Keskustelua rokotuksista

raksa11

Ajatusrikollinen
Italiassa on otettu pakkorokotukset käyttöön pari vuotta ennen koronaepidemiaa. Puolueettomat tutkimukset taasen ovat havainneet rokotetuilla huomattavasti heikompaa vastustuskykyä vrt. rokottamattomiin. Japanissa niitä lähinnä on tehty, muut tutkimukset on täysin BigPharman talutusnuorassa. Mm. THL saa rahoitusta rokotevalmistajilta.
 
tuna

Vakionaama

Meinaat että kun viime vuosina varhaislapsuuden rokotekattavuus on siellä noussut joillakin prosenttiyksiköillä lähemmäksi meikäläisiä lukemia, niin siinä selitys italialaisten vanhusten kuolleisuuteen? Heikonpuoleinen yhteys tuntuisi olevan...
 
jmaja

Hyperaktiivi
Kuinkahan influenssan osalta. Antaako rokote yhtä hyvän immuunivasteen kuin taudin poteminen ?
Tänään on Hesarissa aukeaman juttu vastustuskyvystä. Sen mukaan koronavirukseen saa vastustuskyvyn (häntäapinoilla tehdyt kokeet Kiinassa). Uutisissa olleet "uudelleen" sairastuneet ihmiset ovat todennäköisimmin virheellisesti negatiiviseksi tulkittuja.

Sarsin perusteella uskotaan, että vastustuskyky säilyy 2-3 vuotta. Sairastamalla saa yleensä paremman vastustuskyvyn kuin rokotteella.
 
mk

Aktiivinen jäsen
Rokotetutkimuksen tulos on tilastollinen, eli osa rokotetuista ei saanut immuniteettia ollenkaan.

Rokotetutkimuksia on siis selkeäsi tarve tehdä.
Suomen kokoisessa paikassa yksityiset tekijät on harvassa, THL on rikka rokassa ja saa siitä kompensaation.
Suomi on myös väestöltään homogeeninen, eli täällä kohteet on laadukkaita.

Valitettavasti hyvä rokotekattavuus ja mäntit vanhemmat ei pidemmän päälle ole hyvä yhdistelmä.
Siinähän siis rokotekattavuus heikkenee, lapset sairastuu ja vanhemat valistuu.

Sairastamisesta saa jälkitaudit, rokotteesta ei.
Oireet ei ole sairaus.
 
repomies

Hyperaktiivi
Rokotuksista kieltäytyvät pitäisi siirtää asumaan omiin reservaatteihinsa joissa elävät itse kustantamansa SOTEn varassa. Reservaattien ulkopuolinen erikoissaaraanhoito pitäisi kieltää rokottamattomilta jotka ovat sairastuneet rokottamattomuutensa seurauksena. Kyllä keho rokottamattoman parantaa, ja jos ei, voi harmi.

Työpaikoille ei pitäisi ottaa yhtään rokotuksista kieltäytyjiä hommiin, eikä myöskään kouluihin saati yliopistoihin. Reservaateissaan saisivat tehdä toki mitä huvittaa ja käydä koulujaan.

Tämä rokotekeskustelu noin yleensä ottaen pitäisi siirtää ihan omaan ketjuunsa täältä häiritsemästä.
 
jmaja

Hyperaktiivi
Rokotuksista kieltäytyvät pitäisi siirtää asumaan omiin reservaatteihinsa
Puhutaanko tässä nyt jostain perusrokotteista kuten tuhkarokko ja jäykkäkouristus vai influenssarokotteista, joiden suoja on tuurin varassa?

Sikainfluenssa taisi olla laajasti rokotettu, mutta omaa aktivisuutta vaatinut ja moni sai palkkioksi narkolepsian.
 
mk

Aktiivinen jäsen
Moni?
Tuossa määrä on jo sen verran pielessä, että huuhaasta tukkapöllyä.

