Tankkaatko Teboililla?

Oletko tankannut Teboililla

  • Usein

    Ääniä: 7 7,3%
  • Harvoin

    Ääniä: 9 9,4%
  • En ollenkaan

    Ääniä: 80 83,3%

  • Ääniä yhteensä
    96

HelaKammo

Vakionaama
Firmalla Nesteen kortti, vuoden 2022 alusta olen käynyt kerran vessassa, kun oli ns. iso hätä, pumppasin kuitenkin. Toisella kerralla oli parkkikiekko kadonnut, ostin suomen lipun pohjalla olevan pahvisen.

Omaa kalustoa en ole sen koommin edes pesettänyt uudessa pesukoneessa, vaikka alueen uusin ja halvin.

Ennen kävin usein munkkikahvilla, munkinpaistaja kyseisellä asemalla muuten oli hyvinkin venäläinen, en ole toki varma. Asema lopetti tässä aika äsken kokonaan.
 

Wespa

Aktiivinen jäsen
Ihan jo siitäkään syystä en tankkaa kun ei sieltä edes saa E85:sta. No en kyllä silloinkaan tankannut kuin pakosta kun vielä 98:lla ajelin, ainahan tuo Lukoilin häärääminen taustalla on häirinnyt pahasti. No joskus piti kyllä pitkin hampain työnantajan autoa siellä tankata kun oli sopimusasema..
 

pökö

Kaivo jäässä
  • Keskustelun aloittaja
  • #4
Olen vuosia sitten reissussa teboililla tankannut, nykyään en ollenkaan.
ST1 ja Neste vieressä niin niistä otetaan, omaan autoon 99% ST1
 

Arvid

Aktiivinen jäsen
Teboililla käynnin voi naapuri nähdä, mutta edes naapuri ei halua puhua tästä: Paljonko missä tahansa satunnaisesti tankatussa erässä on venäläistä raakaöljyä?

24/7 varjolaivasto kuskaa venäjältä öljyä avomerelle siirrettäväksi toisiin tankkereihin, joissa öljyt blendataan ja paperit tarvittaessa väärennetään. Sen jälkeen ne jalostetaan länsimaisella jalostamolla ja myydään jakeluyhtiöille, jotka myyvät polttoaineet vähittäismyyjille.

Lopuksi tankataan hymyssä suin jäljittämättömissä olevasta raakaöljystä valmistettua polttoainetta ja päivitellään naapurin kanssa niitä jotka tankkaavat Teboililla.

 

Jurtsi

Aktiivinen jäsen
Kyllä. Lähin asema ja yleensä halvin. Samalla asemalla käy kaikki muutkin köyhät kun on halpaa polttoainetta tarjolla.
 

kaihakki

Vakionaama
Olen kyllä Teboil yrittäjien puolella. Nesteeltä on polttoaineet tulleet ja kahvion tuotteet suomalaisilta toimittajilta. Teboil firman tuotot Putinin sotakoneistoon Suomesta on kyllä aika vähäisiä. Olisi parempi, että Tebiksen yrittäjät saisivat jatkaa ja työllistää porukkaa.
Putinin vientitulot kaikkiaan olivat 2024 n. 434 miljardia euroa. Siinä ei Suomen Tebiksen tuotoilla ole mitään virkaa.
Putinilla riittää hilloa nyt ja edelleen hamaan tulevaisuuteen. Rahnat ei tule loppumaan. Ennen loppuu vantaa joesta vesi kuin Putinilta rahat.

Exports rose 2% to $433.9 billion while imports fell 0.8% to $283 billion.
 
Viimeksi muokattu:

TJAP

Aktiivinen jäsen
Ihan periaatteesta en ole vuoden 2022 alun jälkeen Teboililla tankannut. Suomen yrittäjät ovat sijaiskärsijöitä ja joku ratkaisu olisi heille hyvä löytää. Ei kuitenkaan Venäläisomisteisen Teboilin jatko Suomessa. Olisiko yrittäjillä mahdollisuus siirtyä https://seo.fi/ Minulle kävisi paremmin kuin hyvin. Suosin mahdollisuuksien mukaan suomalaista....
 

kaihakki

Vakionaama
Voi olla, että Putinin koneisto maksaa Suomen tebiksen tappioita.
Elikkä imetään Putinin sotavoimaa, mitä enemmän käytetään tebistä.

