteen muutoin kuin paikalliseen kulutukseen.
 
Biologisella prosessilla toivotaan päästävän yli 90% hyötusuhteeseen.
Moinen ei käsittääkseni ole teoreettisestikaan mahdollista, eli jäädään jonnekin alle 83% parhaimmillaan. Biologisella prosessilla päästään jo nyt hiukan yli 80% hyötysuhteeseen (so. lähtöaineena on vety ja hiilidioksidi ja lopputuotteena metaani ja vertaillaan LLV-arvoja, eli palamista niin, että ei synny kondenssia ja toimitaan normaali-ilmanpaineessa).

Biologiselle prosessille reunaehtoina lienee normaali-ilmanpaine ja saman lämpötila reaktion aikana (lämpötilan pieni justeeraus ei välttämättä vaikuta paljon, jos käytetään tehokkaita lämmönvaihtimia ja mahdollinen jäähdytys voidaan tehdä ympäristöön).
 
Huomaan nyt, että kirjoituksestani jäi se pihvi, eli että Suomessa ei ymmärtääkseni vaadita, että datakeskus tuottaisi oman säätövoimansa.
Datakeskushan ei periaatteessa vaadi säätövoimaa, jos kerran käy tasateholla? Mikä Suomessa tarvitsisi säätö- tai pikemminkin reservivoimaa, on tuotannon puolella tuulivoima (voi olla viikkojenkin heikkotuulisia jaksoja ja päivien heikkotuuliset jaksot ovat tavallisia) ja aurinkovoima (kesällä aika vähän tarvetta, mutta talvenkaudella tuottoa ei ole käytännössä juuri lainkaan). Kulutuksen puolella säätö-/reservivoiman suurin tarve on suoran kulutusjoustamattoman sähkölämmityksen kohdalla (mukaan luettuna lämpöpumppulämmitys). Sähkölämmityskulutus vaihtelee jokseenkin nollasta maksimiin (kun vain tilojen lämmitystä tarkastellaan), joka on puolet Suomen sähkönkulutuksesta tuossa tilanteessa. Kulutus on vielä sikäli katalaa, että se ryppäytyy samaan ajankohtaan, jolloin aurinkosähkön tuotanto on jokseenkin nolla eikä tuulen saatavuudelle ole yhtään tavanomaista parempia takeita tai edellytyksiä.

Kiinnittäminen datakeskuksen säätövoimatarpeesen on aivan keksitty suhteessa olematon ongelma verrattuna tuohon varsinaiseen sellaiseen. Jos joskus on ajauduttu kestämättömyyttä lähestyvään typeryyteen itse aiheutetuilla ongelmilla Suomen mittakaavassa, ei ole peruste sille, että suurennuslasilla etsitään ongelmia sieltä, mihin ne eivät todellisuudessa kohdennu.
 
Näin on. Huomaan nyt, että kirjoituksestani jäi se pihvi, eli että Suomessa ei ymmärtääkseni vaadita, että datakeskus tuottaisi oman säätövoimansa.

Säätövoima lienee hieman huono termi tässä; eihän datakeskus lähtökohtaisesti tarvitse säätövoimaa, koska se käy hyvin tasaisella kuormalla. Jos se velvoitettaisiin säätövoiman tuotantoon, niin eihän se sitä itselleen tekisi, vaan verkossa olevan sääriippuvaisen tuotannon vaihtelun takia. On siis väärin sanoa, että pitäisi tuottaa "oman" säätövoimansa. Jos velvoitteita laitetaan, niin silloin tuotetaan verkolle, ei itselle.

Toki datakeskus voi teoriassa myös vaihdella kulutustehoaan, jos laskentatehoa voidaan siirtää eri puolille maailmaa sijoitetuista keskuksista toisiin. Silloin sen voisi katsoa tarvitsevan säätövoimaa, mutta käytännössähän se tekisi noin vain tuottaakseen itse säätövoimaa - pudottamalla kulutustehoa silloin kun sähköstä on pulaa, siirtäen laskentaa jonnekin missä sähköä on yllin kyllin.
 
Noi datakeskukset voivat olla itse asiassa aikamoinen ongelma mitä kuorman tasaisuuteen tulee

0e3b422f9b6af939.webp
 
Noi datakeskukset voivat olla itse asiassa aikamoinen ongelma mitä kuorman tasaisuuteen tulee

Näytä liitetiedosto 117111
Verkkoon liitetyt akut on tarkoitettu juuri tuollaisten tehopiikkien hanskaamiseen. Datakeskus toki voisi tarjota niitä itsekin (ja tässä tapauksessa aivan aidosti) säätömarkkinoille. Tuoltahan on saatu hyvät rahat, mutta taitaa akkukapasiteetti moisen seurauksena jo olla kasvunut gigawattien tehoasteelle.
 