Oma tieto aiheuttajasta on jonkun vuoden ikäinen, eli täytyy päivittää.
 
repomies

Hyperaktiivi
Puhutaanko tässä nyt jostain perusrokotteista kuten tuhkarokko ja jäykkäkouristus vai influenssarokotteista, joiden suoja on tuurin varassa?

Tarkoitin tosiaankin vain maksuttomia rokotusohjelman mukaisia rokotteita. Ei keneltäkään voi mielestäni vaatia sellaisia rokotteita, joita ei ole ollut valtion puolesta tarkoitus antaa.
 
raksa11

Ajatusrikollinen
Rokotuksista kieltäytyvät pitäisi siirtää asumaan omiin reservaatteihinsa joissa elävät itse kustantamansa SOTEn varassa. Reservaattien ulkopuolinen erikoissaaraanhoito pitäisi kieltää rokottamattomilta jotka ovat sairastuneet rokottamattomuutensa seurauksena. Kyllä keho rokottamattoman parantaa, ja jos ei, voi harmi.

Työpaikoille ei pitäisi ottaa yhtään rokotuksista kieltäytyjiä hommiin, eikä myöskään kouluihin saati yliopistoihin. Reservaateissaan saisivat tehdä toki mitä huvittaa ja käydä koulujaan.

Tämä rokotekeskustelu noin yleensä ottaen pitäisi siirtää ihan omaan ketjuunsa täältä häiritsemästä.
Itseasiassa rokotemyönteisyys on oman perheyksikköni kannalta hyvä asia, silloin pakkorokotuksia ei oteta käytäntöön. Jos näillä huuhaapostauksillani saan yhdenkin rokotemyönteisen muuttamaan mieltään, kusen lähinnä omille kintuilleni. Ihan vinkkinä että rokottamattomat eivät kuormita sotea laisinkaan, koska yllätys yllätys ne ovat täysin terveitä. Tuhansien vuosien evoluution tulos näet. Minulla on kahden rokottamattoman täysin terveen lapsen lisäksi yksi rokotettu ja arvaappa kuka näistä lapsukaisista on sotepalveluiden kanta-asiakas. Tiedän siis ihan kantapään kautta mistä meuhkaan. Turha myös vedota mihinkään yksittäistapauksien varjoon, tilastot kertoo kyllä totuuden. WHO:n sivuilta löytyy tilastotietoa rokotteiden haittavaikutuksista ja kuolemista. Suomessa ei tilastoida rokotehaittoja, koska niitä ei ole..
 
Liitteet

  • FB_IMG_1584697181992.jpg
    FB_IMG_1584697181992.jpg
    51 KB · Katsottu: 238

Hamppu

Jäsen
Ihan vinkkinä että rokottamattomat eivät kuormita sotea laisinkaan, koska yllätys yllätys ne ovat täysin terveitä. Tuhansien vuosien evoluution tulos näet.

Tosiasiassa rokottamattomien selviäminen perustuu ainoastaan rokotettuihin, koska riittävä määrä rokotettuja estää tautien leviämisen.

Tälläkin hetkellä maailmassa kuollaan massoittain tauteihin, joihin ei kuoltaisi, jos niihin olisi otettu rokotukset.

Voit mennä katselemaan evoluution tuloksia köyhiin maihin, joissa ei ole rokotuksia eikä länsimaista terveydenhuoltoa. Niissä todellisuuden näkee.
 
pamppu

Juu, ei siitä kovin kauaa ole, kun jotkut rokotusvastaiset tuhersi sairaalapedin vieressä itkua kun tuhkarokko jälkitauteineen pääsi yllättämään, reissutuliaisena tai mistä lie.
 
kotte

Hyperaktiivi
kun tuhkarokko jälkitauteineen pääsi yllättämään
Kaikki eivät toki saa tuhkarokosta jälkitauteja (olen itsekin moisen lapsena sairastanut ilman jälkitauteja), mutta tuhkarokon tapauksessa jälkitaudit ovat valitettavan yleisiä ja monesti vakavia (esiintymistiheys on verrattavissa Covid-19-taudin aiheuttamaan kuolinfrekvenssiin verratuna tartunta- tai sairastumismäärään, vaikkeivat tuhkarokon jälkitaudit yleensä johda sentään kuolemaan).

