Suomen energiaomavaraisuus/huoltovarmuus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja fraatti
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Analyysi: Ydinvoima rakentuu vain valtion tuella – yksi kuva sen kertoo​

Fortumin julkaisema kuva kertoo, että ydinvoimalan rakentaminen edellyttää valtion tukea, kirjoittaa taloustoimittaja Juha-Matti Mäntylä.
 

Sähköä riittää talvella, jos mikään ei mene vikaan​

Sähkön riittävyydelle on olennaista, että kotimainen sähkön tuotantokapasiteetti ja siirtoyhteydet toimivat luotettavasti, kertoo Fingrid.
 
Pörssisähkön hinnalla säädetään kulutusjoustoa :) säätövoimaa!

Muistatteko 1970-luvulta ne tietoiskut missä avautuvaan käteen syttyy liekki? Vanhat muistaa varmaan.
Kohta ollaan samassa jamassa, koska nähdään mainoskatkolla tietoiskuja? Niitä vanhoja vois alkaa näyttää uudelleen, ovat ihan ajankohtaisia.
 
Ehkäpä noissa on pelkokerrointa mukana kohtuullisesti tai vähän enemmän. Hinta nyt hetkittäin korkealla koska ydinvoimaa alhaalla ja alkuvuosi vielä tuoreessa muistissa, nämä hermostuttavat markkinaa. Datakeskusten vaikutukset ei vielä tietenkään näy tehotasapainossa, mutta keskustelu käy kuumana ja ei vähennä hermoilua tulevankaan talven osalta. Syyskuun spotin toteuma tähän mennessä kuitenkin vasta vajaa 7 snt. Aika näyttää...
 

Sähköä riittää talvella, jos mikään ei mene vikaan​

Sähkön riittävyydelle on olennaista, että kotimainen sähkön tuotantokapasiteetti ja siirtoyhteydet toimivat luotettavasti, kertoo Fingrid.
Mahdollisuus että kaikki menee ilman kompastumisia on yhtä suuri että minä saan lotossa 10M ennen joulua ;)
 
Minä näen nuo futuurit niin, että niihin on nyt hinnoiteltu sisään kaikki pahimmat riskit, ei vain yhtä tai paria yksittäistä tekijää. Jos siis viimetalven kaltaisia pitkiä hirmupakkasjaksoja ei tule, tuulee normaalisti ja ydinvoimalat eivät vikaannu (= ns. normaalitilanne), eivät nuo tule toteutumaan. Nyt markkinat vain ovat niin herkät, että kukaan ei uskalla laskea sen varaan, että kaikki menisi tavalliseen tapaan, vaikka se todennäisyyksien puolesta olisikin perusteltua. Veikkaan, että nytkin yhtenä tai pahimmillaan kahtena talvikuukautena nähdään jopa 15 sentin keskihinta, mutta välillä loka-maalis keskihinta on pitkälti alle 10 senttiä.
 
mutta jättää pois vielä kalliimmat tavat.
Ydinvoima on sikäli hankala tapa tuottaa sähköä, että se tulee vähiten kalliiksi pyöriessään tasaisella nimellisteholla aina paitsi huoltotaukojen aikaan. Suomalaisella kulutusprofiililla tämä vaatii rinnalleen talvisaikaan huipputehotuotantoa (moottorivoimaloita) ja kesällä taas sähkökattiloita (kuluttamaan ylimääräisen sähkön). Ainoa ongelma asiassa on, että kesälläpä ei lämmölle ole kunnolla markkinoita (ja aurinkopaneeleillakin saa sähköä edullisesti). Niinpä sähkö pitäisi muuntaa kesällä sähköpolttoaineiksi tms. Kaikki tuo infrastruktuuri vaatii kokonaisuutena hirmuiset investointikulut.

Tuulivoima edellyttää tietenkin vielä enemmän huippuvoimatehoa talven ajalle ja sähkökattiloillekin on paikkansa kannattavuuden parantamiseksi, mutta vastaavaa vuodenaikaisepätasapainoa kuin ydinvoimalla ei ole yhtä ilmeisenä. Runsaan saatavuuden ja niukkuuden jaksot vuorottelevat tiuhemmin jaksoin, jolloin energian varastointi (joko lämpönä tai sähkönä) tulee edullisemmaksi. Myös huipputehovoiman tuottamalle helposti ja halvalla kerättävälle hukkalämmölle on talvisaikaan kannattavat markkinat (koskee toki ydinvoiman niukkuutta talvella kysyntään nähden tämän edellyttämän huipputehovoiman osalta yhtä lailla).
 
