T
T
Vieras
Apua!
Todella omituinen ongelma ilmennyt viikon aikana E12EKEB ILP:n kanssa. Sisäyksikön putket lähtevät oikealle päin ja kulkevat muovikourussa (sellaista isoa johtokourua). Maalasimme huoneen viikko sitten jolloin myös kyseinen kouru maalattiin seinävärillä. Maalauspäivän iltana jo huomasin, että kuorun etuosassa oli valuvan veden jälki mutta se myös näytti vähän kuin olisi jo kuivuneessa maalissa korjattu valumaa, joten en ajatellut asiaa sen tarkemmin. Eilen illalla kuitenkin satuin katsomaan juuri tuota kohtaa ja huomasin, että siinä valumajäljessä oli vesipisara. Sormi kostui pyyhkäistäessä sitä. Tarkemmin kohtaa taskulampulla tutkiessa näytti, että kourun yläosassa etupuolella oli vähän isompi pisara ja siitä heti etupuolella oli taas vähän isompi pisara josta sitten tämä valumajälki alaspäin.
Tuossa vaiheessa aloin jo epäillä kattovuotoa mutta seinässä ei valumajälkiä näkynyt. Katossa oli ihan pieni pisaran kokoinen epäilyttävän näköinen jälki (joka saattaa hyvinkin olla jotain aikaisemmissa remonteissa sotkettua) mutta se ei ollut yhtään kostean tuntoinen ja se oli kaiken lisäksi n. 5 senttiä putkessa olevaa valumaa sivummalla.
Sammutin jäähdytyksen ja jätin pumpun ilmankierrolle ja seurasin tilannetta jonkin aikaa eikä kohta kostunut enää. Myös aamulla tarkistin putken kohdan ja katon (aamuyöllä satoi) mutta ne oli molemmat kuivia (ILP oli yön pois päältä).
Nyt sitten heräsi kysymys, että onko mahdollista, että sisäyksiköltä lähtevien putkien kotelon ulkopintaan voisi tiivistyä kosteutta? Molemmilla kerroilla on ollut melko kostea sisällä jäähdytyksestä huolimatta (eilen oli n. 70% suhteellinen kosteus, kun tuon huomasin). Tuo kohta on n. 30-40 cm päässä sisäyksiköstä. Onkohan tuossa kohtaa esim. kylmäaineputkien liitoskohta (vai asennetaanko ne sisäyksikköön samalla tavalla kuin ulkoyksikköön ettei tule mitään jatkoksia kylmäaineputkiin)?
Jos tuossa on jatkos niin voiko se todella mennä niin kylmäksi, että huoneilmasta alkaa tiivistyä kosteutta ja voiko se olla noin pistemäinen paikka?