Hintojen nousu / inflaatio

Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
Yksi syy voi olla että osa niistä kaikkein pienimmistä palkollisista on jäänyt kokonaan työmarkkinoiden ulkopuolelle, kun niitä töitä ei enää yksinkertaisesti ole - ei suurella eikä pienellä palkalla. Ehkä tuota pitäisi verrata jotenkin ammattiryhmittäin: hotellisiivooja, bussikuski, opettaja, insinööri, juristi ...

Oletan että Suomessakin palkansaajien keskiansio on noussut, jos mukaan lasketaan vain ne ketkä ovat töissä oleet ja saaneet palkan kokoaikaisesta työstä.
 

fraatti

Hyperaktiivi
RAKENNUSKUSTANNUKSET nousivat lokakuussa 9,4 prosenttia vuodentakaisesta, tiedottaa Tilastokeskus.

Erityisesti on noussut esimerkiksi omakotiremonteissa paljon käytetyn puutavaran hinta, sillä sen hintataso on jopa 61,9 prosenttia viime vuoden lokakuuta korkeammalla.
 

Torsas

Jäsen
RAKENNUSKUSTANNUKSET nousivat lokakuussa 9,4 prosenttia vuodentakaisesta, tiedottaa Tilastokeskus.

Erityisesti on noussut esimerkiksi omakotiremonteissa paljon käytetyn puutavaran hinta, sillä sen hintataso on jopa 61,9 prosenttia viime vuoden lokakuuta korkeammalla.
Puutavaran hinta on kyllä kääntynyt aika reippaaseen laskuun. Aletaan kohta olla jo kevään tasolla.
 

jmaja

Hyperaktiivi
Puutavaran hinta on kyllä kääntynyt aika reippaaseen laskuun. Aletaan kohta olla jo kevään tasolla.
Missä? En minä ainakaan ole mistään löytänyt sen halvempaa puutavaraa kuin heinäkuussa, jolloin hinnat nousivat nykytasolle. Keväällä 48x48 maksoi n. 1 €/m ja 48x98 n. 2 €/m, heinäkuusta alakaen ovat olleet n. 2 ja yli 4 €/m. Nyt sentään saa taas jotain alennusta noista, mutta en 48x48 saan ehkä 1,6 €/m.

33x170 kestopuu, jota ostin kesäkuussa laituriin 4,60 €/m näyttää nyt maksavan 7,95 €/m. Heinäkuussa maksoi 8,20 €/m.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Nousua luvassa sähkön, energian ja polttoaineiden hinnoissa.

Perussuomalaisten Taloustutkimukselta tilaamassa raportissa keskitytään erityisesti siihen, miten ilmastopolitiikka ja energian hinnannousu näkyy kansalaisten lompakossa.
Energian hinnat ovat nousseet erittäin voimakkaasti tänä vuonna. Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Pasi Holm kertoo, että sähkön ja liikennepolttoaineiden hinta pysyttelee vielä ensi vuonna korkealla tasolla. Nousupainetta on seuraavinakin vuosina.
Raportin mukaan liikennepolttoaineiden hinta nousee ensi vuonna 20–35 prosenttia, sähkön 20–30 prosenttia ja kaukolämmön 15–35 prosenttia tähän vuoteen verrattuna. Holm korostaa, että laskelma on varovainen ja maltillinen.

 

siwer

Vakionaama
Niin, siitä 2 euron leipäpaketista päätyy ehkä 2 senttiä tuottajalle, ja sillä katetaan osa tuotantokustannuksista (mukaanlukien lannoitteet, koneet ja työ), ja lisäksi verotuksen kautta rahaa kierrätetään muutaman välistävetovaiheen kautta täydentämään tuotantokustannuksia, mihin se pari senttiä ei riitä.

Joka tapauksessa euro ja 98 senttiä on leivontaa, logistiikkaa ja ennen kaikkea sitä vähittäismyynnin duopolin pohjatonta katetta.

Nämä dominoivat osuudet eivät riipu lannotteiden hinnannoususta. Lannoitteen hintojen pitäisi luokkaa 20-30-kertaistua ennen kuin se alkaisi näkyä leipäpaketin hinnassa.

