Polttomoottoriautot sinnittelevät edelleen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jsalmika
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

jsalmika

Aktiivinen jäsen
Aloitin uuden aiheen niin ettei keskustelu sähköautojen määrän kasvusta vesittyisi tämän enempää, eikä myöskään tulisi niin suoraa, aivan turhaa vastakkainasettelua. Pitkä teksti, joten mielestäni olennaisin on alleviivattu.
Ja lisäksi, Suomen teiden suosikki, EV farmariauto loistaa edelleen poissaolollaan.
Jep, katoavaa kansanperinnettä käyttövoimasta riippumatta. Syvä tavaratila, jossa pohja matalalla vs. samanlevyinen SUV:n tavaratila, jossa pohja korkealla ja joka ei ole yhtä syvä. Kun on vaihtanut kahden 2000-luvun alun jenkkitila-autosta ensin Octaviaan ja tottunut siihen että takalasistakin näkee vielä jotain vaikka mennään koko perhe koiran kanssa viikon hiihtolomareissulle niin ei hyvältä näytä. Näinpä ollaankin jatkettu linjalla että säästämme luontoa omalla tavallamme käyttämällä edelleen polttisautoa mutta ainoastaan tarpeeseen kun on kuitenkin vielä kyky kävellä, kuljettaa ostoskasseja joko kädessä tai ei-sähköisen polkupyörän tarakalla ja kun vieläpä julkisilla pääsee ainakin muutamalla vaihdolla töihin jos sattuu koiranilma.

Lataus- tai oikeastaan akun kestoasiakin on vielä myös ratkaistava sillä taloyhtiössä tai työpaikalla ei ole latauspaikkoja eikä jaksaisi ajaa Helsingin ytimestä 10+10km pelkästään latauspisteelle. Mutta tähän perään on vielä varmuuden vuoksi todettava, että emme ole mitenkään sähköautovastaisia, ne ovat jo tässäkin kehitysvaiheessaan ehdottomasti hyvä ratkaisu useimmille ja paras joillekin. PHEV ei kuitnkaan sovi lainkaan ainakaan meille ja EV:kin ainoastaan juuri ja juuri. Sähköautokuumeesta kärsivän kannattaa tosiaan miettiä kahteen kertaan hankkiiko sähköauton pelkästä teknologiavetoisesta vaihtamisen ilosta, varsinkin jos on antamassa sen ei-nollapäästöisen vaihdossa, jonka jälkeen se edelleen kuormittaa ilmastoa jonkun toisen mahdollisesti paljon enemmän ajamana.
 
saavat sinnitellä, id.4 toiseksi ja skodan vastaava malli kolmanneksi eniten liikenteessä ja ovat niitä kaivattuja suosikkifarkkuja mikä käytännössä näkyy niin että joko tesloja tai näitä tulee valtaosin vastaan käytännössä tiellä liikkuessa.
 
Kun on vaihtanut kahden 2000-luvun alun jenkkitila-autosta ensin Octaviaan ja tottunut siihen että takalasistakin näkee vielä jotain vaikka mennään koko perhe koiran kanssa viikon hiihtolomareissulle niin ei hyvältä näytä.
Kieltämättä inhimillisen hintaisten täyssähköisten tila-autojen lista on aika lyhyt. Ja jos tuohon vaaditaan vielä jonkin verran vetomassaakin, niin todella kaposeksi jo menee - vielä. Joten polttiksella sitä jatketaan toistaiseksi meilläkin, annetaan kehityksen kehittyä, kyllä se vaihto patteriin kuitenkin jossain kohtaa eteen tulee, ei kiirusta.
 
Takaisin
Ylös Bottom