Tekoälybuumi

pjr

Aktiivinen jäsen
Onkos kenelläkään Copilotista kokemusta verraten muihin, esim Chatgpt tai joku muu?

Rämppäsin tuota eilen jonkunverran excel röpellysten aikana ja tuntui että valmiin funktion tekeminen otti tuolla varsin kovalla. Usein helpommalla pääsi kun ajattelin asian itse kokonaan uusiksi. Aikaa kuitenkin tuhraantui paljon ja koko copilotti tuntui hidastuvan kokoajan mitä enemmän siltä kyseli.
Ite testasin alkuvuodesta Vibe-koodausta ja tässä luultasti sama homma kun siinäkin eli projektin edetessä tekoälylle puskettava kontekstin koko kasvaa mikä vaikuttaa vastaamisen aloittamiseen menevään aikaan aika radikaalisti. Tekoälypromtin heikkous kun siinä, että sille on työnnettävä joka kutsuun koko konteksti minkä haluat sen sillä kysymyskerralla "muistavan".

Kyseessä oli arduinolle toteutettu modbus-rtu - ethernet gw. Ajelin aluksi paikallisesti pyöritetyllä deepseekillä jonka jälkeen läks muutama kymppi caluden suuntaan. Cline, vscode ja ollama toimi hyvin. Hienosti se raapas koodia kasaan ChatGPT:n avulla laaditun speksin perusteella, mutta eihän siinä tietenkään mikään toiminut. Pari tuntia jaksoin bugeja debugata kunnes totesin että näitä on ihan liikaa ja luovutin.
 

-Teme-

Vakionaama
Onkos kenelläkään Copilotista kokemusta verraten muihin, esim Chatgpt tai joku muu?

Rämppäsin tuota eilen jonkunverran excel röpellysten aikana ja tuntui että valmiin funktion tekeminen otti tuolla varsin kovalla. Usein helpommalla pääsi kun ajattelin asian itse kokonaan uusiksi. Aikaa kuitenkin tuhraantui paljon ja koko copilotti tuntui hidastuvan kokoajan mitä enemmän siltä kyseli.
Itse huomannut että Copilot antaa enemmän humaaninpia vastauksia oletuksena kuin esim ChatGPT, Gemini tai Deepseek.
Jos ei erikseen speksaa promptissa että haluaa kaavan tai koodia niin tarjoaa yleismaallista diibadaabaa. Lisäksi matemaattisissa ongelmissa Copilot ei ole kovinkaan skarppi, etenkään jos pitää olla useita laskuvaiheita suorituksessa.
Luulin myös että Officen kaavoissa tms ongelmissa Copilot loistaisi Mikkisoftan tuotteena, mutta ei oikein siinäkään toimi.
 

maanma

Vakionaama
Kuukkelin ..., on liikenne hakusivuille pudonnut roimasti ja sivustot ovat "pulassa".
Sattui vaan niin että ainakin minä lopetin kuukkelin käytön jo vähän ennen koska muutokset palvelussa lopettivat hyödyllisen käytettävyyden. Tätä voi pitää protestina, ettei palvelu ole enää ensisijainen tietolähde.
 

Arisoft

Hyperaktiivi
Sattui vaan niin että ainakin minä lopetin kuukkelin käytön jo vähän ennen koska muutokset palvelussa lopettivat hyödyllisen käytettävyyden. Tätä voi pitää protestina, ettei palvelu ole enää ensisijainen tietolähde.

Tällaista viestiä olen lukenut. Itse en ole lähelläkään tätä siirtymistä. Johtunee varmaan erilaisesta käyttöprofiilista kun en hae analyysejä vaan enemmänkin tietolähteitä.
 

Espejot

Hyperaktiivi
Tällaista viestiä olen lukenut. Itse en ole lähelläkään tätä siirtymistä. Johtunee varmaan erilaisesta käyttöprofiilista kun en hae analyysejä vaan enemmänkin tietolähteitä.
On pääpiirteitään siirtynyt muihin hakukonesiin ja viimeinen vaihtoehto on google,
 

vmakela

Vakionaama
Chatgpt osaa ainakin luoda VB koodia. Työjuttuja. Oli tarve suodattaa rivit joissa oli missä tahansa sarakkeessa värjätty solu.
 

