Pörssisähkö 2016

kotte

Hyperaktiivi
Vs: Pörssisähkö 2016

Liettuassa on sähkön hinta ilmeisesti laskenut sen verran, että sähköä meneekin Puolaan lähes täydellä teholla. Tuo yhteyshän valmistui viime vuoden lopulla. Ei jää paljon lisäkapasiteettia Baltiaan, kun nettoa on vain pari sataa MW. Niinpä Viroonkin menee sähköä lähes kaapeleiden täysillä Suomesta.

Keski-Euroopassahan on oma taajuussäätöalueensa ja Baltia menee toistaiseksi Venäjän tahtiin; Baltian on kaiketi tarkoitus siirtyä lähivuosina Keski-Euroopan säätövyöhykkeeseen, jolloin Liettuan ja Puolan välinen konvertteriasema siirtyisi Valko-Venäjän ja Baltian välille. Tällä ei sinällään liene muuta merkitystä kuin että Baltiasta on tulevaisuudessa helpompi vetää yhteyksiä Keski-Eurooppaan kuin Venäjälle tai Skandinaviaan (johon Suomi kuuluu jatkossakin Pohjois-Suomen vahvojen siirtoyhteyksien takia). Yhtä halvasta sähköstä kuin Skandinavissa on Suomessa turha uneksiakaan, ellei uutta kapasiteettia sitten rakenneta veronmaksajien kustannuksella (mitä on etenkin Ruotsissa viime vuosina tehty).
 
janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Vs: Pörssisähkö 2016

Oskarhamn 1 tuotanto loppuu 30.6.2017.

http://umm.nordpoolspot.com/messages/79418
http://www.okg.se/en/Media/News/Oskarshamn-1-to-go-offline-in-2017/
 
janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Vs: Pörssisähkö 2016

janti sanoi:
Alkuviikon edullinen hinta selittynee suurella Venjän tuonnilla, huominen 23.2. taitaa olla siellä pyhäpäivä => pidennetty viikonloppu monella tehtaalla
http://www.fingrid.fi/fi/sahkomarkkinat/rajakapasiteetit/Sivut/Venaja-kokonaissiirto.aspx

Pakkasukko tuo sähköalen

Pohjolan tukkusähkömarkkinoiden kummallisuudet konkretisoituvat Venäjän vapaapäivissä. Viime viikon maanantaina ja tiistaina Venäjällä juhlittiin käytännössä kaksi vuorokautta Isänmaan puolustajien päivää, joka varsinaisesti oli tiistaina.

http://www.talouselama.fi/uutiset/pakkasukko-tuo-sahkoalen-6307263
 
janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Vs: Pörssisähkö 2016

Taitaa olla tällä kertaa huominen Naistenpäivä Venäjällä aiheuttaa sinne vapaat, kun sähköä virtaa Suomeen vauhdilla.
http://www.fingrid.fi/fi/sahkomarkkinat/rajakapasiteetit/Sivut/Venaja-kokonaissiirto.aspx?beginDate=20160304&endDate=20160308&showChart=1&showTable=0

Tänään ja huomenna ovat hinnat samat meillä ja Ruotsissa
http://www.nordpoolspot.com/Market-data1/Elspot/Area-Prices/ALL1/Hourly/?view=table
 
RAFU

Vakionaama

Voihan tuokin olla selitys viime päivien pörssisähkön hinnoittelussa. Baltaian uusi yhteys Ruotsista tasoittaa ilmeisesti myös Suomen ja Systeemihinnan eroa. Tietenkin toivoisi trendin jatkuvan pidempäänkin. :)
 
Liitteet

  • NordPool Spot 2016-03.png
    NordPool Spot 2016-03.png
    62,7 KB · Katsottu: 374

janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Vs: Pörssisähkö 2016

RAFU sanoi:
Baltaian uusi yhteys Ruotsista tasoittaa ilmeisesti myös Suomen ja Systeemihinnan eroa. Tietenkin toivoisi trendin jatkuvan pidempäänkin. :)

Olisiko jotain todistetta tälle väitteelle? Itse en ole havainnut tilannetta että Suomen aluehinta olisi erytynyt Viron hinnasta muusta syystä kuin Venäjän tuonnista.
 
