H
Hemmo
Vieras
Shunmanninketkale ???
Chunlannin sisäyksikkö kajahti umpihuuruun.
Oli näemmän havainnut sisällä sohvannurkassa rojottavan kuuman ja hikipäisen äijäketkaleen,
ja päättänyt että ukkolle on pakko panna vilu.
Päästeli semmosia umpihenkäyksiä, johon havahduin kuin rusakko makuulta.
Ensisilmäys kertoi lumivalkeasta patterista sisämasiinan filtterien alla.
No eipä siinä mittää, kaukoviiraimesta astetta alemmas ja jopas tokeni.
Valkone huuru hävis hetkessä?
Tuota sitten selvittämmää, kunnes huomasin
jotta mamma oli keittiön ja eteistilan välioven, ja ihan hyvänhyyvyyttään, nakannu kiinni.
Jotta ei puuhastelu sopankeitossa ukolle olisi häiriöksi.
Kauneusunille raskaan työpäivän jälkeen.
Tuo tila pieneni ilpin eessä niin pieneksi ja ilmankierto läpi huoneiston estyi ja loput ilmankierrosta ilpin sisäkaluissa tukkesi tuo huurre.
Puhallusilman anturinhan olen siirtänyt kennon vierestä vähän syrjemmälle.
Olisko tuo ryökäle lumennu koko eteisen jos en sen hönkimiseen ois herännä
Siinähän olis voinu satuttaa ittesä, jäisellä lattialla.
Tuon tempun on tuo on/offini tehnyt jo kerran aikaisemminkin, viimekesänä, vastaavasta syystä.
Kannattaa siis nuo on/off laitteet pittää väljissä tiloissa.
Ovat nii hirveitä jäähyttäjiä, jotta äkistään voipi vetästä torkkujalta hartijat siniseks