Löytyykö Sanyo CO2 Eco 9kW ulkoyksikön tilalle korvaajaa?

jukkis64

Tulokas
Tervehdys kaikille!

Olemme vaimon kanssa ostaneet 1,5 kerroksisen omakotitalon (163 m2) lähes Oulun kupeesta (Lumijoelta), jossa on tämä surullisen kuuluisa Sanyon järjestelmä.

Talo rakennettu 2009, järjestelmä toiminut 4-5 vuotta ongelmitta, kunnes ukkonen tuhonnut ulkoyksikön piirilevyn. Tämä korjattu kotivakuutuksen piikkiin

Toisella kertaa sähkökatkoksen seurauksena käynyt tuho, joskus 2019-2020. Tästä jäänyt muistiin vikakoodi H11. Toista kertaa ei kotivakuutus ollut enää korvannut, ainakaan siinä määrin että silloinen omistaja olisi katsonut sitä kannattavaksi tehdä.

Nythän veden lämmitys tapahtuu sähkövastuksilla. Talon lisäksi pihassa 90 m2 kokoinen autotalli, jossa sähköllä lattialämmitys. Tallissa pidetty peruslämpö. Sähkön kokonaiskulutus pyörinyt muutaman vuoden noin 15 000 kWh:n paikkeilla.

Olen kysynyt paikallisesta LVI-liikkeestä, josko voisi vaihtaa eri valmistajan ulkoyksikön, esim. Fujitsu tai Daikin. Vastauksena oli, että he olivat eri ulkoyksikkötoimittajiin yhteydessä ja näiden näkemys oli, että hyötysuhde kärsii turhan rajusti, mikäli vanhaan sisäyksikköön liitetään uusi ulkoyksikkö.

Heidän ehdotuksensa oli, että koko lämmityslaitteisto uusiksi, tilalle Panasonic All in One T--CAP 9kw H-sarja SPLIT ja hintaa tulisi reilu 14 000 euroa.

JOS päätyisin kokonaan uuden laitteiston hankkimiseen, ennemmin taitaisin laittaa maalämpöjärjestelmän, ei maksa paljon enempää.

Nyt kaipaisinkin arvon tietäjiltä ja taitajilta ohjeita ja näkemyksiä, kannattaako ja voiko järkevästi sekä energiatehokkaasti laittaa erimerkkistä ulkoyksikköä Sanyon tilalle, ja jos niin mikä ja mistä?
 
RauskiH

Vakionaama
Ei Sanyon sisäyksikköä kannata hukata kun siihen voi kytkeä melkein minkä tahansa vilpin tai mlp. Lämmityskierron voi toteuttaa joko käyttämällä sisäyksikköä joko puskurina tai 3 tai 4 putkikytkennällä. Tuossa on lisäksi iso kv kierukka jolla voi esilämmittää käyttöveden. Kaveri laittoi muutama vuosi sitten Sanyon kylkeen bochin mlp 3-putkikytkennällä ja kv esilämmityksellä ja on pelannut kuin se kuuluisa junan vessa.

BTW, todella pienen oloinen kulutus teillä, onko tietoa poltetun puun määrästä? Mikä lämmönjakojärjestelmänä itse talossa?
 
Viimeksi muokattu:

Tunturi

Aktiivinen jäsen
Kannattaisi kysyä tarkemmat speksit tuosta eri valmistajan ulkoyksikön huonosta hyötysuhteesta! Voisi kuulla varsin mielenkiintoisia selityksiä!

Tilaa siihen Ultimatesta R290 Powerworld, ei mene pieleen.
 
jukkis64

Tulokas
  • Keskustelun aloittaja
  • #4
Talossa on isokokoinen takka-leivinuuni sekä puukiuas. Edelliset omistajat lämmittäneet takkaa heidän sanojensa mukaan harvakseltaan.
 
RauskiH

Vakionaama
Talossa on isokokoinen takka-leivinuuni sekä puukiuas. Edelliset omistajat lämmittäneet takkaa heidän sanojensa mukaan harvakseltaan.

No mikä on kellekin harvakseltaan, tahtoo vain monesti myyntipuheissa puun käyttö pyöristä reilusti alas päin. Kyllä tuon kokoinen talo Oulun seudulla vie melkein väkisinkin yli 20000kwh ilman puita ja tämän päälle talliin muutamia tuhansia kwh sisälämpötilasta riippuen. Vertailun vuoksi velipojalla on haukiputaalla jonkin verran pienempi 1,5krs talo ja 60m2 talli maalämmöllä. Kokonaiskulutus on 10000-12000kwh josta n. puolet menee lämpöpumpulle.

Palstalta löytyy useampikin halvan kiinan vilpin laittaneita, suurin osa ilmeisen tyytyväisiä. Itse kyllä miettisin tilanteessasi ihan vakavissani maalämpöä. Talliin kannattaa harkita ilpiä, varsinkin jos on tarkoituksena pitää korkeampaa lämpöä eikä ole suunnitelmissa muuttaa lämmitystä vesikiertoiseksi
 
jukkis64

Tulokas
  • Keskustelun aloittaja
  • #6
Tällaiset myyntipuheet puun polton määristä kyllä tiedossa.
Vakavasti olen miettinyt jo alkujaankin maalämpöä, jo ennen tarjousta Panasta. Talliin tulee ilppi, sillä kun saa helpoiten ja nopeiten tallin lämpimäksi, jos tulee enemmälti siellä tuherreltua.