RAFU

Vakionaama
Vs: Pörssisähkö 2016

janti sanoi:
Olisiko jotain todistetta tälle väitteelle? Itse en ole havainnut tilannetta että Suomen aluehinta olisi erytynyt Viron hinnasta muusta syystä kuin Venäjän tuonnista.
Ei tuo mikään väite ollut, vaan lähinnä tilaston antama toivekuva. Katsotaan loppuviikon hintakehitys ja ollaan jonkun verran viisaampia. :)
 
janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Vs: Pörssisähkö 2016

RAFU sanoi:
Ei tuo mikään väite ollut, vaan lähinnä tilaston antama toivekuva. Katsotaan loppuviikon hintakehitys ja ollaan jonkun verran viisaampia. :)

Onhan tuo NordBalt ollut nyt jo pari viikkoa käytössä, mutta itse en ole havainnut mitään merkittävää muutosta Suomen hinnoissa, muita kuin nuo Venäjän vapaapäivät.
En tiedä miten tuon sitten todistaisi että vaikuttaisi. Käsittääkseni ei vaikuta niin kauan kuin sähkön virtaussuunta on Suomesta Viroon päin.
 
ZONS

Mitsubishi Electric MSZ-FD25VA
Vs: Pörssisähkö 2016

Taitaa kevät Balttiassa vaikuttaa jo Suomenkin pörssihintoihin päivällä. Latvian ja Liettuan vesivoimaloista irtoaa jo aika räväkät tehot joten yhdessä Ruotsinkaapelinkanssa hintapiikit Balttiassa ja siten hieman Suomessakin ovat tasaantumaan päin - toistaiseksi.
 
janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Vs: Pörssisähkö 2016

ZONS sanoi:

Eipä vaikuta Suomen hintoihin niin kauan kuin Viron suuntaan menee päivällä täydet tehot Eastlink 1 ja 2 kautta.

Tässäpä huomisen hinnat "vakuudeksi" tästä http://www.nordpoolspot.com/Market-data1/Elspot/Area-Prices/FI/Hourly/?view=table

Tässähän sen sitten näkisi jos tuo NordBalt alkaisi enemmänkin näkymään Suomen hinnoissa
http://www.fingrid.fi/fi/sahkomarkkinat/markkinoiden_yhtenaisyys/hinta-alueiden-yhtenaisyys/Sivut/Hinta-alueiden-yhten%c3%a4isyys.aspx

Suomen ja Ruotsin aluehintojen yhtenäisyys on ollut laskussa vuodesta 2010 lähtien. Samaan aikaan Suomen ja Viron välinen hintayhtenäisyys on kasvanut 50% => 84% (olipa välillä yli 90%). Syynä EstLink 2
 
Juu, tapissa on vienti Viroon moniaina tunteina, mutta ilmeisesti tunteja on vähemmän kuin aiemmin. Näinpä voisi ainakin kuvitella että Suomen vesivarastot pikkasen säästyvät ja niitä on sitten purkaa kalleimpien tuntien aikana mikä taas hillitsee hintapiikkejä. Tosin aika paljon on huomenissa eroa Suomen ja Ruåttin välillä. Tänään oli naistenpäivä, yleinen vapaapäivä Venäjällä ja niinpä oli reippaat 1400MW Mäntykankaalta tulla hujeltamassa virtaa Suomeen mikä piti täälläkin pörssihinnat kurisa.
 
janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Vs: Pörssisähkö 2016

Eli nyt on FIN=>EE vientiyhteydestä käytössä vain noin 30% ja EE=>LV vientikin pientä. SE=>LT vienti ja SE=>FI vienti tapissa.
Silti Suomen aluehinta sama kuin EE, LV ja LT. Eikös sen nyt pitäisi olle alhaisempi kuin EE, LV ja LT jos tuon SE=>LT yhteys olisi siihen vaikuttava?

http://www.fingrid.fi/fi/sahkomarkkinat/voimajarjestelman-tila/Sivut/Pohjoismainen-voimajarjestelman-tila.aspx
 
Liitteet

  • State of the Nordic Power System.png
    State of the Nordic Power System.png
    77,3 KB · Katsottu: 328

RAFU

Vakionaama
Vs: Pörssisähkö 2016

Kyllä janti oli oikeassa, Naistenpäivä ja pitkä lomailu itänaapurissa alensi hintaa meillä.
Verollinen hinta meillä taas yli 4 c/kWh tänään ja huomenna.
Ylihinta systeemihintaan verrattuna taas älyttömän korkea, tänään +36,37 % ja huomenna 29,51 %.
 
janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Vs: Pörssisähkö 2016

Huhtikuun alkupuoliskolla voisi olla mahdollista että meillä olisi Ruotsin kanssa suhkoht samat aluehinnat Estlink 2 seisokin vuoksi. Toisaalta nytkin Estlink I ja II on vajaateholla ja Suomen hinat ovat Ruotsia korkeammat
=> eli toive voi olla aivan turha ellei tule aikainen kevät ja sulamisvirtaamat Suomessa jo nouse tuossa kohden
http://umm.nordpoolspot.com/messages/81166
 
janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Vs: Pörssisähkö 2016

NordBald yhteys alhaalla ilmeisesti koko ensi viikon.
http://umm.nordpoolspot.com/messages/81709