1762287669919.png
 

Antero80

Vakionaama
Voi olla, että Putinin koneisto maksaa Suomen tebiksen tappioita.
Elikkä imetään Putinin sotavoimaa, mitä enemmän käytetään tebistä.

katso liitettä 109672
Tai voi olla että konsernin sisällä rahat sujahtaa maihin missä verotus on suotuisampaa tai ehkä maahan missä Venäläisiä pakotteita katsotaan enemmän läpi sormien?

PS. Kyllä ne Teboilin mahdolliset tappiot johtuisivat ennemmin siitä että suurin osa kuluttajista ei halua ryssiin suorittamaa kansanmurhaa rahoittaa.. Näkeehän sen noista sinun laittamista luvuista että kun liikevaihto oli suurempi niin yritys raportoi liikevoittoa.
 
Viimeksi muokattu:

Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
TB ei ole ollut koskaan varsinaisesti suosikkini näissä tankkausasioissa, joskus ehkä sattumalta, kun on osunut juuri oikeaan paikaan mutta ei nyt neljään vuoteen kyllä kertaakaan. ST1, ABC ja Neste ovat olleet aina suosikkejani, aikoinaan SEO.

Ennen käytin autoissa TB:n 10W-40 diesel moottoriöljyä, yleensä Tokmannilta ostettuna 10 l astioissa. Nekin ovat jo loppuneet kun ei niitä enää mistään vuosiin ole saanut - tai ehkä saisi TB:ltä - mutta kun en siellä asioi.

Itse nyt kyllä myös ihmettelen, että mikä voima noille asemille ajaa, kun polttoaineita saa niin monesta muustakin paikasta. Nyt näyttää kyllä kauppa hiljentyneen mutta hinnat näyttää olevan sen +10 senttiä yli mitä muilla, sentään hinnat ovat vielä siellä TB:n tauluissakin.

Oikeastaan olisi mielenkiintoista tietää, kuinka nuo kauppiaat on koukutettu tuohon vai ovatko itse itsensä koukuttaneet. Jos aikoo elää kahvin ja pullan myynnillä, tuskin kanattaa pitää sitä TB:n lippua tangossa tai jos sitä ei saa ottaa alas, ehkä voisi siirtää kahvipannut uuteen paikkaan.
 

HelaKammo

Vakionaama
Tuolla asenteella se raha sinne virtaa, eikä epäilystä, että tässä on myös sotakoneiston huolto kyseessä. Rajan takaa löytyy kaikki palvelut, kun lähdetään, on huvilat ja bensa-asemat, varastot, ja sopivasti hyviä kavereita.

Hyväuskoisesti annettu ostaa vaikka ja mitä.

Yksi tuttu purki TB sopimuksen, sopivasti kun tuli sukupolvenvaihdos eteen. Tämä juuri pari vuotta ennen tätä Ukrainan hyökkäystä. Onnea matkassa.
 

jarkko_h

Vakionaama
Yli 30 vuoteen ei ole tullut tankattua TB:llä.

Kerran oli lähellä joutua mut totesin että ennen kävelen kun... Sit ajettiin pyhällä hengellä kunnes auto sammui alamäessä, heitin vapaalle ja nippa nappa päästiin ST1 letkun päähän uskomattomalla tuurilla. Purjetaitolentäjäkin olisi ollut onnessaan moisesta liu-usta ja proseduurikäännöksestä tankkausaseman eteen. :) Perheen kanssa asia nauratti kovasti ja vieläkin muistellan kun ohi tuosta mennään.
 

kotte

Hyperaktiivi
Olisi parempi, että Tebiksen yrittäjät saisivat jatkaa ja työllistää porukkaa.
Työllistäisivät paremmin jonkin suomalaisen ketjun osana, päätellen TB-ketjun tuoreesta liikevaihdosta ja tuloksesta. Vieköön Lukoil mittarinsa ja tankkinsa jonnekin romuttamoon, jos haluaa riidellä (voisi varmaan myydäkin kalut yrittäjälle niin kauan kuin onnistuu). Uudelta isännältä saa varmaan liisatuksi tarvittavat kamatkin, ettei tarvitse välttämättä itse investoida.
 

jmaja

Hyperaktiivi
Teboil on tuossa näppärästi matkalla venesatamaan. Sieltä tuli otettua purjeveneen dieselit (luokkaa 50-100 l/kausi) 10+ v sitten, autoa en tankannut. Sen jälkeen en ole käynyt kuin pari kertaa tuossa olevassa Hesessä. Joskus 30 v sitten tuli jonkun verran autoa tankattua tuolla, kun sieltä sai lyijynkorvikebensaa.
 