Rokottamisen kanssa on varsin sama juttu kuin kaikkien lääketieteellisten hoitojen kohdalla: rokotus on eettisesti hyväksyttävissä, jos apu on moninkertainen potentiaalisiin haittoihin verrattuna väestötasolla ja todella vakavien haittojen todennäköisyys pysyy vähäisenä. Asiaa ei voi arvioida kuin tilastollisesti väestötasolla, eli yksilön kohdalla seuraukset voivat olla jotakin muuta, mutta hyväksyttyjen rokotusten kohdalla odotettavasti harmittomat ja muissa tapauksissa melkein poikkeuksetta myönteiset.
 
mk

Aktiivinen jäsen
Vesirokosta vyöruusu, vyöruususta hermosärky, hermosärystä leppoisa elämä.

Ihmisen kielellinen viestintä on välillä aivan kivillä.

Olkoon Matilla ja Tepolla omenoita.
Olkoon niistä Tepolla kaksi.

Tässä kohden kaikki ovat yhtä tietämättömiä Matin omenoiden määrästä.
Jokaisella on kuitenkin jonkinlainen käsitys siitä millaisia ne ovat.

Yhtälailla on aivan turha yrittää tilastoilla todistaa jotain sille johon kalahtaa.
Tälle on myös keksitty nimi, vahvistusvinouma, kun itsepetos ei kelpaa.

Eikä asiaa yhtään helpota olemattoman taudin hyvinkin olevat oireet, esim. sähköyliherkkyys.
Jos siitä ei sitten rukouksen tms. voimalla parane, jota voimaa ei pidä väheksyä, niin tarvitaan riittävän korkea koulutustaso, jotta paranemisen mahdollisuus todentuu.
 
fraatti

Hyperaktiivi
Eikös nykyään ole sellaisia yhdistelmärokotteita jotka tepsivät jos johonkin tautiin? Vajaa 20v sitten kun kävin intin niin juuri tuolloin vauhtipiikkien määrä oli pudonnut 3-4 muistaakseni yhteen tai kahteen. Mitähän kaikkea tuossa on kankkuun lyöty?
 
Mikkolan

Vakionaama
Olen jonkinverran seurannut poliorokotuksia ( who:n tavoite hävittää polio maailmasta ).
Varsin selkeä tuo 60% laumasuoja, joka estää epidemian mutta ei poissulje sitä etteikö rokottamaton sairastu.
Pidän varsin edesvastuuttomana sitä että kieltäydytään yleisesti käytössäolevista rokotteista. Polionkin osalta valitettavia esimerkkejä löytyy :(

Eikös nykyään ole sellaisia yhdistelmärokotteita jotka tepsivät jos johonkin tautiin? Vajaa 20v sitten kun kävin intin niin juuri tuolloin vauhtipiikkien määrä oli pudonnut 3-4 muistaakseni yhteen tai kahteen. Mitähän kaikkea tuossa on kankkuun lyöty?
Maailmalla käytetyssä poliorokotteessa on ollut 3 - 4 muutakin samassa. Suomessakin oli ainakin yhtenä hinkuyskä.
 
raksa11

Ajatusrikollinen
Tosiasiassa rokottamattomien selviäminen perustuu ainoastaan rokotettuihin, koska riittävä määrä rokotettuja estää tautien leviämisen.

Tälläkin hetkellä maailmassa kuollaan massoittain tauteihin, joihin ei kuoltaisi, jos niihin olisi otettu rokotukset.

Voit mennä katselemaan evoluution tuloksia köyhiin maihin, joissa ei ole rokotuksia eikä länsimaista terveydenhuoltoa. Niissä todellisuuden näkee.