Säätövoima lienee hieman huono termi tässä; eihän datakeskus lähtökohtaisesti tarvitse säätövoimaa, koska se käy hyvin tasaisella kuormalla.
Datakeskushan ei periaatteessa vaadi säätövoimaa, jos kerran käy tasateholla?
Termi oli lainattu artikkelista. Sillä varmaan yritettiin tarkoittaa, että datakeskus velvoitettaisiin ostamaan tai tuottamaan käyttämänsä sähkö tilanteissa, jossa verkkoon tarvitaan säätövoimaa. Ja kuten tuossa joku yllä kertoikin, niin ei ne datakeskukset toimi aina tasaisella kuormalla, vaan kun laitetaan hallillinen vaikkapa Nvidian laatikoita opetusmoodiin, niin kulutus räjähtää käsiin. Inferenssi eli mallin käyttö on huomattavasti kevyempää, kuin opetuskäyttö. Sitä voidaan toki tehdä kustannustehokkaasti muillakin vehkeillä kuin GPUilla.
 
Sillä varmaan yritettiin tarkoittaa, että datakeskus velvoitettaisiin ostamaan tai tuottamaan käyttämänsä sähkö tilanteissa, jossa verkkoon tarvitaan säätövoimaa.
Tarkoitus on silti harvinaisen yksipuolinen, jos jotkut toiset voivat samaan aikaan suuressa mitassa aiheuttaa säätövoiman tarvetta kulutuksellaan (itse asiassa kotitalouksien kulutus on tyypillisesti tuollaista, mutta statistiikka tuossa korjaa pitkälle muun kuin lämmityksen osalta) ja joillekin määrättäisiin velvollisuus kompensoida juuri tuota.
Ja kuten tuossa joku yllä kertoikin, niin ei ne datakeskukset toimi aina tasaisella kuormalla, vaan kun laitetaan hallillinen vaikkapa Nvidian laatikoita opetusmoodiin, niin kulutus räjähtää käsiin.
Mutta tuo puolestaan on nykiselläkin akkuteknologialla ratkaistavissa melko taloudellisesti. Sekuntien, minuuttien ja kymmenien minuuttien jaksolla vaihteleva kulutus tai tuotanto ei käytännössä ole ongelma toisin kuin päivien, viikkojen tai kuukausien jaksolla vaihteleva kulutus ja tuotanto.
 
ja joillekin määrättäisiin velvollisuus kompensoida juuri tuota.
Tästä ne datakeskusten johtajatkin valittavat. Väite kulutuksen kasvusta ei ole ihan tuulesta temmattu: "Irlannin sähköjärjestelmä on ajautunut viime vuosina datakeskusten takia suuriin ongelmiin. Keskusten osuus koko sähkökulutuksesta nelinkertaistui vain muutamassa vuodessa ja on jo reippaasti yli 20 prosenttia.

Sähkö on Irlannissa EU:n kalleinta, ja koko sähköjärjestelmä on natissut liitoksissaan"

Täältä voi lukea lisää:

Viimeksi muokattu:
Termi oli lainattu artikkelista. Sillä varmaan yritettiin tarkoittaa, että datakeskus velvoitettaisiin ostamaan tai tuottamaan käyttämänsä sähkö tilanteissa, jossa verkkoon tarvitaan säätövoimaa. Ja kuten tuossa joku yllä kertoikin, niin ei ne datakeskukset toimi aina tasaisella kuormalla, vaan kun laitetaan hallillinen vaikkapa Nvidian laatikoita opetusmoodiin, niin kulutus räjähtää käsiin. Inferenssi eli mallin käyttö on huomattavasti kevyempää, kuin opetuskäyttö. Sitä voidaan toki tehdä kustannustehokkaasti muillakin vehkeillä kuin GPUilla.

No tässä on hyvä muistaa kuitenkin, että tuon kokoinen laitos on tasevastaava, tai osakuormana isomman tasevastaavan taseessa. Sen pitää siis tietää etukäteen, paljonko milläkin 15 minuutin jaksolla tulee sähköä käyttämään. Jos se käyttää enemmän tai vähemmän, joutuu tasesähkökaupoille, joista ei välttämättä selviä halvalla. Hällävälimeininkikään ei varmaan pitkään onnistu, vaikka lompakossa varaa olisikin, kun markkinasäännöt sanovat, että tahallinen tasevirheen tekeminen on kiellettyä. Ennustettavuutta kulutuksessa siis pakostakin on.
 
Aijjai, tulee oleen kyllä foorumilla aktiivista tulevinakin vuosina kun ihmiset yrittää saada rahaa säästettyä sähkölaskuista...
 
Aijjai, tulee oleen kyllä foorumilla aktiivista tulevinakin vuosina kun ihmiset yrittää saada rahaa säästettyä sähkölaskuista...

Siinä vaiheessa kun sähköä hinta usein pomppaa tuotantokuluja kalliimmaksi alkaa varmaan aggregaatti-harrastus laajemmin. Lämmön talteenotolla toimiva grid-tie generaattori olisi just mainio SPOT-hintaleikkuri pakkasilla.
 
Siitähän tuossa Gasgridin vetyputkessa on vedyn siirron lisäksi kyse, että se toimii samalla myös suurena painevarastona.
Putkisto voinee hoitaa lähinnä vaihteluita vuorokauden sisällä, korkeintaan muutamia päiviä, eli lähinnä vastata kulutuksen vuorokausi- ja vikkovaihteluihin. Viikkoja kestävien tuotantokuoppien täyttämiseen se ei taida kunnolla riittää.
 
Takaisin
Ylös Bottom