M-J-B

Aktiivinen jäsen
Terra-sekoilun aikaan jäi Teboil jäähylle (vaikkei oma auto Terrasta kärsinyt) eikä sen koommin vaan ole ollut aihetta Teboilin pihaan kurvata kun tottui toisiin vaihtoehtoihin. Teboilin öljyä tuli peräprutkuun toissa vuonna laitettua kun ei vaihtoehtoja paikallisen Tokmannin hyllystä löytynyt.
 

-Teme-

Vakionaama
Aika vähän Teboililla on latausasemia Suomessa. Piti tsekata heidän verkkopalvelusta niin yhteensä neljässä paikassa.
Lempäälä, Heinola, Tuusniemi ja Oulu
En ole käynyt enkä usko että ihan heti tulen käymään
 

jussi

Vakionaama
Periaatteesta en tankkaa niillä. Kerran oli pakko, kun lähellä ollu muutakaan, ja kahdesti hinnan takia. Hintahomma johtu siitä, että kolmella melki vierekkäin olevalla asemalla oli melkoinen halvennus yleiseen tasoon nähden ja yks niistä oli Tebska. Kahdella muulla oli niin älyttömät jonot, että otin mieluummin aika tyhjän Teboilin.
 

roots

Hyperaktiivi
Yli 30 vuoteen ei ole tullut tankattua TB:llä.
Vähän sama, muttei ehkä noin kauaa...

Venäjäyhteys ollut tiedossa kauuuuan ja siksi vältetty, mitä nyt jonkun pakon edessä yhden käden sormien verran, joista puolet poikki, on tullut tankattua mm. ykköstien TB:llä joka nykyään lienee Neste.
 

pamppu

Vakionaama
Olen kyllä Teboil yrittäjien puolella. Nesteeltä on polttoaineet tulleet ja kahvion tuotteet suomalaisilta toimittajilta
Yrittäjälle harmi, mutta siitä huolimatta tuon puliveivariketjun toimintaan en koske enää. Tämä Gunvor, pakotteiden nopea kiertokeikaus viimeistään piti ihan kaikille opettaa mistä on kyse. Tuollaisen puljauksen osaa vain velivenäläinen.

Polttoaineet tuli Nesteeltä mutta mistä ne nyt tulee? Otsikoissa oli vaan että rekka kaarsi pihaan, eikä kukaan tiedä mistä se tuli. Mainittiin myös että kaikkien tebarien polttoainemittarien maksupäätteet käännettiin paikallisen yrityksen tililtä jonnekin ulkomaille, jolla varmistetaan rahan siirtyminen pakotteiden ohi.

Onneksi Patalahti ymmärsi vaihtaa jo aikoja sitten ketjua, niin siellä voi taas käydäkin. Pirkanhovia odottelen, se olis itelle hyvällä paikalla, mutta ohi ajan nykyään.
 

Hempuli

Töllintunaaja
Nesteen automaatit olleet pitkään käytössä lähinnä kun paattiin piti hakea fametonta dieseliä. TB jäi listoilta 1977, kun asemanhoitaja soitti suutaan prätkän tankkauksesta. ST1 joskus 2000-luvun alussa, kun kassalla tyrkyttivät pesua tai suklaata, aina kun tankkasi.

Että pitää ihmisen tehdä itselleen elämästä kiusallisen vaikean pikkuasioiden vuoksi. :)
 