Ydinvoima on sikäli hankala tapa tuottaa sähköä, että se tulee vähiten kalliiksi pyöriessään tasaisella nimellisteholla aina paitsi huoltotaukojen aikaan.
Aika pitkä on tuo huoltojaksojen aika, varsinkin OL3. Eli aika hyvin saadaan tuotantoa painotettua talvelle, kun koko kesän on 1 tai 2 ydinvoimalaa alhaalla, varsinkin, jos noita olisi lisää.
Ydinvoima on kallein tapa tuottaa sähköä" sanoo artikkeli, mutta jättää pois vielä kalliimmat tavat.
Miten ylipäätänsä noiden hinnat on laskettu noin kalliiksi? Tuotantokustannuksethan ovat lähes nolla ydinvoimalla ja tuulivoimalla. Eli miten on laskettu investoinnin kustannukset? Ydinvoimalathan kuitenkin historian valossa toimivat ainakin 60 vuotta, toki vaativat isojakin remontteja tuona aikana.

Eli millä korolla ja mille ajalle noi kustannukset on laskettu? Jos heitellään hatusta 1,5 GW ja 20 vuotta. Tuottaa tuona aikana 90% käyttöasteella n. 240 TWh eli 150 €/MWh hinnalla 35 mrd. Mihin toi 35 mrd törsästään? Vaikka rakentaminen maksaisi 15 mrd ja korko olisi 5%, ei tuosta tule 20 vuodelle maksettavaa "kuin" 24 mrd. 10% korolla tulisi jo 34 mrd.

Tuon 20 v jälkeen ydinvoimala olisi samanlainen kultakaivos kuin OL1/2 ja Loviisat ovat nyt. AI:n mukaan 1,5 GW ydinvoimala maksaa 8-12 mrd ilman rahoituskuluja länsimaissa, joten 15 mrd on paljon yläkanttiin.

Ja tuo 150-200 €/MWh on vielä enemmän yläkanttiin,
 
Miten ylipäätänsä noiden hinnat on laskettu noin kalliiksi? Tuotantokustannuksethan ovat lähes nolla ydinvoimalla ja tuulivoimalla. Eli miten on laskettu investoinnin kustannukset? Ydinvoimalathan kuitenkin historian valossa toimivat ainakin 60 vuotta, toki vaativat isojakin remontteja tuona aikana.

Ydinvoimalan suurimmat kustannuserät ovat rakentaminen, purkaminen ja käytetyn polttoaineen loppusijoitus. Näistä purkaminen on oletettavasti kallein rasti. Sitä varten laki vaatiikin rahastoimaan purkukustannukset jo etukäteen siltä varalta, että voimalan omistaja menee konkurssiin, eikä siten pysty purkamista enää jälkikäteen maksamaan.
 
Näistä purkaminen on oletettavasti kallein rasti. Sitä varten laki vaatiikin rahastoimaan purkukustannukset jo etukäteen
Mikäs tämän kustannusvaikutus on? Ei tainut olla kovin suuri OL3:n osalta, kun sen omakustannushinta sähkölle on luokkaa 40 €/MWh. Miksi uudelle olisi suurempi? Kalliimpi uusi toki on rakentaa, mutta miksi 4-kertainen. Tuosta 40 €/MWh taitaa n. puolet olla käyttökuluja.
 
Mikäs tämän kustannusvaikutus on? Ei tainut olla kovin suuri OL3:n osalta, kun sen omakustannushinta sähkölle on luokkaa 40 €/MWh. Miksi uudelle olisi suurempi? Kalliimpi uusi toki on rakentaa, mutta miksi 4-kertainen. Tuosta 40 €/MWh taitaa n. puolet olla käyttökuluja.

OL3:n omakustannehinta ei liene oikeasti tiedossa, tuo 40 €/MWh lienee jokin ammoin julkaistu arvio? Ja vaikka se olisikin lähellä todellista, niin sitä subventoivat ranskalaiset veronmaksajat aikamoisella summalla, johtuen rakentamisaikaisista oikeusjutuista ja niiden ratkaisuista. Fennovoima haaveili aikoinaan Hanhikivelle muistaakseni 50 €/MWh omakustannehintaa, mutta jo ennen projektin tyssäämistä asiantuntija-arvioissa puhuttiin 70 €/MWh tasosta.

Vertailuna kannattaa taas kerran mainita britannian meneillään oleva rakennusprojekti Hinkley Point C, jossa tehdään kahta OL3 sisarreaktoria. Siellä laitoksen omistaja on tehnyt valtion kanssa diilin, jossa yhteiskunta maksaa erotuksen, jos markkinoilta ei lopulta saada sitä hintaa, joka on sovittu. Tuo sovittu hinta on sidottu inflaatioon, ja vuoden 2025 tasossa se hinta oli 133 puntaa per MWh, eli euroissa tämän päivän kurssilla noin 155 €/MWh. Tosin tuossa on sellainen koukku, että jos firman toinen voimalaprojekti Sizewelliin saa rakennusluvan, tuo hinta putoaakin tasolle noin 90 £/MWh eli noin 105 €/MWh.
 