Kuitenkin, kun talossa toimiva tuo sisäyksikkö, mielellään sille jatkoaikaa antaisin.
 
janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Kannattaa tosiaankin selvitää kilpaileva ratkaisu = reikä kallioon (~6 k€) ja varaajaton MLP nykyisen varaajan perään.

Jos haluaa harrastaa niin näitä saa MLP käytettynäkin edullisesti tai sitten uutena.
 
janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Kannattaisi kysyä tarkemmat speksit tuosta eri valmistajan ulkoyksikön huonosta hyötysuhteesta! Voisi kuulla varsin mielenkiintoisia selityksiä!
Se on tuon CTCT/Sanyon varaajan ongelma, vaatii perään pienen lämminvesivaraajan käyttöveden "tulistukseen" toimiakseen fiksusti. Sanyo CO2 ketjussa lisää tietoa tästä.
 
RauskiH

Vakionaama
Se on tuon CTCT/Sanyon varaajan ongelma, vaatii perään pienen lämminvesivaraajan käyttöveden "tulistukseen" toimiakseen fiksusti. Sanyo CO2 ketjussa lisää tietoa tästä.
Tuossahan tarjottiin All in One konetta niin miksi Sanyon varaaja huonontaisi sen hyötysuhdetta kun kierukan kautta voi syöttää vilpille jo valmiiksi esilämmitettyä käyttövettä eikä erilliselle tulistusvaraajalle ole tarvetta
 
janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Tuossahan tarjottiin All in One konetta niin miksi Sanyon varaaja huonontaisi sen hyötysuhdetta kun kierukan kautta voi syöttää vilpille jo valmiiksi esilämmitettyä käyttövettä eikä erilliselle tulistusvaraajalle ole tarvetta
Tuo kommentti koski Monoblock-koneita (tai split ilman varaajaa), jotka kytkettäisiin Sanyon/CTC varaajaan.
Olen kysynyt paikallisesta LVI-liikkeestä, josko voisi vaihtaa eri valmistajan ulkoyksikön, esim. Fujitsu tai Daikin. Vastauksena oli, että he olivat eri ulkoyksikkötoimittajiin yhteydessä ja näiden näkemys oli, että hyötysuhde kärsii turhan rajusti, mikäli vanhaan sisäyksikköön liitetään uusi ulkoyksikkö.

Tuo varaaja toimii hyvällä hyötysuhteella vain jos käyttövedelle on tuon perässä oma "tulistusvaraaja" jolla nostetaan kuuman käyttöveden lämpötila 55-60C (sekoitetaan kuumempaa vettä sekaan). Vanha Sanyon/CTC varaja pidetäään lämmityksen vaatimassa lämpötilassa esim. käyrällä ajaen tai shuntti täysin auki sisäanturilla.
1763048375972.png
 
Viimeksi muokattu:

RauskiH

Vakionaama
Tuo kommentti koski Moblock-koneita, jotka kytkettäisiin Sanyon/CTC varaajaan.

Niinpäs olikin mutta ei se hyötysuhde mihinkään kärsi verrattuna siihen että monoblock työntäisi suoraan kiertoon tai uuden puskurivaraajan kautta kun voihan tuon Sanyon halutessaan kytkeä pelkäksi puskurivaraajaksi. Riippumatta siitä millä kv lämmitetään loppuun niin en jättäisi hyödyntämättä Sanyon kierukkaa
 
Voi tulla tilaongelmia. ;)

Itse en jättäisi tuota vanhaa varaajaa paikalleen jos tulee All In One ratkaisu. Tuosta ei isommin ole hyötyä. AIO on käyttövesivaraaja jota ladataan 3-tiventtiilillä aina tarvittaessa, muuten lämmitetään suoraan verkostoon sen vaatimalla lämpötilalla invertteri säätäen.

Tuo Sanyon varaaja on ON/OFF VILPiin (tai MLP) alunperin tarkoitettu, eikä se sovellu oikein invertterikoneille sellaisenaan. Ideana tuossa on ollut että ladataan 60-70 C lämpöistä ON/OFF R744 VILPillä pienellä virtauksella varaajaan.
 
Viimeksi muokattu:

RauskiH

Vakionaama
Tuo Sanyon varaaja on ON/OFF VILPiin (tai MLP) alunperin tarkoitettu, eikä se sovellu oikein invertterikoneille sellaisenaan.

Tuossa naitettiin 4 vuotta sitten 8kw boschin invertteripumppu Sanyon varaajan kanssa yhteen ja toiminut moitteetta. Kokonaiskustannus oli 2x300m maapiirillä kaivuu ja asennustöineen ja tarvikkeineen n. 14keur

Kaveri laittoi muutama vuosi sitten Sanyon kylkeen bochin mlp 3-putkikytkennällä ja kv esilämmityksellä ja on pelannut kuin se kuuluisa junan vessa.

