Z
zaraxxx
Vieras
En tiedä onko tästä jo keskustelua aiemmin, en ainakaan äkkiä löytynyt joten jos samanlainen viestiketju löytyy jo muualta niin vinkatkaa!
Asumme rivitalossa, ja seinänaapurillamme on Mitsubishin ilmalämpöpumppu, josta ensimmäisten kuukausien aikana meille ei kuulunut mitään. Yhtäkkiä kuitenkin meille alkoi kuulua outoa töminää (pari aika kovaa tömähdystä peräkkäin ja sen jälkeen hiljaista), ja kyselimme tästä naapuriltamme. He kertoivat juuri tuon töminän alkuaikoina säätäneensä ilmalämpöpumppuaan ja heillekin oli siitä sisälle tullut sen jälkeen jonkinlaista tärisevää ääntä mutteivat arvanneet, että meillekin voisi kuulua jotain. Naapurimme säätivät pumppua uudelleen, mutta tömähdykset meille ovat jatkuneet.
Naapureiden kanssa juteltuamme näyttäisi siltä, että tömähdykset tulisivat ilmalämpöpumpusta, ainakin ajallisesti tuo töminä kuuluu meille samaan aikaan kun heillä pumppu menee päälle. Ulkoyksikkö on ulkona yhteisen aitamme takana.
Voiko tuo töminä tulla pumpusta ja jos voi, kantautuuko sen ääni noin hyvin rakenteita pitkin viereiseen asuntoon jos ulkoyksikkö on lähellä meitä? Töminä on sen verran kovaa että se kuuluu hyvin television normaalin äänen yli.