Fossiiliautoilun rajoittaminen

Lappanen

Hyperaktiivi
Eikös sähköautojen verotuki ole tuon määritelmän mukaan myös ympäristölle haitallinen tuki?

Ilman tukea sitä uutta sähkövempelettä ei ostettaisi vaan ajettaisiin se vanha ruoska loppuun tai pahimmassa tapauksessa ensimmäinen auto olisi se sähkövempele kun "halvalla" tuetusti sai kun vaihtoehtoisesti oltaisiin jatkettu polkupyörän käyttöä. Ei siis tule uuden auton koko valmistusketjullista uutta hiilijalanjälkeä (vai onko se nykyään muotia sanoa hiilikädenjälki?) ympäristöä pilaamaan.
 

HiTec

Eipä turhia höttyillä :)
Onhan asuntovaunuille jo pohdittu huviveroa.
Kuten tuossa 2016 päivätyssä juttussakin sanottiin, myös prätkille on veroja ollut suunnitteilla, vaan poliitikot ajoivat tuon suhteen pahaan miinaan ja asiasta nousi aivan tolkuton poru. Sen verran tuo olisi lisännyt ko. harrastusten kustannuksia, jotta harrastava porukka olisi pienentynyt, jonka seurauksena alan kauppa sekä sitä myöten myös työllisyys olisi romahtanut ja näin nuo olisivat olleet valtion veronkannon kantilta kokonaisnegatiivisia = valtion kassaan olisi kertynyt vähempi veroja vuodessa kuin ilman noita mainittuja uusia verotuksen kohteita ja näin järki voitti, ko. suunnitelmat haudattiin :)
 

HiTec

Eipä turhia höttyillä :)
Nyt on tulilinjalla sitten museoautot myös, kun ne nauttivat ajoneuvoverovapautusta eli "verotukea"
Tuossa kerättiin tosiaan kaikki mahdolliset tuolle listalle, josta sitten poimittiin ne harvat joita ihan oikeasti lähdettiin ajamaan. Ihan samalla tavallahan sitä on mm. inva-tunnuksetkin "verotukea" sillä se kannustaa heitä liikkumaan polttomoottoriautoillaan sen sijaan että liikkuisivat sähköisillä pyörätuoleillaan yms. Siis niin on hyttysen kusia valtameressä, ettei noilla oikeasti ole mitään merkitystä tämän maan CO2-tasoihin, mutta kun ihan periaatteellisesti lähdetään asiaa katsomaan, niin saadaanhan sinne listalle haalittua jo ihan mitä tahansa täysin älytöntäkin :hattu:
 

Ton1A

Vakionaama
Inva-autoilun tukikin kohdistuu mahdollisimman suuripäästöisiin autoihin. Suurimmalla haitta-asteella saa 4950€ tukea joka vähennetään autoverosta. Tuen saa joko uuteen autoon tai ensimmäistä kertaa Suomeen rekisteröitävään käytettyyn tuontiautoon.

Pienipäästöisillä autoilla autovero on reilustikin alle 5000€, joten tukisummakin jää pienemmäksi. Vajaan tukisumman käyttö taas näkyy ikävästi kukkarossa kun mietitään välirahaa seuraavaan autoon 3 vuoden päästä, joten taloudellisesti on järkevää käyttää tuki mahdollisimman tarkkaan.
 

kotte

Hyperaktiivi
Eikös sähköautojen verotuki ole tuon määritelmän mukaan myös ympäristölle haitallinen tuki?
Nykymuodossaan varmaan on. Sähköautohan aiheuttaa valmistusvaiheessa polttisautoja selvästi suuremmat päästöt lähinnä akun valmitukseen liittyen nykyisellä globaalilla energiainfrastruktuurilla. Jotta verotus olisi sähköauton osalta neutraalia, sille pitäisi lätkäistä jopa selvästi kovempi autovero hankintavaiheessa kuin polttisautolle (eikä ainakaan nykyistä helpotusta). Kulutetusta sähköstä sen sijaan pitäisi antaa verohelpotusta, koska se ei aiheuta vaihtoehtoihin nähden juurikaan päästöjä. Toisaalta sähköä kuluukin suhteessa vähän ja sähkövero on muihin energialähdevaihtoehtoihin nähden suhteessa varsin alhainen nykyiselläänkin. Käyttövoimavero on tavallaan osa polttoaineverotusta. Se on puolestaan jokseenkin kokonaisuudessaan pelkästään haitallinen lisävero verrattuna siihen, että vastaava määrä veroa kerättäisiin suoraan kulutetun energian perusteella eikä kalenteriperusteella könttäsummana. Käyttövoimavero kannustaa ajamaan enemmän, mikä on aivan tavoitteiden vastaista olkoon käyttövoima mikä hyvänsä.