Huomenna Suomen aluehinnat korkealla. Onko tähän syynä edellinen vaiko ehkä nämä seisokit
http://umm.nordpoolspot.com/messages/81655
http://umm.nordpoolspot.com/messages/81540
 
Huomenna meillä jatkuu vielä pakkaset ja kulutus on siksi korkea.
Liettuassa on NordBalt (SwedLit) siirron puuttumisesta johtuen poikkeuksellisen korkea hinta huomenna (40,98 €/MWh), kuten myös Latviassa (37,11 €/MWh) ja Virossa (36,42 €/MWh). Baltian hinnat vetävät Suomen hintaa ylös tässä tilanteessa (huomenna 35,84 €/MWh). Tässä letkassa ollaan kun Suomen kautta yritetään rutistaa Baltiaan sieltä puuttuvaa kapasiteettia ylihintaan. Itänaapuristakaan ei ole apua kun siellä taitaa taas olla täysi työviikko tulossa. Seinäjoki (120 MW) ja Alholmens Kraft (240 MW) puuttuminen tuotannosta ovat loppujen lopuksi pieni kiusa, mutta riittävä (teko)syy korkeisiin hintoihin meillä huomenna. Loppuviikolla hinta meillä varmaan laskee kun kelit lauhtuvat.
 
RAFU

Vakionaama
Vs: Pörssisähkö 2016

Tältä se nyt sitten näyttää kun NordBalt siirto puuttuu. Yllättävän paljon Virosta saadaan avitettua etelän suuntaan. Alla kuvakaappaus Fingrid sivulta.
 
Liitteet

  • Pohjoismainen voimajärjestelmän tila 2016-03-21_0835.png
    Pohjoismainen voimajärjestelmän tila 2016-03-21_0835.png
    175,3 KB · Katsottu: 335

kotte

Hyperaktiivi
Vs: Pörssisähkö 2016

RAFU sanoi:
Tältä se nyt sitten näyttää kun NordBalt siirto puuttuu. Yllättävän paljon Virosta saadaan avitettua etelän suuntaan. Alla kuvakaappaus Fingrid sivulta.
Juuri kuvan alalaidasta vain leikkautui Puolan ja Liettuan välisen kaapelin tilanne. Huonosti tuolta näkyy ainakin tällä hetkellä tulevan (alle 100MW ja enemmän menee pois Valko-Venäjän suuntaan).
 
janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Vs: Pörssisähkö 2016

janti sanoi:
NordBald yhteys alhaalla ilmeisesti koko ensi viikon.
http://umm.nordpoolspot.com/messages/81709

Seisokki jatkuu vielä Pääsiäisen ajan http://umm.nordpoolspot.com/messages/81912
 
janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Vs: Pörssisähkö 2016

janti sanoi:
Seisokki jatkuu vielä Pääsiäisen ajan http://umm.nordpoolspot.com/messages/81912

Viikko lisää seisokkia NordBaldille
http://umm.nordpoolspot.com/messages/82033

Oskarhamn 1 seisokkiin http://umm.nordpoolspot.com/messages/82031
Näinköhän tuo nyt vielä käynnistyy? http://www.okg.se/sv/Press/Nyheter-och-pressmeddelanden/Oskarshamn-1-tas-ur-drift-2017/
 
janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Vs: Pörssisähkö 2016

Niin mikähän se olikaan tämän seisokin perimmäinen syy? Taitaa olla alhainen sähkön hinta.
http://umm.nordpoolspot.com/messages/82043

Alholmens Kraft står stilla

I februari var kraftverket vid Alholmens Kraft i gång några få dagar. Sedan dess har kraftverket stått stilla.

http://online.osterbottenstidning.fi/Artikel/Visa/96464
 
janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Vs: Pörssisähkö 2016

Fenno-Skan 1 alhaalla
http://umm.nordpoolspot.com/messages/82122

Tanskassa huomenna aamulla tarjolla melkein ilmaista sähköä
http://www.nordpoolspot.com/Market-data1/Elspot/Area-Prices/DK/Hourly/?view=table
 
S

Sampo-T

Vieras
Vs: Pörssisähkö 2016

janti sanoi:
Tanskassa huomenna aamulla tarjolla melkein ilmaista sähköä
http://www.nordpoolspot.com/Market-data1/Elspot/Area-Prices/DK/Hourly/?view=table