dbwarrior

Vakionaama
Jos miettii joitain omia projekteja viimeisen 10v ajalta niin kyllä osa niistä kyllä olisi varmasti tullut oikaistua mahdollisen tekoälyn avulla, jos sellaista olisi ollut tarjolla. Ja oikaistessa olisi tietyt ongelman ratkaisun askeleet jäänyt ottamatta eli kyllä niiltä osin aivojumppaa olisi ollut vähemmän.
Ja kyllä nykyisin tulee aika matalla kynnyksellä ensiksi tarjottua pähkinää AI:lle mutta ei tässä vielä olla siinä pisteessä että aivot voi laittaa narikkaan kokonaan :)
 

Luukku

Vakionaama
Tekoäly heikentää omaa ajattelua?
Sen kanssa voi myös oppia uutta. Itsellä ei ollut mitään käryä, että miten jotain koodin pätkiä vois tehdä kotiautomaatioon, mutta älyn opastamana olen onnistunut matkimalla ja muuttelemalla tekemään jotain sentään.
OBD mittauksen tuloksien analysoinnissa erinomainen apu ja siinäkin oppii tulkitsemaan arvoja itsenäisesti, kun ensin on tekoäly ne "suomentanut". Itse koen, että tekoäly on erinomainen opettaja.
Eihän semmoista asiaa tarvii uudestaan kysyä minkä on jo oppinut.
 

Mikki

Hyperaktiivi
Tekoäly heikentää omaa ajattelua? Onhan tuo sinällään helppoa sysätä oma ajattelu tekoälyn hoidettavaksi... :hmm:

Pakko myöntää, mutta olen havainnut saman itsessäni. Siis ei vaan enää jaksa kirjoittaa hyvin jäsenneltyä tekstiä, kun voi kirjoittaa tajunnanvirtaa ja sitten pyytää että tekoäly parantelee tekstin.

Kyllähän tuo varmasti tyhmentää...
 

Mikki

Hyperaktiivi
Sama vastaus tekoälyllä paranneltuna:

Täytyy myöntää, että olen huomannut saman itsessäni. Ei enää tule samalla tavalla panostettua hyvin jäsenneltyyn tekstiin, kun on niin helppoa kirjoittaa ensin vapaamuotoisesti ja pyytää tekoälyä muokkaamaan sen parempaan muotoon.

Väistämättä herää kysymys, alentaako tämä pidemmän päälle omaa ajattelun tai ilmaisun terävyyttä.
 

kotte

Hyperaktiivi
^ Toisaalta noita "hyvin muotoiltuja" sepustuksia ei useimmiten viitsisi lukea, vaan työntäisi ensin tekoälyn pureksittavaksi lyhennelmän tuottamiseksi. Kuten näkyy, tekoäly lähinnä lisäsi kuorrutusta ja vei alkuperäisestä ilmaisusta terän.
 

-Teme-

Vakionaama
Tuossa muutama heppu, joille tulee paljon maileja päivässä kertoivat että jos on pari päivää reissussa ja mailissa kun odottaa sen 200+ lukematonta postia, niin eivät niitä ala käymään läpi, vaan copilotille (m365 palvelu käytössä) antavat komennon että perkaa lukemattomat läpi, poimii tärkeimmät sisällön ja lähettäjän perusteella, koostaa niistä listan ja tiivistää niiden sisällön.
Vastauksissa käy nämä läpi, antaa ydinviestiin lyhyet vastaukset ja copilot tekee muotoilut käyttäen hänen tyyliään joka siis opetettu, ja esiluetuttaa ennen lähetystä
 

-Teme-

Vakionaama
Itse päätin myös lähteä tekoälyboomiin mukaan ja laittaa oman AI-IA/LLM serverin himan verkkoon.
Torista tuli vastaan edukas runko minkä pohjalta saa uutta älyä verkkoon.
Xeon E5-2680 v4 14 core cpu, 256 GB DDR4-2133 ECC-muistia. 120GB käyttis SSD ja 1TB SSD malleille ja tietokannalle.
Tuohon vielä Geforce RTX5060 TI 16GB pureskelemaan kyssäreitä.
Kovassa puristuksessa kulutus 600W mutta idlenä menee n.60w
Tuon kanssa saa ajettua n.30B MoE malleja nopeasti (n25tokenia), pelkällä CPU+RAM kombolla jopa 70B mutta se on vain 0.5-2tokenia.
Hyvä optio on käyttää qwen3:30b moe 4 bittisellä kvantisointi mallia kun ääniohjauksia komentaa suomeksi.