Muutoin olen sitä mieltä, että tällaisten veroporkkanoiden ja -keppien kehittely muodostuu poikkeuksetta ennenmmin tai myöhemmin surkuhupaisaksi. Pitäisi ennemminkin miettiä, miten saadaan vuotamaton järjestelmä fossiilisten päästöjen ajamiseksi tasaisesti alas systemaattisesti ja kaikkialta. Joka ei tähän osaltaan pysty, maksakoon korvausta (päästökaupan tapaan) niille, jotka kykenevät vähentämään päästöjään osuuttaan enemmän. Jos kiintiöitä ei anneta ilmaiseksi (eräänlaisena verotukena?), valtiot voisivat myydä kaikki päästöoikeudet ja noilla maksuilla voitaisiin korvata käyttövoimaverojen kaltaiset energiaverot kokonaan.

Jos tästä tulee ongelmia ja syntyy ruikutusta jonkin teollisuudenalan muuttumisesta kilpailukyvyttömäksi (Suomessa), on kyse siitä, että ulkomaisia kilpailijoita ei ole onnistuttu sitomaan rajoitusjärjestelmään tasapuolisesti. Eli jos tuon koetaan tarvitsevan lääkintää, tarvitaan joko ns. haitallisia vero- tms. tukia fossiilisia päästöjä aiheuttavaa kulutusta pönkittämään jossakin eurooppalaisen talousalueen ulkopuolella (kun täkäläistä tuotantoa pyritään tukemaan, aika arveluttavin perustein) tai sitten eurooppalaisen talousalueen tuontitulleilla ei ole onnistuttu tasapainottamaan ulkopuolisen tuonnin fossiilipäästöjä samalle viivalle täkäläisen tuotannon kanssa (mikä voisi jopa oikeuttaa "haitallisten tukien" väliaikaisen soveltamisen WTO:n säännöillä kyseisten hyödykkeiden tuotannolle eurooppalaisella talousalueella). Sitähän ei voi välttää eikä ole tarkoituskaan, että fossiilisia päästöjä aiheuttavien hyödykkeiden hinta kasvaa suhteessa tasaisesti europpalaisella talousalueella.
 

bungle

Vakionaama

kaihakki

Vakionaama
Täältä löytyy havainnollinen kuva Amerikan päästäjistä. https://cfpub.epa.gov/ghgdata/inventoryexplorer/ On varmaan Euroopassakin aika lailla vastaavanlainen.
Kotitaloudet edustaa n. 6 % CO2:sta. Kuitenkin koko keskustelu aiheesta pyörii sähköautojen ja öljylämmityksen ja muiden kotitalousjuttujen tiimoilla. Ihan kuin kotitaloudet jotenkin ratkaisisivat CO2 probleeman.

1623122273835.png
 

Lauri H

Aktiivinen jäsen
Täältä löytyy havainnollinen kuva Amerikan päästäjistä. https://cfpub.epa.gov/ghgdata/inventoryexplorer/ On varmaan Euroopassakin aika lailla vastaavanlainen.
Kotitaloudet edustaa n. 6 % CO2:sta. Kuitenkin koko keskustelu aiheesta pyörii sähköautojen ja öljylämmityksen ja muiden kotitalousjuttujen tiimoilla. Ihan kuin kotitaloudet jotenkin ratkaisisivat CO2 probleeman.

katso liitettä 71989
Ehkä me eletään eri maailmoissa, mutta minä ainakin olen onnistunut seuraamaan keskusteluja CO2-päästöjen vähentämisestä ja ratkaisuista siihen ihan jokaisella kuvassa näkyvällä osa-alueella.
 