Niinhän tuo on meilläkin.
Mutta mitäs meinaa kun klo 2-3 CET on viiva.Hintaa ei ole vahvistettu.
Eikai se silti ilmainen Happy Hour ole..

http://www.nordpoolspot.com/Market-data1/Elspot/Area-Prices/FI/Hourly/?view=table
 
janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Vs: Pörssisähkö 2016

janti sanoi:
Fenno-Skan 1 alhaalla
http://umm.nordpoolspot.com/messages/82122

Nyt on sitten Estlink 1 myöskin alhaalla http://umm.nordpoolspot.com/messages/82126

Taas toiminnassa. Syy?? http://umm.nordpoolspot.com/messages/82135
 
janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Vs: Pörssisähkö 2016

Sampo-T sanoi:
Mutta mitäs meinaa kun klo 2-3 CET on viiva.Hintaa ei ole vahvistettu.
Eikai se silti ilmainen Happy Hour ole..

Tuossa siirretään kellot kesäaikaan => Tuota tuntia ei siis todellisuudessa ole. ;)
 
S

Sampo-T

Vieras
Vs: Pörssisähkö 2016

janti sanoi:
Tuossa siirretään kellot kesäaikaan => Tuota tuntia ei siis todellisuudessa ole. ;)

No voihan juma...Black Hole :D

Osaisko joku arvailla mikä noita yhteyksiä pudottaa..eikai heikko sähköntarve/alhainen hinta sentään :eek:
ps. Vaikka viimeisessähän kyllä lukee syynä "failure"..
 
ZONS

Mitsubishi Electric MSZ-FD25VA
Vs: Pörssisähkö 2016

http://www.fingrid.fi/fi/ajankohtaista/tiedotteet/Sivut/H%C3%A4iri%C3%B6t-Suomen-ja-Ruotsin-sek%C3%A4-Suomen-ja-Viron-v%C3%A4lisill%C3%A4-rajayhteyksill%C3%A4.aspx
 
S

Sampo-T

Vieras
Vs: Pörssisähkö 2016

ZONS sanoi:
http://www.fingrid.fi/fi/ajankohtaista/tiedotteet/Sivut/H%C3%A4iri%C3%B6t-Suomen-ja-Ruotsin-sek%C3%A4-Suomen-ja-Viron-v%C3%A4lisill%C3%A4-rajayhteyksill%C3%A4.aspx

Sano mun sanoneeni..siel on Venäläinen sukellusvene tuhonnut tasasähkökaapelin Ruåttin rannikolla Smiley211006
 
janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Vs: Pörssisähkö 2016

Sampo-T sanoi:
Sano mun sanoneeni..siel on Venäläinen sukellusvene tuhonnut tasasähkökaapelin Ruåttin rannikolla

Eipä sitten saanut kaapelia poikki.
http://umm.nordpoolspot.com/messages/82138
 
ZONS

Mitsubishi Electric MSZ-FD25VA
Vs: Pörssisähkö 2016

janti sanoi:
Eipä sitten saanut kaapelia poikki.
http://umm.nordpoolspot.com/messages/82138
"Yksi kaunis päivä" ovat kaapelit Suomen ja Ruotsin, Suomen ja Viron sekä Liettuan ja Ruotain väliltä poikki...
 
janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Vs: Pörssisähkö 2016

Tanskassa maksetaan sähkönkulutuksesta huomenna iltapäivällä
http://www.nordpoolspot.com/Market-data1/Elspot/Area-Prices/DK/Hourly/?view=table
 
janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Vs: Pörssisähkö 2016

Rajoituksia pohjoisen yhteydessä
ensin -200 MW http://umm.nordpoolspot.com/messages/81386
sitten -300 MW http://umm.nordpoolspot.com/messages/80759
lopuksi -800 MW http://umm.nordpoolspot.com/messages/77526

Estlink II 658 MW huollossa alkupuoliskon huhtikuusta
http://umm.nordpoolspot.com/messages/81166

Vesivoimaa alkaisi olla kohta tarjolla Suomessakin ihan hyvin, jos/kun tulee aikainen kevät
http://wwwi2.ymparisto.fi/i2/finergy/indexe.html

http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Vesi/Vesitilanne_ja_ennusteet/Vedenkorkeus_ja_virtaama#a6

Keljonlahden huoltoseisokki aikaistuu http://umm.nordpoolspot.com/messages/82268
 
janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Vs: Pörssisähkö 2016

janti sanoi:
Viikko lisää seisokkia NordBaldille
http://umm.nordpoolspot.com/messages/82033