Onko joku muu täällä hypännyt tällä tavoin tekoälyboomiin?
 
Viimeksi muokattu:

-Teme-

Vakionaama
En ole vielä nähnyt tarpeelliseksi. Onko sinulla jotain konkreettisia käyttötapauksia jossa saat tuosta hyötyä, vai meneekö toistaiseksi ihan harrastuspohjalta?
Home Assistantiin yhdistän, näkyvin tai oikeastaan kuuluvin on ääniohjaukset.
Tärkein kohde on kuitenkin lähteä kokeilemaan fiksua asunnon ohjausta, eli ilman varsinaista kiinteää ohjaus säännöstöä luodaan asunnolle yksilöllinen ohjaus sääennusteen, huonelämmön, ulkona olevan sääaseman (tuuli, kosteus, lämpötila), SPOT hinnan, tulevan spot ennusteen, PV tuotannon ennusteen ja toteutuneen jne mukaan ohjaukset. Tulevaisuudessa vielä akut toivottavasti mukana sopassa.
Tietokannassa on parin vuoden ajalta lämpötilahistoriaa ulkoa ja sisältä.
Lisäksi valvontakameroiden havainnot menee analysoitavaksi ennen ilmoituksen lähettämistä, tai tarviiko edes lähettää vaan on väärä hälytys.
Tietty analysointi taustalla että onko jokin kulutus (vesi/sähkö) poikkeuksellinen jne
Sitten on tietty omat koodaukset joissa apuna
 
Viimeksi muokattu:

-Teme-

Vakionaama
Laitoin selvitykseen että saisiko sähkövatkaimen ennustetta paremmaksi omalla mallilla niin Claude tarjosi näin:

Nordpool-predict-fi projekti on ihanteellinen pohja LLM-pohjaiselle SPOT-hintojen ennustamiselle.
Hybridimalli: Projektina + LLM
Nykyinen projekti antaa:
• 20 sääaseman data (tuuli, lämpötila)
• Ydinvoiman tuotanto/huolto tiedot
• Tuontikapasiteetti (SE1, SE3, EE)
• Aurinko-irradiation data
• Aika-pohjaiset sykliset ominaisuudet
LLM (Qwen3-235B-A22B) voi hyödyntää:
• Kaiken saman datan plus monimutkainen päättely
• Geopoliittisten tekijöiden analyysi
• Sääkuvioiden syvempi ymmärrys
• Markkinapsykologia ja trendit
Optimaalinen yhdistelmä:
1. Hybrid-ennuste:
• XGBoost antaa “peruslinjan”
• LLM tekee “älykkään korjauksen”
• Lopputulos = XGBoost × LLM-kerroin
2. Ensemble-malli:
• Aja molemmat rinnakkain
• Vertaa tuloksia
• Valitse luotettavampi tai ota keskiarvo
Ressurssien käyttö:
• Qwen3-235B-A22B kerran vuorokaudessa (klo 22:00)
• ~30-60 minuuttia laskenta-aikaa
• Tulos talteen JSON:iin Home Assistantille
• Muulloin malli ei vie resursseja
Tämä antaisi sinulle todennäköisesti parhaan mahdollisen SPOT-hintojen ennustuksen yhdistämällä koneoppimisen tehokkuuden ja LLM:n älykkyyden!
UMM RSS feedi jossa esim FI alueen vaikutukset (OL3 tehomuutokset puuttuu sähkövatkaimesta) kaveriksi niin voi lisätä myös tarkkuutta entisestään
 

Hempuli

Töllintunaaja
Jutun mukaan ihmiset haluavat asiakaspalveluun ihmisiä, eivät tekoälyä.
Hep. Olin tänään passikuvassa. Kotiin tullessa jäin miettimään, oliko rouva tiskin takana ihminen vai tekoälyllä varustettu robotti. Ehkä se oli tekoälyn beta-versio, jossa blondi on värjännyt tukan ruskeaksi.

Jos ihmisellä on huono päivä, niin kai tekoälylläkin voi olla, kun sitä välillä inhimillistetään kovasti.
 

pökö

Kaivo jäässä
Tekoälyä ei voi välttää mutta itse olen siten tekoälybuumista irti etten tietoisesti käytä sitä ollenkaan.

"Kysyin tekoälyltä" ja "näpyttelin exeliin" on molemmat sellaisia mitkä saa niskavillat pystyyn. Paikkansa varmaan molemmilla mutta kun niitä liitetään jokaiseen makkarapaketin ostoon.
 