Hempuli

Töllintunaaja
Kotitaloudet ovat siinä mielessä avainasemassa CO2-päästöissä, että niiden haitallisuuden sisäistäminen vaikuttaa kulutuskäyttäytymiseen. Se taas vaikuttaa bisneksen muuttamiseen kohti ympäristöystävällisyyttä enemmän kuin halu parantaa maailmaa.
 

HiTec

Eipä turhia höttyillä :)
Kotitaloudet ovat siinä mielessä avainasemassa CO2-päästöissä, että niiden haitallisuuden sisäistäminen vaikuttaa kulutuskäyttäytymiseen. Se taas vaikuttaa bisneksen muuttamiseen kohti ympäristöystävällisyyttä enemmän kuin halu parantaa maailmaa.
Niin no mitäköhän varten sitä tehtaat pyörii, sähköä tuotetaan ja niitä tavaroitakin liikutetaan, jos ei kuluttajia varten. Eiköhän aika monen tuotantoketjun päässä kuitenkin ole se yksityinen rahan käyttäjä, jonka kulutustottumuksia tällä koneistolla ruokitaan. Toki markkinoinnilla yms. voidaan noita kulutustottumuksia hieman muokata, myös ympäristöystävällisemmiksi, joka puolestaan vaikuttaa sitten koko ketjuun, mitä ja miten tuotetaan kun se hyljeksitty tuote jääkin sinne kaupan hyllyyn lojumaan. Saadaanko jostain törkytuotetusta sitten muokattua ihmisten mielikuviin näitä hyljeksittyjä ja paljonko kuluttajat ovat halukkaita maksamaan puhtaammin tuotetusta mahd. enemmän, jaa-a. Aika harvassa meinaan on ne tuotteet jotka ecommin tuotettuina olisivat nykyistä edullisempia ja siten paremmin katetta tuottajilleen jauhamassa. Jos näitä olisi, niin kyllä se busineksen rahanahneus olisi nuo eco-muutokset tehnyt jo aikaa sitten :cool:
 

VesA

In Memoriam
Jos näitä olisi, niin kyllä se busineksen rahanahneus olisi nuo eco-muutokset tehnyt jo aikaa sitten
Kyllä se tavallaan näkyy jo työntekijöiden ja asukkaiden käytöksessä siellä missä törky haittaa työntekijöitä/asukkaita - pahimmissa paikoissa käytetään vankityövoimaa, lapsia koska tavallista väkeä sinne ei enää halvalla saa, eikä Kiinassakaan voi enää sotkea miten vaan kun keskiluokkaa syntyy koko ajan lisää purnaamaan. Kiina onkin ratkaissut tätä ongelma kahdella tavalla - Afrikalla ja sensuurilla.

Toinen 'reiluus' - erilaisia tuontitulleja ja päästöveroja kehitellään tasoittamaan sikailusta tulevaa etua, mutta se on hidasta puuhaa kun riippuvuus halpatuotannosta on päässyt liian pahaksi.
 

kaihakki

Vakionaama
Kuluttajathan tämän koko systeemin pyörittää. Jos jokainen kuluttaja minimoisi kulutuksensa, niin siitä tulisi kaikkein nopein muutos. Maailmassa kuitenkin köyhien määrä vähenee jatkuvasti ja keskiluokka kasvaa. Samaan aikaan planeetan väkimäärä kasvaa. On aika mielenkiintoinen ongelmakenttä. Ei ole ihan äkkiä näkyvissä muutosta.
 

Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
Niin no mitäköhän varten sitä tehtaat pyörii, sähköä tuotetaan ja niitä tavaroitakin liikutetaan, jos ei kuluttajia varten.
Niinpä. Vain militaari puoli vahvistaa säännön. USA on kokonaistalous, joka melko hyvin tuottaa ne kaikki tarvitsemansa tavarat omalla maallaan. Suomi on taas muutamien tuotteiden vientitalous ja teollisuus ei juurikaan tuota sitä mitä Suomessa kulutetaan.