Itseasiassa eristäytyneet alkuasukasheimot, ovat osoittautuneet täysin immuuneiksi monille sairauksille mihin länsimaissa tarjotaan piikkiä.
Monet entisaikojen kulkutaudit taas ovat seurausta surkeista elinoloista. Jos ihminen elää saastuneen veden ja ravinnon varassa jätteiden ja ulosteiden keskellä sairastuu hän varmasti.
Länsimaista kadonneiden tartuntatautien poissaolo ei johdu rokotuksista, vaan merkittävästi parantuneista elinoloista. Esimerkiksi tulirokkoa, tai punatautia ei esiinny juuri ollenkaan vaikka moisiin ei rokotetta ole keksittykkään.
Sensijaan kehittyneissä maissa sairauksien ja rokotusten välillä on suora tilastollinen yhteys, mitä enemmän rokotuksia, sitä enemmän sairaita. Eritoten autoimmuunisairauksia. Keho hyökkää itseään vastaan koska immuunijärjestelmä sekoaa rokotteiden vaikutuksesta.

Joka päivä miljardit elävät virukset ja bakteerit koittavat nujertaa ihmisen erinomaista immuunijärjestelmää, mutta terveeseen, levänneeseen ja hyvin ravittuun sörkkimättömään kehoon ne eivät pääse. Tälläkin hetkellä maailmassa kuollaan massoittain tauteihin joita ei edes olisi olemassa ilman rokotuksia.
 
hemaris

Aika sanattomaksi vetää kun tällaista uskomuksia lukee
 
raksa11

Ajatusrikollinen
Aika sanattomaksi vetää kun tällaista uskomuksia lukee

Aiheesta löytyy kyllä jopa puolueettomia tutkimuksia ja kirjallisuutta. Noita tutkimuksia ei kuitenkaan ihan hirveästi mainosteta. Ja mm. Ihan rokotevalmisteiden tuoteselosteista löytyy lukemista.
Mutta hei, ajettele positiivisesti. Evoluutio kyllä korjaa äkkiä kaltaiseni pois kuljeksimasta.
 
Mikkolan

Vakionaama
Taitaa olla toistappäin, alkuperäiskansoja on juuri tauteihin mennyt kun muualta on väki sinne tunkenut.

Pääsääntöisesti noin.
Mutta esmes kongossa eräälle pienelle gorillaheimolle on kehittynyt geeni, joka torppaa sisäsiittoisuuden haitat. En siis pidä mahdottomana eteikö jollain porukalla voisi olla luontaista vastustuskykyä spesifisille taudeille.
 
Hamppu

Jäsen
Itseasiassa eristäytyneet alkuasukasheimot, ovat osoittautuneet täysin immuuneiksi monille sairauksille mihin länsimaissa tarjotaan piikkiä.

Tälläkin hetkellä elää saarilla eristyksissä heimoja, joiden luo valkoinen mies ei voi mennä, koska heimoilla ei ole vastustuskykyä valkoisten kantamille sairauksille.

Kun maailmaa valloitettiin vielä purjelaivojen voimin, oli täysin yleistä, että saapuneet tartuttivat paikallisiin tauteja, joita he eivät kestäneet.
 
Jolberious

Tuberkuloosi esim oli tälläinen, joka tuhosi yhden heimon.

Kun matka-aika kahden eri kylän välälli tippui alle 14vrk, erilaiset kulkutaudit ryhtyivät riivaamaan ihmiskuntaa.
 
TopiR

Aktiivinen jäsen
Pomppaan vähän scifin puolelle.

Tämänpäiväistä tietoa hyödyntäen, joku top-10 valtiosta voisi (kusipään valtionjohdon ollessa vallassa) kehittää mailmanvalloitusplänin jossa löydetään/valmistetaan/tms nopeasti leviävä isoa tuhoa tekevä tauti. Ja siihen rokote.
Oma väki pakkorokotetaan muiden rokotusten ohella (kansan tietysti tietämättä), ja sitten viedään tauti sinnetänne jokapaikkaan.

Kun muu maailma on polvillaan ilman toimivaa rokotusta, ni siirretään rajat itselle sopivampiin kohtiin. Tai poistetaan rajat kokonaan.