Espejot

Hyperaktiivi
Olen nyt muutaman asian kysynyt tekoälyltä, ikään kuin saadakseni kolmanne mielipiteen. Suhtaudun tekoälyyn kuin hakukoneeseen... se osaa vain koosta vastaukset yhteen nippuun, ikään kuin hakukoneen tuloksen yhteenveto.
1. mikä marjatäytee sopii suklaakakkuun. Vastaus vahvisti tyttären näkemystä ja valitsin hänen ehdotuksista sitten yhden. Vadelma oli pitkää piikkipaikalla mutta joku hedelmä kiilasi ohi loppumetreillä.
2. mikä aiheutta kaasuhitsauspillin paukeen. Vastauksissa ei ilmennyt suoranaisesti mitään uutta mutta selkeä lista auttoi paikantamaan vian kaasupullon säätöihin.
 
Viimeksi muokattu:

dbwarrior

Vakionaama
Oletteko vielä päässeet todistamaan generatiivisen tekoälyn haittavaikutuksia?
Eli tilanteita joissa käyttäjä on pitänyt sen antamaa vastausta ehdoitta "älyn vastauksena" ja sitten onkin konkreatian kautta saanut huomata että pieleen meni?
 

jkoljo

Aktiivinen jäsen
Kysy vaan kuinka monta kertaa. Erityisesti teknisellä alalla. Monilta puuttuu medialukutaito AI:n kanssa. Vastaukset vaikuttavat niin syvästi asiantuntevilta, että niitä ei osata kyseenalaistaa.
 

Espejot

Hyperaktiivi
Kysy vaan kuinka monta kertaa. Erityisesti teknisellä alalla. Monilta puuttuu medialukutaito AI:n kanssa. Vastaukset vaikuttavat niin syvästi asiantuntevilta, että niitä ei osata kyseenalaistaa.
Tämä pätee ihan lehtien paltoillaa viihtyviin asiantuntijoihinkin.
 

Mikki

Hyperaktiivi
Tämä pätee ihan lehtien paltoillaa viihtyviin asiantuntijoihinkin.

Mietin ihan samaa... Ja lisäksi sitä että jos on joku hankala tekninenkin haaste, että mistä sitä neuvoa kysyy jos ei tekoälyltä?

En ainakaan halua palata siihen että jollain foorumilla kysyy asiaa ja saa yleensä viikon vänkäämisen jäkeen oikean vastauksen johonkin toiseen kysymykseen.

Tekoälyn kansaa sen vänkäyksen voi tehdä ainakin nopeammin.
 

pamppu

Vakionaama
Miten ollaan selvitty ennen tekoälyä?
Näkemällä enemmän vaivaa itse? Omassa työssä tekoäly ei tee mitään mitä en itsekin tekisi, mutta kun editoriin ilmestyy itsekseen valmiiksi 5 riviä koodia, jonka olisin itse kirjoittanut joko sellaisenaan tai sitten sitä pitää vain vähän muokata, niin säästäähän se aikaa. Joskus myös tyyliin ”kirjoita runko”, jonka muokkaaminen valmiiksi on nopeampaa kuin tyhjästä nyhjäisy.

Vähemmälti olen käyttänyt sitä tyyliä, että joltain chatgpt:ltä lähdetään kysymään jotain isompaa settiä, koska kokeilujen perusteella niihin hautautuu pahanlaisia asiavirheitä tai selviä puutteita (esim. koosteesta puuttuu asioita), niin on hankalampi selvittää ne virheet kuin selvittää itse asia hyvistä lähteistä.
 

puuteknikko

Vakionaama
Dokumentaatiota täytyi ennen lukea huomattavasti enemmän ja osa asioista jäi ehkä huomaamattakin. Omassa tietotyössä tulee välillä kysyttyä ongelmiin tai tavoitteisiin eri vaihtoehtoja ja vastauksen perusteella osaa sitten lähteä kaivelemaan jostain tietystä asiasta tarkemmin. Aika monta kertaa on käynyt niin, että vastauksessa on noussut esiin joku valmis funktio tai ohjelmiston moduuli, joka ei ole ollut itselle lainkaan tuttu.