Amerikassa tuo liikennepuoli ei tule niinkään rekoista vaan yksityisautoista, vaikka tuossa rekan kuva suurimpana syntisenä onkin. Kun katsoo USA:n myydyimpien autojen listaa, voisi luulla, että kaikki ovat farmareita tai koneyrittäjiä. Tosin ei kai noilla saa silti kuljettaa kuin terveisiä. Esimmäisenä säästötoimena voisi määrätä vetokoukun ja peräkärryn ostamisen pakolliseksi uutta autoa ostettaessa. Vai olisikohan se käyrry sitten aina perässä ja kuomukin ilmastoituna?
 

HiTec

Eipä turhia höttyillä :)
Ei ole ihan äkkiä näkyvissä muutosta.
Johan tuo korona laittoi melkoisesti porukkaa turpeen alle makoilemaan (yli 4 miljoonaa), eikä tasan varmasti ollut vimonen sarjassaan. On vain ajan kysymys milloin tulee se seuraava jälleen miljoonia niittävä pöpö, johon ei sitten välttämättä sitä rokotettakaan kovin nopeasti keksitä ja näin tuon vitsauksen satokin voi olla jo melko julmaa, kenties dekadia tai pariakin suurempia kuolleiden määriä :(
Niinpä. Vain militaari puoli vahvistaa säännön. USA on kokonaistalous, joka melko hyvin tuottaa ne kaikki tarvitsemansa tavarat omalla maallaan. Suomi on taas muutamien tuotteiden vientitalous ja teollisuus ei juurikaan tuota sitä mitä Suomessa kulutetaan.
Jos USA olisi kovin omavarainen, niin miksi se on yksi maailman velkaantuneimmista maista, 2018 meni jo 20.000 miljardin raja rikki? :hmm:
 

Lappanen

Hyperaktiivi
Johan tuo korona laittoi melkoisesti porukkaa turpeen alle makoilemaan (yli 4 miljoonaa), eikä tasan varmasti ollut vimonen sarjassaan. On vain ajan kysymys milloin tulee se seuraava jälleen miljoonia niittävä pöpö, johon ei sitten välttämättä sitä rokotettakaan kovin nopeasti keksitä ja näin tuon vitsauksen satokin voi olla jo melko julmaa, kenties dekadia tai pariakin suurempia kuolleiden määriä :(

Jos USA olisi kovin omavarainen, niin miksi se on yksi maailman velkaantuneimmista maista, 2018 meni jo 20.000 miljardin raja rikki? :hmm:

Jostakin ne sotarahat pitää repiä, varsinkin nyt taas kun siellä valta vaihtui taas demokraatti-puolueen suuntaan.
 

Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
Jos USA olisi kovin omavarainen,
On se esim. Suomeen verrattuna.

USA:ssa BKT:sta jollakin laskuopilla vain noin 12 % syntyy viennistä. Suomessa tämä on ~40 %.
=> Suomessa talous sakkaa heti ja oikein kunnolla, jos vienti sakkaa. Suomen vientituotteiden hinnat ovat historian saatossa vaihdelleet paljon.

Caterpillarien, MS:n käyttöjärjestelmän tai lentokoneiden hinnat ei niin kovin paljon $ määräisesti.
 

SON

Vakionaama
Mielenkiintoisia kommenteja edellä. Oheisessa linkissä on mielenkiintoinen vertailu eri polttoaineilla käyvistä autoista.
Luin jutun läpi ja pari huomiota jäi mieleen. Onkohan tekijöillä ollut tietty tarkoitusperä tehdä sähköautosta ympäristöystävällinen kepulikonstein?



1. Bensiiniin ja dieseliin sekoitetaan jo nyt ja edelleen enenevässä määrin biopolttoainetta. Tämä ei tule esiin tekstissä. Outoa! Vai luinko huonosti?