-Topi
 
VesA

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Tämänpäiväistä tietoa hyödyntäen,

Tämä on aika last-season juttuja, biologiset aseet olivat muodissa 60-70 luvulla ja niitä on kaikilla isoilla mailla jossain muodossa varastossa. Venäläisten nyt mainostamista rokotteista ainakin toinen on kehitetty niiden biologisen sodankäynnin labrassa, siinä samassa missä tehtiin melko kelvollinen SARS-rokote ja missä kehuvat olevan maailman paras virusarkisto. Tosin siinä labrassa tehdään nykyään vain tämmöisiä hyviä juttuja, sanovat.
 
raksa11

Ajatusrikollinen
Taitaa olla toistappäin, alkuperäiskansoja on juuri tauteihin mennyt kun muualta on väki sinne tunkenut.
Toimii se toki noinkinpäin, yhtälailla niitä tutkimusmatkailijoita on kuollut paikallistauteihin. Luonto pyrkii pitämään asiat tasapainossa. Saman lajin liika menestys kyllä korjaantuu ajan kanssa, vaikka lääketeollisuus mitä yrittäisi. Paikallisväestöillä on perintötekiöissään selviytymismekanismit paikallisille viruskannoille, mutta ei täysin vieraille toiseltapuolen maailmaa rahdatuille viruksille. Eikä myöskään tietenkään ole vastuskykyä rokoteperäisille viruskannoille. Esimerkiksi maailmalla nykyisin todetut poliotapaukset ovat järjestäen rokoteperäisiä. (Vdpv) Rokotuksilla ei kuitenkaan pystytä tekemään mitään superihmistä, luonto on aina vahvempi. Rokotteilla saadaan vaan loppukin luontainen vastustuskyky tulevilta sukupolvilta hävitettyä. Jokainen rokote vaurioittaa dna:ta. Siksi meillä on sukupolvi toisensa jälkeen sairaampia ja allergisempia ihmisiä. Esimerkiksi kananmuna ja pähkinäallergiat on perua näiden käytöstä rokotteiden ainesosina. Rokotteilla ei pääse kuin umpikujaan. Lääketeollisuus ei voita luontoa.
 
hemaris

Aktiivinen jäsen
Varoitus, turhaa "suunpieksentää" ilman varsinaista asiasisältöä. Pyritään pitämään keskustelu asiallisena, kiitos.
Toimii se toki noinkinpäin, yhtälailla niitä tutkimusmatkailijoita on kuollut paikallistauteihin. Luonto pyrkii pitämään asiat tasapainossa. Saman lajin liika menestys kyllä korjaantuu ajan kanssa, vaikka lääketeollisuus mitä yrittäisi. Paikallisväestöillä on perintötekiöissään selviytymismekanismit paikallisille viruskannoille, mutta ei täysin vieraille toiseltapuolen maailmaa rahdatuille viruksille. Eikä myöskään tietenkään ole vastuskykyä rokoteperäisille viruskannoille. Esimerkiksi maailmalla nykyisin todetut poliotapaukset ovat järjestäen rokoteperäisiä. (Vdpv) Rokotuksilla ei kuitenkaan pystytä tekemään mitään superihmistä, luonto on aina vahvempi. Rokotteilla saadaan vaan loppukin luontainen vastustuskyky tulevilta sukupolvilta hävitettyä. Jokainen rokote vaurioittaa dna:ta. Siksi meillä on sukupolvi toisensa jälkeen sairaampia ja allergisempia ihmisiä. Esimerkiksi kananmuna ja pähkinäallergiat on perua näiden käytöstä rokotteiden ainesosina. Rokotteilla ei pääse kuin umpikujaan. Lääketeollisuus ei voita luontoa.

Ja taas tulee ihan käsittämätöntä tuubaa. vai jokainen rokote vauriottaa DNAta ja nämä sitten päätyvät sukusolulinjaan. joopajoo. Hyvin on vaihtoehtosaittien höpötykset uponneet.
 
mk

Aktiivinen jäsen
Oma tieto aiheuttajasta on jonkun vuoden ikäinen, eli täytyy päivittää.
Nyt on päivitetty.