Toinen asia tietysti on, että duopoli voi hyvinkin käyttää hyväkseen tällaisen uutisoinnin ja nostaa omaa katettaan samassa suhteessa, tai jopa enemmän.
 

korsteeni

Vakionaama
höpö, höpö, ei mitään inflaatiota ole
sianliha, se paras maksoi 45 vuotta sitten ~100mk/kg.....nyt 5€/kg
mäntytukki 360mk/m³ ...nyt 60€
tietokone 25v sitten 7500mk.........nyt 400€ - 600€ vastaavasti skaalattuna

palkat kylläkin nousseet 100000mk/v > 40000€/v
 

korsteeni

Vakionaama
Tuttu kertoi että rahtikontin hinta Kiinasta vuosi sitten 1400EUR. Nyt sama kontti 10800EUR
ei mikään ole noussut, ainoastaan se "läski" siitä välistä, voittomarginaali mikä on taasen sitä bisnestä, kysynnän ja tarjonnan laki

jos kysyntä rommaa niin hinta on taas 1400€
 

fraatti

Hyperaktiivi
Älä huoli. Tuotantokustannusten nousulla ei tähänkään mennessä ole ollut juuri mitään merkitystä ruuan hintaan.
Jos viljasta tulee pulaa niin kai ne hinnat nousee ja joltain saattaa jäädä käntty suupieleen menemättä?

 

janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Tietokonekeskustelu jatkuu täällä
 

fraatti

Hyperaktiivi
Kun siitä ruuan hinnasta oli keskustelua niin tämän näkemyksen mukaan saattaisi olla ettei se ei ainakaan tule laskemaan... :hmm:
1640200547167.png
 

Mikkolan

Vakionaama
Kun siitä ruuan hinnasta oli keskustelua niin tämän näkemyksen mukaan saattaisi olla ettei se ei ainakaan tule laskemaan... :hmm:
katso liitettä 75522
Hinnannousujen kertaantuminen on nyt päässyt vauhtiin. Eikä taida pysähtyä ennen katastrofia.

"Maatilalla voi virheen tehdä vain yhden kerran" tuumasi naapuri jo kauan sitten. Tarkoittaa siis sitä että kun joku lopettaa tuotannon niin ei pysty enää uudestaan aloittamaan. Jos tietty määrä tiloja kaatuu niin ei niillä toisillakaan hyvin mene, vanhoilla investoinneilla menee muutaman vuoden muuta pakosti tuotanto loppuu.

Vaikuttaa vähän siltä että joku taho pääsee tavoitteeseensa :(
 

cool

Jäsen
Kävin Motonetissa vaihtamassa 11kg teräskaasupullon. Hinta oli heinäkuussa N: 20€ . Nyt sama operaatio maksoi 27,90€. No jos sähkö menee "kortille" niin kaasu on POP.
 

Tulihäntä

Vakionaama
Kävin Motonetissa vaihtamassa 11kg teräskaasupullon. Hinta oli heinäkuussa N: 20€ . Nyt sama operaatio maksoi 27,90€. No jos sähkö menee "kortille" niin kaasu on POP.
Komposiitin hinta on edelleen sama 26,90€. Olisikohan jotain hämminkiä teräspullojen kierrossa tällä hetkellä. Jos kaasun hinta nousisi, niin kyllä sen komposiitinkin hinta pitäisi nousta. Tosin talvella se teräspullo on parempi kun komposiitti. Voi johtua ihan siitäkin.
 

Pretor

Aktiivinen jäsen
Puutavaran hintaan pakko kommentoida, että kävi kyllä todella hyvä tuuri, koska rakensin ~25m2 terassin keväällä. Silloinkin joutui jo heittelemään sivuun huonoja lautoja aika isolla kädellä, eli ei siellä ihan priimaa ollut silloinkaan tarjolla. Ihan perus ruskeaa 28x120 joutui myös vähän etsiskelemään ja metsästämään, jotta löytyi juuri sopivassa pituudessa.
Jos olisin ollut myöhemmin liikenteessä tuon terassin rakentamisen suhteen, niin ei olisi terassia pihalla vieläkään näillä hinnoilla. Lähes kolminkertaista hintaa pyydetään kevääseen verrattuna tällä hetkellä.
 

repomies

Hyperaktiivi
Koska ollaan pumppufoorumilla, niin todettakoon että elettronew nosti pumppujen hintoja. Ei tullut black fridayta tänä vuonna. Aika pieniä korotuksia, mutta silti. Kupariputkien kuluttajahinta käytännössä noin tuplautui vuodessa, joten ihme olisi jos 30-50kg eri raaka-aineita (ml kupari) sisältävät koneet eivät kallistuisi.

Noin yleisemmin hintainflaatio on ollut paikoitellen käsittämättömän rajua ja homma on leviämässä käsiin. Markkinareaktiot voivat olla mielenkiintoisia, kun käteistä paljon deflatorisessa ympäristössä pitäneet lyövät rahojaan inflaatiosuojaan, ja sijoituksia yritetään siirrellä suojaan inflaation ja korkojen nousun osalta vähemmän kärsiviin yrityksiin. Pahimmille velka-erkeille ja -yrityksille voi käydä köpsästi.
 