Aika pitkä on tuo huoltojaksojen aika, varsinkin OL3. Eli aika hyvin saadaan tuotantoa painotettua talvelle, kun koko kesän on 1 tai 2 ydinvoimalaa alhaalla, varsinkin, jos noita olisi lisää.
Suomen loma-aikataulu vain asemoi huoltotauot alkukesään ja loppukesään/alkusyksyyn. Hinnat välillä poukkaavat ylös tuolloin, sillä kevättulvat loppuvat jo aikaisemmin eivätkä jatkuvammat syysmyrskyt ole vielä tyypillisesti alkaneet. Aurinkovoiman lisääntyminen on tosin auttanut etenkin alkukesästä sähkön tarjontaan aivan viime vuosina. Sama on kuitenkin ydinvoimaloiden huoltotaukojen kuin perinteisen lämmitysyhteistuotantovoimankin kohdalla, eli laitokset joustavat varsin kaavamaisesti ja kokonaisuuteen nähden niukasti vastatakseen sähköverkon säätötarpeisiin (ydinvoiman huolto toki aivan erikoisen kaavamaisesti eli huoltotaukojen alku ja ajoitussuunnitelma on päätettävä jopa vuosia ennakolta).
 
Mikäs tämän kustannusvaikutus on?
Tekoälyn mielestä muutama euro/MWh.

Ja vaikka se olisikin lähellä todellista, niin sitä subventoivat ranskalaiset veronmaksajat aikamoisella summalla, johtuen rakentamisaikaisista oikeusjutuista ja niiden ratkaisuista. Fennovoima haaveili aikoinaan Hanhikivelle muistaakseni 50 €/MWh omakustannehintaa, mutta jo ennen projektin tyssäämistä asiantuntija-arvioissa puhuttiin 70 €/MWh tasosta.
Aikamoinen ero kuitenkin 150-200 €/MWh arvioon. OL3 tietysti tuli kalliiksi jollekin erittäin pahan viivästymisen takia. Tekoälyn mukaan se maksoi 11 mrd ja TVO:n osuus 5,5 mrd.

100 €/MWh tuntuisi paljon realistisemmalta. Ja tosiaan oletettavasti noista tullee kultakaivoksia sen laskennallisen rahoitusajan jälkeen.
 
Ja tosiaan oletettavasti noista tullee kultakaivoksia sen laskennallisen rahoitusajan jälkeen.
Moisella oletuksella oli perusteensa muutama vuosikymmen sitten, mutta väittäisin että "kultakaivoksen" arvoon tulevaisuudessa kymmenien vuosien perspektiivillä liittyy erittäin suuria epävarmuustekijöitä ja suoranaisia riskejä, joista aikoinaan ei ollut aavistustakaan. Uusiutuvat ja tavalla tai toisella toteutettu energian varastointi yhdistyneenä sähkönsiirtoverkkoihin voi moisella aikaperspektiivillä tehdä "kullan kaivamisesta" täysin kannattamatonta. Itse ydinenergiankin osalla uusista ratkaisuista saattaa kehittyä vanhan tappaja.
 
Moisella oletuksella oli perusteensa muutama vuosikymmen sitten, mutta väittäisin että "kultakaivoksen" arvoon tulevaisuudessa kymmenien vuosien perspektiivillä liittyy erittäin suuria epävarmuustekijöitä ja suoranaisia riskejä, joista aikoinaan ei ollut aavistustakaan. Uusiutuvat ja tavalla tai toisella toteutettu energian varastointi yhdistyneenä sähkönsiirtoverkkoihin voi moisella aikaperspektiivillä tehdä "kullan kaivamisesta" täysin kannattamatonta. Itse ydinenergiankin osalla uusista ratkaisuista saattaa kehittyä vanhan tappaja.
Vaikea tietysti on ennustaa noin pitkälle tai edes 10 v päähän. Se ei kai kuitenkaan muuttune, että ilman pääomakuluja ydinvoimalla saa luotettavasti hyvin halpaa sähköä. Menisikö tuulivoimalla jne. tuotettu sähkö tosiaan alle tuon kulun? Googlen Fortumilta ostama 80 €/MWh ei ainakaan viittaa siihen.

Nykykuluilla vanhan ydinvoimala on kultakaivos jo 40 €/MWh hinnalla.
 
Se ei kai kuitenkaan muuttune, että ilman pääomakuluja ydinvoimalla saa luotettavasti hyvin halpaa sähköä.
Polttoainekulujen osalta toki, mutta vuosihuoltoihin menee kaikkine suunnittelu- ja liitännäisine ylläpitokuluineen huomattavia summia. Vastaavasti tuuli- ja aurinkovoiman kanssa polttoainekuluja ei ole laisinkaan ja vesivoimallakin nuo vaihtelevat nollasta olemattoman pieneen useimmiten. Ilman pedanttista vuosihuoltoihin liittyvää ylläpitoa ja päivitystoimea luotettavuuskin saattaa olla niin näin, mistä on etenkin Ruotsista ja Länsi-Euroopasta liikaakiin käytännön esimerkkejä.
 
Takaisin
Ylös Bottom