Narkolepsian aiheutti viruksen ydinproteiini joillakin geneettisen alttiuden omaavilla henkilöillä.
Pandermix sisälsi tätä ydinproteiinia.

Selvittämättä jäi miksi muut alttiuden omaavat eivät sairastuneet.
Suomessa kyseisen alttiuden arvioidaan olevan noin 28%lla väestöstä.
 
kotte

Hyperaktiivi
Narkolepsian aiheutti viruksen ydinproteiini joillakin geneettisen alttiuden omaavilla henkilöillä.
Pandermix sisälsi tätä ydinproteiinia.
Sairaus sinälläänkintusein aiheuttaa pysyviä vaurioita tai muutoksia yksilöön. Yleensä nämä muutokset ovat varsin massiivisia siihen nähden, mitä rokotteelle sallitaan. Rokottaminen nyt ei ole mitenkään ihmeellinen prosessi sinällään. Elimistö on jatkuvasti vieraiden proteiinien ja erilaisten mineraalien pommituksen alaisena normaalistikin. Erilaiset pienet haavat ja hankaumat ovat arkipäivää. Esimerkiksi käsien jatkuva peseminen (erityisesti, kun käsidesin glyserolia ei ole saatavilla lisääntyneet kysynnän takia) rikkoo ihoa ja altistaa erilaisille ihon kautta tuleville hyökkäyksille. Yksilö on siten luonnollisesti eläessään jatkuvasti eräänlaiselle rokottamiselle alttiina (kuten on eräänlaiselle geenimuuntelullekin, ollenkaan väheksymättä mahdollisia riskejä, joita elinympäristön massiivinen geenimuuntelu saattaa aiheuttaa).
 
raksa11

Ajatusrikollinen
Ja taas tulee ihan käsittämätöntä tuubaa. vai jokainen rokote vauriottaa DNAta ja nämä sitten päätyvät sukusolulinjaan. joopajoo. Hyvin on vaihtoehtosaittien höpötykset uponneet.

Samaa voisi sanoa esimerkiksi Alumiinin, elohopean, apinan munuasten, vasikan sikiön tai kanin aivojen lihakseen injektoinnista.

Injektoidaanpa täysin terveeseen lapseen vähän alumiinia, formaldehydiä ja kanin aivoja, loistoidea!

Hyvin on lääketeollisuuden tiedepropaganda ja valtamedian rummutus uponnut.
Vanhempi väestö varmaan muistaa ajan, kun lääkärit suosittelivat tupakointia terveyttä edistävänä.
Lyhyt on ihmisen muisti.

Tiede toimii tasan niin kauan kun sillä ei ole taloudellisia tarkoitusperiä, noh valistuneimmat varmaan tietävät kuinka lääkevalmisteet testataan, ja kuka ne testaa.

Kannattaa vaikka tutustua Professori Yehuda Shoenfeldin tutkimuksiin. Hän on vakuuttunut rokotusten adjuvanttien ja erinäisten
autoimmuunisairausten yhteydestä. Luonnollisestikkin professoritason rokotevastaisuus on myrkkyä lääketeollisuudelle joten..
Kaveri on kuitenkin tutkinut ihmisen immuunipuolustusta yli 30-vuotta, joten tietänee mitä tekee.

Yksi harvoista oikeasti kliinisistä rokotetutkimuksista tehtiin Hongkongissa vuonna 2012, sen erottaa muista tyypillisistä rokotetutkimuksista
se, että siinä verrokkiryhmä saikin ihan oikeaa lumelääkettä eli suolavesiliuosta. Siinä tutkittiin influenssarokotusta, ja lopputulos oli että
rokotetut sairastuivat 5,5kertaa todennäköisemmin rokottamattomiin verrattuna...

Lähes kaikki rokotetutkimukset on tehty vertailemalla rokotetta A rokotteeseen B !!!