Mekaniker

Vakionaama
Hintojen nousua on myös apteekissa:
Välttämätön lääke ruuansulatuskanavan hyvinvointiin, halpa versio maksoi (noin 6€) paketti ei enää saa vaan korvaava maksaa 19,90€...
Samaten on poistunut kuivien silmien edulliset tipat, alle 10€ ei enää saa
 

Espejot

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Kävin motonetissä ostamassa kuusiokolopultteja... hyllyt oli lähes puolityhjät.
 
Viimeksi muokattu:

pjkl

Jäsen
Eilen apteekissa oli monikin asia tukusta loppunut. Kahta eri reseptilääkettä oli vain yhden valmistajan tekemänä tukussa, kun normaalisti löytyy kolmelta. Tuli vain mieleen, että saakohan tässä kohta metsästää jostain tori.fistä vanhuksille nitroja? Omasta lähipiiristä todettua: syöpälääke maksaa n. 7000€/kk (omavastuun jälkeen tyyliin 2€) ja sitä saa erityiskorvattavana vain kuukauden annoksen kerrallaan. Mitä jos sitä ei kohta saakkaan? Kerrankin todettava rahan suhteen, että tuossa saattaa valtio (verottaja) jäädä miinukselle ihmisen eliniän aikana. Aiemmin tuo lääke maksoi n. 10000€/kk.

Halkosavottaan tässä on ruvettava, jos kerta meinaavat että energian hinta pysyy korkealla vuosikausia. Täytynee hommata äkkiä käytetty puukattila, ennen kuin viedään käsistä. ;)
 

Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
Tai perutaan kokonaan. Eipä ole kaupungilla ilotulitustakaan tänä vuonna. Onneksi oluen hinta on vakaa.

"Kuopion sataman, Tahkon ja Maaningan ilotulitukset on tältä illalta peruttu"
 

Karga

Aktiivinen jäsen
Katselin kh-remonttiin näitä "vähän hienompien" paneelien hintoja, pyörivät 70-100€/m2 neliöhinnoissa. Paljonkohan tässä on nousua viimeaikaisten koronan ja saatavuuspulan takia. Onko kellään mielikuvaa mitä esim haapa- ja tervaleppäpaneelit maksoivat vuosi pari sitten per metri tai neliö? Mietityttää lykätä koko hanketta ainakin tämän saatavuuspulan jälkeiselle ajalle. inflaatiolle ei tietysti mahda mitään.
 

Mikki

Hyperaktiivi
Katselin kh-remonttiin näitä "vähän hienompien" paneelien hintoja, pyörivät 70-100€/m2 neliöhinnoissa. Paljonkohan tässä on nousua viimeaikaisten koronan ja saatavuuspulan takia. Onko kellään mielikuvaa mitä esim haapa- ja tervaleppäpaneelit maksoivat vuosi pari sitten per metri tai neliö? Mietityttää lykätä koko hanketta ainakin tämän saatavuuspulan jälkeiselle ajalle. inflaatiolle ei tietysti mahda mitään.

Tässä on marraskuulta 2019 yhden tarjouksen hintoja mitä me saimme:

1641550619077.png
 

Karga

Aktiivinen jäsen
Ok, kiitos. Noin 50€/m2 sain tuon seinäpaneelin hinnaksi. Nyt siis tuplat jossain, onhan siinä nousua. Inflaatio selittää ehkä 5%, loppu lienee saatavuuspulaa.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Eurostatin julkaisemien alustavien tilastojen mukaan euroalueen kuluttajahinnat kasvoivat joulukuussa 5,0 prosenttia suhteessa edellisvuoteen. Luku oli ekonomistien 4,8 prosentin ennustetta korkeampi.
Euroalueen inflaatio on nyt nopeampaa kuin kertaakaan aikaisemmin euron olemassaolon aikana. Euroalueen edellinen inflaatioennätys nähtiin marraskuussa, jolloin kuluttajahinnat nousivat 4,9 prosenttia.
Kovinta kuluttajahintojen nousu oli joulukuussa odotetusti jälleen energiassa, jonka hinta nousi euroalueella joulukuussa keskimäärin 26,0 prosenttia.
 

bungle

Aktiivinen jäsen
About puolet hintojen noususta on mennyt suoraan tuottoina suurille yrityksille:

Voi olla vilkas osinkokevät tulossa.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Öljynhintakin taitaa olla nousemassa ja tuon näkynee polttoainelaskussa. Saas nähdä meneekö yli satkuun tuo hinta. :hmm:

Pohjanmeren raakaöljyn hinta on korkeimmillaan seitsemään vuoteen. Pohjanmeren Brent-viitelaadun hinta kohosi tiistaina lähes 87 dollariin tynnyriltä.

Paljonkohan bensa/diesel maksaisi tuollaisellä 110$ tyynnyrihinnalla?
1642496918312.png
 
Ylös Bottom