Usein pyydän myös vertailemaan asioita tai ratkaisuja keskenään, toki ei siinä voi mitään monimutkaisia juttuja olla mukana mutta helpottaa asioiden hahmottamista kun saa vaikka jäsennellyn taulukon eteensä.
 

kotte

Hyperaktiivi
Eniten nykyisistä tekoälysovelluksista on itselleni ollut tapauksissa, kun eteen tulee jokin tehtävä tai tarve, jonka ratkaisemiseen tarvittavaa tietoa ja välineitä et tunne juuri yhtään tai ainakaan riittävästi, mutta probleema sinällään vaikuttaa sellaiselta, että monilla muilla on luultavasti tullut vastaan varsin samankaltainen asetelma ja jotkut ovat jopa kehitelleet välineitä ja keränneet teoreettista ja käytännöllistä materiaalia asiaan liittyvästä. Koneen kanssa keskustelemalla kun pääsee perille noista lähdeaineistoista, pääsee myös hyvin nopeasti itse asiaan opiskelematta ja tuhlaamatta ensin aikaa umpikujaan vieviin harhapolkuihin, joille tietämätön aina aluksi eksyy ennen kuin pääsee juonesta kiinni usean onnenkantamoisen seurauksena.
 

mobbe

Vakionaama
Laitoin chatgpt ja copilotin selvittämään seuraavan tärkeän kysymyksen eli "mikä suomalainen olutmerkki on lähinnä warsteinerin pilsneria?
chatgpt:

1. KOFF Pils (Sinebrychoff)

2. Saimaan Pils (Saimaan Juomatehdas / MBH Breweries)

3. Mallaskosken Kuohu Pils
4. Bryggeri Helsinki Pils

...
copilot:
Keisari Pils (Nokian Panimo)
Vakka-Suomen Prykmestar Luomu Pils
Katuma Pils (Temperance Brewing, Hämeenlinna

chatgpt vaikuttaa luotettavammalta copilot saattaa antaa einiin puoluettomia vastauksia
 

tet

Hyperaktiivi
Microsoft:Nämä 10 työtä tekoäly oikeasti vie (UusiSuomi)

Tuo listan viimeinen kohta hymyilytti: Radio- ja tv-kuuluttajat sekä radiojuontajat/DJ:t. Välillä kun kuuntelee kaupallisten radiokanavien ohjelmaa, tulee mieleen että joko se tekoäly on siellä äänessä. Enkä tarkoita nyt uutislähetyksiä, vaan ihan sitä toimittajaa joka musan välissä puhuu joutavaa.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Tämä on kyllä hämmentävää, että kuinka hyvin tekoäly näistä selviää.
1755004215236.jpeg


Tekoälyllä kuvasta ihmisen tai jonkun muun poistaminen vie vain muutaman sekunnin.
1755004243439.jpeg


1755004464433.jpeg

1755004500225.jpeg
 

kotte

Hyperaktiivi
Tämä on kyllä hämmentävää, että kuinka hyvin tekoäly näistä selviää.
On se "unohtanut" niitin (tai itse asiassa pultin) ensimmäisestä laudasta (ehkä kriittisimmästä kohtaa), mikä on konstruktiomielessä paha virhe. Myös se on taikonut henkilöiden osin peittämään kiveen merkillisen kolon, jollaisen olemassaoloa on hiukan vaikea uskoa. Nuotiopaikan vieressä pilkottava käsivarren pää (?) on myös korvattu merkillisellä mössöllä, jollaista ei alkuperäisessä kuvassa näyttäisi olevan.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Kuplaa ilmassa?

Yhdysvaltain pankkijätti Goldman Sachs varoittaa mahdollisen tekoälykuplan vaikutuksista myös datakeskusbuumiin.

Datakeskuskapasiteetin odotetaan kasvavan 50 prosentilla vuoteen 2027 mennessä, ja niiden energiankulutuksen odotetaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2030 mennessä. Markkinoilla on kuitenkin viitteitä siitä, että tekoälyn potentiaali voi jäädä monen suursijoittajan odotuksista, kertoo The Register.

 

Karga

Aktiivinen jäsen
Tietää photoshopille vaikeita aikoja kuukausilaskutuksineen.
Juuri meinasin kommentoida, että kyllä photoshop ja muut ovat tehneet vastaavaa samalla vaihtelevalla menestyksellä jo pitkään ihan johonkin laskenta-algoritmiin pohjautuen. Tuo pöydän kaltainen on helppo esimerkki, kun on jonkinlainen jatkuvuus kaikkiin suuntiin.
 
Back
Ylös Bottom