Vieraat proteiinit eivät vielä ole semmoisenaan keholle ongelma, vaikka harvoin kukaan onnistuukaan käsien nirhauman kautta saamaan kuolleita ihmissikiön osia tai vasikan aivoja ihonsa alle mutta rokotteet eivät toimi tiedeyhteisön haluamalla tavalla ilman tehosteaineita eli neurotoksiineja.
Kuten alumiinia, elohopeaa ja bariumia Määrät ovat toki pieniä, esimerkiksi tyypillinen rokote sisältää 0,5mg alumiinia.
Ravinnon mukana tuon saa moninkertaisesti. Probleema onkin siinä että lihakseen injektoitu alumiini ei poistu kehosta, toisin kuin ruoansulatuksen läpi kulkeva.
Noh, kuolleita autistilapsia tutkittaessa aivoista on löytynyt suuria pitoisuuksia raskasmetalleja.
Myös alzhaimerpotilaiden aivoista löytyy suuria raskasmetallimääriä.
Autismia ei tunnettu ennen rokotuksia. Alzhaimeria ei tunnettu ennen rokotuksia. Autoimmuunisairauksia ei tunnettu ennen rokotuksia. Allergioita ei tunnettu ennen rokotuksia.
Amerikassa on maailman rokotetuimmat lapset, ja yllätys yllätys ylivoimaisesti eniten lasten autismitapauksia.

Ajoittain julkisuuteen asti nousee tutkimuksia joissa on havaittu rokotuksilla merkittäviäkin yhteyksiä erinäisiin sairauksiin.
Kaikkia näitä tutkimuksia tuppaa yhdistämään hetken päästä todettu virheellinen tulkinta, ja tutkimuksen tuloksen aikaansaajan
julkinen teilaus ja yleensä viran menetys ja luonnollisestikkin tulojen loppuminen.
Opiskeleppa itsesi hirveällä vaivalla moiseen virkaan ja tajua opiskeltuasi mikä on homman nimi.
Yleensä nämä yleisestä linjasta poikkeavat kriittiset tutkimukset ovat eläkeikää lähestyvien veijarien aikaansaannoksia, aika jännä juttu.

"Kerro minulle ketä ei saa arvostella niin minä kerron kenellä on valta"

“Olkoon ruoka lääkkeesi ja lääke ruokaasi"
 
hemaris

Aktiivinen jäsen
No täytyy myöntää on näissä raksa11 jutuissa tiettyä viihdearvoa. Heitetään epämääräisiä "todisteita" keitokseen, kuvitellaan niiden välille yhteyksiä ja kuorrutetaan kaikki salaliittoteoriolla. Jäin vaan epäselväksi että se että miten se rokote vaurioittikaan DNAta, etenkin siinä sukusolulinjassa.
 
kotte

Hyperaktiivi
jutuissa tiettyä viihdearvoa. Heitetään epämääräisiä "todisteita" keitokseen, kuvitellaan niiden välille yhteyksiä ja kuorrutetaan kaikki salaliittoteoriolla
Kun rakennetaan uskontokuntaa, noita työkaluja tarvitaan ja jollakinhan täytyy testata ja vahvistaa jäsenten uskollisuutta ja kuuliaisuutta.
 
Samppa

Ylläpitäjä
Ylläpidon jäsen
Tämä aihe on sellainen joka jakaa hyvin vahvasti kahteen leiriin. En näe, että tätä keskustelua kannattaa täällä viedä tästä syvemmälle, koska mielipiteet on molemmilla osapuolilla lukittu. Mikään perustelu, jonka täällä voi esittää ei niitä varmasti muuta. Joten muuta tällä ei saada aikaan kuin riita. Laitan tämän keskustelun nyt lukkoon, en usko asiaan on mitään oleellista lisäarvoa tuovaa sisältöä tulossa. Vastaavaa keskustelua löytynee paljon muualtakin aiheesta kiinnostuneille.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Ylös Bottom