Helkoo

Aktiivinen jäsen
Ennen käytin autoissa TB:n 10W-40 diesel moottoriöljyä, yleensä Tokmannilta ostettuna 10 l astioissa. Nekin ovat jo loppuneet kun ei niitä enää mistään vuosiin ole saanut - tai ehkä saisi TB:ltä - mutta kun en siellä asioi.
uuteen paikkaan.
Samoin tuli tehtyä, kun oli SDI Polo jolle öljy maistui. (VW ominaisuus, ei vika). Joskus hamassa menneisyydessä tuli polttoöljyäkin TB:ltä tilattua.
2022 kevään jälkeen on ollut täydessä pannassa koko ketjun tarjonta
 

harb

Aktiivinen jäsen
Tosi harvoin on kyllä aikojen saatossa tullut Tebaria käytettyä. Ei mulla mitään periaatteellista sitä vastaan ole ollut mutta olettaisin että sijainti on ollut tän suhteen merkittävimmässä roolissa. Joskus käytiin kaverin kanssa kahvilla yhdellä asemalla, joka sattui olemaan hänen lähellään.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana huoltoasemalla käyminen on muutenkin jäänyt vähiin polttoaineen tankkailun loputtua. Aikaisemmin tuli sentään käytyä pari kertaa vuodessa renkaiden vaihtojen yhteydessä mutta nykyään rengaspaineetkin saa kotona helpommin kohilleen.

Muitakaan palveluita sieltä ei oikein kaipaa, kun lähikauppana on 24/7 Prisma, josta löytyy pyyhkijänsulatkin.

Autopesut ovat ainoa syy satunnaiseen vierailuun ja nekin ostetaan appilla niin voi kurvata suoraan pesukaistalle.
 

kotte

Hyperaktiivi
Tämä Gunvor, pakotteiden nopea kiertokeikaus viimeistään piti ihan kaikille opettaa mistä on kyse. Tuollaisen puljauksen osaa vain velivenäläinen.
Tuo firma taisi pitää kotiaan Kyproksella. Näyttää jälleen sellaiselta "United Exports"-firmalta, joka kerää pääoman tuottoa aikoinaan KGB-väen ulkomaille vieneelle pääomalle. Tuottoahan tarvitaan mm. sekaatumiseen ulkomaiden vaaleihin ja ulkoistettujen standby-tilassa pääosin odottelevien sabotööriverkostojen rahoittamiseen.
 

Tata

Jäsen
Teboilin Suomen toimitusjohtaja Bulat Subajev palkittiin syyskuussa 2025 Venäjän Ystävyyden kunniamerkillä. En ole 20 vuoteen teboililla tankannut.

Ja kyllä myös siitä teboililla juodusta kahvista menee osuus Putinin sotakassaan.
 

Espejot

Hyperaktiivi
Ihan pienen pieni faktan tarkistus ja paluu maanpinalle... Teboil tekee tällä hetkellä Suomessa merkittäviä tappioita – vuonna 2024 yhtiö kirjasi 54,4 miljoonan euron tappiot. Käytännössä rahaa ei juuri nyt siirry Venäjälle, koska maksuliikenne on jumissa pakotteiden vuoksi ja yhtiö tekee tappiota Suomessa. Eli tällä hetkellä Teboilin kautta ei ole mahdolista rahoittaa Venäjän hyökköyssotaa vaikka haluasi.

 

Aki

Aktiivinen jäsen
Olenko ymmärtänyt oikein jos tuottaa tappiota ei myöskään maksa veroja. Suomi ei talläisestä toiminnasta hyödy.
 

Antero80

Vakionaama
Ihan pienen pieni faktan tarkistus ja paluu maanpinalle... Teboil tekee tällä hetkellä Suomessa merkittäviä tappioita – vuonna 2024 yhtiö kirjasi 54,4 miljoonan euron tappiot. Käytännössä rahaa ei juuri nyt siirry Venäjälle, koska maksuliikenne on jumissa pakotteiden vuoksi ja yhtiö tekee tappiota Suomessa. Eli tällä hetkellä Teboilin kautta ei ole mahdolista rahoittaa Venäjän hyökköyssotaa vaikka haluasi.

Jotta tämä sinun faktan tarkastus ja maan pinnalle palautus olisi validi, niin viitsitkö jakaa myös vielä tiedot Teboilin vapaasta pääomasta sekä rahavaroista ja saamisista.
Vai perustatko faktasi vain 2024 vuoden tulokseen?
 
Viimeksi muokattu:

Tifo

Vakionaama
Ihan pienen pieni faktan tarkistus ja paluu maanpinalle... Teboil tekee tällä hetkellä Suomessa merkittäviä tappioita – vuonna 2024 yhtiö kirjasi 54,4 miljoonan euron tappiot. Käytännössä rahaa ei juuri nyt siirry Venäjälle, koska maksuliikenne on jumissa pakotteiden vuoksi ja yhtiö tekee tappiota Suomessa. Eli tällä hetkellä Teboilin kautta ei ole mahdolista rahoittaa Venäjän hyökköyssotaa vaikka haluasi.

