puuteknikko
Vakionaama
Eiköhän noita(kin) ala vähitellen tupsahtelemaan sinne tänne kun markkinat on otollisemmat kysynnän muuttuessa aika voimakkaastikin.
Seuraa alla olevaa videota nähdäksesi, miten asennat sivustomme verkkosovelluksena aloitusnäytöllesi.
Huom.: This feature may not be available in some browsers.
Fortumin julkaisema kuva kertoo, että ydinvoimalan rakentaminen edellyttää valtion tukea, kirjoittaa taloustoimittaja Juha-Matti Mäntylä.
Mutta tuohan kuulostaa kulutusvaikutuksen keräämisen kantilta erittäinkin hyvältäPörssisähkön hinnalla säädetään kulutusjoustoasäätövoimaa!
Energiayhtiöt Helen ja Fortum ovat kehottaneet pörssisähkön käyttäjiä varautumaan ensi talvena sähkön hintojen voimakkaaseen vaihteluun.
Mahdollisuus että kaikki menee ilman kompastumisia on yhtä suuri että minä saan lotossa 10M ennen jouluaSähköä riittää talvella, jos mikään ei mene vikaan
Sähkön riittävyydelle on olennaista, että kotimainen sähkön tuotantokapasiteetti ja siirtoyhteydet toimivat luotettavasti, kertoo Fingrid.

Ydinvoima on sikäli hankala tapa tuottaa sähköä, että se tulee vähiten kalliiksi pyöriessään tasaisella nimellisteholla aina paitsi huoltotaukojen aikaan. Suomalaisella kulutusprofiililla tämä vaatii rinnalleen talvisaikaan huipputehotuotantoa (moottorivoimaloita) ja kesällä taas sähkökattiloita (kuluttamaan ylimääräisen sähkön). Ainoa ongelma asiassa on, että kesälläpä ei lämmölle ole kunnolla markkinoita (ja aurinkopaneeleillakin saa sähköä edullisesti). Niinpä sähkö pitäisi muuntaa kesällä sähköpolttoaineiksi tms. Kaikki tuo infrastruktuuri vaatii kokonaisuutena hirmuiset investointikulut.mutta jättää pois vielä kalliimmat tavat.
Nyt on hyvä suunnitelma. Mikä voisi mennä pieleen?
"Sähkö riittää talvella jos ei tule vikoja tuotantolaitoksiin tai siirtoyhteyksiin"
![]()
Sähköä riittää talvella, jos mikään ei mene vikaan
Sähkön riittävyydelle on olennaista, että kotimainen sähkön tuotantokapasiteetti ja siirtoyhteydet toimivat luotettavasti, kertoo Fingrid.yle.fi
tai "Sähkö riittää talvella, jollei käy huono tuuri tai joku satu munaamaan (tai satu pahempaa)".Parempi otsikko olisi "Sähkö riittää talvella, jos se ei lopu kesken"![]()
Aika pitkä on tuo huoltojaksojen aika, varsinkin OL3. Eli aika hyvin saadaan tuotantoa painotettua talvelle, kun koko kesän on 1 tai 2 ydinvoimalaa alhaalla, varsinkin, jos noita olisi lisää.Ydinvoima on sikäli hankala tapa tuottaa sähköä, että se tulee vähiten kalliiksi pyöriessään tasaisella nimellisteholla aina paitsi huoltotaukojen aikaan.
Miten ylipäätänsä noiden hinnat on laskettu noin kalliiksi? Tuotantokustannuksethan ovat lähes nolla ydinvoimalla ja tuulivoimalla. Eli miten on laskettu investoinnin kustannukset? Ydinvoimalathan kuitenkin historian valossa toimivat ainakin 60 vuotta, toki vaativat isojakin remontteja tuona aikana.Ydinvoima on kallein tapa tuottaa sähköä" sanoo artikkeli, mutta jättää pois vielä kalliimmat tavat.
Miten ylipäätänsä noiden hinnat on laskettu noin kalliiksi? Tuotantokustannuksethan ovat lähes nolla ydinvoimalla ja tuulivoimalla. Eli miten on laskettu investoinnin kustannukset? Ydinvoimalathan kuitenkin historian valossa toimivat ainakin 60 vuotta, toki vaativat isojakin remontteja tuona aikana.
Mikäs tämän kustannusvaikutus on? Ei tainut olla kovin suuri OL3:n osalta, kun sen omakustannushinta sähkölle on luokkaa 40 €/MWh. Miksi uudelle olisi suurempi? Kalliimpi uusi toki on rakentaa, mutta miksi 4-kertainen. Tuosta 40 €/MWh taitaa n. puolet olla käyttökuluja.Näistä purkaminen on oletettavasti kallein rasti. Sitä varten laki vaatiikin rahastoimaan purkukustannukset jo etukäteen
Mikäs tämän kustannusvaikutus on? Ei tainut olla kovin suuri OL3:n osalta, kun sen omakustannushinta sähkölle on luokkaa 40 €/MWh. Miksi uudelle olisi suurempi? Kalliimpi uusi toki on rakentaa, mutta miksi 4-kertainen. Tuosta 40 €/MWh taitaa n. puolet olla käyttökuluja.