2. Jos oikein ymmärsin grafiikasta niin sähköauton valmistus ja elinkaaritarkastelussa oletetaan alkuperäisen akun kestävän koko auto käyttöiän (15 vuotta)? Ainakaan grafiikassa ei näy mitään toisen tai kolmannen akun vaihtoa kuvaavaa hyppäystä.

:grandpa:
 

tet

Hyperaktiivi
Kotitaloudet edustaa n. 6 % CO2:sta. Kuitenkin koko keskustelu aiheesta pyörii sähköautojen ja öljylämmityksen ja muiden kotitalousjuttujen tiimoilla. Ihan kuin kotitaloudet jotenkin ratkaisisivat CO2 probleeman.
Kyse on vahvistusharhasta. Jos jumittaa päivät pitkät lämmitys- ja autoaiheisilla foorumeilla, tottakai tuntuu siltä että keskustelu pyörii vain sähköautojen ja lämmityspäästöjen ympärillä. Niin se tekeekin, noilla foorumeilla. Ihan samalla tavalla jenkeissä Trumpin kannattajat pitävät itsestään selvänä, että Biden on varastanut presidenttiyden, ja oikeasti Trump voitti vaalit. Koska he notkuvat somekuplassa, jossa tuota soopaa kirnutaan päivät pitkät, harha senkuin vahvistuu.
 

BBF

Vakionaama
Johan tuo korona laittoi melkoisesti porukkaa turpeen alle makoilemaan (yli 4 miljoonaa), eikä tasan varmasti ollut vimonen sarjassaan. On vain ajan kysymys milloin tulee se seuraava jälleen miljoonia niittävä pöpö, johon ei sitten välttämättä sitä rokotettakaan kovin nopeasti keksitä ja näin tuon vitsauksen satokin voi olla jo melko julmaa, kenties dekadia tai pariakin suurempia kuolleiden määriä :(
Eipä niillä pöpöillä ole mitään varsinaista merkitystä maailman väestöön, edes koronalla. Normaali vuosikuolleisuus on lähes 60 milj. mutta syntyvyys lähes 140 milj. koko maailmassa. Maailman väestö on yli kaksinkertaistunut viimeisen 50 vuoden aikana lähes 8 miljardiin.
 

HiTec

Eipä turhia höttyillä :)
USA:ssa BKT:sta jollakin laskuopilla vain noin 12 % syntyy viennistä. Suomessa tämä on ~40 %.
=> Suomessa talous sakkaa heti ja oikein kunnolla, jos vienti sakkaa. Suomen vientituotteiden hinnat ovat historian saatossa vaihdelleet paljon.
Jos omavaraisuudesta puhutaan, niin pitäisiköhän sitä mieluummin katsoa tuontia eikä vientiä? Se että tehdään itse ja myydään ulkomaille tarkoittaa että tehdään yli oman tarpeen, eikös. Mutta se että jotain tuodaan tänne tarkoittaa ettei sitä täällä tuoteta riittävästi, jos lainkaan :hmm:

Ja juuri tässä kohtaa jenkit ovat yksi hirveimmistä esimerkeistä, ottavat mm. Kiinalta aivan törkeät määrät lisälainaa vuosittan ihan vain ostaakseen kaikenlaista tavaraa kiinalaisilta yhä enempi. Järki hoi! :hattu:
 

kotte

Hyperaktiivi
Kiinalta aivan törkeät määrät lisälainaa vuosittan ihan vain ostaakseen kaikenlaista tavaraa kiinalaisilta yhä enempi. Järki hoi!
Tosin aivan viime aikoihin asti lainattu raha on ollut kokonaan made-by-US-treasury. Eli rahaa osataan tuottaa itsekin ja se on kelvannut kiinalaisille toistaiseksi täydestä (ilman kunnon reaalivakuuksia; voi vaikka yrittää lunastaa jotakin vastineeksi, jos myöhemmin kokee kärsineensä vääryyttä ...). Jollei tohdi peräämään oikeuksiaan, jää nuolemaan näppejään (maailman rahatalouden mahdollisen romahduksen yhteydessä).
 
Back
Ylös Bottom