Tämän perusteella Tukiaiselle pitäisi maksaa miljoona, niin paljon TB on säästänyt kun Tukiaisen tappiollinen myynti on jäänyt pois. Teboilin mielestä yhdeltä huoltoasemalta tulee miljoona voittoa.

"Matti Tukiainen on entinen Leppävirran Teboilin yrittäjä. Oy Teboil Ab vaatii häneltä miljoonan euron korvausta sopimusrikkomuksesta.

Tukiainen päätti irtautua Teboil-ketjusta Venäjän aloitettua hyökkäyssodan Ukrainassa talvella 2022. Pohjoissavolainen yrittäjä ja venäläisen Lukoilin omistama Teboil eivät kuitenkaan päässeet yhteisymmärrykseen lopettamisesta.

– He ovat minulta miljoonaa euroa vailla polttonesteiden myynnin voitoista. Meillä oli boikottipykälä sopimuksessa, mutta heidän mielestään Suomessa ei ole mitään boikottia Teboilia kohtaan, Tukiainen sanoo"
 

pamppu

Vakionaama
Ihan pienen pieni faktan tarkistus ja paluu maanpinalle... Teboil tekee tällä hetkellä Suomessa merkittäviä tappioita – vuonna 2024 yhtiö kirjasi 54,4 miljoonan euron tappiot. Käytännössä rahaa ei juuri nyt siirry Venäjälle, koska maksuliikenne on jumissa pakotteiden vuoksi ja yhtiö tekee tappiota Suomessa. Eli tällä hetkellä Teboilin kautta ei ole mahdolista rahoittaa Venäjän hyökköyssotaa vaikka haluasi.

Noh, juurihan raportoitiin että mittarien maksuliikenne ei enää mene kotimaisen yrittäjän kautta vaan nakuttaa suoraan ”jonnekin ulkomaille”, joten perustat faktan tarkistuksen jo vanhentuneeseen tietoon. Rahaliikenne lienee kunnossa ja öljy virtaa. Kukaan ei tiedä mistä.

Kuten hyvin tunnettua vaikka eräistä sähköverkkoyhtiöistä, tulos saadaan näyttämään myös paperilla ihan siltä mitä halutaan, eikä se kerro siitä millaista tulosta siirtyy ulkomaille, vain sen miten Suomi jää nuolemaan näppejään.

Toki se on varmaa, että liikevaihto on pienentynyt, koska sentään aika suuri joukko on ymmärtänyt kiertää nuo asemat ja osa asemista on myös vaihtanut ketjua esim. ST1:lle.
 

jmaja

Hyperaktiivi
Liikevaihto oli 1,6 mrd 2024 eli käytännössä sama kuin 2020. 2021-2022 oli 2,2-2,4 mrd. Menee siis melkein vain polttoaineen keskihinnan mukaan eikä litramäärät ole romahtaneet. ST1:n liikevaihto oli samat 1,6 mrd 2024 ja 2022 oli 2,2 mrd. Tuota ennen oli selvästi Teboilia pienempi, mutta ST1 on ostanut Shellin jne.

Todella moni tankkaa edelleen (2024) siis Teboililla. N. 1 mrd litraa eli luultavasti 500- 1000 000 autoilijaa tankkaavat tuolla.
 

Espejot

Hyperaktiivi
Noh, juurihan raportoitiin että mittarien maksuliikenne ei enää mene kotimaisen yrittäjän kautta vaan nakuttaa suoraan ”jonnekin ulkomaille”, joten perustat faktan tarkistuksen jo vanhentuneeseen tietoon. Rahaliikenne lienee kunnossa ja öljy virtaa. Kukaan ei tiedä mistä.
Talouden realiteetit ei vanhene ihan hetkessä. Jos Teboil tuottaa tappioita niin rahaiikenne on sotakassasta Suomeen päin. Jos on vähennykisiä tms niin pitkän aikavälin suunta on kuitenkuin sama eli Teboilin kautta on nykytilanteessa mahdotonta kartuttaa Venäjän sotakassa
 
Back
Ylös Bottom