Suomen loma-aikataulu vain asemoi huoltotauot alkukesään ja loppukesään/alkusyksyyn. Hinnat välillä poukkaavat ylös tuolloin, sillä kevättulvat loppuvat jo aikaisemmin eivätkä jatkuvammat syysmyrskyt ole vielä tyypillisesti alkaneet. Aurinkovoiman lisääntyminen on tosin auttanut etenkin alkukesästä sähkön tarjontaan aivan viime vuosina. Sama on kuitenkin ydinvoimaloiden huoltotaukojen kuin perinteisen lämmitysyhteistuotantovoimankin kohdalla, eli laitokset joustavat varsin kaavamaisesti ja kokonaisuuteen nähden niukasti vastatakseen sähköverkon säätötarpeisiin (ydinvoiman huolto toki aivan erikoisen kaavamaisesti eli huoltotaukojen alku ja ajoitussuunnitelma on päätettävä jopa vuosia ennakolta).Aika pitkä on tuo huoltojaksojen aika, varsinkin OL3. Eli aika hyvin saadaan tuotantoa painotettua talvelle, kun koko kesän on 1 tai 2 ydinvoimalaa alhaalla, varsinkin, jos noita olisi lisää.
Tekoälyn mielestä muutama euro/MWh.Mikäs tämän kustannusvaikutus on?
Aikamoinen ero kuitenkin 150-200 €/MWh arvioon. OL3 tietysti tuli kalliiksi jollekin erittäin pahan viivästymisen takia. Tekoälyn mukaan se maksoi 11 mrd ja TVO:n osuus 5,5 mrd.Ja vaikka se olisikin lähellä todellista, niin sitä subventoivat ranskalaiset veronmaksajat aikamoisella summalla, johtuen rakentamisaikaisista oikeusjutuista ja niiden ratkaisuista. Fennovoima haaveili aikoinaan Hanhikivelle muistaakseni 50 €/MWh omakustannehintaa, mutta jo ennen projektin tyssäämistä asiantuntija-arvioissa puhuttiin 70 €/MWh tasosta.
Moisella oletuksella oli perusteensa muutama vuosikymmen sitten, mutta väittäisin että "kultakaivoksen" arvoon tulevaisuudessa kymmenien vuosien perspektiivillä liittyy erittäin suuria epävarmuustekijöitä ja suoranaisia riskejä, joista aikoinaan ei ollut aavistustakaan. Uusiutuvat ja tavalla tai toisella toteutettu energian varastointi yhdistyneenä sähkönsiirtoverkkoihin voi moisella aikaperspektiivillä tehdä "kullan kaivamisesta" täysin kannattamatonta. Itse ydinenergiankin osalla uusista ratkaisuista saattaa kehittyä vanhan tappaja.Ja tosiaan oletettavasti noista tullee kultakaivoksia sen laskennallisen rahoitusajan jälkeen.
Vaikea tietysti on ennustaa noin pitkälle tai edes 10 v päähän. Se ei kai kuitenkaan muuttune, että ilman pääomakuluja ydinvoimalla saa luotettavasti hyvin halpaa sähköä. Menisikö tuulivoimalla jne. tuotettu sähkö tosiaan alle tuon kulun? Googlen Fortumilta ostama 80 €/MWh ei ainakaan viittaa siihen.Moisella oletuksella oli perusteensa muutama vuosikymmen sitten, mutta väittäisin että "kultakaivoksen" arvoon tulevaisuudessa kymmenien vuosien perspektiivillä liittyy erittäin suuria epävarmuustekijöitä ja suoranaisia riskejä, joista aikoinaan ei ollut aavistustakaan. Uusiutuvat ja tavalla tai toisella toteutettu energian varastointi yhdistyneenä sähkönsiirtoverkkoihin voi moisella aikaperspektiivillä tehdä "kullan kaivamisesta" täysin kannattamatonta. Itse ydinenergiankin osalla uusista ratkaisuista saattaa kehittyä vanhan tappaja.
Polttoainekulujen osalta toki, mutta vuosihuoltoihin menee kaikkine suunnittelu- ja liitännäisine ylläpitokuluineen huomattavia summia. Vastaavasti tuuli- ja aurinkovoiman kanssa polttoainekuluja ei ole laisinkaan ja vesivoimallakin nuo vaihtelevat nollasta olemattoman pieneen useimmiten. Ilman pedanttista vuosihuoltoihin liittyvää ylläpitoa ja päivitystoimea luotettavuuskin saattaa olla niin näin, mistä on etenkin Ruotsista ja Länsi-Euroopasta liikaakiin käytännön esimerkkejä.Se ei kai kuitenkaan muuttune, että ilman pääomakuluja ydinvoimalla saa luotettavasti hyvin halpaa sähköä.