Mitä on ilmastonmuutos

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tet
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Yhdysvaltain ympäristöhallinto lopettaa voimaloiden ilmastopäästöjen säätelyn​


Ei mitenkään yllättävää. Trumpilla on meneillään sellaiset norminpurkutalkoon, että Orpoakin hirvittää. Tosin suurin vaikutus lienee tullut siitä, että niin paljon on pistetty porukkaa pihalle eri virastoista, eikä nimitetty ketään tilalle, että virkamiesporras on aika rampa tekemään mitään valvontaa ylipäätään missään asiassa. Kun valta vaihtuu, seuraavalla presidentillä menee puolet virkakaudesta pelkästään siihen, että löytää ihmiset kaikille vapaana oleville posteille.
 

Yhdysvaltain ympäristöhallinto lopettaa voimaloiden ilmastopäästöjen säätelyn​

Ympäristöhallinnon päätöksen myötä Yhdysvaltain ilmastopäästöjen uskotaan kasvavan selvästi.
Mietin, että jos monikansalliset organisaatiot ajetaan alas (YK, WHO, Haagin tuomioistuin jne) - kuten jenkit haluaa. Niin sen jälkeen isomman oikeudella jenkit puuhaa ihan mitä haluaa. Sotkee ilmakehän, valtailee maita, nimeää alueita, pommittaa maita jne.

Ei uskoisi, että sanon, mutta onneksi meillä on Kiina joka luo tasapainoa ja on järkivaltio.

Toivottavasti maailmasta löytyy tasapainottava voima, jolla ylätasteen kiusaava poika pistetään joukolla kuriin....
 
  • Tykkää
Reaktiot: tet
Guardianin jutusta saa kuvan, että myös rikki- ja nokipäästöjen valvonnasta luovuttaisiin. Moinen menisi kylläkin jo niin pitkälle terveysuhkienkin kannalta, että varmaan tulee vastavaikutuksia paikallisten asukkaiden taholta. Jonkun pitäisi perustaa raskaalla polttoöljyllä toimiva perusvoimala Mar-o-Lagoon?
 
Millaisen investoinnin mahtaa vaatia liiikenteen NOx, COx ja mahdollisesti PM2:5 päästöjen mittaus kaupungissa? Esim. Vaisala AQT400-sarjaan pohjautuva. Ei ole omassa rahoituksessa.
 
Kun USAlla on riittävän fiksu presidentti, ei sen tarvitse säädellä sen enempää tekoälyn kehitystä kuin ilmastopäästöjäkään.
 
Trumpin aika loppuu varsin pian jo. Alkaako demokraateilla olla nostetta? Miksei siitä asiasta uutisoida yhtään mitään missään
 
Trumpin aika loppuu varsin pian jo. Alkaako demokraateilla olla nostetta? Miksei siitä asiasta uutisoida yhtään mitään missään

Valitettavasti heillä ei ole nostetta, kun ei ole karismaattista johtajaa. Toivo on laitettava siihen, että oikeat republikaanit (ne jotka eivät ole Trumpin lumoissa) jäävät vaaleissa kotiin. Silloin demokraattien murskavoitto on mahdollinen. Jos senaattiin ei saada 2/3 enemmistöä demokraateille, virkasyyte ei onnistu, ja dementikkovauva jatkaa paikkojen särkemistä vielä kaksi vuotta lisää.
 
En jaksa uskoa että Trumpia saadaan kammettua ulos ennen aikojaan. Mielenkiintoisempi kysymys on mitä tapahtuu kauden lopussa.
 

New Yorkissa jo miljoona neliömetriä kattoja maalattu valkoisiksi – talot ja ympäristö viilenevät​

Valkoisesta maalista etsitään apua ilmastonmuutokseen sopeutumiseen.
Sopivalla maalilla valkoiseksi maalaamallahan voidaan toteuttaa ihan ympäristöä viileämmäksi jäähdyttävä laitteisto, jonka käyttö ei luonnollisesti kuluta myöskään energiaa.
 
Sopivalla maalilla valkoiseksi maalaamallahan voidaan toteuttaa ihan ympäristöä viileämmäksi jäähdyttävä laitteisto, jonka käyttö ei luonnollisesti kuluta myöskään energiaa.
Miten tämmöinen toimii? Minne lämpöenergia siirretään - energiahan ei tosiaan katoa mihinkään.
 
Säteilee taivaalle.

Myönnän, että menee vähän filosofiseksi, mutta jos aurinko ei kuumenna niin niin paljoa, niin onko se viilentämistä / ympäristön jäähdyttämistä?

Tosiaan valtion indeksileikkauksetkinhan ovat säästämistä.... Eli varmaan kyllä ;-D
 
Päästöjen säätelyn lopettaminen ei nosta sen enempää päästöjä kuin nykymenokaan. Vai miten Google sai 7000MW kaasuvoimalat läpi.

Toisaalta USAssa kyllä rakennetaan uusiutuvaa, koska se on vain yksinkertaisesti halvempaa energiaa.

Kaikin puolin kuulostaa hyvältä lopettaa sääntely tuollaisessa asiassa.
 
Myönnän, että menee vähän filosofiseksi, mutta jos aurinko ei kuumenna niin niin paljoa, niin onko se viilentämistä / ympäristön jäähdyttämistä?
Ei vaan siis on mahdollista tehdä maali, joka säteilee lämpöä niin tehokkaasti että se viilenee ympäristöään viileämmäksi. Toki jos haluataan maksimaalinen jäähdytysteho tuo säteilypinta kannattaa varjostaa niin ettei aurinko säteile siihen suoraan, mutta tekemällä sellaisen kennorakenteen tuo on mahdollista.

Käytännössä tuollaisen systeemin puhtaana pitäminen on niin vaativaa ettei noita missään kaupallisesti ainakaan mun tietääkseni käytetä, ellei sitten jossain satelliiteissa, jossa säteilyttäminen on ainoa tapa poistaa lämpöä.
 
Päästöjen säätelyn lopettaminen ei nosta sen enempää päästöjä kuin nykymenokaan. Vai miten Google sai 7000MW kaasuvoimalat läpi.

Toisaalta USAssa kyllä rakennetaan uusiutuvaa, koska se on vain yksinkertaisesti halvempaa energiaa.

Kaikin puolin kuulostaa hyvältä lopettaa sääntely tuollaisessa asiassa.
Käytännössähän tuollaisella päästöjen sääntelyn poistolla on lähinnä paikallispäästöihin vaikutusta. Globaaleihin hiilidioksidipäästöihinhän noilla rajoituksilla ei oikeastaan ole vaikutusta, käytännössä suurempi vaikutus hiilipäästöihin on imagosyistä tehdyillä toimilla.

Eikä tuo mitään hiilivoimalaryntäystä tuo, toki vanhan voimalan käyttäminen hieman halventuu, kun hajonneta saastelaitteita ei tarvitse korjata, mutta aurinko ja tuuli ovat vastaisuudessakin ilmaisia, kun hiilestä pitää maksaa rahaa.
 
Kaasuvoimaloita ne rakentaa, tuskin uutta kivihiiltä.

Kaasuvoimalat on omilla mittareillani sangen puhtaita. Hiilidioksidia tulee, mutta kasvit tykkää. Hiilivoimasta tulee rajusti enemmän kaikkea haittaa.

Kyllä hajonneet suodattimet korjataan, kun paikallisesti kukaan ei halua happosateita takaisin.

Aurinko ja tuuli on niin halpoja, että ne jyrää väkisin markkinassa
 
Takaisin
Ylös Bottom