Nordbald mahdollisesti ensi viikon lopulla taas käyttöön
http://umm.nordpoolspot.com/messages/82249
 
RAFU

Vakionaama
Vs: Pörssisähkö 2016

NordBalt ja muut tarpeelliset siirtoyhteydet olisi saatava päälle pikaisesti. Hinnat menevät muuten aivan poskelleen, kuten huomenna jolloin koko vuorokauden verollinen keskihinta on jo 4,352 c/kWh ja ylihinta systeemihintaan verrattuna SYS +61,2 %
 
ZONS

Mitsubishi Electric MSZ-FD25VA
Vs: Pörssisähkö 2016

janti sanoi:
Rajoituksia pohjoisen yhteydessä
ensin -200 MW http://umm.nordpoolspot.com/messages/81386
sitten -300 MW http://umm.nordpoolspot.com/messages/80759
lopuksi -800 MW http://umm.nordpoolspot.com/messages/77526

Estlink II 658 MW huollossa alkupuoliskon huhtikuusta
http://umm.nordpoolspot.com/messages/81166

Vesivoimaa alkaisi olla kohta tarjolla Suomessakin ihan hyvin, jos/kun tulee aikainen kevät
http://wwwi2.ymparisto.fi/i2/finergy/indexe.html

http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Vesi/Vesitilanne_ja_ennusteet/Vedenkorkeus_ja_virtaama#a6

Keljonlahden huoltoseisokki aikaistuu http://umm.nordpoolspot.com/messages/82268

Johtuneeko rajoitukset Kemi-, Ii- ja Oulujokien juoksutusten lisäämisestä ja Suomen sisäisestä pullonkaulasta Oulujokivarresta etelään, Huutokoskelle, Petäjävedelle, Alajärvelle ja Ventusnevalle?
 
janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Vs: Pörssisähkö 2016

ZONS sanoi:
Johtuneeko rajoitukset Kemi-, Ii- ja Oulujokien juoksutusten lisäämisestä ja Suomen sisäisestä pullonkaulasta Oulujokivarresta etelään, Huutokoskelle, Petäjävedelle, Alajärvelle ja Ventusnevalle?

Tuo isoin rajoitus johtui tästä: Maintenance of the line Letsi - Petäjäkoski.
Liittyisiköhän tähän?
http://www.fingrid.fi/fi/verkkohankkeet/hankkeet/sahkoasemat_varavoimalaitokset/petajakoski_muunto_ja_kytkinlaitos/Sivut/default.aspx
 
RAFU

Vakionaama
Vs: Pörssisähkö 2016

NordBalt näyttäisi olevan päällä ja pörssisähkön hinta laskee, huomenna 3,509 c/kWh ja ylihintakin on laskenut SYS +23,7 %
 
Liitteet

  • Pohjoismainen voimajärjestelmän tila 2016-03-31_1353.png
    Pohjoismainen voimajärjestelmän tila 2016-03-31_1353.png
    232,6 KB · Katsottu: 316

janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Vs: Pörssisähkö 2016

RAFU sanoi:
NordBalt näyttäisi olevan päällä ja pörssisähkön hinta laskee, huomenna 3,509 c/kWh ja ylihintakin on laskenut SYS +23,7 %

Voi johtua hinnanlasku tästäkin ;)
http://umm.nordpoolspot.com/messages/81166
 
ZONS

Mitsubishi Electric MSZ-FD25VA
Vs: Pörssisähkö 2016

janti sanoi:
Tuo isoin rajoitus johtui tästä: Maintenance of the line Letsi - Petäjäkoski.
Liittyisiköhän tähän?
http://www.fingrid.fi/fi/verkkohankkeet/hankkeet/sahkoasemat_varavoimalaitokset/petajakoski_muunto_ja_kytkinlaitos/Sivut/default.aspx
Hyvin paljon mahdollista...
 
ZONS

Mitsubishi Electric MSZ-FD25VA
Vs: Pörssisähkö 2016

janti sanoi:
Voi johtua hinnanlasku tästäkin ;)
http://umm.nordpoolspot.com/messages/81166

Näkyy olevan peli että pullonkauloja laitellaan vuoron perään eri yhteyksille muutamaksi viikoksi kerrallaan että saadaan tutkittua kuinka markkinat ja hintataso käyttäytyvät eri asetelmilla - ja samalla luotua eri hinta-alueiden välillä mahdollisimman suuria hintaeroja mahdollisimman suurilla siirtomäärillä että saadaan pullonkaulatulot maksimoitua. ;)
 
Back
Ylös Bottom