Ja voihan toki tuon Sanyon halutessaan kytkeä puskurivaraajaksi, meno alhaalta ja ulos ylhäältä ja tulppaa ylimääräiset lähdöt. Toki kun kohde sen verran uusi niin siinä on varmaan lattialämmitys joten puskurivaraajan hyöty vähän niin ja näin. Tuossa kaverini tapauksessa kyse oli patterilämmityksestä ja puskurilla haluttiin välttää patterien kylmenemistä/naksumista käyttöveden teon aikana
 
Liitteet

  • Screenshot_20251113_180441_edit_1341293442108543.jpg
    Screenshot_20251113_180441_edit_1341293442108543.jpg
    84 KB · Katsottu: 18
Viimeksi muokattu:

jukkis64

Tulokas
Todella mielenkiintoista keskustelua asiasta. Talossa on tosiaan vesikiertoinen lattialämmitys molemmissa kerroksissa.

Yksi kone jota olen katsonut sillä silmällä on SolarShop Bergman Oy:n mainostama Daikin Altherma 3M. Heidän mukaansa soveltuu Sanyon ulkoyksikön tilalle.
 
Sanyon ulkoyksikön tilalle voi halutessaan laittaa minkä tahansa vilp monoblockin tai maalämpöpumpun missä ei ole vaaraajaa mutta vaatii perään kv tulistimen. Koska talossa on lattialämmitys niin Sanyon varaajasta ei ole mainittavaa hyötyä. Omasta mielestäni merkkivilppien hinnat aivan tolkuttomia niin kuin saamasi tarjous panasta osoittaa.

Talosi lämmön kulutus vuodessa on 20000kwh luokkaa. VILPillä saat sen puolitettua, ehkä hieman allekin, maalämpöpumpulla kulutus tulisi olemaan 4000-5000kwh. Pörssisähkösopimuksella hyvä pitää mielessä että kylmimpinä aikoina kun sähkö on kalleinta ja kulutus kovinta on vilpin COP huonoimmillaan ja pahimmassa tapauksessa vilp on mykkänä ja ollaan vastusten varassa kun taas maalämmöllä ei COP hirveästi vaihtele kelien muuttuessa. Halutessaan maalämmöllä on myös helpompi väistellä kalliita pörssihintoja
 
MJKA

Aktiivinen jäsen
Itsellä tuo ulkoyksikkö korvattiin Fujitsun Waterstage 11kw koneella 1/2017 ja hyvin on pelannut. Kämppä n. 240m2 ja 2 hengen talous, takka lämmittää n. 5+m2 osuutta. Vuosikulutus, siis kaikki sähkö, ollut 15-19000 kw vuositasolla. En pidä pahana. Kun vaihto tuli eteen niin asennusliikkeen mukaan sisäyksikkö on hyvä joten sitä ei vaihdettu. Oli helppo homma. n, 5 tuntia yhdeltä mieheltä, putkisto sisä-ulkoyksikön välillä n. 6 metriä uusiksi ja lämmönvaihdin yksikkö sisälle. Vakuutusyhtiö otti osaa "suruun" jonkun verran, Sanyo oli n. 8 vuotta pöhissyt.
 
MJKA

Aktiivinen jäsen
Tuossahan tarjottiin All in One konetta niin miksi Sanyon varaaja huonontaisi sen hyötysuhdetta kun kierukan kautta voi syöttää vilpille jo valmiiksi esilämmitettyä käyttövettä eikä erilliselle tulistusvaraajalle ole tarvetta
Niin, itsellä on juuri tuo ratkaisu, eli tietysti kun suihkussa ollaan niin meneehän siinä vastuksille silloin. Sitten tullaan siihen ikuisuuskysymykseen, että jäädäänkö sinne suihkun alle asumaan mitä varsinkin teini nuoriso mielellään harrastaa. Näin 2 hengen eläkeläistaloudessa tuo ei ole ongelma. Väittäisin kumminkin, että tuo sisäyksikön kierukka on aika tehokas eikä ainakaan nuorisokaan ole käydessään valittanut kylmästä suihkusta. Vielä tuohon aikaisempaan kommenttiini, että Fujitsu on säädetty tuottamaan +48C vettä, mutta näkyy usein kyllä olevan likellä 50C, ja talossa patterit 1972 ja yläkerta 1992 eli ei nykyisillä eriste mitoituksilla.
 
Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
Talo on tietty vanha ja putkisto on mikä on. Jos pesuhuoneen kylmän veden voisi jotenkin haalistaa jossakin kierukassa, noilla lämmöillä ei tarvittaisi kuumaa vettä tähän tarkoitukseen käytännössä ollenkaan. Toinen vaihtoeto voisi olla, että vain keittiöön tulisi kylmä vesi kylmänä. Muualla sitä kylmää ei mahda kukaan kaivata.
 
Back
Ylös Bottom